Lue keskustelun säännöt.
Mies valittaa normaalin arjen asioista
21.01.2019 |
Mies valittaa minulle melkein joka päivä jostain, mikä hänen arjessa on hankalaa (tai siis meidän arjessa hänelle hankalaa). Ne asiat vaan on sellaisia, että minä selviän itse niistä valittamatta joka päivä. Esimerkiksi meidän auto hajosi muutama päivä sitten ja mies on joutunut kulkemaan julkisilla töihin. Valittaa koko aamun miten kamalaa ja raskasta on mennä bussilla ja palata bussilla ja pysäkillä odottaminen on ihan hirveää kun on pakkanen jne. No kummasti minä olen kulkenut vuosia bussilla satoi tai paistoi tai pakasti, koska auto on miehen käytössä, enkä valita siitä koskaan (vaikka saatanhan minäkin palella siellä pysäkillä). Tai jos joutuu tekemään jotain kotityötä, esim. ripustamaan pyykit samalla kun on lapsen kanssa, niin kauhea valitus miten hankalaa ja raskasta se on ja ei voi enää ikinä kuulemma ripustaa pyykkejä jos lapsi pyörii siinä jaloissa. No kummasti minä teen joka päivä kotitöitä lapsen pyöriessä samalla jaloissani, enkä valita siitä vaan teen vain koska vaihtoehtoja ei ole. Sitten hän loukkaantuu kun ei saa minulta sympatiaa valitukselleen. Ei kai saa kun asiat mistä valittaa on minun normaalia jokapäiväistä arkea ollut jo vuosia. Jos täällä on joku mies, niin voisiko kertoa, että eikö mies oikeasti ymmärrä, että vaimo tekee ihan samat asiat valittamatta koko ajan?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Suukkihoito aamuin illoin ja mies ei valita.
No totta, tuohan on tehokas. On se valittamatta ainakin sen hetken kun on suu täynnä tussua. Ehkä? Jos silloinkin vielä valittaa, niin sitten ukko vaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen itsekin taipuvainen valittamaan arjen asioista, kun olen perusluonteeltani aika laiska. muuten luonne on positiivinen ja saan kehuja puolisolta siitä että jaksan aina olla positiivinen. Minun tyyli on ehkä vähän outo, saatan valittaa ensin "ei hitto kun ei jaksaisi taas töihin mennä! mutta toisaalta, toisillahan ei ole töitä ollenkaan." tyylisesti :D eli valitan mutta jotenkin käännän valituksen lopulta positiiviseksi kun itse huomaan valittavani. Isäni on tuollainen superpessimistinen valittaja, mitään asiaa ei saa tehtyä ilman valitusta ja se on kyllä todella rankkaa etenkin äidilleni joka harvemmin valittaa mistään. Siksi kai jotenkin, itse sensuroin omaa vlaitustani kun huomaan sitä tekeväni. silti saattaa mennä tovi valittaessa ja tajuan vasta puolison huomautettua että taas sinä valitalt turhasta. valitan lisäksi asioista, joille voisin ihan hyvin tehdä jotakin sen sijaan että käyttäsin saman ajan valitukseen :D siitä tulee helposti ihan vaan tapa.
ymmärrän ap:ta mutta toisaalta kyse voi ihan oikeasti olla siitä että tuo on miehelle raskasta jos sitä ei tee yleensä. Vihamielisyyden sijaan, koittaisin hypätä hänen asemaansa. Mieti itse jos olisit aina ajanut autolla ja sitten joudut yhtäkkiä kulkemaan bussilla. Onhan se iso ero, mutta joo ymmärrän että sinusta se tuntuu kurjalle kun joudut tehdä niin jokapäivä muutenkin, miehen ajellessa autolla leppoisasti. Itse kuitenkin varmaan tukisin puolisoa mutta painottaisin sitä, että huomaatko kulta nyt, miten rankkaa se bussilla kulkeminen on? Enkö voisi siis välillä lainata autoasi tasapuolisuuden vuoksi? tms. eikä vaan jurputtaa loukkaantuneena takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä armeijan käymätön mies. Käyn kaupassa 3km matkan kävellen ja kannan viikon ruokaostokset käsilläni (4 täyttä ostoskassia) säällä kuin säällä. Töihin ja asioille kävelen ja juoksen 5km matka. Rautaakin nousee.
Ei se armeija meinaa mitään. Ei siellä tavallisesta varusmiehestä navy sealeja kouluteta.
