Työnantajat, miksi haluatte palkkatoiveen hakemukseen?
Eikö työnantajan pidä itse osata määrittää palkka tehtävälle, johon tekijää haetaan? Onko firmanne talous epävakaalla pohjalla, joten työvoimaa tarvitaan mahdollisimman halvalla?
Kommentit (135)
Palkkatoive kertoo siitä, millaiseksi hakija kokee osaamisensa ja työkokemuksensa. Ei kannata palkata sitä, jolla ei ole käsitystä siitä, paljonko tuo yritykseen lisäarvoa.
Enimmäkseen se on näitä näennäisvinkkejä joita jotkut ihmiset tuntuvat hakevan voidakseen luokitella toiset lokeroihin. Esim. jotkut tuijottelee nenän, sormien tai jalan kokoa ja koittavat siitä arvailla m*nan pituutta vaikkei noilla kovinkaan loistavaa korrelaatiota ole.
Palkkatoive on palkkatoive. Aloittelevalla voi olla vähän väärä kuva alan palkoista muttei se välttämättä kerro siitä miten hyvä työntekijä tämä olisi. Toisilla sitten voi olla tarkkaan mietitty palkkatoive joka on alan keskiarvo, mutta työntekijänä näissä ei sitten olekaan mitään tavoittelemisen arvoista.
Parhaita ovat nämä firmat, jotka pyytävät palkkatoiveen, mutta haastattelussa sanovat palkan olevan eurolleen tes:n mukainen.
Työpaikkoja hakevat myös ne, joilla on jo työpaikka. Ei siis vain työttömät. Palkkatoive antaa suuntaa siitä, millaisella summalla hakija olisi halukas vaihtamaan työpaikkaa. Harva haluaa vaihtaa pienempipalkkaiseen työhön.
Kysymyshän on markkinoista eli tarjouskilpailusta. Hinta on oleellinen osa kauppaneuvotteluita ja -sopimusta vaikka kyse olisi työsuhteisen työsuoritteen kauppaamisesta. Hinta on sekä vertailuperuste eri hakijoiden välillä, että oleellinen kannattavuustekijä työn arvoon suhteutettuna ja antaa myös hakuprosessissa kokonaisuutena yleiskuvaa työmarkkinoiden sen hetkisestä hintatasosta ihan valinnasta riippumatta.
Valtaosassa duunariammattejen työpaikoista noudatetaan orjallisesti tesiä eikä piiruakaan jousteta. Paskoista palkoista, eli matalista teseistä, saadaan kiittää ammattiliittoja jotka matelevat EKn jaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Parhaita ovat nämä firmat, jotka pyytävät palkkatoiveen, mutta haastattelussa sanovat palkan olevan eurolleen tes:n mukainen.
Jep. Tai ilmoittavat palkaksi vaikka "KVTES", mutta sitten palkka onkin isompi. Aina iloinen ylläri että palkka on isompi, mutta mikseivät ilmoituksessa suoraan sitä kerro? Onhan se kuitenkin valtti työnantajalle jos maksavat enemmän palkkaa kuin naapurikunta. Tämän esitin esimiehelleni kun tuskaili ettei yhteen toimeen tahdo olla hakijoita. Eipä silti seuraavassakaan ilmoituksessa ollut kuin tuo "KVTES", vaikka palkka on todellisuudessa miltei 300 euroa enemmän.
Huvittavinta on, että vaikka esittää hakemuksessa palkkatoiveen, niin haastattelussa sitä pyritään hilaamaan alas.
Se on ainakin omalta osaltani yhtä kuin henkinen keskisormen näyttö. Lopahtaa kiinnostus koko lafkaan.
Hyvästi kirjoitti:
Huvittavinta on, että vaikka esittää hakemuksessa palkkatoiveen, niin haastattelussa sitä pyritään hilaamaan alas.
Se on ainakin omalta osaltani yhtä kuin henkinen keskisormen näyttö. Lopahtaa kiinnostus koko lafkaan.
Tietenkin. Palkkatoiveeksihan laitat aina sellaisen summan, mistä voidaan alkaa neuvotella. Jätät siis siihen sen tinkimisvaran. Sama juttu kuin asuntokaupoissa eli pyydetystä hinnasta voidaan neuvotella.
