Haistoin eilen kassalla, että kassalla oleva nuori nainen haisi tupakalle
Nätti pitkä hiuksinen ja hyvä kroppainen noin +- 20v .
Kassoillahan on hanskat aina kädessä kuitenkin asioidessa yhtäkkiä nokkaani pisti melko tuore ja pehmeä tupakanhaju.
Ei ollenkaan nenää ärsyttävä, mutta eihän se nyt ole kohteliasta, että asiakaspalvelija haisee röökille
Kommentit (34)
Voi luoja sentään. Kiva, ettei sulla ole isompia ongelmia elämässä.
No kai soitit virkavallan paikalle välittömästi?!
Ihan luokaton provo taas, vähän nyt tsemiä. Miten muuten hanskat liittyi tähän, eihän niitä läheskään kaikki käytä
Jos ei kassan henki tuoksahda oluelle sehän tarkoittaa että henkilö joutuu palvelemaan selvinpäin. Mielestäni kaikki asiakaspalveluun joutuneet saisivat käyttää päihteitä työaikana. Ei niitä asiakkaita muuten kestä. Mua ei haittaisi vaikka myyjä haisisi selkeästi ganjalle.
Haistoin eilen kaupassa asiakkaan, joka oli kaatanut litran hajuvettä päälleen. Oli pakko jäädä niille sijoilleen ja odottaa, että hän kävelee kassan kautta ulos ja hajuvesi - vana haihtuu edes hiukan. Pidättelin oksennusta ja sitten tein ostokseni nenästä kiinni pitäen.
Joskus kassajonossa edellä menevä haisee aika hirveelle. Pitäkää ihmiset hygieniastanne huolta, niin kaikilla on paljon mukavampaa.
Ymmärrän täysin, kaikki eivät pidä tupakan hajusta.
Te jotka laitatte alapeukkua, miltä tuntuisi jos kassahenkilö haisisi voimakkaasti hielle kuin ei olisi kuukauteen käynyt suihkussa?
Lähikaupan kassa (nyttemmin eläköitynyt) haisi aika useinkin kaljalle, joskus kuulin kesällä kertovan vuoroon tullessaan työkaverilleen, että oli tullut terassin kautta. Ja tupakkaahan se toki poltti myös. Soitin tietenkin poliisille hajuhaitoista.
Ehkä kassalla ollut asiakas oli tupakoinut ennen tuloaan kauppaan. Se selittäisi tupakan hajun.
Vierailija kirjoitti:
Lähikaupan kassa (nyttemmin eläköitynyt) haisi aika useinkin kaljalle, joskus kuulin kesällä kertovan vuoroon tullessaan työkaverilleen, että oli tullut terassin kautta. Ja tupakkaahan se toki poltti myös. Soitin tietenkin poliisille hajuhaitoista.
No mitäs poliisi? Tuliko Karhuryhmää ja vei haisuliinin putkaan?

No sehän siinä törkeintä olikin, eivät tulleet, vaikka herkkä hajuaistini kärsi pahasti.
Usein kassajonossa toisia nuuhkivat ja niistä keskustelupalstoille kirjoittelevat sekoittavat mielessään oman hiivansa löyhkän muihin hajuihin, kestääkseen vaikeaksi kokemansa tilanteen. Korvaava hajuaistimus voi olla tupakka, hajuvesi tai vaikka erilaiset ruoka-aineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähikaupan kassa (nyttemmin eläköitynyt) haisi aika useinkin kaljalle, joskus kuulin kesällä kertovan vuoroon tullessaan työkaverilleen, että oli tullut terassin kautta. Ja tupakkaahan se toki poltti myös. Soitin tietenkin poliisille hajuhaitoista.
No mitäs poliisi? Tuliko Karhuryhmää ja vei haisuliinin putkaan?
No sehän siinä törkeintä olikin, eivät tulleet, vaikka herkkä hajuaistini kärsi pahasti.
Kyllä pitäisi kunniallisen veronmaksajan saada jonkinlaista vastinetta rahoilleen! Törkeää toimintaa viranomaisilta! Kai sait edes terapiaa? Rikosuhrimaksua? JOTAIN???
No mites ne asiakkaat, jotka haisevat viinalle, hielle, karsealle hajuvedelle/partavedelle, röökille, vaatteiden huuhteluaineelle jne.? Ja käyttäytyvät ääliömäisesti muutenkin. Siinä kyllä sallisi kassalle vahvemmatkin nautintoaineet kuin tupakan.
Kyllä oot helvetin yksinkertainen ihminen ap.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin, kaikki eivät pidä tupakan hajusta.
Te jotka laitatte alapeukkua, miltä tuntuisi jos kassahenkilö haisisi voimakkaasti hielle kuin ei olisi kuukauteen käynyt suihkussa?
No mitä hemmetin väliä, kun siinä kassalla viettää sen 5 sekuntia?
Voi kauhistus. Varmaa pitänyt viimisen puolen tunnin sisään röökitauon. Kyllä se kassa saa polttaa eikä se sulle kuulu.