Mitä tehdä kun lapsi kokee, että häntä kiusataan, vaikka ei kiusata.

Muista muistuttaa joka välissä, että hänen tulee käyttäytyä normaalisti, ettei äidin tarvitse aina hävetä.

No ei ainakaan tehdä liikaa myönnytyksiä hänelle.

Se kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista, ja on julmaa, että tuolla tavalla mitätöit lapsen kokemuksen.

Tämä on todella yleistä. Usein esimerkiksi teinit ovat murrosikäänsä liittyen sillä tavalla itsekkäitä, että olettavat kaiken johtuvan heistä. Esimerkiksi jos luokan toisella puolella nauretaan jollekin asialle, kohdistuu nauru minuun ja minä koen itseni kiusatuksi. Todellisuudessa naurun aiheena on voinut olla vaikkapa opettajasta heitetty vitsi.

Lapsia ja nuoria pitää ihan rautalangasta vääntäen opettaa tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita.

Tulipa surullinen mieli tästä. Millä perusteella voit mitätöidä lapsen tunteen? Oletko varma ettei kiusaamista tapahdu?

JOS tilanne on se, että lapsi tulkitsee tilannetta väärin, suosittelen hankkimaan apua esim. perheneuvolasta.

Minkä ikäinen lapsi on?

Oletteko käyneet kiusaamistilanteita yhdessä läpi esim. piirtäen? Tämä nimittäin selventää ainakin erityislapsilla usein sitä tilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Se kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista, ja on julmaa, että tuolla tavalla mitätöit lapsen kokemuksen.

No ethän sinä ole ollut edes paikalla näkemässä, mitä oikeasti on tapahtunut. Anna ap:n kertoa.

Tuttu tilanne. Oma lapsi oli jollain tapaa jäljessä sosiaalisessa kehityksessä kouluun mennessään. Olisi ollut mahdollista lykätä kouluunmenoa vielä vuodella kun se syntyi joulukuussa, mutta ajateltiin että päiväkodin kaveriporukasta olisi sille enemmän hyötyä kuin uppo-oudoista ikätovereistaan.

Koulu alkoi ihan ok, sitten poika alkoi usein kertoilla kuinka häntä kiusataan. Selviteltiin asiaa koulun kautta, ja pojan kavereiltakin kyseltiin. Oli ihan oikeaakin kiusaamista, mutta tää kiusaaja vaihdettiin toiseen kouluun. Sitten tämä kavereiden suorittama "kiusaaminen" oli lähinnä hyväntahtoista naljailua mitä kavereiden kesken yleensäkin tapahtuu ajoittain, mutta hivenen hitaammin hoksaavana poika ehti loukkaantua ja kuvitella että hänelle naurettiin tilanteissa kun kaverit toivoivat että hänkin osallistuisi nauramiseen. Oma aikansa siinä meni, mutta asiasta keskusteltiin pojan kanssa kotona, ja kaverinsa ottivat hänen "herkkyytensä" paremmin huomioon. Ei siis tarvittu psykologeja yms, poika oppi kypsyessään lukemaan sosiaalisia tilanteita paremmin.

Opettaa häntä tunnistamaan oma osuutensa kaverisuhteesta ja se ettei hän voi kontrolloida muita. Useinhan tuo kokemus kiusatuksi tulemisesta tulee siitä et olettaa toisten toimivan miten itse haluaa, ja kun toisilla on oma tahto kokee tulevansa koisatuksi. Ymmärrys vuorovaikutuksesta siis puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista, ja on julmaa, että tuolla tavalla mitätöit lapsen kokemuksen.

No ethän sinä ole ollut edes paikalla näkemässä, mitä oikeasti on tapahtunut. Anna ap:n kertoa.

Ei kai kukaan ole koko ajan paikalla?

No jos se lapsi kokee että häntä kiusataan niin se on ihan todellinen tunne.

Jos on koulussa niin varmaan kannattaa pitää palaveri lapsen ja kiusaajien kanssa ja heidän vanhempien ja paikalle kuraattori ja ope.

Kaikki osapuolet kertoo näkemyksensä ja mietitte porukalla miten jatketaan.

Vierailija kirjoitti:

Opettaa häntä tunnistamaan oma osuutensa kaverisuhteesta ja se ettei hän voi kontrolloida muita. Useinhan tuo kokemus kiusatuksi tulemisesta tulee siitä et olettaa toisten toimivan miten itse haluaa, ja kun toisilla on oma tahto kokee tulevansa koisatuksi. Ymmärrys vuorovaikutuksesta siis puuttuu.

Hei tämä on tosi hyvä kommentti!

t. sivustaseuraaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista, ja on julmaa, että tuolla tavalla mitätöit lapsen kokemuksen.

