Lue keskustelun säännöt.
Mies valittaa normaalin arjen asioista
21.01.2019 |
Mies valittaa minulle melkein joka päivä jostain, mikä hänen arjessa on hankalaa (tai siis meidän arjessa hänelle hankalaa). Ne asiat vaan on sellaisia, että minä selviän itse niistä valittamatta joka päivä. Esimerkiksi meidän auto hajosi muutama päivä sitten ja mies on joutunut kulkemaan julkisilla töihin. Valittaa koko aamun miten kamalaa ja raskasta on mennä bussilla ja palata bussilla ja pysäkillä odottaminen on ihan hirveää kun on pakkanen jne. No kummasti minä olen kulkenut vuosia bussilla satoi tai paistoi tai pakasti, koska auto on miehen käytössä, enkä valita siitä koskaan (vaikka saatanhan minäkin palella siellä pysäkillä). Tai jos joutuu tekemään jotain kotityötä, esim. ripustamaan pyykit samalla kun on lapsen kanssa, niin kauhea valitus miten hankalaa ja raskasta se on ja ei voi enää ikinä kuulemma ripustaa pyykkejä jos lapsi pyörii siinä jaloissa. No kummasti minä teen joka päivä kotitöitä lapsen pyöriessä samalla jaloissani, enkä valita siitä vaan teen vain koska vaihtoehtoja ei ole. Sitten hän loukkaantuu kun ei saa minulta sympatiaa valitukselleen. Ei kai saa kun asiat mistä valittaa on minun normaalia jokapäiväistä arkea ollut jo vuosia. Jos täällä on joku mies, niin voisiko kertoa, että eikö mies oikeasti ymmärrä, että vaimo tekee ihan samat asiat valittamatta koko ajan?
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
YliluutnanttiHeinonen kirjoitti:
Onko miehesi käynyt armeijaa?
On, ja on muutenkin sellainen perinteinen maskuliininen mies. Ap
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Mä olen nainen, mutta olen samanlainen perusnegatiivinen luonne kuin miehesi, eli ihan kaikenlaiset arjen normaalit asiat jotka kyllä hoidan koska on pakko kun olen sinkku, tuntuvat aivan kamalan vastenmielisiltä ja raskailta. Olen olltu sitä lapsesta asti, enkä voi sille mitään - erilaiset positiivinen ajattelu tsemppausyritykset on johtaneet vain raivostumiseen, koska ne tuntuvat niin teennäisiltä. Oikeastaan ainoastaan syöminen, juominen ja nukkuminen on asioita jotka ei tunnu minusta sellaisilta että vähintään sisäisesti pitää valittaa.
Ymmärrän kyllä että kun on parisuhteessa tuollainen on raskasta kuunnella. Voisihan se mies opetella pääosan valituksistaan itsekseen mielessään hoitamaan, niin kuin me yksin elävät negistelijätkin tehdään, kun ei ole ketään joka kuuntelisi.
Vierailija kirjoitti:
YliluutnanttiHeinonen kirjoitti:
Onko miehesi käynyt armeijaa?
On, ja on muutenkin sellainen perinteinen maskuliininen mies. Ap
Nonni, siinäpä se ongelma piileekin. Armeijamiehet on just tollasia vätyksiä. Olisit ottanut siviilipalvelusmiehen tai totaalikieltäytyjän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Otan osaa. Vaihtamalla paranee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
YliluutnanttiHeinonen kirjoitti:
Onko miehesi käynyt armeijaa?
On, ja on muutenkin sellainen perinteinen maskuliininen mies. Ap
Siinäpä se vika onkin.
Täällä armeijan käymätön mies. Käyn kaupassa 3km matkan kävellen ja kannan viikon ruokaostokset käsilläni (4 täyttä ostoskassia) säällä kuin säällä. Töihin ja asioille kävelen ja juoksen 5km matka. Rautaakin nousee.
Ei se armeija meinaa mitään. Ei siellä tavallisesta varusmiehestä navy sealeja kouluteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Ehkä se vaimo on samanlainen kuin minä, että oikeasti kaikki muu paitsi syöminen ja nukkuminen tuntuu ikävältä ja raskaalta. Ja itseäni ainakin se valittaminen helpottaa, antaa energiaa puskea vaan vaikka v*tuttaa kuin pientä oravaa. Siksi valitan, tosin tosiaan koska olen sinkku niin lähinnä mielessäni itsekseni. Jos yritän estää sisäisen valittamisen, tulee uupumuksen tunne aika äkkiä siitä kun joutuu patoamaan niin sisäänsä kaiken sen tympäisyn arjesta mitä väkisin tulee.
- 5
Justhan oli jossain juttu että jos itsetunto on huono niin suhteessa se ilmenee epämääräisenä mäkätyksenä.
Kumppanin (molempien!) tulisi tukea ja kannustaa, osoittaa ymmärtäväisyyttä ja huomioida.
Exä oli tommonen että se valitus ja kirosanalitania alkoi heti kun silmät avasi. Tajusin itse vasta myöhemmin että olisi varmaan halunnut positiivista kritiikkiä ja itsetunnon kohotusta. On todella kuluttavaa kumppanille kun toisella on jatkuvasti kaikki huonosti.
Nykyisessä suhteessa tajuan itsekin huomioida toista. Jos kumppani on kultainen ja puhuu kauniisti ja kehuu niin ei siinä kauheasti kehtaa itse valittaa kun alkaa nolottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Justhan oli jossain juttu että jos itsetunto on huono niin suhteessa se ilmenee epämääräisenä mäkätyksenä.
Kumppanin (molempien!) tulisi tukea ja kannustaa, osoittaa ymmärtäväisyyttä ja huomioida.
