Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu että ystävän lapset ovat kovia itkemään aina, huutavat myöskin suoraa huutoa...
02.01.2019 |
...ja kärsivät kovasta eroahdistuksesta. Eivät nuku eivätkä syö kunnolla, joka asiasta täytyy hangoitella vastaan. Mitään fyysistä vikaa ei ole lapsista löytynyt, heitä on kolme ja kaikki ovat tosi itkuisia. Onko kokemusta? Ihan mielenkiinnosta vain mietin että mikäköhän niillä lapsilla oikein on?! Ja siis vain tämän yhden ystävän lapset ovat tuollaisia, omani ja muut tuntemani lapset ovat olleet aivan tyytyväisiä.
Kommentit (24)
Tietenkin totta kai siitä että sinun ”ystäväsi” on surkea vanhempi. Tätähän sinä haet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
omani ja muut tuntemani lapset ovat olleet aivan tyytyväisiä.
Toki, ja tietenkin tyytyväisiä aina.
Temperamentti. Se on lapsilla erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin totta kai siitä että sinun ”ystäväsi” on surkea vanhempi. Tätähän sinä haet?
Sitäpä minä en hakenut, mietin vain että mikä niitä itkettää koko ajan.
Ap
Psykologian opiskelijana väittäisin, että lapsilla ei ole miodostunut turvallista kiintymyssuhdetta vanhempaansa. On myös todettu fakta, että mitä helpommin vauvan ja taaperon tarpeisiin ja itkuun vastaa, sitä vähemmän lapset itkevät myöhemmin esimerkiksi noin yhden vuoden iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologian opiskelijana väittäisin, että lapsilla ei ole miodostunut turvallista kiintymyssuhdetta vanhempaansa. On myös todettu fakta, että mitä helpommin vauvan ja taaperon tarpeisiin ja itkuun vastaa, sitä vähemmän lapset itkevät myöhemmin esimerkiksi noin yhden vuoden iässä.
Okei. Olen taas ollut huomaavinani että ko. perheen äiti vastaisi joka inahdukseen aina, on jotenkin tosi kiltin oloinen ja miettinyt että ehkä kaikki sitten hakevat huutamalla lisähuomiota äidiltä? Tiedä sitten, mutta jotenkin outoa minusta että ovat niin itkuisia.
Ap
Ammattikasvattajana väittäisin, että ystäväsi on opettanut lapsensa itkuisiksi omalla reagoinnillaan. Lapset ovat oppineet, että itkulla saa parhaiten äidin huomion.
Kun lapsi oppii puheella itseään ilmaisemaan, ei pitäisi enää hyväksyä sitä itkemistä vaan vaatia lasta kertomaan mitä haluaa.
Saa toki itkeä kun itkettää, mutta vanhemman pitäisi ohjata tilanteet niin että lapsi kertoo mitä haluaa ja sillä keinoin huomion saa, ei rääkymällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin aistinsäätelyongelmia. Oletko ikinä kuullut sellaisista? Googlaa ja ylläty!
Onkohan syynä juuri se, että äiti vastaa aina joka ikiseen inahdukseen? Lapset eivät ole oppineet odottamaan ja ratkaisemaan asioita itse. Mitä tapahtuu jos äiti ei autakaan? Maailmaan siinä romahtaa. Itku ja huutojen siitä seuraa. Eikä lapset usko pärjäävänsä ilman äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ammattikasvattajana väittäisin, että ystäväsi on opettanut lapsensa itkuisiksi omalla reagoinnillaan. Lapset ovat oppineet, että itkulla saa parhaiten äidin huomion.
Kun lapsi oppii puheella itseään ilmaisemaan, ei pitäisi enää hyväksyä sitä itkemistä vaan vaatia lasta kertomaan mitä haluaa.
Saa toki itkeä kun itkettää, mutta vanhemman pitäisi ohjata tilanteet niin että lapsi kertoo mitä haluaa ja sillä keinoin huomion saa, ei rääkymällä.
Niin, ehkä tämä osui oikeaan. Toivotaan että rauhoittuvat kun kasvavat. Ystävänikin on aivan poikki kun lapset itkevät koko ajan. Kaikki alle 5-vuotiaita. Ja on tosiaan opetettu että ei tarvitse syödä jos ei maistu ja yöllä/illalla mennään joka äännähdyksen vuoksi lapsen sängyn luokse ihmettelemään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin aistinsäätelyongelmia. Oletko ikinä kuullut sellaisista? Googlaa ja ylläty!
