Eroaminen yllätti

Miten lapset ovat selviytyneet isän hylkäämisestä? Minusta tuollainen kertoo ihmisestä aika paljon ja toivotaan että karma vielä iskee.

Ei hyödytä kaivella syitä ja syyllisiä, jatka eteenpäin.

Mies, joka hylkää lapsensa, on ääliö. Ei siinä paljon menetä, mutta onhan se tietenkin lapsille ikävää.

Varmaan aika karmaisevaa ja outo ja uusi tilanne sitten sinulla elämässäsi. Tsempit sinulle ja toivon että kevät aurinko paistaa sinullekin ja lapsillesi!

Lapset oireilevat, mutta pahin alkanee olla ohi. Seuraelämäni hyväksyminen on ollut heille hieman vaikeaa, koska he kokevat isänsä toiminnan niin epäluonteenomaisena, että taitavat odottaa tilanteen olevan väliaikainen. Erityisesti kuopus puhuu toisinaankin vielä siitä, miten asiat ovat sitten, kun kaikki on taas kuten ennenkin. Koska eron selittäminen jäi minun harteilleni, työstettiin paljon ja pitkään sitä, että kyse ei ole kuitenkaan siitä, että minä hajoittaisin perheen ja isä olisi täysin osaton.

Esikoisesta olin eniten huolissani, hän sulkeutui alkuun ja oireili teinitytölle kai tyypilliseen tapaan ruokasuhteellaan. Nykyisin hän suhtautuu isäänsä varautuneemmin, pienemmät lapset taas eivät uskalla oireilla isänsä nähden. Kai he pelkäävät lopullista hylkäämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei hyödytä kaivella syitä ja syyllisiä, jatka eteenpäin.

Mies, joka hylkää lapsensa, on ääliö. Ei siinä paljon menetä, mutta onhan se tietenkin lapsille ikävää.

Onhan se näin. En tiedä olisiko jonkun selkeän syyn saaminen auttanut surutyössä. Ei välttämättä.

Minulla ja perheelleni kävi lähes samoin. Mies niin sika, ettei koskaan keskustellut mistään lähtönsä jälkeen. Ei tavannut lapsia, ei slittänyt mitään. Seksiä oli aina 2-3 kertaa viikossa ja mielestäni suhde oli hyvä. En nalkuttanut, en lihonut, pidin itsestäni ja perheestäni huolta. Todella rakastin miestäni ja näytin sen joka ikinen päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt olen virallisesti eronnut ja haluan purkaa.

Ex-mieheni, perheelleen aiemmin omistautunut isä, ryhtyi suhteeseen työkaverinsa kanssa. Muutaman kuukauden jälkeen jäi kiinni ja muutti samoin tein uuden naisensa luo. Lapsiaan näkee parin viikon välein, jos ei ole muuta tekemistä. Joskus voi olla kuukauden-pari näkemättä, jos sattuu hyviä bileitä tai muuta tärkeää.

On outoa tajuta, että lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen en tuntenutkaan toista. Vihkivalat eivät painaneet mitään eikä toinen mielestään ollut minulle mitään velkaa. Päin vastoin, syytti minua siitä, etten kieltänyt häntä pakkaamasta kamojaan. Aikuista ihmistä. Koskaan en saanut mitään selitystä sille, miksi näin kävi. Enkä anteeksipyyntöä.

Pitkään hävetti, mietin missä oli vika. Seksiä oli, kahdenkeskeistä aikaa oli, olivatko ne jotenkin huonolaatuisia? Ja olinko tyhmä, kun en aavistanut näin käyvän. Nykyään ei enää hävetä. Hämmästyttää, mutta en häpeä sitä, että luotin puolisooni. Tosin on tosi vaikea luottaa uuteen mieheen, mikä tuntuu kohtuuttomalta häntä kohtaan.

Aika usein mietin sitä, miten voi noin vaan lähteä perheestä ja vaihtaa toiseen. Eikö ole hassua olla isähahmona vieraan miehen lapselle ja jättää omien lasten isän rooli taas vieraan ihmisen täytettäväksi. Ja voiko kahden pettäjän suhteessa oikeasti luottaa toiseen.