Armeijan käymättömän miehet ovat yleensä henkisesti vahvempia. Nähty on kavereiden ja oman miehen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
olen itsekin taipuvainen valittamaan arjen asioista, kun olen perusluonteeltani aika laiska. muuten luonne on positiivinen ja saan kehuja puolisolta siitä että jaksan aina olla positiivinen. Minun tyyli on ehkä vähän outo, saatan valittaa ensin "ei hitto kun ei jaksaisi taas töihin mennä! mutta toisaalta, toisillahan ei ole töitä ollenkaan." tyylisesti :D eli valitan mutta jotenkin käännän valituksen lopulta positiiviseksi kun itse huomaan valittavani. Isäni on tuollainen superpessimistinen valittaja, mitään asiaa ei saa tehtyä ilman valitusta ja se on kyllä todella rankkaa etenkin äidilleni joka harvemmin valittaa mistään. Siksi kai jotenkin, itse sensuroin omaa vlaitustani kun huomaan sitä tekeväni. silti saattaa mennä tovi valittaessa ja tajuan vasta puolison huomautettua että taas sinä valitalt turhasta. valitan lisäksi asioista, joille voisin ihan hyvin tehdä jotakin sen sijaan että käyttäsin saman ajan valitukseen :D siitä tulee helposti ihan vaan tapa.
ymmärrän ap:ta mutta toisaalta kyse voi ihan oikeasti olla siitä että tuo on miehelle raskasta jos sitä ei tee yleensä. Vihamielisyyden sijaan, koittaisin hypätä hänen asemaansa. Mieti itse jos olisit aina ajanut autolla ja sitten joudut yhtäkkiä kulkemaan bussilla. Onhan se iso ero, mutta joo ymmärrän että sinusta se tuntuu kurjalle kun joudut tehdä niin jokapäivä muutenkin, miehen ajellessa autolla leppoisasti. Itse kuitenkin varmaan tukisin puolisoa mutta painottaisin sitä, että huomaatko kulta nyt, miten rankkaa se bussilla kulkeminen on? Enkö voisi siis välillä lainata autoasi tasapuolisuuden vuoksi? tms. eikä vaan jurputtaa loukkaantuneena takaisin.
En minä jurputa takaisin enkä loukkaannu. En vastaa hänen valituksiin mitään, koska tiedän että en pysty antamaan sympatiaa tuontyyppiselle valittamiselle ja toisaalta en halua mitään ikävääkään sanoa, jos hänelle kerran pienet asiat on niin rankkoja. Niin olen sitten hiljaa, mutta en siis mitenkään loukkaantuneesti hiljaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
En osaa kommentoida muuta kuin sanoa, että olen mies ja meillä vaimo valittaa kaikesta koko ajan. Suu käy liki tauotta ja kaikki ulos tuleva on pelkkää valitusta. Siis aamun ekat sanat herätessä ovat valitusta siitä, kun taas on aamu ja edessä pitkä päivä ja monta tuntia. Vaatteita hamutessaan ja pukiessaan valittaa ääneen siitä kun ei löydä toista sukkaa tai on kylmä tai hiha on kurtussa. Avatessaan oven muistaa valittaa kuinka huono se ovi on ja jotain pitäisi rasvata ja kenen vika tämäkin kurjuus on ja tietysti silmiin osuvat epämääräiset sotkut, vaikka omansakin, pitää muistaa aina valittaa ääneen. Lemmikki, joka on ollut talossa 16 vuotta ja on hänen ottamansa, tuskin tulee yllätyksenä, mutta sen edesottamukset kaikkineen muistaa valittaa joka ikinen aamu ensi töikseen makuuhuoneen ulkopuolella. Siis karvat, syöttäminen, ulos päästäminen, kurtattu matto, koko hoito. Sää on aina valittamisen arvoinen, olipa se millainen tahansa, ja olipa sillä vaikutusta mihinkään tahi ei. En jatka tätä valituslistaa enempää, koska moinen on rasittavaa, mutta jokainen osannee päätellä loppupäivän kulun.
Minä en juurikaan valita vaikka jotkut asiat joskus pännivätkin, koska ei se mitään auta. Tämä on itse asiassa yksi välejämme aika pahoin hiertävä pulma. Olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa valitusta, enkä tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Olen koettanut sulkea korvani vaimon päpätykseltä, sitten valitetaan siitä etten kuuntele. Olen huomautellut turhasta valittamisesta, sitten valitetaan siitä etten ymmärrä kuinka vaikeaa hänellä on. Olen yrittänyt tarttua valituksenaiheisiin keksimällä ratkaisuja epäkohtiin ja ongelmiin, mutta se on hyödytöntä, koska uusi valituksenaihe täyttää vapautuneen kohdan ja suurin osa sitä paitsi on tosiaan ihan normaali arkea, jota nyt vaan ei voi elämästä poistaa mihinkään.
