Miksi ihmisten on vaikea hyväksyä, että lasten hankintaan liittyy aina menetyksiä?
Tänään Hesarissa on mielipidekirjoitus, jossa keskenmenon kokenut kaipaisi nopeampia tutkimuksia ja enemmän tukea. Hän ei ole tekstistään päätellen ymmärtänyt tai hyväksynyt sitä, että vain alle 20% hedelmöittyneistä munasoluista syntyy koskaan vauvana maailmaan. Lääketieteen silmissä hedelmöittyneen munasolun ja alkion menehtyminen on elävänä selviämistä todennäköisempää. Vasta sikiöt syntyvät todennäköisemmin kuin kuolevat.
Puhutaanko raskauden keskeytymisestä liian vähän, kun ihmiset ajattelevat sen olevan jotenkin poikkeuksellista? Silti jokaista syntynyttä lasta kohti on ollut ainakin hetken olemassa neljä muuta.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Menetys on aina yhtä traagista. Siinä kuitenkin menettää oman lapsen. Ei omien vanhempienkaan kuolemaa ole arkipäiväistetty vaikka 100 prosenttia vanhemmista kuolee. Miksi siis lasten menetys pitäisi arkipäiväistää?
Koska se ei ole lapsen menetys, se on alkion, solujen menetys
Tänään Hesari on tehnyt jutun keskenmenoista ja niiden yleisyydestä.
Itse olen kokenut lähekkäin kaksi alkuvaiheen keskenmenoa. Kyllä ne käynnistivät masennuksen, kun toiveet romahtivat. Oloa pahensi vielä se, ettet tiennyt onnistuisiko raskaus myöhemminkään. Tämä siitä huolimatta, että ennestään oli jo yksi lapsi.
Tuota, nyt aloituksen otsikko ei oikein stemmaa ketjun tekstien kanssa kunnolla. Saa väärän kuvan aiheesta.
Miksi vaikeat asiat on vaikea hyväksyä? Koska ne ovat vaikeita asioita. Joidenkin asioiden kanssa ihminen joutuu tekemään psyykkistä työtä vuosikymmeniä, jopa koko loppuelämänsä. Jos on jo paljon aiempaa kuormaa matkassa, niin vastoinkäymisistä ei toivu välttämättä kovin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Tuota, nyt aloituksen otsikko ei oikein stemmaa ketjun tekstien kanssa kunnolla. Saa väärän kuvan aiheesta.
Niinpä, odotin aivan erilaista keskustelua otsikon vuoksi.
Menetys on aina yhtä traagista. Siinä kuitenkin menettää oman lapsen. Ei omien vanhempienkaan kuolemaa ole arkipäiväistetty vaikka 100 prosenttia vanhemmista kuolee. Miksi siis lasten menetys pitäisi arkipäiväistää?