En ole kuullut, mutta joo...googlaan ja yllätyn. ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sinun nähtesi vaikuttaa kiltiltä ja siltä että vastaa jokaiseen inahdukseen, mutta mistä tiedät mitä suljettujen ovien takana tapahtuu? Oman huomioni mukaan lapset jotka kiukuttelevat ja itkevät paljon ovat joko vailla vanhempien huomiota tai joutuvat todistamaan vanhempien riitelyä.
Moni vanhempi ei tajuakaan miten herkkiä lapset ovat vaistoamaan pieniäkin muutoksia vanhempien mielentilassa. Jokin pieni väittely vanhempien kesken saattaa saada pienen lapsen hyvin herkästi pois tolaltaan, vaikkei siinä vanhempien mielestä olisi ollut mitään ihmeellistä.
Sitten jos tommoista tapahtuu joka päivä, kierre on valmis. Lapsi muuttuu kiukkuiseksi ja itkuiseksi. Ja pahimmassa tapauksessa vanhemmat hankkivat lapselle adhd- diagnoosin sen sijaan että katsoisivat peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun nähtesi vaikuttaa kiltiltä ja siltä että vastaa jokaiseen inahdukseen, mutta mistä tiedät mitä suljettujen ovien takana tapahtuu? Oman huomioni mukaan lapset jotka kiukuttelevat ja itkevät paljon ovat joko vailla vanhempien huomiota tai joutuvat todistamaan vanhempien riitelyä.
Moni vanhempi ei tajuakaan miten herkkiä lapset ovat vaistoamaan pieniäkin muutoksia vanhempien mielentilassa. Jokin pieni väittely vanhempien kesken saattaa saada pienen lapsen hyvin herkästi pois tolaltaan, vaikkei siinä vanhempien mielestä olisi ollut mitään ihmeellistä.
Sitten jos tommoista tapahtuu joka päivä, kierre on valmis. Lapsi muuttuu kiukkuiseksi ja itkuiseksi. Ja pahimmassa tapauksessa vanhemmat hankkivat lapselle adhd- diagnoosin sen sijaan että katsoisivat peiliin.
Ei adhd-diagnoosia hankita eikä sitä saa itkuisuuden perusteella.
Apua mitä tietämättömyyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun nähtesi vaikuttaa kiltiltä ja siltä että vastaa jokaiseen inahdukseen, mutta mistä tiedät mitä suljettujen ovien takana tapahtuu? Oman huomioni mukaan lapset jotka kiukuttelevat ja itkevät paljon ovat joko vailla vanhempien huomiota tai joutuvat todistamaan vanhempien riitelyä.
Moni vanhempi ei tajuakaan miten herkkiä lapset ovat vaistoamaan pieniäkin muutoksia vanhempien mielentilassa. Jokin pieni väittely vanhempien kesken saattaa saada pienen lapsen hyvin herkästi pois tolaltaan, vaikkei siinä vanhempien mielestä olisi ollut mitään ihmeellistä.
Sitten jos tommoista tapahtuu joka päivä, kierre on valmis. Lapsi muuttuu kiukkuiseksi ja itkuiseksi. Ja pahimmassa tapauksessa vanhemmat hankkivat lapselle adhd- diagnoosin sen sijaan että katsoisivat peiliin.
Kyllähän siellä saattavat vanhemmat väsymystään purkaa myös toisiinsa. Lisäksi mies ei olisi edes tahtonut kolmatta lasta. Ja ehkä joo lapset vaistoavat vanhempiensa väsymyksen/kireyden, mutta eivät ymmärrä että mistä on kyse. En vain oikein tiedä mitä sanoa/tehdä kun ystäväni purkaa väsymystään minulle kun en oikein tiedä mistä on kyse. Jotenkin huolestuttaakin ystävän jaksaminen ja siksikin lähdin tänne tuumimaan, josko jollain olisi vinkkejä antaa.
Ap
Si-häiriö? Aika yleinen, sekoitetaan usein käytöshäiriöön tai siihen, että kuvitellaan vanhemmilla/perheellä olevan ongelmia. Tiedän yhdet veljeksekset, joilla molemmilla tuo ja ovat hyvin samankaltaisia mitä ap:n kaverin lapset.
Minun lapseni itki paljon vauvana ja taaperona koliikkiaikoina, vierastusvaiheissa, flunssassa, pimeässä, kuullessa kovia ääniä, uutta ruokaa tai makua maistaessaan, joutuessaan vieraaseen tilaan esim pankit, kirjastot...