Onko vaimosi mun yksi työkaveri, joka joko ajan valittaa ihan kaikesta. On niin raskasta seuraa että välttelen sen mitä vaan mahdollista. Valitukset ulottuu myös muiden asioihin, esimerkiksi toisten eväisiin ja matkakohteisiin. Veret kiehauttava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta tasa-arvo toteutuisi, edes joskus, julistankin miehesi uhriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei mun miehellä on sama kun joutuu lapsen kanssa tekemään jotain! :D ärsyyntyy suunnattomasti jos laittaa pyykkejä ja lapsi pyörii siinä ja koskettelee pyykkejä ja repii niitä pesukoneesta. Annoin vinkin että antaa lapsen pistää jotain pyykkejä kuivumaan niin ”no ei se osaa ja menee ryttyyn ja joudun laittamaan uudestaan!” Lapsi on siis 2v.. joo mutta sitten lapsi keskittyisi edes hetken siihen eikä repisi niitä muita pois kuivumasta....
Ei nyt liity keskustelun varsinaiseen aiheeseen, mutta on kyllä varsinainen Luojan lykky ettei minulla ole lapsia – minulla nousi verenpaine jo pelkästään tuosta tilanteesta lukemisesta. :D Alan jo suunnilleen karjua jos vaikkapa itse laittamani painava pyyhe meinaa tippua telineeltä.
Joo onhan se ärsyttävää kun lapsi repii niitä pyykkejä, mutta sellaisia ne lapset on :D täytyy yrittää harhauttaa jotenkin että saa ne laitettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suukkihoito aamuin illoin ja mies ei valita.
Kyllä! Ainakin mun mies lakkaa välittömästi valittamasta kun istahdan hajareisin hänen kasvoilleen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet valittaa säästäkin, joten ihan normaalia tuo, vai eikö mies saakkaan tehdä näin?
On aika ikävää kuunnella päivästä toiseen kotona koko ajan valitusta ns. pikkuasioista. Tai siis miehelle ne ei varmaan sitten ole pikkuasioita, siis esimerkiksi yksi puolen tunnin työmatka bussilla, mutta minulle ne on pikkuasioita, koska itse joudun niitä tekemään poikkeuksetta aina. Ja on aika ikävää katsoa, kun toinen kerjää sympatiaa noilla pikkuasioilla, mutta hän ei koskaan tarjoa sitä sympatiaa vaimolle, joka kuitenkin elää joka päivä niiden (miehen mielestä ihan hirveiden) asioiden kanssa. Ap
Sun pitää varmaan kirkastaa tuota sun arkea miehellesi, bussivalituksiin kommentoit, että pitäiskö jatkossa jakaa auton käyttö, niin kummankaan ei tarvitse kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen itsekin taipuvainen valittamaan arjen asioista, kun olen perusluonteeltani aika laiska. muuten luonne on positiivinen ja saan kehuja puolisolta siitä että jaksan aina olla positiivinen. Minun tyyli on ehkä vähän outo, saatan valittaa ensin "ei hitto kun ei jaksaisi taas töihin mennä! mutta toisaalta, toisillahan ei ole töitä ollenkaan." tyylisesti :D eli valitan mutta jotenkin käännän valituksen lopulta positiiviseksi kun itse huomaan valittavani. Isäni on tuollainen superpessimistinen valittaja, mitään asiaa ei saa tehtyä ilman valitusta ja se on kyllä todella rankkaa etenkin äidilleni joka harvemmin valittaa mistään. Siksi kai jotenkin, itse sensuroin omaa vlaitustani kun huomaan sitä tekeväni. silti saattaa mennä tovi valittaessa ja tajuan vasta puolison huomautettua että taas sinä valitalt turhasta. valitan lisäksi asioista, joille voisin ihan hyvin tehdä jotakin sen sijaan että käyttäsin saman ajan valitukseen :D siitä tulee helposti ihan vaan tapa.
ymmärrän ap:ta mutta toisaalta kyse voi ihan oikeasti olla siitä että tuo on miehelle raskasta jos sitä ei tee yleensä. Vihamielisyyden sijaan, koittaisin hypätä hänen asemaansa. Mieti itse jos olisit aina ajanut autolla ja sitten joudut yhtäkkiä kulkemaan bussilla. Onhan se iso ero, mutta joo ymmärrän että sinusta se tuntuu kurjalle kun joudut tehdä niin jokapäivä muutenkin, miehen ajellessa autolla leppoisasti. Itse kuitenkin varmaan tukisin puolisoa mutta painottaisin sitä, että huomaatko kulta nyt, miten rankkaa se bussilla kulkeminen on? Enkö voisi siis välillä lainata autoasi tasapuolisuuden vuoksi? tms. eikä vaan jurputtaa loukkaantuneena takaisin.