No ethän sinä ole ollut edes paikalla näkemässä, mitä oikeasti on tapahtunut. Anna ap:n kertoa.

Ei kai kukaan ole koko ajan paikalla?

Onko pakko heittäytyä ihan pöljäksi? Mielestäni on aika selvää, mitä tarkoitin. Joku random kommentoija täällä ei tunne ap:ta, ap:n lasta eikä ole ollut todistamassa mahdollisesti edes osaa näistä tilanteista.

Vierailija kirjoitti:

No jos se lapsi kokee että häntä kiusataan niin se on ihan todellinen tunne.

Jos on koulussa niin varmaan kannattaa pitää palaveri lapsen ja kiusaajien kanssa ja heidän vanhempien ja paikalle kuraattori ja ope.

Kaikki osapuolet kertoo näkemyksensä ja mietitte porukalla miten jatketaan.

Se ei silti tarkoita sitä että kiusaamista olisi oikeasti tapahtunut. Tunteet ovat vain tunteita.

Vierailija kirjoitti:

No jos se lapsi kokee että häntä kiusataan niin se on ihan todellinen tunne.

Jos on koulussa niin varmaan kannattaa pitää palaveri lapsen ja kiusaajien kanssa ja heidän vanhempien ja paikalle kuraattori ja ope.

Kaikki osapuolet kertoo näkemyksensä ja mietitte porukalla miten jatketaan.

Voi olla tai sitten ei ole. Olen vain tavannut liian monta ihmistä, jotka kokevat olevansa kiusattuja ellei ihan kaikki mene heidän mielensä mukaan. Luultavasti vielä senkin jälkeen. :P

Kerro lapselle että hän on sairas ja vainoharhainen ja kiusaaminen vain hänen omaa kuvitelmaansa.

Vierailija kirjoitti:

Kerro lapselle että hän on sairas ja vainoharhainen ja kiusaaminen vain hänen omaa kuvitelmaansa.

Ok. No se on kiva, että toisten ongelmat ovat niin triviaaleja sinulle, että voi pieraista niitä käsitteleviin ketjuihin.

Minkäikäisestä lapsesta on kyse?

Meillä oli vastaava juttu juurikin yläasteella. Poika usein kertoi, että pari kolme poikaa luokalla sanoo ja tekee sitä ja tätä. Yleensä kovasti nauroi näille luokan "pelleille".

Lisäksi nämä pojat ovat pelanneet samassa joukkueessakin taaperosta, että tiedän nämä säätäjät ja heidän vanhempien kanssa on asioista juteltu.

Opettajat olivat helisemässä myös näistä tuntihäiriköistä. Eli nuo kolme todellakin häiritsivät kaikkia, kukin sai osansa, ei vain meidän poika. Heitä oltiin erottamassa eriluokille, muttei se yhdessä yössä tapahdu.

Kerran sitten poika taas kertoi koulusta tarinoita ja siskoni oli kahvittelemassa. Hän järkyttyi kuulemastaan, että NOINKO koulussa nykyään ollaan. Se kielenkäyttö jne. Sitten systeri vielä kysäs, että kiusaako ne sua? - joo. Vastasi poika.

Sisko sai pojan päähän sitten istutettua tuon kiusaamisteeman.. Otin yhteyttä kuraattoriin Wilman kautta ja kerroin oman näkökulmani asiaan. Kuraattori otti poikia muutaman kerran jutuille ja pääsivät johonkin loppu tulemaan. Häirikköpojat olivat ihan yllättyneitä, että meidän poika koki niin vahvasti asiat. "eihän veljeä kiusata" (viitaten joukkueeseen) eikä olleet ajatelleet, että ketään muutakaan kiusaavat. Kunhan pitävät sitä omaa älämölöään.

Eihän ne luokkatilanteet rauhoittunut ennenkuin pojat erotettiin toisiin ryhmiin. Niin ja tarviiko sanoa, että poikamme oli yksi noista älämölöttäjistä aka kiusaajista, neljäs niistä.. On rauhallisempi, mutta osaahan sekin.

Nyt ovat abeja, pelaavat samassa joukkueessa edelleen. Ehkä hieman tullut järkeä päähän, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos se lapsi kokee että häntä kiusataan niin se on ihan todellinen tunne.

Jos on koulussa niin varmaan kannattaa pitää palaveri lapsen ja kiusaajien kanssa ja heidän vanhempien ja paikalle kuraattori ja ope.

Kaikki osapuolet kertoo näkemyksensä ja mietitte porukalla miten jatketaan.

Voi olla tai sitten ei ole. Olen vain tavannut liian monta ihmistä, jotka kokevat olevansa kiusattuja ellei ihan kaikki mene heidän mielensä mukaan. Luultavasti vielä senkin jälkeen. :P

Kuulostat kiusaajalta.