Miten te, joilla on epäempaattinen äiti, olette selvinneet lapsuudessa, nuoduudessa ja aikuisuudessa?
Mikä olette saaneet tukea, vai oletteko saaneet sitä mistään? Onko joku särkynyt tuen puutteen vuoksi?
Kommentit (37)
Tähän lisänä epäempaattinen isä. Minulla oli huonoa tuuria, kun alaluokkien opettajakin oli hirveä huutaja (en ymmärtänyt, miksi huutaa minullekin, joka yritin aina olla kiltti).
Ei siis oikein ketään luotettavaa aikuista. Sisukkaalla luonteellani olen selvinnyt, mutta saanut diagnoosiksi vaativan persoonallisuuden, epävakauden ja dissosiaatio-oireita.
N37
En luota ihmisiin helposti. Tietty äidin ikävä on aina. Kaipaan hyväksymistä ja olen helposti suorittaja luonne. Olen itse sairaanhoitaja ja empaattinen luonne. Olen halannut ja jutellut paljon omille lapsilleni, yrittänyt olla erilainen äiti lapsilleni.
Päällisin puolin ihan tavallinen reipas ja itsestään huolehtivan näköinen nainen, keskiasteen tutkinto ja työpaikka, mies ja lapsia. Sisältä huonoitsetuntoinen, syvää itseinhoa poteva ja masentunut. En ole ikinä saanut tosipaikan tullen keneltäkään. Terapiassa masennuksen vuoksi.
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Oho, äitini löysi ketjuun!
Vierailija kirjoitti:
Tähän lisänä epäempaattinen isä. Minulla oli huonoa tuuria, kun alaluokkien opettajakin oli hirveä huutaja (en ymmärtänyt, miksi huutaa minullekin, joka yritin aina olla kiltti).
Ei siis oikein ketään luotettavaa aikuista. Sisukkaalla luonteellani olen selvinnyt, mutta saanut diagnoosiksi vaativan persoonallisuuden, epävakauden ja dissosiaatio-oireita.
N37
Mutta eivätkö nuo vaivasi kerro särkymisestä?
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Mikä on perimmäinen motiivisi siihen että vetoat meihin tällä tavalla?
Aikuisuudessa olen saanut tukea terapiasta ja läheisiltä sekä itsemyötätunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Oho, äitini löysi ketjuun!
Eipäs, vaan joku aikuinen. Tuo muiden syyttely omista ongelmista on kakaraikäisten juttu.
Aikuinen tajuaa tekevänsä virheitä ja tajutessaan sen antaa epätäydellisyyden anteeksi muillekin.
Tämä on äitihullun ketju. Älkää ruokkiko trollia enempää.
Samanlainen tarina kuin monella muulla. Riittämättömyyden tunne vaivaa ja olen ankara itseäni kohtaan. Diagnoosina toistuva vakava masennus, lisäksi olen sairastanut syömishäiriöitä 17-30v ikäjakson.
Epävakaa äiti. Välillä raivoisa ja väkivaltainen, välillä hyvin huomioiva ja iloinen. En vieläkään oikein luota ihmisiin ja kärsin mt-ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Se onnistuu kunnolla vasta, kun on kattavalla tavalla tietoinen siitä miten menneisyys on omaan persoonaan ja asenteisiin vaikuttanut.
Epäempaattinen on vähän epämääräinen määre. Saattaa olla että nämä jotka ajattelevat että äitinsä on ollut epäempaattinen ovat itse halunneet jotain älytöntä lässyttämistä johon jokainen ihminen ei vaan kykene. Jos kaverin äiti lässyttää kaikille ja on muka niiiiin empaattinen, ei hänkään välttämättä sitä oikeasti ole, se sun epäempaattinen äitis voi mielessään tuntea paljon enemmän empatiaa, hän ei vaan osoita sitä millään suurilla eleillä ja ylisanoilla.
Minä inhoan sellaisia tekopirteitä ihmisiä jotka on vielä tekoempaattisiakin, heillä on tärkeintä kuitenkin tehdä iso numero itsestään että katsokaa kaikki miten EMPAATTINENKIN OLEN. Se hillitympi ihminen voi näyttää tunteensa sitten jotenkin muuten, vaikka laittamalla sun lempiruokaa kun ei keksi mitään järkevää sanottavaa millä lohduttaa eikä ole mikään halailija.