En minä jurputa takaisin enkä loukkaannu. En vastaa hänen valituksiin mitään, koska tiedän että en pysty antamaan sympatiaa tuontyyppiselle valittamiselle ja toisaalta en halua mitään ikävääkään sanoa, jos hänelle kerran pienet asiat on niin rankkoja. Niin olen sitten hiljaa, mutta en siis mitenkään loukkaantuneesti hiljaa. Ap
Mutta oletko sanonut miehellesi, että noista sinulle normaaleista asioista valittaminen ei tunnu sinusta kivalta? Mies ei välttämättä ajattele niin ja valtitaa koska kaipaa sinun tukea. jos olet hiljaa, niin eihän hän saa tukea ja valittaa kahta kärkkäämmin. Jos sanoisit ja kertoisit miltä tuo valitus sinusta tuntuu niin ehkä asiaan tulis joku muutos tai ratkaisu. kommunikointi on parisuhteessa tärkeetä. jännä miten monelle se on vierasta ja sitten tullaan foorumeille ihmettelemään kumppanin käytöstä.. kun kuitenkin ihmisillä on suu jonka voi aukaista ja kertoa toiselle tuntemuksista ja asioista jotka kiikastaa. sitten niitä voi ehkä ratkoakin.
Kai tämä on taas kerran enemmän ihmistyypin ongelma kuin sukupuolikysymys. Vaimoani ei kiinnosta ruoka tai ruoanlaitto yhtään, ja hän kyllä osoittaa sen. Jos joskus joutuu tekemään itse, puhisee, paiskoo astioita ja tupisee itsekseen. Ruoka pitää vain saada äkkiä tehtyä, siihen ei saisi mennä yhtään aikaa eikä kapasiteettia. Hankalaa, jos kotona ei ole juuri silloin mitään äkkiä tehtävää, kuten munakasaineksia. Hänellä ei siis ole halua myöskään ennakoida tilannetta, joten kaupassakäynnit ovat samanlaista sisään-ulos -kiirettä.
Hän on sanonut, ettei asia kiinnosta, eikä ole halua alkaa kiinnostumaan. Ongelma on, että kaikkien on syötävä, ja varsinkin lapsille pitäisi tarjota monipuolista ja terveellistä ruokaa. Ei joka päivä voi syödä kalapuikkoja ja ranskalaisia - tai nakkimunakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen itsekin taipuvainen valittamaan arjen asioista, kun olen perusluonteeltani aika laiska. muuten luonne on positiivinen ja saan kehuja puolisolta siitä että jaksan aina olla positiivinen. Minun tyyli on ehkä vähän outo, saatan valittaa ensin "ei hitto kun ei jaksaisi taas töihin mennä! mutta toisaalta, toisillahan ei ole töitä ollenkaan." tyylisesti :D eli valitan mutta jotenkin käännän valituksen lopulta positiiviseksi kun itse huomaan valittavani. Isäni on tuollainen superpessimistinen valittaja, mitään asiaa ei saa tehtyä ilman valitusta ja se on kyllä todella rankkaa etenkin äidilleni joka harvemmin valittaa mistään. Siksi kai jotenkin, itse sensuroin omaa vlaitustani kun huomaan sitä tekeväni. silti saattaa mennä tovi valittaessa ja tajuan vasta puolison huomautettua että taas sinä valitalt turhasta. valitan lisäksi asioista, joille voisin ihan hyvin tehdä jotakin sen sijaan että käyttäsin saman ajan valitukseen :D siitä tulee helposti ihan vaan tapa.
ymmärrän ap:ta mutta toisaalta kyse voi ihan oikeasti olla siitä että tuo on miehelle raskasta jos sitä ei tee yleensä. Vihamielisyyden sijaan, koittaisin hypätä hänen asemaansa. Mieti itse jos olisit aina ajanut autolla ja sitten joudut yhtäkkiä kulkemaan bussilla. Onhan se iso ero, mutta joo ymmärrän että sinusta se tuntuu kurjalle kun joudut tehdä niin jokapäivä muutenkin, miehen ajellessa autolla leppoisasti. Itse kuitenkin varmaan tukisin puolisoa mutta painottaisin sitä, että huomaatko kulta nyt, miten rankkaa se bussilla kulkeminen on? Enkö voisi siis välillä lainata autoasi tasapuolisuuden vuoksi? tms. eikä vaan jurputtaa loukkaantuneena takaisin.