Tuohon vikaan vastaan: ei voi. Ja sen takia ei se uusikaan onni kauaa yleensä kestä. Uusi nainen miettii varmasti näin, kuten dr Phil sanoo:

"If he will do it with you, he will do it to you"

Miehille tärkeintä on oma etu. Mitä hyötyä lapsista on miehelle? Uusi reikä on tärkeämpi.

Mielenkiinnosta kysyn, miten muuten jäi kiinni? Yrittikö silloinkin valehdella vai myönsikö heti kaiken? Muuttuiko käytös niinä viimeisinä kuukausina ennen kiinnijääntiään?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja perheelleni kävi lähes samoin. Mies niin sika, ettei koskaan keskustellut mistään lähtönsä jälkeen. Ei tavannut lapsia, ei slittänyt mitään. Seksiä oli aina 2-3 kertaa viikossa ja mielestäni suhde oli hyvä. En nalkuttanut, en lihonut, pidin itsestäni ja perheestäni huolta. Todella rakastin miestäni ja näytin sen joka ikinen päivä. 

Toivottavasti teilläkin elämä jatkui ilman miestä vähintään yhtä hyvänä. Yllättävän paljon näitä tarinoita on tullut vastaan. Olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä silloin toisen mielessä oikein tapahtuu.

Etpä ole toiseksi jäänyt ap, oikein seuraelämää lasten hädän keskellä, vai onko vain yksi mies. Huono.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, miten muuten jäi kiinni? Yrittikö silloinkin valehdella vai myönsikö heti kaiken? Muuttuiko käytös niinä viimeisinä kuukausina ennen kiinnijääntiään?

Kännykkä muuttui niin tärkeäksi, että meni suihkuunkin sen kanssa. Katoili ihan järkeville asioille (esim. kauppaan) tuntikausiksi. Ja miesvaltaisella alalla selitti helposti menojaan työkaverin kanssa kahvitteluna. Kun epäilin, väitti hulluksi ja valehteli muutaman viikon.

Koko suhteen ajan oli kotona ärtyisä ja käytti enemmän alkoholia kuin normaalisti. Ajattelin, että kyse oli työstressistä tai vastaavasta. Toisaalta lähetteli (jälkikäteen tajusin, että toisen naisen luota) rakkaudentäyteisiä viestejä ja seksiä oli ehkä normaalia enemmän.

Itse olen ollut mieheni kanssa 24 vuotta. On korkeasti koulutettu ja ok palkka. Olen ihmetellyt että milloin jättää mut köyhän työttömän.

Kuopus on 15v.

En tiedä miksi miehet tekee noin enkä ymmärrä.

Tavallaan miehesi jätti sinut sekä lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja perheelleni kävi lähes samoin. Mies niin sika, ettei koskaan keskustellut mistään lähtönsä jälkeen. Ei tavannut lapsia, ei slittänyt mitään. Seksiä oli aina 2-3 kertaa viikossa ja mielestäni suhde oli hyvä. En nalkuttanut, en lihonut, pidin itsestäni ja perheestäni huolta. Todella rakastin miestäni ja näytin sen joka ikinen päivä. 

Toivottavasti teilläkin elämä jatkui ilman miestä vähintään yhtä hyvänä. Yllättävän paljon näitä tarinoita on tullut vastaan. Olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä silloin toisen mielessä oikein tapahtuu.

Niin olisi kiva tietää. Mä ajattelin niin, että mies ei sitten varmaan koskaan edes rakastanut minua, kun noin helposti vaihtoi toiseen ja unohti koko perheensä ihan täysin. Ihan hirveän vaikeaa on kyllä ollut, enkä tiedä, olenko koskaan valmis uuteen suhteeseen koska panostuksestani ja tuntemuksistani huolimatta kävi näin.