Eroahdistus oli suurta. Viihtyi aikuisen lähellä eikä ottanut kontaktia vieraisiin.
Aidosti mietin, että millainenkohan tulee lapsen elämästä, kun pelkää kaikkea ja kaikkia.
Kävimme tutuissa perhekerhoissa ja muskareissa, joissa olosta lapsi nautti, kunhan sai olla sylissäni kaikki ajat. 2,5- vuotiaana alkoi ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin.2v ja10 kk iässä puhua pulputti jokaiselle puolitutulle eikä vierastanut ketään.
Kolmevuotiaana meni päiväkotiin, kun palasin töihin. Pari kuukautta meni ja sain palautetta päiväkodista: " Lapsi rohkeasti kokeilee kaikkea uutta, leikkii kaikkien kanssa myös villeimpien esikoululaisten kanssa, joita osa pienistä pelkää, ottaa pienemmät huomioon, luottaa jokaiseen päiväkodin aikuiseen, on avoimimpia, järkevällä tavalla rohkeimpia lapsia, mitä ovat kohdanneet..."
Koulumaailmassa rohkeus ja itseluottamus on vain kasvanut: Jännittää joskus kovastikin julkisia esiintymisiä, puheita koko koululle tai naapurikouluille yms, mutta ei anna jännityksen tai pelon rajoittaa tekemisiään.
Vierailija kirjoitti:
Si-häiriö? Aika yleinen, sekoitetaan usein käytöshäiriöön tai siihen, että kuvitellaan vanhemmilla/perheellä olevan ongelmia. Tiedän yhdet veljeksekset, joilla molemmilla tuo ja ovat hyvin samankaltaisia mitä ap:n kaverin lapset.
Varmasti aika näyttää, kenties rauhoittuvat kun ikää tulee lisää. Ovat kyllä ravanneet lääkäreillä ja vyöhyketerapeuteilla jne, mutta mitään ei ole löytynyt eikä mikään auttanut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni itki paljon vauvana ja taaperona koliikkiaikoina, vierastusvaiheissa, flunssassa, pimeässä, kuullessa kovia ääniä, uutta ruokaa tai makua maistaessaan, joutuessaan vieraaseen tilaan esim pankit, kirjastot...
Eroahdistus oli suurta. Viihtyi aikuisen lähellä eikä ottanut kontaktia vieraisiin.
Aidosti mietin, että millainenkohan tulee lapsen elämästä, kun pelkää kaikkea ja kaikkia.
Kävimme tutuissa perhekerhoissa ja muskareissa, joissa olosta lapsi nautti, kunhan sai olla sylissäni kaikki ajat. 2,5- vuotiaana alkoi ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin.2v ja10 kk iässä puhua pulputti jokaiselle puolitutulle eikä vierastanut ketään.
Kolmevuotiaana meni päiväkotiin, kun palasin töihin. Pari kuukautta meni ja sain palautetta päiväkodista: " Lapsi rohkeasti kokeilee kaikkea uutta, leikkii kaikkien kanssa myös villeimpien esikoululaisten kanssa, joita osa pienistä pelkää, ottaa pienemmät huomioon, luottaa jokaiseen päiväkodin aikuiseen, on avoimimpia, järkevällä tavalla rohkeimpia lapsia, mitä ovat kohdanneet..."
Koulumaailmassa rohkeus ja itseluottamus on vain kasvanut: Jännittää joskus kovastikin julkisia esiintymisiä, puheita koko koululle tai naapurikouluille yms, mutta ei anna jännityksen tai pelon rajoittaa tekemisiään.
Kuulostaa kyllä samalta kuin ystäväperheessäkin....ehkä ovat sitten jotenkin arkoja?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Si-häiriö? Aika yleinen, sekoitetaan usein käytöshäiriöön tai siihen, että kuvitellaan vanhemmilla/perheellä olevan ongelmia. Tiedän yhdet veljeksekset, joilla molemmilla tuo ja ovat hyvin samankaltaisia mitä ap:n kaverin lapset.
Varmasti aika näyttää, kenties rauhoittuvat kun ikää tulee lisää. Ovat kyllä ravanneet lääkäreillä ja vyöhyketerapeuteilla jne, mutta mitään ei ole löytynyt eikä mikään auttanut.
Ap
No tuota ei jostain syystä usein tunnisteta, tutun vanhempi lapsi sai diagnoosin vasta 7-vuotiaana, vaikka vauvasta asti oli ollut ”hankala”.
Se vain menee aina niin että meidän lapset ja naapurin kakarat.