Uusperheasiaa - millainen suhde sinulla on puolisosi alaikäisiin lapsiin, jotka asuvat luonasi?
Meillä on lapset viikko-viikko. Molemmilla kaksi lasta. Tosi raskasta on. Toisessa kodissa miehen lapset on kasvatettu äidin pojiksi, jotka saavat pelata ruutujen kanssa niin paljon kuin tahtovat ja koulunkäyntiä ei tueta, kotitöitä ei tarvitse tehdä jne. Meinaan tulla hulluksi noiden pikkuprinssien kanssa. Mieheni koittaa kasvattaa heistä kunnon ihmisiä, mutta vaikeaa se on, kun toisessa kodissa on ihan eri meininki.
Omien tyttärieni kanssa on paljon helpompaa, koska eksäni on hyvä isä ja meillä on hyvin samanlaiset kasvatusperiaatteet.
Miten teillä muilla, joilla on viikko-viikko-systeemi? Miten arki sujuu puolison lasten kanssa?
Kommentit (14)
nosto - eikö kukaan koe tätä asiaa tutuksi ja ongelmalliseksi?
Mä olen huomannut vain että omat lapset ovat aina ihania, toisten ärsyttäviä.
Huono, vaikeaa tulla edes toimeen heidän kanssaan. Uusperhe-elämää ei voi tällä kokemuksella suositella kellekään.
Meillä molemmilla on lapsia, ei yhteisiä. Miehen lapset käyvät vain joka toinen vkl, mutta minun lapseni asuvat meillä.
Miehelläni on ihan hyvä suhde minun teineihini. Se johtuu siitä, ettei hän nipota, katsoo paljon sormien väli, eikä yritä olla isähahmo. Uusperhe kun ei sovi nipottajille, jotka tarkasti tietävät, miten asioiden kuuluu olla ja mikä on oikea ja mikä väärä. Uusperhe voi parhaiten, kuten vanhempi kantaa kasvatusvastuun omista lapsistaan, ja puolivanhempi auttaa tarvittaessa ja tukee vanhempaa.
en voi kommentoida, Karen vei lapset SAATANA
En koskaan hankkiutunut tuollaiseen tilanteeseen juuri siksi, etten halunnut jakaa arkeani toisen ihmisen lasten kanssa. Seurustella voi ilman yhteenmuuttoakin.
Lapset tottuvat siihen, että eri paikoissa on hyvinkin erilaiset säännöt. Mikäli heille tehdään selväksi, että niitä sääntöjä on pakko noudattaa.
Onhan koulussa ja tarhassakin eri säännöt kuin kotona.
Hyvä suhde. Vaikka kuinka lepsoilisivat äidillään, meillä tehdään kuten minä sanon ja on säännöt.
Meillä on selkeä vastuunjako siinä, että molemmat huolehtivat omien lastensa kasvatuksen. Toisen lapsille ollaan läheisiä aikuisia, mutta sananvalta on omalla vanhemmalla. Lisäksi olennaista on jokaisen oma tila perheessä. Emme siis yritäkään olla supertiivis ydinperheen tyylinen joukko, vaan yhdessä asuvien ihmisten yhteenliittymä.
Meillä myös lapset vuoroviikoin, ja kaikki lapset olivat jo yhteen muuttaessa isoja (toisella kymmenellä)
Vaikeaa on ollut. Todella vaikeaa. Tällä tiedolla varustettuna kiertäisin kaukaa miehen, jolla on lapsi/lapsia. Mutta ollaan selvitty joten kuten 15 vuotta, pian puolison lapsi on niin iso että muuttanee pois kotoa. Kohta helpottaa.
Miehen pojat asuu meillä koko ajan. Minulla ei ole lapsia. Hyvin menee, kasvatusvastuu on pääasiassa isällä, hoidan juoksevia asioita ja otan vastaan toiveita lempiruuista ja valituksia pahasta ruuasta. Ihan peruselämää, meillä on mutkattomat ja hyvät välit. Parempaa en voisi toivoa. Äitinsä luo eivät millään halua mennä ja siitä käydään pitkiäkin keskusteluja. Ymmärrän lasten perustelut kyllä, mutta isänsä kanssa he nuo keskustelut käyvät.
Peruskeskustelu lapsen kanssa. "Meidän perheessä on meidän perheen säännöt, joita täällä noudatetaan ja jos toisessa perheessä on toiset säännöt, ne eivät päde täällä" Ei ole suuri ongelma ja lapsi sopeutuu siihen.
muakin kiinnostaa
ei ap