Lapset kyllä kärsivät tästä, kun ei ole  isäkontaktia ollenkaan. On ollut vaikea selittää heille, mitä tapahtui. Eipä hän mikään kovin läheinen lapsille koskaan kyllä ollutkaan tunnetasolla siis. Onko hällä lie tunteita ollenkaan, vai menee vain libidonsa perässä.

Vierailija kirjoitti:

Etpä ole toiseksi jäänyt ap, oikein seuraelämää lasten hädän keskellä, vai onko vain yksi mies. Huono.

Niin, tapasin uuden miehen. Yhden. Olisin kai voinut tapailla montaakin, jos näin ei olisi käynyt. Vuoden kyllä keskityin perheeni elämän jatkamiseen. Sitten otin myös aikaa itselleni. Itse koin, että pahin hätä oli lapsillakin silloin jo ohi.

Meillä sama kuvio muutama vuosi sitten, tosin lapsiaan näki suht säännöllisesti. Aina sillointällöin uusi nainen vei voiton ja keksi kaikenlaista jännää, jolla perui lasten kanssa olemistaan.

Lapset ovat nyt teini-ikäisiä ja ovat sittemmin pistäneet isänsä koville tuosta ajasta, asiasta ja kaikesta epärehellisyydestä.

Mä tiesin, että jos vaan jatkan eteenpäin, en katkeroidu, niin selviän. Ja niin kävi.

Miehellä uudessa liitossa samat ongelmat kuin mitä meillä aikanaan oli, minä käsittelin omani ja olen elämääni enemmän kuin tyytyväinen.

Uusia ihmissuhde minulla on, mutta en asu kumppanini kanssa. Heti isän lähdettyä, muutettuaan yhteen naisen kanssa, päätin antaa lapsille täysi-ikuisuuteen saakka sellaisen kodin, jossa ei uusia ihmisiä ns ole.

Se on kannattanut:

Miesystäväni käy täällä lasten ollessa paikalla, muttei koskaan yövy muulloin kun lasten ollessa pois.

Mä selvisin hyvin ja meillä on lasten kanssa tiivis, avoin ja läheinen suhde. Osittain varmasti siksi, että olen pistänyt heidän kaiken edelle.

Mun erosta nyt vuosi. Hyvin lyhyesti kuitattuna miehelle tuli joku kriisi, jota ei saatu selvitettyä, koska meillä oli kommunikaatio-ongelmia. Hän ei halunnut ammattiauttajalle, minä kävin ja pääsin aika hyvin omien ajatusten herraksi. Liitto päättyi kuitenkin, koska en voinut taistella yksin.

Puhumattomuus on parisuhteiden suurin synti. Olen kuullut muutamankin tarinan, miten toinen on ajatellut jonkin olevan hullusti, mutta tuuminut, että kyllä se ajan kanssa menee ohi. Kunnes sitten äkkiä pakkaakin kamansa ja häipyy. Tai löytää toisen.

Lapsia kohtaan eksäsi tekee kyllä väärin, täysin väärin. Hän niittää sitä satoa sitten tulevaisuudessa.

Elän saman kriisin keskellä. Isä kyllä haluaa tavata kahta nuorinta lasta, teiniä ei itseään niin kiinnosta isän kanssa olla. Mies saa siis sellaisen helppoversion joka toinen viikonloppu. Lapset oireilevat, mutta isänsä ei halua tätä myöntää tai nähdä.  Meillä on pitkä yhteinen tie takana, liitto oli rauhallinen, ei riitoj, seksiä oli. Tilannetta on vaikeuttanut se, että mies on muutamaan kertaan siirtynyt uuteen elämäänsä tämän naisen kanssa, sitten alkanutkin kaivata vanhaa perhettä ja kertonut, miten naisen kanssa ei ole hyvä olla. Ja minä hullu hölmö sen tunteen olen uskonut. Juuri siksi, etten ole voinut ymmärtää, miten joku voi perheensä noin vain vaihtaa, hylätä siihen astisen elämänsä tärkeimmät ihmiset ja alkaa elää ihan toisenlaista elämää, noin vain. Mies on masentunut. Mutta silmäni aukeavat koko ajan lisää sille, kuinka huonosti mies minua kohtelee, ja minä olen antanut kohdella. Viimeisenä "kohokohtana" hirvittävä ryöpytys toiselta naiselta, kuinka huono ihminen olenkaan ja kuinka mies on minun kanssani kärsinyt, hän hyvänä ihmisenä on tämän pelastanut. Haukut tulivat sen jälkeen, kun mies taas viimeksi heilahti heiluriliikkeessään vanhan kaipuuseen.

