Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies huutaa lapsilleen, voinko vaatia

Vierailija
26.12.2018 |

ettei huuda meidän yhteiselle lapselle? Ja onko oikein muuten puuttua huutamiseen, kun tekee sitä hänen, ei meidän lapselle? Yhteinen on niin pieni, ettei mies vielä huuda sille. 8-9-vuotiaille huutaa. Pelisäännöt lasten suhteen on sovittu jo yhteisen elämän alussa: minä en puutu hänen lastensa kasvatukseen. Alussa puutuin huutamiseen mutta tulimme siihen tulokseen että hänen lapsensa ovat hänen lapsensa eikä minulla ole oikeutta puuttua. Nyt kun yhteinen lapsemme kasvaa, miten käy tilanteessa kun mies alkaa huutaa meidänkin lapsellemme? En voi antaa kenenkään huutaa lapselleni. Omilleen mies huutaa aivan turhissa tilanteissa, viimeksi tänään joululahjoista. Mies ei anna lasten kinastella ja selittää miksi kinastelevat vaan lopettaa tilanteen välittömästi huutamalla lapsille. Tänäänkin tiesin, miksi lapset kinastelivat koska olin heidän kanssaan kun he tekivät ns diilin josta tänään kinastelivat. Olisin halunnut ratkaista asian eri tavoin mutta menin tilanteesta pois. Olenko itse vaan laiska ja mukavuudenhaluinen kun ihan siksi en sano mitään ettei tulisi miehen kanssa riitaa taas.. olen ajatellut että sopeutuminen hänen kasvatusmetodeihin on oikea tie mutta en voi missään nimessä antaa hänen huutaa meidän lapsellemme niin. Olisiko minun pitänyt pitää asiaa tapetilla jo aiemmin? Mies tavallaan ymmärtää huutavansa mutta ei aktiivisesti yritä pidätellä sitä. Minulle ei ole koskaan huutanut sillä tavalla. Hän vaan hermostuu lasten kanssa niin herkästi koska ei osaa jotenkin ottaa asiaa rauhallisesti, ei olisi mikään maailmanloppu jos lapset kinastelee ja saa kertoa miksi kinastelevat. Sitten aikuinen voisi ratkaista asian samalla tavalla mutta huutamatta. Vinkkejä tai ratkaisukeinoja?

Kommentit (78)

Vierailija
1/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo huutaminen on ilmeisesti miehen todella huono tapa kasvattaa ja luultavasti tekee sitä myöhemmin myös teidän yhteiselle lapselle.

Vierailija
2/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi teit yhteisen lapsen huutavan miehen kanssa, joka ei osaa ratkoa ongelmia rakentavasti? Vähän myöhäistä nyt alkaa ihmetellä, kun on jo housussa.

Itse koittaisin mahdollisimman rakentavasti puhua miehelle, kertoa millaiset arvet huutamisesta jää. Kannattaa kysyä saisitko ehkä sinä selvitellä kinastelut niin miehen ei tarvistisi alkaa huutamaan. Sano että menee toiseen huoneeseen jos alkaa ärsyttämään ja huutaminen on lähellä, ja jättää sinut hoitamaan tilanne.

Eihän tuo paras mahdollinen tilanne ole, että sinä setvit miehen lasten kinat, mutta jos toisena vaihtoehtona on huutaminen..... Typerä mies, toivottavasti ottaa onkeensa jos pääsee näkemään miten tilanteet hoidetaan ilman huutoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niinpä :( minusta se on niin jotenkin älytöntä.. lapset rakastaa isäänsä tosi paljon kyllä. Mutta mitä tuo tekee lapselle kun ei saa tavallaan ilmasta itseään kun vanhempi jyrää huutamalla päälle. En vaan ymmärrä miksi hän huutaa ja hermostuu heti.

Vierailija
4/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, miehesi tulee huutamaan myös teidän lapselle vaikka sanoisin mitä. Toista, kun ei voi muuttaa.

Vierailija
5/78 |

Olen aina pyrkinyt tähän niin että toimintani ei miehestä vaikuta siltä että mä kritisoin hänen kasvatustapaansa ja monesti onnistunutkin, kun saan ratkaistua tilanteet ennen kuin lapsille tulee kiistaa tms. Tuo käytännön avulla ns "opettaminen" kuulostaa hyvältä. Ehkä mun on vaan alettava puuttumaan enemmän ja näytettävä sillä tavalla käytännössä miten asiat hoituu. Jos vain toimin tilanteissa rauhallisesti enkä kritisoi miestä varsinaisesti.

