Miksi minua masentaa ulos meneminen? Tai jo ajatuskin siitä

Olen yksin ja pettynyt kaikkiin läheisiini, mietin tämän tunteen jotenkin liittyvän siihen.

Mutta en silti ymmärrä, miksi niin tuntuu.

Minua ei ole ikinä tuettu eikä rakastettu pettymyksissäni. En varmana jaa mitään jouluiloa pahoille sukulaisilleni, jotka loukkasivat minua tai pettyessäni eivät lohduttaneet. Hirviömäisiä paskiaisia.

Minusta ulos meneminen taas tuntuu aina hyvältä, rentouttavalta ja vapauttavalta, vaikka ajatus siitä ahdistaisi etukäteen. Kotona neljän seinän sisällä sitä jotenkin imeytyy omaan synkkään laatikkomaailmaansa ja alkaa kokea ihmiset ja maailman pahana, uhkaavana ja tuomitsevana. Minulla näin päin.

Tuttua. Tuntuu, että pitäisi mennä ulos ja reipastua siellä, mutta koko homma on jotenkin niin vaikeaa, varsinkin jos ei ole mitään varsinaista syytä mennä ulos.

Kaikki se laittautuminen, pukeminen rasittaa, vaikka tietääkin, että ulkonaolo tekee hyvää ja ihmisen täytyisi liikkua joka päivä, ettei jäykisty.

Sitten on huono omatunto jos ei taaskaan saanut mentyä ulos ja jäsenet tuntuu jäykiltä.