Mikä on se fiilis jonka saat muiden ihmisten arvostelusta?
Kerro miltä se negatiivinen arvostelu tuntuu??
Kun en minä samaistu, tai ymmärrä.
Kommentit (16)
On miellyttävää sanoa ajatuksensa suoraan ilman mutkia ja hyvittelyä. Miten sun blogilla muuten kulkee?
Hauras itsetuntoni laastaroituu hetkeksi, kun haukun muita.
Vierailija kirjoitti:
On miellyttävää sanoa ajatuksensa suoraan ilman mutkia ja hyvittelyä. Miten sun blogilla muuten kulkee?
Millä blogilla? En ole koskaan pitänyt blogia.
Millaisesta arvostelusta tässä puhutaan?
Itse olen varmaan kovin arvostelemaan ihmisiä moraalisesti. Ärsyynnyn siitä, kun jotain ihmistä haukutaan ja pilkataan, ja silloin saatan arvostella näitä pilkkaajia. Millainen olo siitä tulee? No ei paljon parempi. Oikeastaan aika pelokas olo siitä, että seuraavaksi hyökätään minun kimppuuni.
Hallanvaara kirjoitti:
Ei uskalla.
Ihmisten anonyymistä arvostelusta netissä on tullut ikävä tapa, myönnetään. Ei siitä ainakaan paremmalle mielelle tule. Fiilis on vähän sellanen katkeransuloinen "pääsinpäs taas näpäyttämään tuotakin pässiä". Joo, eihän tää varmaan mikään ihailtava piirre ole ihmisessä.
Selittäisikin paljon - minua luullaan joksikin muuksi.
Kusipäiden postinumeroiden listauksia - oli aihe mikä tahansa siitä löydetään negatiivinen vipu, jolla saadaan korostettua omaa paremmuuttaan.
Häiritsevää tästä tekee se, että vastaavia väläyksiä näkyy ihmisistä livenä.
Puhuu suoraan ja totta vai? Myrkyttää omat ajatukset jo ennen kun ne tulee suusta ulos.
Jos jokin moraaliton asia osoitetaan suoraan minulle, mulla on oikeus moralisoida. Teen sen mitä kohteliaimmin, mutta jotkut aikuiset eivät kestä lainkaan kritiikkiä. Puutun siis kiusaamiseen. Jotkut eivät näe omassa käytöksessään mitään huonoa, ei omantunnontuskia, ei häpeää kiusaamisesta. Ihmettelen, vaikka oma lapsi olisi kokenut kiusaamista.
No jos kohtaan epäoikeudenmukasuutta, en saa siit mtn fiilist vaa mul tulee vaa tarve avautua :D
ja sit esim netis, jos arvostelen vaikka jonku julkkiksen ulkonäköö mun vaa tekee mieli kertoo mun oma mielipide. Etenki jos jonku toisen mielipiteet on musta vääriä :DDD
Vierailija kirjoitti:
No jos kohtaan epäoikeudenmukasuutta, en saa siit mtn fiilist vaa mul tulee vaa tarve avautua :D
ja sit esim netis, jos arvostelen vaikka jonku julkkiksen ulkonäköö mun vaa tekee mieli kertoo mun oma mielipide. Etenki jos jonku toisen mielipiteet on musta vääriä :DDD
Klisee "tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän" pätee aika moneen tilanteeseen, vaikka ei sitä kirjaimellisesti kannatakaan ottaa.
Jos vaikkapa joku kehuisi sinua nätiksi, niin olisiko sinusta itsestäsi mukavaa jos sitten joku hänen kanssaan eri mieltä oleva alkaisi kiistellä asiasta? Ja tietenkin mielipide-eroa korostaen turhan voimakkain sanavalinnoin. Vaikka olisit julkisuuden henkilö, et varmaan haluaisi että netissä ulkonäköäsi arvostellaan.
Vierailija kirjoitti:
Saan orgasmin.
Mene nyt itseesi ja heitä puolustusmekanismina heitetyt vitsit sivuun.
Miltä se oikeasti tuntuu?
Saan isäkokemuksen.
Nousen jalustalle ja arvostelen muita siitä etten ole viitsinyt kasvattaa heitä konservatiivisesti, vaikka itse olen saanut konservatiivisen kasvatusmallin. Meillä siis voileivät jätetään puoliksi syötynä sohvalle ja sitten arvostelen sitä sotkua. Kuvittelen olevani parempi, vaikka itsehän olen todennut että meidän perheen ei välttämättä tarvitse opetella sisäsiisteyttä missään muodossa. Se on turhaa kehitykselle ja tehokkuudelle.