Exä oli tommonen että se valitus ja kirosanalitania alkoi heti kun silmät avasi. Tajusin itse vasta myöhemmin että olisi varmaan halunnut positiivista kritiikkiä ja itsetunnon kohotusta. On todella kuluttavaa kumppanille kun toisella on jatkuvasti kaikki huonosti.
Nykyisessä suhteessa tajuan itsekin huomioida toista. Jos kumppani on kultainen ja puhuu kauniisti ja kehuu niin ei siinä kauheasti kehtaa itse valittaa kun alkaa nolottamaan.
Tiedän, että mieheni valittaa osaksi siksi, että haluaa saada huomiota, sympatiaa, minun osanottoa siitä kuinka kamalan raskasta hänen elämä on jne, mutta kun en osaa antaa hänelle sympatiaa siitä, että joutuu pari päivää vuodessa kulkemaan bussilla, kun minä joudun kulkemaan bussilla joka arkipäivä töihin, kun mies pitää automme käytössään itsellään. Eikö hän tajua sitä, että ei voi saada huomiota sillä, että hänellä on sadasosa rankkaa siitä mitä minulla? Ap
Oletko lukenut kirjan Idiootit ympärilläni? Onko miehesi introvertti ja pikkutarkka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Otan osaa. Vaihtamalla paranee!
Tuohon on helpompikin ratkaisu: auttamalla paranee! Se ei auta että KEKSII ratkaisuja vaan pitäisi auttaa ja tehdä itsekin jotain muuta kuin ajatustyötä sohvalla. Helpottaa sitä arkea ja keventää toisen taakkaa. Jatkuva valitus kertoo VÄSYMYKSESTÄ! Mikä ihme tässä taas on niin vaikea ymmärtää? Koskee myös aloituksen tehnyttä naista. Mies on tottunut helpompaan elämäntapaan ja valittaa kun rutiinit menee uusiksi eikä hallitse kahta asiaa yhtäaikaa (pyykit ja lapsi). Jos työ on helppoa yhden asian hoitamista kerrallaan niin jo kaksi uutta asiaa tuottaa vaikeuksia hetken aikaa. Kaikkeen oppii ja tottuu jos antaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Kuulostaa aika samalta kuin meillä, ja tosiaan ne ratkaisuideani vain näyttää ärsyttävän. Tsemppiä sinulle ja minulle! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Justhan oli jossain juttu että jos itsetunto on huono niin suhteessa se ilmenee epämääräisenä mäkätyksenä.
Kumppanin (molempien!) tulisi tukea ja kannustaa, osoittaa ymmärtäväisyyttä ja huomioida.
Exä oli tommonen että se valitus ja kirosanalitania alkoi heti kun silmät avasi. Tajusin itse vasta myöhemmin että olisi varmaan halunnut positiivista kritiikkiä ja itsetunnon kohotusta. On todella kuluttavaa kumppanille kun toisella on jatkuvasti kaikki huonosti.
Nykyisessä suhteessa tajuan itsekin huomioida toista. Jos kumppani on kultainen ja puhuu kauniisti ja kehuu niin ei siinä kauheasti kehtaa itse valittaa kun alkaa nolottamaan.Tiedän, että mieheni valittaa osaksi siksi, että haluaa saada huomiota, sympatiaa, minun osanottoa siitä kuinka kamalan raskasta hänen elämä on jne, mutta kun en osaa antaa hänelle sympatiaa siitä, että joutuu pari päivää vuodessa kulkemaan bussilla, kun minä joudun kulkemaan bussilla joka arkipäivä töihin, kun mies pitää automme käytössään itsellään. Eikö hän tajua sitä, että ei voi saada huomiota sillä, että hänellä on sadasosa rankkaa siitä mitä minulla? Ap
Ilmiselvästi ei tajua, miesten näkyy olevan tosi vaikea muutenkaan "hypätä toisen kenkiin" kun ovat niin itsekkäitä. Oletko koettanut huumorin avulla ja pienellä halauksella lohduttaa ja vähän lapselle lepertelyä "onpa sulla rankkaa, kultapieni!". Tajuaako sitten jos ei normipuhetta ymmärrä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Otan osaa. Vaihtamalla paranee!
Tuohon on helpompikin ratkaisu: auttamalla paranee! Se ei auta että KEKSII ratkaisuja vaan pitäisi auttaa ja tehdä itsekin jotain muuta kuin ajatustyötä sohvalla. Helpottaa sitä arkea ja keventää toisen taakkaa. Jatkuva valitus kertoo VÄSYMYKSESTÄ! Mikä ihme tässä taas on niin vaikea ymmärtää? Koskee myös aloituksen tehnyttä naista. Mies on tottunut helpompaan elämäntapaan ja valittaa kun rutiinit menee uusiksi eikä hallitse kahta asiaa yhtäaikaa (pyykit ja lapsi). Jos työ on helppoa yhden asian hoitamista kerrallaan niin jo kaksi uutta asiaa tuottaa vaikeuksia hetken aikaa. Kaikkeen oppii ja tottuu jos antaa aikaa.
Mistä minä sitten revin aikaa ja jaksamista auttaa miestä, jolla on aina helpompi arki kuin minulla? Auttamalla paranee varmaan joo, mutta kun minun arki on jo paljon enemmän täynnä kaikkea hankalaa kuin hänen, niin miten häntä tässä vielä oman arkeni lisäksi pystyisin auttamaan? Ap
Monet valittaa säästäkin, joten ihan normaalia tuo, vai eikö mies saakkaan tehdä näin?
Hyvä ap. Tässä mammojen neuvo: et tue kumppaniasi tarpeeksi. Monella mammalla tuo tukemattomuus ilmenee turhana valituksena.
Osaisiko joku kommentoida tähän? Ap