Ylempien toimihenkilöiden töissä, joissa ei usein ole TES-palkkoja, palkkatoive kertoo hyvinkin, minkätasoisesta tehtävästä hakija arvioi olevan kyse. Yläkanttiin esitetty palkkatoive kertoo, että todennäköisesti on vähän väärä kuva tehtävän sisällöstäkin, ja tuskin olisi kiinnostunut tekemään sitä duunia. Alakanttiin laitettu toive taas voi osoittaa, että luulee tehtävän olevan helpompi kuin se todellisuudessa on ja/tai ei luota omaan osaamiseensa.
Minusta on hyvä, että firmat pyytävät heti hakemukseen palkkatoiveen, koska sen myötä kenenkään aikaa ei tuhlata turhaan, jos se ei ole oikeassa haarukassa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö työnantajan pidä itse osata määrittää palkka tehtävälle, johon tekijää haetaan? Onko firmanne talous epävakaalla pohjalla, joten työvoimaa tarvitaan mahdollisimman halvalla?
Eihän työntantaja voi tietää että millä palkalla olet valmis ottamaan työn vastaan.
Palkkatoiveesta näkee myös selkeästi sen että mikä tasoiseen työhön hakija kuvittelee hakevansa ja mitkä tasoisia töitä hän haluaa tehdä ja on tehnyt.
Jos haetaan yksikön päällikköä ja palkkatoive on 1200€, niin se on silloin selvästi väärä kaveri, eikä ymmärrä mihin on ryhtymässä. Jos taas varastomies pyytää 6000€, niin hän ei varmaan ole työstä silloin oikeasti kiinnostunut, vaan hakee esim. työkkärin pakottamana tms.
Jos palkkajatoive ja tehtävä ei kohtaa, niin ne hakemukset voi heittää roskiin.
Hyvästi kirjoitti:
Huvittavinta on, että vaikka esittää hakemuksessa palkkatoiveen, niin haastattelussa sitä pyritään hilaamaan alas.
Se on ainakin omalta osaltani yhtä kuin henkinen keskisormen näyttö. Lopahtaa kiinnostus koko lafkaan.
No sehän on ihan normaalia. Palkkatoivella vain haarukoidaan sopivat hakijat. Jos palkkatoive on vähemmän mitä yritys normaalisti maksaa, niin siitä ei tietenkään aleta tinkimään suuremmaksi, mutta jos palkka on enemmän mitä yritys haluaa maksaa, niin tarjoavat vähemmän. Jos tarvitaan uutta työvoimaa, niin uusille voidaan maksaa pikkusen enemmän mitä vanhoille työntekijöille.
Palkkatoive tulisi yrittää asettaa maltillisesti yläkanttiin.
Hyvästi kirjoitti:
Huvittavinta on, että vaikka esittää hakemuksessa palkkatoiveen, niin haastattelussa sitä pyritään hilaamaan alas.
Se on ainakin omalta osaltani yhtä kuin henkinen keskisormen näyttö. Lopahtaa kiinnostus koko lafkaan.
Olen huomannut työhaastatteluissa että joskus työnantajan edustaja alkaa vähätellä hakijan osaamista ja ilmiselvästi tarkoituksenaan saada painettua palkkapyyntiä alaspäin. Onneksi olen näissä tilanteissa ollut työssä oleva työnahakija, joten on voinut kiittää kiinnostuksesta ja todeta että katsotaan myöhemmin uudestaan jos löytyy sopivampia työtehtäviä.
Itselaitoin 25€ / h ja työnantaja otti töihin. Reilua kertoa millä palkalla tulisi töihin. Voi työnantaja sitten päättää onko liian kallis vai ei
Palkkatoive on hakemuksen vaikein kohta.
Omalla alallani palkat vaihtelevat työnantajasta riippuen 2000..5000 € välillä.
Jos 2000 €:n firmaan laittaa toiveeksi 5000 €, eivät he edes lue hakemusta. Ja sama toisin päin.
Nykyisessä työllisyystilanteessa olisin valmis lähtemään siihen 2000 €:n firmaan 2000 €:lla, mutta en missään nimessä halua mitään minipalkkaa sellaisessa firmassa jossa maksaisivat enemmän.
Kerran laitoin kahteen eri paikkaan 2800 € palkkatoiveeksi. Niissä kummassakin toimenkuva vaikutti helpohkolta alani keskitasoon nähden ja sen perusteella päädyin tuohon pyyntöön.
