Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä syöpään sairastuneita?
04.01.2019 |
Syöpä, se pelkkä sanakin on ällöttävä. Se luo pelkoa ja epätoivoa. Diagnoosina syöpä saa ajattelemaan välittömästi kuolemaa.
Haluaisin tietää miltä tuntui saada varmistus epäilyille tai jos tulikin yllätyksenä? Kerro mahdollisimman tarkasti mitä tunsit, koit, ajatukset, kaikki.
Itsellä on se tilanne, että 2 viikon päästä tietää. Olen jo nyt aivan murheen murtama.
Kommentit (16)
Niin ja syöpä oli siis suolistossa. Mikä sekin oli kummallista kun olen alle 30 vuotias. Mutta niin sitä vain hyvin erikoisia asioita tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan olin helpottunut. Kuulostaa oudolle, mutta meillä on suvussa paljon syöpää ja noin vuosi ennen sairauteni löytymistä aloin ihan hirveästi pelätä että sairastun itsekin. Kun diagnoosi sitten tuli ajattelin vain, että nyt ei tarvitse pelätä enää, nyt se löytyi. Ja toki löytyi syy niille oireille (mahavaivat, karmea väsymys). Hassua sekin, mutta en tainnut pelätä juuri lainkaan. Minulla oli todella vahva tunne, että kaikki menee hyvin ja minä selviän. Niin kävikin, hoidot menivät kuin suoraan oppikirjasta enkä missään vaiheessa ollut kovin kipeä. Hiuksetkin pysyi päässä. Tiedostan sen että asiat olisi voinut mennä hyvin eri lailla ja olenkin todella kiitollinen että itse pääsin niin "helpolla".
Saako kysyä olutko koko elämäsi syönyt prosessoitua ruokaa, väriaineita, lisäaineita?
Muuttuiko ruokavalio syöpädiagnoosin jälkeen?
39 vee, keuhkosyöpä. En tupakoi enkä ole koskaan polttanut.
Miltä tuntui: ajattelin että nyt sattui minulle. Hoidot päällä ja optimismia. Sairaus muiden joukossa. Käyn välillä työssä (th) kun vointi hyvä.
Perhe: mies ja kaksi lasta 13 ja 15 vee tukena.
Tosin lapset eivät ole tukihenkilöitä aikuiselle mutta ymmärtävät sairauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan olin helpottunut. Kuulostaa oudolle, mutta meillä on suvussa paljon syöpää ja noin vuosi ennen sairauteni löytymistä aloin ihan hirveästi pelätä että sairastun itsekin. Kun diagnoosi sitten tuli ajattelin vain, että nyt ei tarvitse pelätä enää, nyt se löytyi. Ja toki löytyi syy niille oireille (mahavaivat, karmea väsymys). Hassua sekin, mutta en tainnut pelätä juuri lainkaan. Minulla oli todella vahva tunne, että kaikki menee hyvin ja minä selviän. Niin kävikin, hoidot menivät kuin suoraan oppikirjasta enkä missään vaiheessa ollut kovin kipeä. Hiuksetkin pysyi päässä. Tiedostan sen että asiat olisi voinut mennä hyvin eri lailla ja olenkin todella kiitollinen että itse pääsin niin "helpolla".
Saako kysyä olutko koko elämäsi syönyt prosessoitua ruokaa, väriaineita, lisäaineita?
Muuttuiko ruokavalio syöpädiagnoosin jälkeen?
Kiitos kysymästä, en ole. Ihan tavallista kotiruokaa koko ikäni olen syönyt. Tietysti ruokavalio sen verran muuttunut, että ihan kaikkea ei herkkä suolisto enää kestä, joten esim ruisleipä on aika lailla jäänyt kokonaan. Olen kyllä sen verran nuori, että en millään usko ehtineeni itselleni syöpää kehittää syömällä vääränlaista ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja syöpä oli siis suolistossa. Mikä sekin oli kummallista kun olen alle 30 vuotias. Mutta niin sitä vain hyvin erikoisia asioita tapahtuu.
Onko teillä suvussa Lynchin syndrooma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin rintasyöpään ja kun sain dignoosin, niin itkin, vaikka olin jo 60v, niin tuntui ihan hirveältä.
Onneksi pääsin parissa viikossa leikkaukseen ja parin vuoden päästä vatsarasvasta tehtiin uusi rinta.
Kasvain oli pieni ja en saanut sytoja, vaan hormonihoitoa.
Aikaa on kohta kulunut 10 v, mutta vielä pelkään koko ajan uusiutumista.
Jokaisesta terveestä päivästä olen kiitollinen.
Tauti ei ole paljonkaan vaikuttanut elämääni. Ihana mies ja yhteiselomme on sopuisaa.
Ainoa riskitekijä oli hormonikorvaushoito, jota ilman olisin ollu, jos minulle olisi kerrottu sen riskit selvästi.