Vierailija
6/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Näistä pois tilanteesta menevistä äideistä lapset aikuisena kertovat halveksivaan sävyyn. Ei koskaan puolustanut lastaan. Kyllä vääryyksiin pitää puuttua eikä mennä sen taakse, että on sovittu joskus vuosia sitten jotain. Ei se mies varmaan silloin sanonut että aikoo raivota lapset hiljaisiksi ja pelokkaiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/78 |

Koska hän on se, joka on.

Vierailija
8/78 |

Taidat vähän pelätä miestäsi itsekin. Kyllä tuollaista kasvatustapaa olisi oikein syytä kritisoida.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, miehesi tulee huutamaan myös teidän lapselle vaikka sanoisin mitä. Toista, kun ei voi muuttaa.

Niin.. en tiedä missä rakkauskuplassa elin nämä vuodet, kun tänä aamuna se tunne vaan tuli kun kuuntelin miestä.. tajusin tämän, että tietenkin se tulee huutamaan myös meidän lapselle kun lapsi kasvaa.

En tiedä olisiko huutanut minullekin, jos olisin erilainen ihminen. Eksänsä kanssa kuulema riidelleet jatkuvasti huutaen. Minusta mies tietää, etten huutoa katsele. Mutta havahduin tänään siihen, että katselenhan..kun mies huutaa lapsilleen.

Vierailija
10/78 |

Pyrit miellyttämään miestäsi, ettei tämä huutaisi ja hermostuisi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo huutaminen on ilmeisesti miehen todella huono tapa kasvattaa ja luultavasti tekee sitä myöhemmin myös teidän yhteiselle lapselle.

Niinpä :( minusta se on niin jotenkin älytöntä.. lapset rakastaa isäänsä tosi paljon kyllä. Mutta mitä tuo tekee lapselle kun ei saa tavallaan ilmasta itseään kun vanhempi jyrää huutamalla päälle. En vaan ymmärrä miksi hän huutaa ja hermostuu heti.

Koska hän on se, joka on.

Lapset rakastavat aina vanhempiaan, vaikka ne olisivat susia. Se on lasten hieno ominaisuus eikä varsinaisesti todista vanhempien hyvyydestä mitään.

Vierailija
12/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit vaatia vaikka kuun taivaalta, mutta hän tulee huutamaan silti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Näistä pois tilanteesta menevistä äideistä lapset aikuisena kertovat halveksivaan sävyyn. Ei koskaan puolustanut lastaan. Kyllä vääryyksiin pitää puuttua eikä mennä sen taakse, että on sovittu joskus vuosia sitten jotain. Ei se mies varmaan silloin sanonut että aikoo raivota lapset hiljaisiksi ja pelokkaiksi.

Kiitos tästä. Aion nyt petrata asian kanssa. Ehkä se miksi en ns jaksa puuttua asiaan on se että olen ollut viime aikoina väsyneempi. Ennen yhteistä lasta varmasti enemmän puutuinkin ja asiasta keskusteltiin enemmän. Nyt on vaan se tunne, että en lasten lisäksi jaksa mököttävää miestä.. en halua olla enkä sisäisesti ole se äiti/äitipuoli joka ei puutu tilanteisiin. En ole sellainen ihminen. Ei tämä hiljainen nöyrtyvä minä ole todella minä.. olen vain väsynyt.

Vierailija
14/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo huutaminen on ilmeisesti miehen todella huono tapa kasvattaa ja luultavasti tekee sitä myöhemmin myös teidän yhteiselle lapselle.

Niinpä :( minusta se on niin jotenkin älytöntä.. lapset rakastaa isäänsä tosi paljon kyllä. Mutta mitä tuo tekee lapselle kun ei saa tavallaan ilmasta itseään kun vanhempi jyrää huutamalla päälle. En vaan ymmärrä miksi hän huutaa ja hermostuu heti.

Koska hän on se, joka on.

Lapset rakastavat aina vanhempiaan, vaikka ne olisivat susia. Se on lasten hieno ominaisuus eikä varsinaisesti todista vanhempien hyvyydestä mitään.