Toisesta sain viestiä, että palkkatoiveeni on naurettavan suuri. Toisessa taas sanottiin, että palkkatoiveeni on epäilyttävän pieni.
Tämä palkkatoivesysteemi tuntuu lähinnä ärsyttävältä peliltä.
Pitää osata pyytää sitä summaa minkä yritys on valmis maksamaan. Tuntuu, että ne vievät vain turhaan aikaani kyseisen firman palkkatason selvittämisessä ja oikean palkkatoiveen arpomisessa tilanteessa jossa toimenkuva ei ole edes täysin selvä.
Miksi eivät pysty pelaamaan avoimin kortein ja sanomaan, että tämän verran olemme valmiita maksamaan tästä työstä. Se karsisi heti pois sellaiset hakijat jotka kokevat että palkka ei ole sitä tasoa mitä itse on hakemassa. Pääsisivät itse helpommalla kun hakemuksia tulisi vähemmän, eivätkä kymmenet tai sadat ihmiset hakisi täysin turhaan kyseiseen paikkaan töihin.
Varmaan tilanne on selkeämpi sellaisilla aloilla, joilla palkkaus on yhdenmukaisempi.
Oma alani on aika spesiaali, eikä monikaan oikeasti tiedä mitä kaikkea se pitää sisällään. Hajonta mielikuvissa on niin suurta, että jotkut luulevat työn olevan helppoa, avustavaa työtä ja toiset ymmärtävät, että kyse on vaativasta suunnittelutyöstä. Palkka tulee sitten sen mukaan millaiseksi työnantaja mieltää työn haastavuuden.
Onneksi olen tällä hetkellä kohtuullisen vakaassa työsuhteessa ja saan asiallista palkkaa, niin ei tarvitse miettiä palkkatoiveita mihinkään hakemuksiin.
Hyvästi kirjoitti:
Huvittavinta on, että vaikka esittää hakemuksessa palkkatoiveen, niin haastattelussa sitä pyritään hilaamaan alas.
Se on ainakin omalta osaltani yhtä kuin henkinen keskisormen näyttö. Lopahtaa kiinnostus koko lafkaan.
Erikoinen näkemys. Useimmat heittää sen toiveen vähän yläkanttiin, koska tietää että siitä neuvotellaan ja joutuu vähän joustamaan alaspäin luultavasti. Koska useimmat tekee näin, työnantajat olettavat että sinunkin palkkatoiveesi on tällainen TOIVE, josta voidaan keskustella ja josta luultavasti odotetaankin ettei sitä sellaisenaan tulla maksamaan.
Esim. it-alalla koodari voi maksaa 3000 eurosta 6000 euroon kuussa. Palkkatoive on minusta kaikille osapuolille ihan hyvä käytäntö. Itse kun olen kokenut senioritekijä jolla on palkka sieltä ylemmästä päästä, en haluaisi tulla vaivatuksi turhaan haastatteluun paikkaan, joka on valmis maksamaan max 3500. Hyvä että näkevät suoraan hakemuksesta että olen liian kallis heille.
Meillä kun haettiin HR-assaria ja palkkatoiveet oli yli HR-konsultin palkan, jäivät käsittelemättä.
En edes jaksanut perehtyä hakemuksiin, missä ei todellakaan ymmärretty että perus merkonomin papereilla ei voi saada 20e/h.
Vierailija kirjoitti:
Palkkatoive kertoo siitä, millaiseksi hakija kokee osaamisensa ja työkokemuksensa. Ei kannata palkata sitä, jolla ei ole käsitystä siitä, paljonko tuo yritykseen lisäarvoa.
Mulla ei lähtökohteisesti ole mitään käsitystä, miten paljon toisin lisäarvoa mihinkin työhön. Ei mulla ole mitään ideaa, millaista työpanosta muut tekevät. Miten sitä voi oikein omaa arvoaan arvailla, jos kuuntelen palautetta, se sanoo minulle, että en varmaan paljoakaan tuo mitään arvoa. Olen tekevinäni, ymmärtävinäni mitä teen ja lopputulos on mitä sattuu.
Palkkahan on asia, josta työnantaja ja työntekijä voivat neuvotella keskenään. Palkkatoive esitetään sen vuoksi, että työnantaja voi jo siitä arvioida, onko hakija liian kallis osaaja ko tehtävään. Tai jos palkkatoive on naurettavan vähän, voi miettiä, miksi hakija haluaisi myydä osaamistaan pilkkahinnalla.