Saanko kysyä miten syöpä oireili? Lapsella tähystys ensi viikolla ja voin sanoa etten ole koskaan pelännyt näin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista kyllä, lääkärin sanat olivat valtava helpotus. Sellainen äärettömän voimakas fyysinen helpotuksen tunne valtasi koko kehon, valui sen läpi päästä varpaisiin.
Kävelin vastaanotolta kotiin kevyesti kuin terälehtien päällä, valtavan onnellisena ja melkein euforisena.
Olen miettinyt syytä näin outoon reaktioon. Luultavasti kyse oli siitä, että olin jo itse arvannut, mistä oli kyse. Kun lääkäri sanoi sen ääneen, se oli siinä, eikä tarvinnut enää pelätä pahan tapahtuvan, kun se oli jo tapahtunut.
Myöhemmin kävin tietysti läpi paljon muitakin tunteita laidasta laitaan. Mutta en kertaakaan esimerkiksi itkenyt.
Hoidot olivat pitkät ja raskaat. Nyt olen ollut jo vuosia oireeton, syöpä on remissiossa. Tulevaisuudesta en tiedä.
Ihmisillä on vaikka mitä kummallisia oireita ja onneksi vain osa niistä tarkoittaa syöpää. Syöpää voidaan yleensä hoitaa ja valtaosa potilaista paranee.
Sairastuin parantumattomaan verisyöpään oltuani vuosia koko ajan kipeä (flunssia, influenssia jne.), koska minulla ei ollut vastustuskykyä. Olin tyytyväinen, kun syöpädiagnoosi lopulta löytyi ja sairautta voitiin hoitaa ensin lääkityksellä.
Sain sukulaisen selkäytimestä kantasoluja, jotka paransivat syöpäni.
Rankka hoito, mutta olen terve eikä syöpä ole palannut.
Toivon, että teillä pelkääjillä tai omaisillanne on jokin lievempi sairaus, joka paranee lähiaikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutaman viikon päästä leikataan jalasta patti joka alkoi sattumaan joulun alla. Opinnäytetyö kesken vituttaa kun on uudelleenkoulutus kesken ja masennus päällä valmiiksi. Hommat jääkai sitten jumiin. En kestä koska halusin jo vihdoin elämässäni eteenpäin. En tiedä miksi mahtaa patti paljastua kun lähetetään tutkittavaksi.
Epämääräinen syövän pelko on ollut siitä asti kun todettiin autoimmuunisairaus joka aiheuttaa syöpäriskin. Jotenkin tuntuu vittumaiselta, kun on opiskellut kovalla tahdilla, ja taas romahdus palkkana. On sitä ennenkin karmeita koettu, mutta mitään uutta kamalaa en halunnut odottaa. Tuntuu että pelkään koko ajan. En muista ollenni onnellinenkaan aikoihin. Ainoa laiha ilo on tullut saavutuksista opiskelussa, etenemisestä.
Varmaan lamaannun vain enemmän psyykeltäni.
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä miten syöpä oireili? Lapsella tähystys ensi viikolla ja voin sanoa etten ole koskaan pelännyt näin paljon.
Jos minulta kysyt niin oireili hirveänä väsymyksenä, verisinä ja limaisina ulosteina ja muina mahan toiminnan häiriöinä. Kipuja mahassa ja vessassa sai ravata jatkuvasti.
Harvinaistahan se syöpä, suolistosyöpä varsinkin, nuorilla ihmisillä on. Suolistosairauksia on niin monenlaisia ja niihin on saatavilla tosi hyvin hoitoja niin ei kannata pelätä :) itselläni oli avannekin puolisen vuotta noiden hoitojen takia ja se oli kyllä niin helppoa aikaa, vieläkin välillä mahan kiukutellessa muistelen kaiholla avannepussin helppoutta. Mutta tsemppiä lapsen tähystykseen, ei se kiva tutkimus ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin parantumattomaan verisyöpään oltuani vuosia koko ajan kipeä (flunssia, influenssia jne.), koska minulla ei ollut vastustuskykyä. Olin tyytyväinen, kun syöpädiagnoosi lopulta löytyi ja sairautta voitiin hoitaa ensin lääkityksellä.
Sain sukulaisen selkäytimestä kantasoluja, jotka paransivat syöpäni.
Rankka hoito, mutta olen terve eikä syöpä ole palannut.
Toivon, että teillä pelkääjillä tai omaisillanne on jokin lievempi sairaus, joka paranee lähiaikoina.
-Saanko kysyä vaan, että miten sairastuit "parantumattomaan verisyöpään" ja nyt oot terve eikä syöpä oo palannu?
Ja siis todettiiks toi syöpä sulla siks, että olit jatkuvasti sairaana, vai sairastuitko siks, että olit sairaana usein?