En minä jurputa takaisin enkä loukkaannu. En vastaa hänen valituksiin mitään, koska tiedän että en pysty antamaan sympatiaa tuontyyppiselle valittamiselle ja toisaalta en halua mitään ikävääkään sanoa, jos hänelle kerran pienet asiat on niin rankkoja. Niin olen sitten hiljaa, mutta en siis mitenkään loukkaantuneesti hiljaa. Ap
Mutta oletko sanonut miehellesi, että noista sinulle normaaleista asioista valittaminen ei tunnu sinusta kivalta? Mies ei välttämättä ajattele niin ja valtitaa koska kaipaa sinun tukea. jos olet hiljaa, niin eihän hän saa tukea ja valittaa kahta kärkkäämmin. Jos sanoisit ja kertoisit miltä tuo valitus sinusta tuntuu niin ehkä asiaan tulis joku muutos tai ratkaisu. kommunikointi on parisuhteessa tärkeetä. jännä miten monelle se on vierasta ja sitten tullaan foorumeille ihmettelemään kumppanin käytöstä.. kun kuitenkin ihmisillä on suu jonka voi aukaista ja kertoa toiselle tuntemuksista ja asioista jotka kiikastaa. sitten niitä voi ehkä ratkoakin.
Olen sanonut sille kyllä monta kertaa ja muutenkin yrittänyt puhua asiasta, tietenkin. Ap
Miksi joku kutsuu esim joukkoliikenteellä matkustamista raatamiseksi? En ole ennen törmännytkään tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuhtässä just esimerkkejä siitä miksi en halua asua miehen kanssa saman katon alla, saan itse hoitaa oman kodin ja mies hoitakoot oman kodin ja siellä valittakoot ihan rauhassa.
Mies valittaa niistä asioista, koska hänen miehän ansaitsee parempaa. Hän ajattelee, että miehenä hänen ei kuulu joutua käyttämään bussia, se on vaimon osa, samoin kuin kotityötkin. Kun hän joutuu vastentahtoisesti tekemään kotitöitä, hän on vihainen, koska se on hänen mielestään yksinkertaisesti vääryys. Hän on mielestään ykkösluokkaa ja sinä ap kakkosluokkaa.
Olette olleet kauan yhdessä. Ja olette yhdessä paljon päivittäin ja tämä on nyt sitten tullut tavaksi, rutiiniksi ja täyttämään päiviänne. Kilpailun aiheena on nyt se, kummalla on vaikeampaa ja hankalampaa, milloin missäkin.
Tottakai vanheneminen on hankalaa, voi nukkua huonosti, on univajetta, uniapneaa, esidiabetesta jne., mutta voi olla myös elämän tyhjyyttä, muutosten pelkoa, rutiinien tympeyttä tms.
Miksi kilpailette? Sehän oli, että "Toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Ei kärsivän esittämisessä tai näyttelemällä joka päivä marttyyria.
Vaihtakaa päivärutiineja, toinen ulkoilee kun toinen "raataa" niissä raskaissa hommissa. Puoliso voi myös kirjoittaa ylös, mitä uusia vaateparsia ja kenkiä tarvitsee kylmyyteen ja lähdette yhdessä ostokselle tai lähetät puolison vaatekauppaan. Ja sinä pidät oikean herkkuhetken itsellesi yksin kotona, vaikka nyt sitten leivoskahvit tai mistä ikinä eniten pidätkin. Ja sitten luovut siitä "suuresti kärsineestä ilmeestäsi" ja alat uuden kiitollisen elämäntavan.
Tehkää työlista, jossa kummallakin on puuhansa, johon toinen ei osallistu edes kuuntelemalla.
Kun päivän työt on tehty, istutte iltapalalle ja kiitätte toisianne kauniisti kaikesta, mitä hän on juuri tänään osannut ja jaksanut tehdä.
Positiivinen vire, positiivinen palaute eli kehu ja kiittäminen, kummallekin mieleisimmät, eli retki, matka, uusi kello, laukku, pikkujuhla, siis mikä puolisolle on kaikkein mieluisinta, palkinnoksi.
Olisittekohan te kumpikin lopulta onnellisempia jos sinä pitäisit puoliasi ja loisitte tasa-arvoisen suhteen. Eli lepäisitte vuorotellen ja hoitaisitte kotiaskareita yhdessä jne. Nyt kumpikaan ei kuulosta ainakaan tyytyväiseltä. Ehkä mieskin olisi onnellisempi jos kokisi kuuluvansa perheeseensä jne.