Mikä sellainen ampumislelu on mistä meteli kuuluu naapureille? Ja mitä tekisitte meidän tilanteessa
Alakerrassa asuu 13 v poika äitinsä kanssa. Meilläkin on lapsia, useampikin, joten ei mitään hiljaisia eläkeläisiä olla mutta meillä on säännöt. Aikaisin aamulla ja illalla ei saa metelöidä eikä muutenkaan pelata jalkapalloa sisällä, hakata pattereita tms turhaa meteliä.
Alakerran pojalla on jokin leikki missä heittää nuolia seinään. Näin sanoo itse. Ääni on todella kauhea, sellainen jatkuva kova koputteluääni. Kop. Kaksi sekuntia taukoa. Kop. Kaksi sekuntia taukoa. Kop... Näin hän leikkii 1-3 h putkeen. Aloittaa esim. kello 7:30 (myös viikonloppuna) ja iltaisin saattaa aloittaa kello 21:30.....
Ääni kaikuu todella kovana meille ja siinä ei voi nukkua. Luulimme ensin että talonyhtiön putket kolisevat tms mutta kuulimme sitten sitä meteliä vielä kovempana heidän ovestaan kun se oli raollaan kun kävelimme rapussa. Tosi kova ääni.
Mieheni kävi viime viikon sunnuntaina soittamassa ovikelloa ja kysyi että tuleeko ääni heiltä. Poika avasi oven ja sanoi että heittää nuolia seinään. Mieheni sanoi että älä heitä aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Poika sanoi ok.
Maanantaina hän ei heittänyt kertaakaan mutta tiistaina aloitti taas kello 7:30. Joka päivä monta kertaa eri aikoihin ja kello 22 myös.
Tänään hän aloitti koputtelunsa kello 7:50, sunnuntaina siis, olimme vielä kaikki nukkumassa.. Mieheni kävi soittamassa heidän ovikelloa, poika avasi oven. Mies kysyi pojan äitiä mutta ei ollut juuri kotona.
Mies sanoi pojalle että älä heitä nuolia näin aikaisin sunnuntaina eikä myöhään illalla.
Mieheni sanoo että meidän pitäisi kirjoittaa pojan äidille kirje. Kun äitiä ei ole näkynyt eli ole voinut sanoa hänelle asiasta. Emme tiedä onko poika sanonut äidilleen "kauheasta valittavasta naapurinsedästä".
Viime viikolla huomautus ei mennyt perille.
Katsotaan menikö nyt.
Mitä te tekisitte jos teillä olisi tuollainen naapuri?
Muutto ei tule meille kysymykseenkään.
Se ääni on todella kova ja jatkuu kauan. Koputuksilla on vain pari sekuntia eroa ja sitten taas uusi.
Mikähän lelu sellainen on?
Kommentit (17)
Joku Nerf-pyssy?
Uskomattoman rasittavia vempeleitä.
Isännöitsijälle valitusta, tuollaiset leikit pitäisi leikkiä ulkona, ei kerrostalo kämpässä, ainakaan hiljaisuuden aikana....
Minusta se ääni on kovempi kuin tikkataulussa. Ja se seuraava nuoli tulee aina niin nopeasti että ajattelin, että se on joku ase missä on monta panosta sisällä. Taukoa kun ei oikein tule ollenkaan.
Onko Nerf-pyssyissä noin iso ääni? Huh. Ulkolelujahan ne on!
Ei kai isännöitsijä tee mitään vai?
Ap
Ilmapistooli? Noiden meteliä voi hieman vaimentaa kun katsoo miten taulu on kiinnitetty ja mihin seinään. Kuitenkin jos seinissä on reikiä (ei pitäisi) niin ääni kulkee ilmaa pitkin ja siihen ei auta mikään muu kuin muutto.
Jos taloyhtiössä hiljaisuus on klo 22-7, niin isännöitsijä tuskin puuttuu klo 7.30 alkavaan ääneen, joka johtuu leikkimisestä tai harrastuksesta, ts. normaalista elämästä. Sinä ja miehesi ette voi määrätä, että naapurissa pitäisi hissutella hiljaisuusaikojen ulkopuolella, vaikka se teille olisikin "aikaisin aamulla".
Itse ottaisin yhteyttä isännöitsijään. Kertoisin tuosta melusta ja sen toistuvuudesta (onko toistuvuus edes sana? :D) ja siitä, että melusta on jo käyty huomauttamassa mutta se ei auttanut.
Kello 22-7 ei saa metelöidä, mutta silloinkin saa elää normaalia elämää. Kello 7 jälkeen voi tehdä mitä tahtoo. Turha valittaa. Minun naapurini lapset aloittivat tänään kello 7 hirveän huudon, juoksemisen, patterien hakkaamien ja rappukäytävässä juoksemisen. Ei heille mitään mahda, kello 7 loppuu hiljaisuus. Onhan tämä tylsää, kun tämä on joka aamu. Lapset huutavat ja riehuvat kello 22 asti.