Tuo ällö myytti kaiken kestävistä lapsista pitäisi kyllä jo pikkuhiljaa kumota ja yhdenkään lapsen ei pitäisi kestää henkistäväkivaltaa kotonaan. Toinen huutaa ja toinen mahdollistaa silkkaa omaa mukavuuden haluaan. Se, että ottaa miehen jolla on lapsia tuo väistämättä niitä AIKUISEN velvollisuuksia olla lasten puolella, jos huomaa käytöstä joka ei ole lasten etu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Näistä pois tilanteesta menevistä äideistä lapset aikuisena kertovat halveksivaan sävyyn. Ei koskaan puolustanut lastaan. Kyllä vääryyksiin pitää puuttua eikä mennä sen taakse, että on sovittu joskus vuosia sitten jotain. Ei se mies varmaan silloin sanonut että aikoo raivota lapset hiljaisiksi ja pelokkaiksi.

Kiitos tästä. Aion nyt petrata asian kanssa. Ehkä se miksi en ns jaksa puuttua asiaan on se että olen ollut viime aikoina väsyneempi. Ennen yhteistä lasta varmasti enemmän puutuinkin ja asiasta keskusteltiin enemmän. Nyt on vaan se tunne, että en lasten lisäksi jaksa mököttävää miestä.. en halua olla enkä sisäisesti ole se äiti/äitipuoli joka ei puutu tilanteisiin. En ole sellainen ihminen. Ei tämä hiljainen nöyrtyvä minä ole todella minä.. olen vain väsynyt.

Sinä olet aikuinen ja me kaikki aikuiset olemme samassa veneessä, jossa meillä on ne vanhemman velvollisuudet ja on meidän loputon velvollisuus jaksaa huolehtia heistä jotka ei siihen itse pysty.

Vierailija
16/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia ap. Miksi mies saa huutaa teidän kodissanne, menköön ulos huutamaan itselleen. Kyllä se pieni lapsi kuulee sen huudon ja sitä pelottaa ja vielä enemmän , kun huomaa, miten äiti jännittyy huudosta. Vauvatkin huomaavat ympäristönsä hyvin tarkkaan, se on heillä geeneissä.

Vierailija
17/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, miehesi tulee huutamaan myös teidän lapselle vaikka sanoisin mitä. Toista, kun ei voi muuttaa.

Niin.. en tiedä missä rakkauskuplassa elin nämä vuodet, kun tänä aamuna se tunne vaan tuli kun kuuntelin miestä.. tajusin tämän, että tietenkin se tulee huutamaan myös meidän lapselle kun lapsi kasvaa.

En tiedä olisiko huutanut minullekin, jos olisin erilainen ihminen. Eksänsä kanssa kuulema riidelleet jatkuvasti huutaen. Minusta mies tietää, etten huutoa katsele. Mutta havahduin tänään siihen, että katselenhan..kun mies huutaa lapsilleen.

Ja se teidän lapsii elää sitä samaa arkea kuin sinäkin kodissa, jossa huudetaan.

Vierailija
18/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit yhteisen lapsen huutavan miehen kanssa, joka ei osaa ratkoa ongelmia rakentavasti? Vähän myöhäistä nyt alkaa ihmetellä, kun on jo housussa.

Itse koittaisin mahdollisimman rakentavasti puhua miehelle, kertoa millaiset arvet huutamisesta jää. Kannattaa kysyä saisitko ehkä sinä selvitellä kinastelut niin miehen ei tarvistisi alkaa huutamaan. Sano että menee toiseen huoneeseen jos alkaa ärsyttämään ja huutaminen on lähellä, ja jättää sinut hoitamaan tilanne.

Eihän tuo paras mahdollinen tilanne ole, että sinä setvit miehen lasten kinat, mutta jos toisena vaihtoehtona on huutaminen..... Typerä mies, toivottavasti ottaa onkeensa jos pääsee näkemään miten tilanteet hoidetaan ilman huutoa.

Olen aina pyrkinyt tähän niin että toimintani ei miehestä vaikuta siltä että mä kritisoin hänen kasvatustapaansa ja monesti onnistunutkin, kun saan ratkaistua tilanteet ennen kuin lapsille tulee kiistaa tms. Tuo käytännön avulla ns "opettaminen" kuulostaa hyvältä. Ehkä mun on vaan alettava puuttumaan enemmän ja näytettävä sillä tavalla käytännössä miten asiat hoituu. Jos vain toimin tilanteissa rauhallisesti enkä kritisoi miestä varsinaisesti.

Taidat vähän pelätä miestäsi itsekin. Kyllä tuollaista kasvatustapaa olisi oikein syytä kritisoida.

