Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen parikymppinen ja ystävät kuolee ympäriltä...
23.02.2019 |
Eli olen ns. elämäni parhaassa iässä, päälle parikymppinen, mutta ystäväni ovat alkaneet kuolla jo nyt.
Paras ystävä tappoi itsensä 20-vuotiaana ja siitä alkoi tämä alamäki. On ollut sairautta ja onnettomuuskin läheisteni keskuudessa.
Alun alkaenkaan ystäväpiirini ei ole ollut millään tavoin suuri, olen hitaastilämpenevä läheisissä suhteissa ja sitoudun pitkällä aikavälillä muutamaan tärkeään ihmiseen.
Nyt pelottaa, että jään yksin ja suren vain.
Hyväksyn kyllä kuoleman elämän tosiasiana, mutta tämä tuntuu aivan hirveän epäreilulta ja surulliselta, että ihmiset joiden kanssa olisi muuten voinut viettää tulevat vuosikymmenet kuolevat jo näin nuorena.
Mielipiteitä tai neuvoja?
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 28 ja olen menettänyt jo useamman ikätoverin. Ystäväni menetin syövälle kun olin 16, samana vuonna toisen ystäväni veli teki itsarin. Siitä meni vain alle vuosi niin eräs kaveri kuoli mopokolarissa. Ei mikään sydänystävä mutta samassa lössissä pyörittiin ja pari vuotta sitten eräs toinen kaveri tästä samasta porukasta tapettiin huumevelkojen vuoksi. Kukaan ainakaan meidän kouluaikojen tutuista ei tiennyt että hän käytti huumeita, oli kuollessaan 26-vuotias. Tähän vielä plussana useamman sukulaisen menehtyminen 5 vuoden sisään.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 28 ja olen menettänyt jo useamman ikätoverin. Ystäväni menetin syövälle kun olin 16, samana vuonna toisen ystäväni veli teki itsarin. Siitä meni vain alle vuosi niin eräs kaveri kuoli mopokolarissa. Ei mikään sydänystävä mutta samassa lössissä pyörittiin ja pari vuotta sitten eräs toinen kaveri tästä samasta porukasta tapettiin huumevelkojen vuoksi. Kukaan ainakaan meidän kouluaikojen tutuista ei tiennyt että hän käytti huumeita, oli kuollessaan 26-vuotias. Tähän vielä plussana useamman sukulaisen menehtyminen 5 vuoden sisään.
Joo, muutama bonuskuolema vielä, johdat ylivoimaisesti!
Olen pahoillani. Ehdotan, että osallistut erilaisiin harrastuksiin ja/tai tutustus ihmisiin opiskellessasi tai työelämässä.
Elämästä ei koskaan tiedä.
onko mahdollista tutustua uusiin ihmisiin josvoimavarat riittää vaikka työssä tai koulussa tai harrastuksissa?
inhottava tilanne toivon kaikkea hyvää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se epäreilua, että ihmisiä lakoaa nuorena ja toiset sinnittelee 100-vuotiaaksi.
Voimia kumminkin. Esim eläinsuojelutyö on antoisaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Ehdotan, että osallistut erilaisiin harrastuksiin ja/tai tutustus ihmisiin opiskellessasi tai työelämässä.
Elämästä ei koskaan tiedä.
Harrastuksessa käyn ja siellä on mukavia ihmisiä, mutta minulle on aina tuottanut hankaluuksia päästä samoille aaltopituuksille ja toisen lähelle ystävyystasolle.
Koulussa käyn myös, mutta toistaiseksi suuhteni luokkalaisiin ovat myös melko pinnalliset. Yritän parhaani...
Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi vertaistuki? Joku keskusteluporukka, jossa on muita saman kokeneita? Se saattaa auttaa ja helpottaa oloa.