Kyllä tällaisesta voi hyvin sekaisin elämä ja pää mennä. Aikuisilla, ja sen myötä lapsillakin. Olen koittanut tehdä paljon töitä itseni kanssa, koska se on ainoa mitä loppujen lopuksi voi tehdä. Ja lapsia auttaa ja tukea sekä hakea heille apua jos mahdollista. Yksi ammatti-ihminen sanoi minulle, että aina kun minuun sattuu, myös lapsiin sattuu. Pitää siis osata suojella meitä, ja antaa miehen sekoilla sekoilunsa itsekseen. Se on vaikeaa, kun omaa rakkautta ei saanutkaan napista painamalla pois. Mutta tosi paljon olen miettinyt myös sitä, millaisen ihmisen kanssa sitten elämäni vietinkään. Sain lapsia ihmisen kanssa, joka ei oikeasti koskaan minua rakastanut? Ajatus saa niin pohjattoman surulliseksi.

Näitä valitettavasti riittää, näitä joita ei edes mieheksi pitäisi kutsua. Oma mieheni lähti myös toisen naisen matkaan ja ero tuli täälläkin aivan puun takaa. Nyt haluaa kaikki entisestä elämästä muistuttavat asiat pois, mukaanlukien lapset. Minä keräilen omaa elämääni lasten kanssa, mutta lasten takia pitää oma tuska jättää sivuun, mielestäni he kärsivät jo niin paljon. Luojan kiitos lapset ovat jo aikuiduuden kynnyksellä, mutta arvet heillekin jää.

Vierailija kirjoitti:

Mun erosta nyt vuosi. Hyvin lyhyesti kuitattuna miehelle tuli joku kriisi, jota ei saatu selvitettyä, koska meillä oli kommunikaatio-ongelmia. Hän ei halunnut ammattiauttajalle, minä kävin ja pääsin aika hyvin omien ajatusten herraksi. Liitto päättyi kuitenkin, koska en voinut taistella yksin.

Puhumattomuus on parisuhteiden suurin synti. Olen kuullut muutamankin tarinan, miten toinen on ajatellut jonkin olevan hullusti, mutta tuuminut, että kyllä se ajan kanssa menee ohi. Kunnes sitten äkkiä pakkaakin kamansa ja häipyy. Tai löytää toisen.

Lapsia kohtaan eksäsi tekee kyllä väärin, täysin väärin. Hän niittää sitä satoa sitten tulevaisuudessa.

Minulla myös erosta nyt vuosi. Suhde kesti tosin "vain" pari vuotta, mutta olimme kuitenkin avossa siitä ison osan. Oli myös ensimmäinen vakava suhteeni.

Mies vain alkoi yhtäkkiä käyttäytyä oudosti; vältellä, ei halunnut läheisyyttä eikä seksiä, ravasi milloin missäkin ettei olisi tarvinnut olla kotona. Pisti kaiken jonkun ikäkriisin piikkiin ja niin myös äitinsä, jonka kanssa olin läheisissä väleissä.

Pitkään kielsin itseltäni että hän saattaa pettää minua, mutta lopulta monien vihjeiden jälkeen ratsasin hänen puhelimensa ja sieltä löytyi mykistetty keskustelu täynnä rakkaudenosoituksia ja flirttiä toisen naisen kanssa. Keräsin vähän aikaa itseäni, kerroin että tiedän ja käskin lähteä. Yritti pyydellä anteeksi ja selitti ettei osaa päättää mitä tehdä, halusi ilmeisesti molemmat. No way.