Itse en koskaan vain sopeutunut epäsiisteyteen, mutta olen isänä korkea-arvoisin ja en minä ainakaan siivoa muiden jälkiä. Minä vain arvostelen muita, koska olen saanut erilaisen kasvatuksen mitä itse muille annan.
Saatan kertoa että minun lapsuudessa siivottiin lelut lattialta ja kynää ei terotettu matolle. Kerron siihen väliin että minun nuoruudessa tuollaisesta olisi raahattu korvista ja pakotettu nuolemaan ne kynänsilput maasta. Itse kuitenkin vain huomautan asiasta ja naureskelen mielessäni kaikkea sitä mitä sallin ympärilläni tapahtuvan.
Kuukauden päästä ehkä saatan siivota sotkun, jos huvittaa. Silloin arvostelen muita että minun nuoruudessa siivottiin aina kerran päivässä ja kerran viikossa kunnolla.
Korottaudun ylemmäs. Sitähän yleensä isältä vaaditaankin.
Tää on nyt sinänsä typerä vastaus, että se ei ole vastaus siihen, mitä kysyit. Mutta luulenpa, että tällaiseen kysymykseen tulee aika vähän rehellisiä vastauksia siksi, että ihmiset, jotka kommunikoivat haukkumalla ja arvostelemalla muita (selän takana toki), eivät kauheasti analysoi omaa käytöstään. Monelle tällaiselle ihmisille se haukkuminen ja arvosteleminen on, kuten sanoin, kommunikoimista. Small talkia. Tällaiselle kommunikaatiolle on selvästi olemassa mallit, joita toiset ihmiset sitten toteuttavat kyseenalaistamatta niitä. Mä muistan, kun mä aloin kyseenalaistaa sitä, että luodakseen intimiteettiä ja me-henkeä, täytyy valittaa ja juoruta. En nyt siis koskaan ollut erityisen kova valittaja ja juoruaja, mutta kyllä se oli yksi malli, joka mulla oli. Onneksi pääsin eroon tavasta jo suhteellisen nuorena, siinä 19–20-vuotiaana.
Ja lisään vielä, että täällä oli joku ketju, jossa puhuttiin siitä, miten monet ovat saaneet kotoaan sen arvostelun ja juoruamisen mallin, ja monella on sellainen tunne (josta on pitänyt sittemmin päästä eroon), että aitoa luottamusta ja intiimiyden kokemusta ei synny, jos ei jaa toisten kanssa ikäviä mielipiteitä toisista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Saan isäkokemuksen.
Nousen jalustalle ja arvostelen muita siitä etten ole viitsinyt kasvattaa heitä konservatiivisesti, vaikka itse olen saanut konservatiivisen kasvatusmallin. Meillä siis voileivät jätetään puoliksi syötynä sohvalle ja sitten arvostelen sitä sotkua. Kuvittelen olevani parempi, vaikka itsehän olen todennut että meidän perheen ei välttämättä tarvitse opetella sisäsiisteyttä missään muodossa. Se on turhaa kehitykselle ja tehokkuudelle.
Itse en koskaan vain sopeutunut epäsiisteyteen, mutta olen isänä korkea-arvoisin ja en minä ainakaan siivoa muiden jälkiä. Minä vain arvostelen muita, koska olen saanut erilaisen kasvatuksen mitä itse muille annan.
Saatan kertoa että minun lapsuudessa siivottiin lelut lattialta ja kynää ei terotettu matolle. Kerron siihen väliin että minun nuoruudessa tuollaisesta olisi raahattu korvista ja pakotettu nuolemaan ne kynänsilput maasta. Itse kuitenkin vain huomautan asiasta ja naureskelen mielessäni kaikkea sitä mitä sallin ympärilläni tapahtuvan.
Kuukauden päästä ehkä saatan siivota sotkun, jos huvittaa. Silloin arvostelen muita että minun nuoruudessa siivottiin aina kerran päivässä ja kerran viikossa kunnolla.
Korottaudun ylemmäs. Sitähän yleensä isältä vaaditaankin.
Tuohan on nerokas tapa tehdä itsestä korkea-arvoisempi.
Tuplaat sen vielä olemassa "isä". Sitten vielä armahdat kaiken anteeksi.
Olet loistava rehellinen johtaja.
Sitten tunnet vielä kärsimystä tuosta kaikesta?
Eikös totta?
Ei uskalla.