Kuolema ja suru ovat asioita, joiden kanssa on elettävä. Niiden vaikutus tietysti muuttuu vuosien myötä. Vertaistuessa ei iällä ole yhtään väliä. Voit jakaa surua ja ajatuksia kuolemasta ihan kenen ikäisen kanssa. tahansa Olemme kaikki sen äärellä yhtä avuttomia ja eksyksissä.
Jos kiinnostaa, niin netistä voi etsiä erilaisia suru- ja vertaistukiryhmiä. Niihin ei tarvitse jäädä, mutta saada eväitä jatkaa taas oman elämänsä matkaa.
Osanottoni kaikista kokemistasi menetyksistä. Jos nyt jotakin haluan sinulle sanoa, niin olet niin nuoreksi käynyt nyt melkoisen elämänkoulun ja se tulee tekemään sinusta aikaa myöten vahvan. Kuolema on iso asia kokea, mutta itse mietin että menetettyjen rakkaitteni vuoksi haluan oppia menetyksestä ja olla yhtä vahvempi. Heidän muistonsa on sen ansainnut.
Halaus ja voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi vertaistuki? Joku keskusteluporukka, jossa on muita saman kokeneita? Se saattaa auttaa ja helpottaa oloa.
Kuolema ja suru ovat asioita, joiden kanssa on elettävä. Niiden vaikutus tietysti muuttuu vuosien myötä. Vertaistuessa ei iällä ole yhtään väliä. Voit jakaa surua ja ajatuksia kuolemasta ihan kenen ikäisen kanssa. tahansa Olemme kaikki sen äärellä yhtä avuttomia ja eksyksissä.
Jos kiinnostaa, niin netistä voi etsiä erilaisia suru- ja vertaistukiryhmiä. Niihin ei tarvitse jäädä, mutta saada eväitä jatkaa taas oman elämänsä matkaa.
Osanottoni kaikista kokemistasi menetyksistä. Jos nyt jotakin haluan sinulle sanoa, niin olet niin nuoreksi käynyt nyt melkoisen elämänkoulun ja se tulee tekemään sinusta aikaa myöten vahvan. Kuolema on iso asia kokea, mutta itse mietin että menetettyjen rakkaitteni vuoksi haluan oppia menetyksestä ja olla yhtä vahvempi. Heidän muistonsa on sen ansainnut.
Halaus ja voimia sinulle!
Kiitos ja voisin kyllä hakea vertaistukea.
Toisaalta tuntuu, että ammattipuhuja olisi hyvä vaihtoehto jos vain rahkeet riittäisi ja apua saisi helpommin.
Olen joskus ylä-asteikäisenä kokenut psykoosin johon käynyt silloin hoidossa ja juuri nyt tuntuu että arjessa olen niin väsähtänyt sekä saamaton että ehkä joku masennus päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkä jos hakisit sitä apua ja yrittäisit aktiivisemmin tutustua muihin
Toki epämiellyttävä tilanne mutta kyllä se siittä
No hitto. Itse olen melkein 45 v. ja ei ole ystäviä tai lähisukulaisia kuollut. Oikeastaan isovanhemmat ovat ainoat jotka ovat jo lähteneet.
Näin taas nähdään kuinka elämän nallekarkit jakautuvat perin epätasaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä aloituksesta. Olen itse jostain syystä niitä ihmisiä, joilla on vain muutama todella läheinen ihminen tai ystävä, ja sitten jokunen tuttava, joka kuitenkin on tärkeä ihmiskontakti ja he ovat sellaisia henkilöitä, joita arvostaa syystä jos toisestakin paljon.
Viimeisen vuoden aikana olen menettänyt heidät kaikki, yhtä lukuunottamatta, kuolemalle. Yllättäville, selvittämättömille kuolemille. Kaksi on johdettu koronaan, muista sanottu, että elintoiminnot vain pysähtyivät. Eri ikäisiä ihmisiä, jotka olleet liikkuvaisia ja perusterveitä.
