Jos väkivalta on lähellä

Kuulostaa sairaalta. Normaali ajattelisi, ettei halua riistää toiselta mitään. Tuossa ainoa, joka estää on rangaistuksen pelko. Jostain alintajunnast varmaan nousee se viha, joka ei kuulosta terveellä. Hakisin apua terveydenhoidon puolelta. Ehkä tuossa uskontokin voisi auttaa, mutta en tiedä siitä. Ennemmin se tuntuu sekoittavan ihmisiä.

Soita Maria-akatemiaan

Kannattaa lopettaa se sienien syönti ja liiman haistelu siellä vihreiden puoluetoimistolla.

Voisiko olla niin, että et uskalla suuttua läheisillesi ja siksi purat raivon "tuntemattomaan kohteeseen"? Et välttämättä oikeasti tekisi muille mitään, vaan tyynnytät itsesi kuvittelemalla tuon kosketuksen. Mullakin saattaa joskus hetken aikaa käydä mielessä väkivaltaisia ajatuksia, mutta en kuitenkaan tee mitään toteuttaakseni niitä. Ehkä pahojen tekojen ajattelu on yksi tapa käsitellä suuttumustaan. Kuitenkin paras tapa olisi varmaan tuoda tunteensa ja ajatuksensa esiin jo ennen kuin suuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Riitaannun lähes päivittäin lähimpieni kanssa. Eilen riitelin poikaystävän kanssa ihan turhasta asiasta ja häpesin niin valtavasti, että minussa kehittyi suunnaton viha ulkopuolisia kohtaan. Tuntemiani ihmisiä kohtaan en nimittäin koskaan tunne vihaa. Lähdin ulos aikomuksenani poistaa elämä joltain sivulliselta, mutta tunteeni lauhtuivat. Hylkäsin koko ajatuksen ja annoin anteeksi, kun joku kosketti olkapäätäni. En tiedä, oliko se todellista, sillä saan usein tällaisia kosketuksia, vaikka muiden mukaan kukaan ei ole minua koskenut. En tunne kosketusta fyysisesti vaan tulkitsen sen eräänlaiseksi henkiseksi viestiksi, jolla on lepyttävä vaikutus ja joka myös kertoo, että minulle ei ole annettu tehtäväksi mitään lopullista.

Miten itse vältät väkivallan tekemisen läheltä-piti-tilanteessa, jossa ehkä olet jo päättänyt vapauttaa jonkun elämän pyörteestä ja työstät mielessäsi tätä ajatusta? Jos tuollaista "kosketusta" ei tule, onko jokin keino rauhoittaa oma mieli keinotekoisesti? En halua joutua syytettyjen penkille, mutta olen aina kokenut minulle annetun jonkinlaisen merkittävän tehtävän. En ajattele, että sen välttämättä tarvitsisi olla mikään rikos, mutta rikos tuntuu luontevalta, sillä minulla on ollut pitkään halu kostaa ja tulkitsen senkin ikään kuin minulle annetuksi osaksi ja tehtäväksi, jonka jättäminen tekemättä voisi esim kostautua jonkun läheiseni sairastumisena.

Vit""tuilu loppuu väkivallalla, älä vit""tuile kenellekkään, äläkä ole vit""tumainen, niin ei tarvii pelatä mitään.

Nythän sinä olet vi""ttumainen. Eli parasta on, kun vaan ta""pat itsesi

En ole ikinä kokenut noin. Minusta tuo kuulostaa huolestuttavalta ja suosittelen avun hakemista. Hyvä kuitenkin, että olet tuntenut tuon rauhoittavan "kosketuksen". Se on varmaan ollut psykologinen itsehillintämekanismi, ettet tekisi mitään pahaa. Sen varaan et voi kuitenkaan jäädä, vaan ajatuksesi kuulostavat siltä että tarvitset ammattiapua.