Isoin virheesi, mitä olet elämässä tehnyt? Miten pääsit eteenpäin?

Hylkäsin hyvän miehen, joka oikeasti rakasti minua.

En ole päässyt siitä eteenpäin.

Yksin olen ja varmaan kuolen - yksin.

Tarjolla oli kaksi miestä, valitsin sen väärän ja vielä siedin häntä liian pitkään. Erosin tietty ja jatkoin elämää valitsemallani tiellä, mitään traumoja ei jäänyt mutta olisin tosiaan voinut valita toisin ja hylätä molemmat tarjokkaat.

Sairastuin vakavasti. Uskoin kuolevani vuoden sisällä ja elin kuin viimeistä päivää, tuhlasin kaiken mikä tuli ja ylikin. Työt hoidin kunnolla mutta kaiken muun suhteen olin "hällä väliä" -asenteella. Vaan kuinkas kävikään, olen edelleen elossa. Nyt on rutkasti velkaa ja ulosotto vie rahoista suuren osan. Laskeskelin että tällä vauhdilla menee n. 7 vuotta että kaikki on maksettu takaisin, jos pystyn palaamaan täysipäiväisesti töihin niin selviäisin neljässä vuodessa. Aika näyttää olenko hengissä tuon seitsemän vuoden kohdalla, mutta ainakaan ei voi sanoa ettenkö olisi elämääni elänyt.

Se että eksyin vauva palstalle ja masennuin.

Menin naimisiin liian nopeasti suhteeseen ja naimisiin.

Luulin että mies muuttuu kuten lupasi ja lopettaa juomisen, hankkii töitä. Ryyppää, elää mun siivellä eikä ole edes hyvä sängyssä.

Olisko se, että muutin miehen perässä, vaikka en ollut edes opiskellut. Olisi pitänyt valita oma elämä, ei koskaan miehen elämää.

Välillä tuntuu, että lasten hankkiminen oli kanssa virhearvio. Nyt ovat 18 v, eikä tämä ikinä lopu. Olen niin väsynyt vanhemmuuteen.

Priorisoin työasiat muun elämän edelle. Vaikka oikeasti työ ei ole minulle tärkeää. Siinä meni aikuisuuden parhaat vuodet puolijuoksua ohi työpaikalla kökkiessä pienellä palkalla, huom.  Nyt olen kyyninen, vihainen ja vähän katkerakin. Itselleni. Vaikka rakastaa pitäisi.

Mutta näillä mennään, mitäs läksin.

Se, että tuhlasin 2 vuotta avoliitossa miehen kanssa, joka osoittautui patalaiskaksi, saamattomaksi petturiksi ja rikolliseksi. Suhde päättyi siihen, kun sain tietää hänen salasuhteestaan toiseen. Olen tuosta päässyt ihan hyvin yli, aikaa on kulunut vuosi. Edelleen pelkkä miehen ajattelu herättää inhoa ja suuttumusta, mutta niin kuuluukin. Omaksi parhaakseni haluan päästä lopullisesti yli, hänelle en silti voi sanoa toivovani mitään hyvää, niin pahasti hän satutti. 

Isoin virheeni oli että tein lapsia. Tajusin liian myöhään että minussa ei ole hyvään äitiyteen tarvittavia aineksia, ainakaan tarpeeksi. Pääsin siitä yli kun lapset aikuistuivat ja kaikista tuli, puutteistani huolimatta, täysipäisiä ihmisiä.