Sairastuin 27-vuotiaana melanoomaan. Olin muutamaa päivää ennen diagnoosin saamista lukenut jostain lehdestä, että puolet siihen sairastuneista menehtyy. Nykyäänhän selviytymisprosentti on paljon suurempi. Kun lääkäri soitti, että mulla on melanooma, itkin sen illan hillittömästi, mutta seuraavana päivänä ajattelin, että minä kuulun siihen toiseen puoleen, joka paranee. Viikon päästä diagnoosista pääsin leikkaukseen. Siitä on aikaa jo 32 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin rintasyöpään ja kun sain dignoosin, niin itkin, vaikka olin jo 60v, niin tuntui ihan hirveältä.
Onneksi pääsin parissa viikossa leikkaukseen ja parin vuoden päästä vatsarasvasta tehtiin uusi rinta.
Kasvain oli pieni ja en saanut sytoja, vaan hormonihoitoa.
Aikaa on kohta kulunut 10 v, mutta vielä pelkään koko ajan uusiutumista.
Jokaisesta terveestä päivästä olen kiitollinen.
Tauti ei ole paljonkaan vaikuttanut elämääni. Ihana mies ja yhteiselomme on sopuisaa.Ainoa riskitekijä oli hormonikorvaushoito, jota ilman olisin ollu, jos minulle olisi kerrottu sen riskit selvästi.
Mitä tarkoitat tuolla hormonikorvaushoidon riskillä?
Itse aloin juuri rintasyövän hoidon hormooneilla. Pari päivää sitten oli onkologin kanssa keskustelu, ja koska syöpäni on iso ei leikata. Se on myös vahvasti hormoonipositiivinen ja paikallinen eli ei ole levinnyt mihinkään, hoito alkaa hormooneilla. On jopa parempi vaihtoehto tähän syöpämuotoon kuin sytot.
On tehty mammografia, tt-kuvaus, isotooppikuvaus, paksuneulanäyteet ja tuhansia verikokeita. Kaikki puhtaita eli luusto ja sisäelimet puhtaat. Veri
kokeet hyvät paitsi hemoglobiini oli kaksi kuukautta sitten 70. Siihen on rautalääke tehonnut ja nyt jo sadan paikkeilla. Vointi on koko ajan ollut hyvä, samoin kunto. Tämä on kuulemma hyvin vanha kasvain, kymmenen vuotta ainakin sanoo lääkäri! Ja koska hyvin laiska ei ole levinnyt.
Kaksi kuukautta nyt ensin syön tuota lääkettä ja sitten kontrolli. Jatkaa vidaan viisi vuotta, ja sitten vaihtaa hoitoa jos tarvis. Voin lääkärin mukaan elää tämän kanssa toiset kymmenen-kaksikymmentä vuotta, seurailtava vain on. Kun kasvain pienenee lääkkeen tehotessa, voidaan harkita leikkaustakin mutta se jää nähtäväksi. Olen jo 64 ja katson elämääni varsin valoisalta puolelta! Vaikeinta ja raskainta oli kun oli vielä epätietoinen eikä mitään kokeitten vastauksia ollut tullut. Lopullinen tieto vapautti valtavasti henkisiä voimavaroja ja mieli kirkastui uskomattomasti! Aion elää enkä mieti sairautta ja kuolemaa.
Syöpä voidaan nykykeinoin hoitaa varsin tuloksekkaasti, ja hekin jotka eivät kokonaan parane voivat elää sairautensa kanssa varsin hyvää elämää kuten missä tahansa kroonisessa sairaudessa. Sana syöpä pelottaa ja onhan se vakava sairaus. Ei kuitenkaan syytä heittää toivoa ja elämänhalu voittaa varmasti kun saa tilanteen haltuun eli tietää missä mennään ja mitä nyt.
Ap olet nyt kaikkein kinkkisimmässä vaiheessa kun kaikki on epävarmaa, mutta pidä mieli korkealla! Et ole yksin ja sinusta pidetään huolta. Kaikki järjestyy! Kyllä me selvitään! :)
Oikeastaan olin helpottunut. Kuulostaa oudolle, mutta meillä on suvussa paljon syöpää ja noin vuosi ennen sairauteni löytymistä aloin ihan hirveästi pelätä että sairastun itsekin. Kun diagnoosi sitten tuli ajattelin vain, että nyt ei tarvitse pelätä enää, nyt se löytyi. Ja toki löytyi syy niille oireille (mahavaivat, karmea väsymys). Hassua sekin, mutta en tainnut pelätä juuri lainkaan. Minulla oli todella vahva tunne, että kaikki menee hyvin ja minä selviän. Niin kävikin, hoidot menivät kuin suoraan oppikirjasta enkä missään vaiheessa ollut kovin kipeä. Hiuksetkin pysyi päässä. Tiedostan sen että asiat olisi voinut mennä hyvin eri lailla ja olenkin todella kiitollinen että itse pääsin niin "helpolla".