Onpa hyvä että avasin tämän keskustelun. Mä olen vuosia sitten päättänyt etten anna kenenkään enää pelotella minua tai saada mua vaikenemaan. Tuntuu että lapsen synnyttyä kadotin tietyn vahvan osan itsestäni toki kun keskityin eri asioihin. Sanoin miehelle että

- hänen huutamisestansa tuli minulle paha mieli

-olisin halunnut sanoa jotain mutta kun kuulen että hän hermostuu, haluan pois tilanteesta

-olin paikalla kun lapset sopivat asiasta mistä kiistelivät, tuntuu väärältä etten nyt oikaissut asiaa heidän puolustuksekseen

- en halua että lapset muistavat mut hiljaisena äitipuolena joka ei ollut luotettava ja pitänyt heidän puoliaan.

- lasten olisi parempi kiistatilanteessa antaa esittää omat argumenttinsa ja perustelunsa miksi kokevat tilanteen niinkuin kokevat, sillä tavoin lapset oppivat väittelytaitoja argumentein, ei niin että kovin huutaja voittaa.

Lähetin tämän viestillä miehelle kun lähti töihin.

Vierailija
19/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä olen edellisten kommentoijien kanssa että pitää puuttua tuohon huutamiseen. Jos olet vain hiljaa, niin se sama kuin hyväksyisit asian.

Huutaminen on henkistä väkivaltaa ja on vain pieni askel fyysiseen väkivaltaan, jonka kohteeksi sinäkin ap. lapsesi kanssa voit joutua.

Keskustele nyt vakavasti miehesi kanssa, tarvittaessa vaikka ammatti-ihmisen tuella.

Vierailija
20/78 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit yhteisen lapsen huutavan miehen kanssa, joka ei osaa ratkoa ongelmia rakentavasti? Vähän myöhäistä nyt alkaa ihmetellä, kun on jo housussa.

Itse koittaisin mahdollisimman rakentavasti puhua miehelle, kertoa millaiset arvet huutamisesta jää. Kannattaa kysyä saisitko ehkä sinä selvitellä kinastelut niin miehen ei tarvistisi alkaa huutamaan. Sano että menee toiseen huoneeseen jos alkaa ärsyttämään ja huutaminen on lähellä, ja jättää sinut hoitamaan tilanne.

Eihän tuo paras mahdollinen tilanne ole, että sinä setvit miehen lasten kinat, mutta jos toisena vaihtoehtona on huutaminen..... Typerä mies, toivottavasti ottaa onkeensa jos pääsee näkemään miten tilanteet hoidetaan ilman huutoa.

Olen aina pyrkinyt tähän niin että toimintani ei miehestä vaikuta siltä että mä kritisoin hänen kasvatustapaansa ja monesti onnistunutkin, kun saan ratkaistua tilanteet ennen kuin lapsille tulee kiistaa tms. Tuo käytännön avulla ns "opettaminen" kuulostaa hyvältä. Ehkä mun on vaan alettava puuttumaan enemmän ja näytettävä sillä tavalla käytännössä miten asiat hoituu. Jos vain toimin tilanteissa rauhallisesti enkä kritisoi miestä varsinaisesti.

Taidat vähän pelätä miestäsi itsekin. Kyllä tuollaista kasvatustapaa olisi oikein syytä kritisoida.

Onpa hyvä että avasin tämän keskustelun. Mä olen vuosia sitten päättänyt etten anna kenenkään enää pelotella minua tai saada mua vaikenemaan. Tuntuu että lapsen synnyttyä kadotin tietyn vahvan osan itsestäni toki kun keskityin eri asioihin. Sanoin miehelle että

- hänen huutamisestansa tuli minulle paha mieli

-olisin halunnut sanoa jotain mutta kun kuulen että hän hermostuu, haluan pois tilanteesta

-olin paikalla kun lapset sopivat asiasta mistä kiistelivät, tuntuu väärältä etten nyt oikaissut asiaa heidän puolustuksekseen

- en halua että lapset muistavat mut hiljaisena äitipuolena joka ei ollut luotettava ja pitänyt heidän puoliaan.

- lasten olisi parempi kiistatilanteessa antaa esittää omat argumenttinsa ja perustelunsa miksi kokevat tilanteen niinkuin kokevat, sillä tavoin lapset oppivat väittelytaitoja argumentein, ei niin että kovin huutaja voittaa.

Lähetin tämän viestillä miehelle kun lähti töihin.

No, just. Viestillähän tälläiset asiat puhutaan läpi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi neljä