Nyt huomaamaan, etten enää oikein osaa olla sen yhden, vielä elossa olevan, rakkaan ihmisen lähellä. Olen kuin valmistautunut, että kohta hänkin on poissa. Ensimmäisten menetysten kohdalla suru oli valtava. Puolivälissä olo oli niin raunioina, että sairastuin itse pitkäaikaissairauteen. Nyt, kun viimeiset kuolinilmoitukset tulovat viime kuussa, kahden viikon välillä toisiinsa, olen jo aivan lukossa ja turta. Kuin maailma olisi lopussa.
Sota, nato, vastakkainasetteluiden kärjistyminen ja kaikki tuska ja viha ympärillä, tähänkö tämä maailma nyt loppuu? Luonnosta on jo kadonnut sukupuuttoon yli puolet lajeista, siis lopullisesti poissa. Mehiläiset, perhoset ja muut hyönteislajit ovat vähentyneet hurjilla määrillä, samoin kukkalajit. Meissä on laajoja, kuolleiksi luokiteltavia osia, joissa ei enää ole kaloja eikä kasveja.
Pelottaa, miksi minä olen vielä täällä. Kaikki ne kauniit asiat, ihmiset ja olennot ovat kuolleet pois, jatkuvasti useampi. Keitä ollaan me, jotka olemme vielä täällä? Onko millään tarkoitusta, vai eikö ole?
Ongelmat, myös kuolemat, tuntuvat kasaantuvan elämässä. Sanontakin sanoo, että ei kahta ilman kolmatta.
Nyt on näin. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Aina. Se pilvien rakoileminen vain pitää tietoisesti huomata.
N54
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on kyllä totta, että viime vuonna on ihan tilastollisestikin kuollut enemmän suomalaisia kuin koskaan aikaisemmin. Kumma juttu.
Huumeet. Joka viikko 2 junan alle, muut itsarit.
Hukkuneita , eilenkin ainakin kaksi. Liikenneonnettomuudet, joka päivä yksi, viikonloppuisin kaksi. Työtapaturmat, tapot.
Vanhusten luonnolliset kuolemat, vanhijen on aika poistua.
Vierailija kirjoitti:
Huumeet. Joka viikko 2 junan alle, muut itsarit.
Hukkuneita , eilenkin ainakin kaksi. Liikenneonnettomuudet, joka päivä yksi, viikonloppuisin kaksi. Työtapaturmat, tapot.
Vanhusten luonnolliset kuolemat, vanhijen on aika poistua.
Onnellisin kansa. Joopa joo kun itsareita on paljon ja kaikki lääkkeet sekä päihteet/huumeet yleisiä käytössä.
Minulta on kuollut parikymmentä läheistä ja kaveria. Olen itse 47 vuotias. Monet tehneet itsarin, toiset kuolleet alkoholiin ja lääkkeiden yhdistelmiin...Surullista se on nähdä kun jollain menee huonosti ja se päättää päivänsä. Ei minullakaan mitenkään hyvin ole aina mennyt. Työtön olen ollut pitkään mutta uskon elämään vaikka rahaa ei ole, ei kumppania, ei töitä.
Olen 52vee ja tänä vuonna elänyt kaksi kertaa niin kauan kuin muutama nuoruuden kaveri ja idoli.
Se on absurdi tunne. Elää kaksi kertaa vanhojen frendien elämän aika.
Onko todellakin niin, että juuri tällä hetkellä ihmisiä kuolee enemmän kuin tavallisesti? Ei vain Suomessa. Uutisissa sanottiin, että vuonna 2022 Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin, jos ei sotavuosia 1940-luvulla lasketa mukaan. Siis kuolee miksi? Ei ne kaikki ole vanhuksia, elämänsä viimeisinä hetkinä. Syöpäkuolemia on jotenkin todella paljon ollut viime aikoina, mutta mistä johtuvat nämä muut?
Alue: Aihe vapaa
Toisilla vaa huonompi tuuri kuib muilla tämmösissä hommissa.