En ole saanut koskaan henkistä tukea tai tsemppiä vanhemmiltani. En käy terapiassa, ihan normaalissa kunnossa mielestäni olen.
Vanhemmt eronneet minun teini-iässä. Isä kulkee kaupungin juoppo-porukoissa ja äiti on harras uskovainen.
Olen oppinut jo nuoresta huolehtimaan itsestäni ja herkästi autan sisaruksianikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Lakatkaa syyttämästä äitejänne ja ottakaa vastuu omista tekemisistänne.
Oho, äitini löysi ketjuun!
Eipäs, vaan joku aikuinen. Tuo muiden syyttely omista ongelmista on kakaraikäisten juttu.
Aikuinen tajuaa tekevänsä virheitä ja tajutessaan sen antaa epätäydellisyyden anteeksi muillekin.
Tämä on äitihullun ketju. Älkää ruokkiko trollia enempää.
Vaikutat melko kiihkeältä. Oletko miettinyt mistä se voi johtua?
Tässä naisia vihaamallahan se on mennyt
Jatkuva masennus ikävuosina 15 - 25, sitten täydellinen romahdus ja pitkä sairausloma. Paljon olen joutunut tekemään töitä itseni kanssa eli olen joutunut opettelemaan antamaan itselleni sen mitä äitini ei halunnut/osannut antaa minulle. Vaikuttanut kaikkiin ihmissuhteisiini, sillä isänikin ole etäinen. Äitini puolestaan on elämässään menestynyt mainiosti, vaikka hänelläkin oli empatiakyvytön ja kontrolloiva äiti.
Vierailija kirjoitti:
Epäempaattinen on vähän epämääräinen määre. Saattaa olla että nämä jotka ajattelevat että äitinsä on ollut epäempaattinen ovat itse halunneet jotain älytöntä lässyttämistä johon jokainen ihminen ei vaan kykene. Jos kaverin äiti lässyttää kaikille ja on muka niiiiin empaattinen, ei hänkään välttämättä sitä oikeasti ole, se sun epäempaattinen äitis voi mielessään tuntea paljon enemmän empatiaa, hän ei vaan osoita sitä millään suurilla eleillä ja ylisanoilla.
Minä inhoan sellaisia tekopirteitä ihmisiä jotka on vielä tekoempaattisiakin, heillä on tärkeintä kuitenkin tehdä iso numero itsestään että katsokaa kaikki miten EMPAATTINENKIN OLEN. Se hillitympi ihminen voi näyttää tunteensa sitten jotenkin muuten, vaikka laittamalla sun lempiruokaa kun ei keksi mitään järkevää sanottavaa millä lohduttaa eikä ole mikään halailija.
"Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet."
Lähde Wikipedia
Minusta tämä on selkeä määritelmä. Joillakin henkilöillä voi olla suuria vaikeuksia kyetä näkemään asioita toisen henkilön näkökulmasta. Minusta empatia on myönteinen asia.
On kyllä ihan totta että aikuisella on vastuu käsitellä menneisyytensä ja elää sen kanssa. Silti taakka on jollain tapaa. Mä en todellakaan märehdi ja ulise syytellään äitiäni mutta kärsin edelleen ahdistuneisuudesta, tiedostan kyllä pitkän terapian ansiosta oiret ja syyt jne mutta itse ahdistus ei ole lähtenyt ja toisinaan joudun sitä ihan lääkitsemään. Esim mykkäkoulua en kestä miehen kanssa, ahdistun hyvin voimakkaasti ja olo sietämätön. Kaikki epäselvä välillämme on selvitettävä heti.
Eli vaikka olisi käynyt historiansa läpi, voi silti vastata tähän ketjuun millaiset jäljet epäempaattinen vanhempi on jättänyt. Koska jälki jää vaikka kuinka olisi tiedostava ja vastuullinen aikuinen.
Jonkin verran tukea olen saanut ystäviltä ja puolisolta, mutta tunnen, että jotain on silti jäänyt puuttumaan. Ulkoisesti olen ihan menestynyt, korkeasti koulutettu ja hyvin tienaava perheenäiti. Sisältä olen melko epävarma ja jotenkin aina väsynyt.