Söittekö ja syöttekö koko perhe yhdessä?

^

Jep, aina oli ruoka pöydässä kello 17, isä pääsi ruokapöytään heti kun tuli töistä. Itsekin yritän pitää kiinni siitä että edes kerran päivässä ollaan kaikki yhdessä syömässä.

Lapsuudenperheessä yleensä ottaen kyllä. Isä tosin valmensi, joten saattoi kulkea hieman omia aikojaan välillä, mutta muu perhe söi kyllä yhdessä.

Omassa perheessä samoin, eli yleensä ottaen kyllä. Joskus joku joutuu aikataulujensa takia syömään eri aikaan kuin muut, mutta pääsääntöisesti pyritään yhteiseen ruokailuun.

Lapsuudenkodissa syötiin yleensä koko perhe yhdessä.

Nyt oman perheen kanssa tuntuu onnistuvan tosi harvoin. Kaikilla on omia menoja niin paljon (lapset jo teinejä), että useimmiten jokainen syö omia aikojaan. Juhlapyhät ja silloin tällöin viikonloppuisin ollaan koko perhe yhdessä

Aina ja vieläkin, kuopus asuu vielä kotona. Aikuiset lapset perheineen tulee meille kerran kuukaudessa syömään.

Miehen kotona syötiin vain eineksiä tai voileipiä vauhdissa, hänelle tuo yhdessä pöytään istuminen ja oikea ruoka oli suuri ihme. Nyt ei voisi kuvitellakaan elämää toisin

Ei syöty arkisin yhdessä. Kaikki napsi välipaloja oman aikataulunsa mukaan, leipää, hedelmää jne.

Nyt syödään illassa 1 tai jopa 2 lämmintä ruokaa.

Lapsuudenkodissa kyllä. Vanhempien eron jälkeen kyllä, mikäli äiti ei ollut iltavuorossa. Omassa kodissa pääosin kyllä.  Miehellä sellainen työ, että tulee välillä myöhään, joten ei aina voi osallistua. Ja muuttunee jossain vaiheessa muutenkin juuri harrastusten ja muiden takia, ettei aina onnistu.

Lapsuudenkodissa ei. Nykyisin syömme yhdessä klo 20-21, kun kaikki ovat tulleet kotiin.

Lapsuudenkodissani syötiin aina yhdessä, sitten kun isä oli tullut töistä. Yleensä myös aamupala yhdessä, ja aika usein vielä iltakahvi/tee.

Lapsuuden kodissa oli jonkin verran yhteisiä ruokailuja.

Omassa kodissa harvemmin. En pidä tärkeenä yhteisiä syömishetkiä.

Mulle on tärkeempää, että edes muutaman kerran viikossa kaikki on kasassa ja jutellaan kuulumiset. Siinä saattaa höpistessä mennä tuntejakin.

Viikolla on harrasteet ja työmatkat, joten viikonloppusin enemmän yhteistä aikaa.

Kyllä syötiin tasan klo 17.00.

Kulissit oli kunnossa, kaikki ulospäin hyvin. Oli vaan muuten niin painostava tunnelma että halusin äkkiä pöydästä pois. Ja sitten söin karkkia, ja siitähän kehittyi vakava syömishäiriö.

Perhedynamiikassa ja ruokailutilanteessa on muitakin tekijöitä jotka voi mennä pieleen.

Lapsuudenkodissa aina ja niin myös kaikkien silloisten naapureiden perheissä.

Nykyään ei tunnu enää onnistuvan kun kaikilla on omat menonsa, ja jos sattuu niin että ehdimme yhteisen pöydän ääreen niin lapset ja mies selaavat samalla puhelimiaan. Juttele siinä sitten yksinäsi kun vastaus kaikkeen on "mmm"

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa aina ja niin myös kaikkien silloisten naapureiden perheissä.

Nykyään ei tunnu enää onnistuvan kun kaikilla on omat menonsa, ja jos sattuu niin että ehdimme yhteisen pöydän ääreen niin lapset ja mies selaavat samalla puhelimiaan. Juttele siinä sitten yksinäsi kun vastaus kaikkeen on "mmm"

Aikuista ihmistä ei voi käskeä, mutta eikö lapsia tosiaan voi käskeä laittamaan puhelimia ruokapöydässä pois?

Minä ja lapset syödään. Mies haluaa syödä kuulemma rauhassa ja ilman että pitää avustaa lapsia (2 ja 5 vuotiaat.)

Vierailija kirjoitti:

Minä ja lapset syödään. Mies haluaa syödä kuulemma rauhassa ja ilman että pitää avustaa lapsia (2 ja 5 vuotiaat.)

Sama nukkuminen, ei pysty kuulemma nukkumaan lasten kanssa niin nukkuu rauhassa yksin.

Lapset tulee nälkäisenä kotiin jo paljon ennen viittä, vanhemmista toinen aikaisintaan kuuden jälkeen.

Ei onnistu mitenkään ruokailu samaan aikaan, ellei sitten pidä lapsia väkisin nälässä.

Ennemmin jokainen saa syödä silloin kun itsellä on nälkä, eikä yritetä väkisin pakottaa oman kehon vastaiseen ruokailurytmiin.

Syötiin kerran päivässä koko perheellä. Nykyäänkin kokoonnutaan usein päivällistämään, vaikka kaikki me lapset ollaankin jo aikuisia.

Lapsuudenkodissa syötiin yhdessä. Juuri mietinkin tätä asiaa, eikä sillä ole mielestäni mitään merkitystä ollut elämääni. Se oli tärkeää, että kotona oli turvallista ja hyvä olla, ei se syötiinkö yhdessä vai erikseen. Aina kotona ei ollut hyvä ja silloin yhteinen ruokahetki oli ahdistava. Nyt omien lasteni kanssa olen mahdollisuuksien mukaan noudattanut tätä yhdessä ruokailemista, mutta aina se ei iltavuorojen, harkkojen ym. takia ole onnistunut ja en ole siitä mitään stressiä ottanut.

Meillä ei ollut tarkaa kellonaikaa, mutta normaalisti söimme päivällisen yhdessä arkisin, ja aina viikonloppuisin, kun oli jotain hienompaa ruokaa.

Ei lapsuudenperheessa useinkaan. Aiti oli usein vasta myohaan kotona. Syotiin tahteita tai tehtiin itse ruoka tai kaytiin mummolassa syomassa. Viikonloppuisin joskus kaikki yhdessa.

Nykyisinkaan emme syo yhdessa juuri koskaan koska kumpikin olemme ravintola alalla aina iltatoissa ja niina paivina kun mina olen toissa mies on pojan kanssa kotona ja kun mies on toissa mina pojan kanssa. Muutenkin mun mies syo vain kerran paivassa. Illalla.