Pakko purkaa, argh mä NIIIN VIHAAN mun miestä!
Nyt, v**** oikeasti, en kestä enää tätä paskaa, itsekäs omahyväinen egoisti ilman empatiaa, sympatiaa tai h***** minkäänlaisia tunteita lukuunottamatta negatiivisia. Ei omaa minkään sortin kommunikointi kykyä, ei kärsivällisyyttä, ei tunnetajua. Olen niin helvatun kyllästynyt olemaan itsestään selvyys, kotipiika, kurja akka. Koskaan ei tehdä mitään yhdessä, ei katsota edes samaa ohjelmaa ku yks murjottaa oman padinsa kanssa helkkarin kuulokkeet korvilla.
Pahinta tässä on se että ollaan oltu vasta reilu kaksi vuotta yhdessä, kun katsoo muita pareja jotka menivät yhteen samaan aikaan, heillä kyllä riittää kiinnostusta touhuta yhdessä 😵🤯
Kysymys kuuluukin, kuinka hel**** tyhmä ihminen minä olen kun olen mennyt kyseisen ihmiseen rakastumaan ja vieläpä suhteeseen? Eikö olisi aika oppia että vaikka näen kaiken sen tunnevamman takana ihanan ihmisen, niin EI, se ei tule muuttumaan siitä vaikka kuinka yrittäisin rakastaa sen kuoliaaksi.
Aaaargh argh argh mitä tässäkin tekisi...
Kommentit (77)
No kerropas meille, mitä tekisit! Ei me yhtään osata arvata!
Ei jaksa enää... Lopettakaa. Elä yksin. Ota ero. Itun sama...
No pakko kyllä sanoa että jos tämä on teidän mielestä provo niin mun elämän tragikoomisuus kertaantu just monella.
Joo, ero on totta helkkarissa ainoa oikea vaihtoehto, mutta vituttaahan tää silti ihan armottomasti eikä voi edes syyttää ketään muuta kun itseä
Moon aina sanonu notta tee tiikerikakku.
Vierailija kirjoitti:
Riittää jo provot tältä päivältä.
No sitten mullakin taitaa olla provo elämä. Tunnistin kyllä itseni myös tuosta aloituksesta.
Miten neuvoisit ystävääsi, joka avautuisi sinulle aloituksesi sanoin?
Meillä myös ongelmia paljon parisuhteessa. Rakastetaan toisiamme, mutta emme valitettavasti osaa elää yhdessä. Surullista.
Aloittaja kuulostaakin oikein unelmapuolisolta. NOT
Älkää kiduttako itseänne ja toisianne. Ei ole pakko olla yhdessä.
Ja joo en taatusti ole unelmapuoliso, on minullakin omat vikani, mutta ihan oikeasti, olen tehnyt todella paljon hänen eteen.
Ruokaa kokkaan joka hemmetin päivä, pidän kodin siistinä ja pesen hänenkin vaatteet, hoidan kaiken kaupassa käynnin, ja aina yritän helliteltävänä häntä mahdollisimman hyvin, pidän huolta itsestäni ja minulla on myös oma elämä, en valita hänen menoista vaikka niitä on PALJON, jatkuvaa harrastusta, työskentelyä ja juhlimista. Harvemmin mitään minun kanssa. Olen vaan ollut niin kauan oikea kynnysmatto ja prioriteeteista viimeinen ettäs suru on muuttunut vihaksi ja en vaan kestä enää, en hetkeäkään.
Tuo ap:n mies voisi olla veljeni, mutta sen muija on kyllä ihan samanlainen omissa oloissaan viihtyvä.
Ap: uskotko OIKEASTI pystyväsi elämään parisuhteessa, jossa mies olisi toisenlainen. Antaisi huomiota, osaisi keskustella, sosiaaliset taidot hyvät, tekisi aloitteellisesti ja mukisematta osansa kotona ja suhteen eteen jne.?
Kysyn siksi, että yleensä tuntuu olevan että aloituksen kaltaisia miehiä ei lopulta jätetäkään, vaan tuossa se on se tuossa kuvailemani mies joka jää jätetyksi kun nainen sittenkin alkaa haikalla jotain muuta kuin tylsää hyvää suhdetta...
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette vielä yhdessä?
Siksi että minä olen toivoton luuseri ja suostun tähän enkä ole ajoissa tajunnut lähteä pätkimään. Miehelle tämä on vain unelmatilanne eikä nää suhteessa mitään vikaa.
Mua vituttaa kans mies. Mököttää taas, kun en tehnyt just niinkun hän halus. Itsessään ei oo ikinä vikaa.
Näinhän se on, rakkaus ei aina yksin riitä. Työtä se suhde vaatii ja toisen töitä tässä asiassa ei voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Porvoossa tällaisia huolia. Argh.
Jepjep, kaikki parisuhteet ovat täydellisen onnellisia ja pelkkää auvoa.
Riittää jo provot tältä päivältä.