Vierailija kirjoitti:
Jos taloyhtiössä hiljaisuus on klo 22-7, niin isännöitsijä tuskin puuttuu klo 7.30 alkavaan ääneen, joka johtuu leikkimisestä tai harrastuksesta, ts. normaalista elämästä. Sinä ja miehesi ette voi määrätä, että naapurissa pitäisi hissutella hiljaisuusaikojen ulkopuolella, vaikka se teille olisikin "aikaisin aamulla".
Toistuvaa pitkäaikaista meteliä ei saa päiväsaikaankaan aiheuttaa.
Mies sanoi, älä heitä. Poika heitti vaan. Uudestaan.
Kirjoitustyylistäsi päätellen mietiskelin että ennenkuin kirjoitatte mitään kirjeitä, niin mitä jos tarkistaisitte lääkityksenne? Uudet napit kummallekkin voi kummasti auttaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taloyhtiössä hiljaisuus on klo 22-7, niin isännöitsijä tuskin puuttuu klo 7.30 alkavaan ääneen, joka johtuu leikkimisestä tai harrastuksesta, ts. normaalista elämästä. Sinä ja miehesi ette voi määrätä, että naapurissa pitäisi hissutella hiljaisuusaikojen ulkopuolella, vaikka se teille olisikin "aikaisin aamulla".
Toistuvaa pitkäaikaista meteliä ei saa päiväsaikaankaan aiheuttaa.
Määrittele toistuva, pitkäaikainen ja meteli. Pitäisikö esim. pikkulapsiperheet häätää kerrostaloista, koska heiltä kuuluu varmasti joka päivä jotain ääniä (esim. itku, juoksemisesta aiheutuva töminä, leikeistä aiheutuva pauke...) naapuriin? Koliikkivauvan itku voi kestää tunteja putkeen kuukausien ajan, uhmaikäinen voi saada itkuhuutopotkuraivarit useita kertoja päivässä, leikki-ikäinen kulkee juoksemalla joka paikkaan vuosien ajan. Kaikkea naapurista kuuluvaa ääntä ei kuitenkaan katsota meteliksi, vaikka se minua kuinka ärsyttäisi.
Lasten äänet on normaalia, itku, juoksuaskeleet jne.
Jatkuva tuntikausien koputus ei ole normaalia elämisen ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitustyylistäsi päätellen mietiskelin että ennenkuin kirjoitatte mitään kirjeitä, niin mitä jos tarkistaisitte lääkityksenne? Uudet napit kummallekkin voi kummasti auttaa. :)
Käypäs sinä lääkekaapilla katsomassa muistitko ihan varmasti ottaa tänään lääkkeesi! Ja vastaa vain niihin ketjuihin mihin osaat vastata aloittajan kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taloyhtiössä hiljaisuus on klo 22-7, niin isännöitsijä tuskin puuttuu klo 7.30 alkavaan ääneen, joka johtuu leikkimisestä tai harrastuksesta, ts. normaalista elämästä. Sinä ja miehesi ette voi määrätä, että naapurissa pitäisi hissutella hiljaisuusaikojen ulkopuolella, vaikka se teille olisikin "aikaisin aamulla".
Toistuvaa pitkäaikaista meteliä ei saa päiväsaikaankaan aiheuttaa.
Määrittele toistuva, pitkäaikainen ja meteli. Pitäisikö esim. pikkulapsiperheet häätää kerrostaloista, koska heiltä kuuluu varmasti joka päivä jotain ääniä (esim. itku, juoksemisesta aiheutuva töminä, leikeistä aiheutuva pauke...) naapuriin? Koliikkivauvan itku voi kestää tunteja putkeen kuukausien ajan, uhmaikäinen voi saada itkuhuutopotkuraivarit useita kertoja päivässä, leikki-ikäinen kulkee juoksemalla joka paikkaan vuosien ajan. Kaikkea naapurista kuuluvaa ääntä ei kuitenkaan katsota meteliksi, vaikka se minua kuinka ärsyttäisi.
Joo, koliikkivauva itkee ja uhmaikäinen huutaa ja sille ei mitään voi vaikka kuinka haluaisi. Normaali vanhempi kuitenkin rajoittaa lapsen leikkimistä kovaäänisillä leluilla sellaiseen aikaan, että suurin osa kerrostalosta lienee muutenkin hereillä ja normaali 13-vuotias uskoo tällaisia sääntöjä/kieltoja. Miksiköhän 13v. muuten on yksin kotona suununtaiaamuna ennen kahdeksaa?
Vierailija kirjoitti:
Lasten äänet on normaalia, itku, juoksuaskeleet jne.
Jatkuva tuntikausien koputus ei ole normaalia elämisen ääntä.
Vaikka koputus johtuisi leikkimisestä, joka taas on normaalia elämisen ääntä?
Vähän kyllä epäilen, että kukaan 13-vuotias enää leikkisi montaa tuntia putkeen...
Tikkataulu?