Miten asumiskuviot erossa, kun asuntoa ei vielä myyty? Miten sitä kestää jos joutuu saman katon alla olemaan?

Onneton uusperhekokeilu ehkä eroon päättymässä, en kohta kestä enää hetkeäkään. On eroa jo väläyteltykin välillä. Asiasta tekee kuitenkin vaikean se, että mulla on kuitenkin vielä tunteita ja suurta vetoa miestä kohtaan.

En vaan pysty ajattelemaan, että jos eroon päädytään, pystyisin tyyliin päivääkään enää asumaan samassa talossa hänen ja lastensa kanssa. (Hänen lapset on joka 2. viikko, mun lapset lähes koko ajan meillä.)

Omistamme asunnon puoliksi. Sen myynti voi kestää kuukausia.

En tiedä suostuisiko hän muuttamaan pois vuokralle, ja saattaisi sitäkin vetkuttaa.

Itsekään en halua muuttaa koko ajan, mulle sen on vielä hankalampaa kun enemmän tavaraa ja olen lasteni lähivanhempi.
Lisäksi jos talo jäisi hänelle myynnin ajaksi, olisi se aika katastrofi, kun taloa olisi hyvä pitää ns. siististi sisustettuna, jotta menee paremmin kaupaksi. Jos veisin omat tavarani, ja jäisi vain hänen tavarat, ja lisäksi hänen tyyli pitää taloutta, niin... se olisi kyllä iso arvonalennus ja myyntiajan pidennys, suoraan sanoen.
Ja millä oikeudella hänen pitäisi siihen jäädä, kun puolet ajasta olisi siinä kuitenkin yksin.

Mutta vaikka hän suostuisikin olemaan se joka ekana muuttaa, pelkään silti niitä viikkoja, jopa paria kuukautta, miten siinä pitäisi olla ennen kuin hänelle vuokra-asunto vapautuisi. Etenkin ne viikot kun hänen lapsensa olisi vielä siinä, ja tilanne jossa ollaan jo erottu. Ei kovin terve asetelma lapsillekaan.
Hän ei kuitenkaan suostuisi muuttamaan tapaamisia, koska tästä jo oli puhe kun ero meinasi tulla kuukausi sitten, vaan pitäisi kiinni oikeudestaan tuoda lapsensa sinne ja vaatisi minua toimimaan jollain "pelisäännöillä".

Mä nyt en vaan kestäisi sellaista. Tämä koko juttu on niin vaikea muutenkin, olen uhrannut niiiin paljon ja vaatinut omilta lapsiltani niiiin paljon tämän homman eteen, hyvässä uskossa, ja kaikki vaikutti paremmalta. Ja sitten onkin tällaista.

Silloin kun erosin lasteni isästä, pitkästä liitosta, oli meillä ollut jo niin pitkään nihkeää ja hän oli nukkunut alakerrassa, ettei siinä ollut enää niin suurta henkistä taakkaa (tai no oli mutta sen kesti eri tavalla), sitä hänen poismuuttoa odottaessa. Eikä siihen tullut vielä ketään vieraita lapsia hösläämään.

Nykyinen mies haluaa ylipäänsä emännöidä keittiössä ja joka paikassa mielensä mukaan, eli en edes koe olevani omassa kodissani ja voivani tehdä mitään mitä huvittaa. Vielä raskaampaa olisi tämä asetelma, jos pitäisi jotain kimppakämppää elää.

Muutoin menisin itse johonkin vaikka tutulle siksi aikaa mutta lasten koulun takia en voi, vaan pakko asua paikkakunnalla.