Kuka oikeasti sekstaillut hierojan tai vaikkapa sairaanhoitajan kaa?
Itse yksityisellä klinikalla sairaanhoitajan kaa. Tilanne tuli eteen molemmille niin yllättäen että kun pikaseksimme oli ohitse purskahdimme hallitsemattomaan nauruun.Kumpikin tahoillamme naimisissa, ja oli ensimmäinen ja samalla viimeinen tapaamisemme. Hierojakoulun opiskelijanaista tulii vempattua.Muilla kokemuksia?
Kommentit (33)
Kyllä itselläkin seksikokemus helsinkiläisessä yksityissairaalasta.Ei aktiin saakka, mutta molemminpuolin käsihoitoa. Meille myös tilanne ihan puskista. Olin viimeinen asiakas fysioterapiapuolella perjantai-iltana. Kun puhe kääntyi ettei kummallakaan ollut mitään suunnitteilla homma vain eteni kuten eteni.Sairaanhoitaja kyllä leimasi ennen meidän touhuja itsensä ulos. Oma tarinansa on sitten että samalla hän kytki hälytysjärjestelmän päälle! Eli ei toi nyt mikään erityisen harvinainen tapaus ole.
Asiakas kirjoitti:
Itse yksityisellä klinikalla sairaanhoitajan kaa. Tilanne tuli eteen molemmille niin yllättäen että kun pikaseksimme oli ohitse purskahdimme hallitsemattomaan nauruun.Kumpikin tahoillamme naimisissa, ja oli ensimmäinen ja samalla viimeinen tapaamisemme. Hierojakoulun opiskelijanaista tulii vempattua.Muilla kokemuksia?
Vempattua? Ette siis pannu? Teitkö miten aloitteen ja miten tyttö reagoi vai oliko vanhempi avoimempi nainen?
Oon montakin kertaa. Vaimo on sairaanhoitaja.
Nussin kerran lähihoitajaa lakanavarastossa. Hoitsu lähti posket punottaen jatkamaan töitä ja minä vaivihkaa takaisin osastolle
Vierailija kirjoitti:
Oon montakin kertaa. Vaimo on sairaanhoitaja.
Olet onnellinen mies ;)
Rohkaisin katseellani ja eleilläni häntä koskettamaan boxereissa pullottavaa kaluani. Minä sormetin häntä tämän pikkareitten läpi. Oli valmiiksi märkä.
Kuka oikeasti sekstaillut hierojan tai vaikkapa sairaanhoitajan kaa?
Minä oon varmaan satoja kertoja. Todennäköisesti tänäänkin, kun on ilmeisesti pitkästä aikaa aikaa ja varmaan molempia jo panettaa.
-Niin mutta kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon montakin kertaa. Vaimo on sairaanhoitaja.
Olet onnellinen mies ;)
Öö, mikä siinä on erityisen onnellista verrattuna johonkin muuhun ammattiin verrattuna?
Hierojan kanssa kymmeniä kertoja ellei satoja :) Aikanaan siis seurustelin fysioterapeutin kanssa joten ihan luonnollista. Ex. Työpaikan työterveyshoitajan kanssa taas vähän vähemmin viattomasti muutaman kerran firman juhlien jatkoilla.
onko kukaan painanut sorvaria työaikana
Vierailija kirjoitti:
onko kukaan painanut sorvaria työaikana
Tai paaluttajaa...
Olen hoidellut hoitajaa. Oli joskus kiihkeä kesäsuhde hoitsun kanssa. Kaiholla muistelen....
Vierailija kirjoitti:
Nussin kerran lähihoitajaa lakanavarastossa. Hoitsu lähti posket punottaen jatkamaan töitä ja minä vaivihkaa takaisin osastolle
Miten tilanne eteni tuoho teitkö aloitteen vai tekikö hoitsu? Tässähän oli juuri pointtina että onko työaikana pannut. Sehän on ihan eri juttu jos vaimo on hoitsu
Kaveri nussi Turussa yhtä lähoitajaa työvuorossa, sai potkut se hoitaja
Vierailija kirjoitti:
Oon montakin kertaa. Vaimo on sairaanhoitaja.
Sama juttu. Hauska lukea näitä kokemattomien fantasioita.
Olin kerran yötä terveyskeskuksen vuodeosastolla tyräleikkauksen jälkeen ns. tarkkailussa. Aamuyöllä minulle ennestään tuttu hoitaja tuli ottamaan minulta verensokeria varten verikokeen. Ennestään tutulla tarkoitan sitä, että olin joskus nussinut tätä samaista naista tanssipaikan metsikössä ja tästä siis kymmeniä vuosia aikaa. Verikokeen otettuaan hän sanoi kurkkaavansa leikkausarpea joka oli siis siteen peittämä ja joudin tämän vuoksi laskemaan housuni kun oli nivustyrä kyseessä. Tilanne oli niin kiihottava että sain erektion ja kun hän tämän havaitsi niin hän alkoi runkkaamaan elintäni ja kun olin lauennut hän sanoi etten saisi koskaan kertoa tästä kenellekään....enkä ole kertonutkaan kun pienellä paikkakunnalla asun. Ihana kokemus!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon montakin kertaa. Vaimo on sairaanhoitaja.
Olet onnellinen mies ;)
samaa mieltä. sote naisilla on paras ymmärtämys insinöörien panetukseen..kokemusta ei vslitettavssti ole vain huhuja
Olen mies ja sairaalassa töissä, monesti olen työpäivän aikana paneskellut esim. arkistossa ja pukkarin suihkutilassa talon sairaanhoitajia ja sihteereitä. Kiva varmaan mennä töistä kaikkensa antaneena oman miehensä viereen
Misteri_ kirjoitti:
Hierojan kanssa kymmeniä kertoja ellei satoja :) Aikanaan siis seurustelin fysioterapeutin kanssa joten ihan luonnollista. Ex. Työpaikan työterveyshoitajan kanssa taas vähän vähemmin viattomasti muutaman kerran firman juhlien jatkoilla.
Fysioterapeutti ei ole hieroja.
Sallinet, että epäilen tuota sairaanhoitajakertomustasi - siitä jos hoitsu jäisi kiinni, niin lähtisi saman tien duuni, ja tulisi muitakin sanktioita ml. mahdollinen ammatinharjoitusoikeuden menettäminen. Eli vaikka varmastikin olet maailman ihanin ja seksikkäin mies (!), ja vaikka hoitajaa miten olisi panettanut, niin en usko, että olisi työpaikallaan alkanut potilaan kanssa muhinoimaan.