Ihastuessani olin täysin sokea

Ihastuit siis tyyppiin joka ei ole lainkaan sun tyyppinen?

Selvä. Virheitä ja epäkohtia?

aijai viltun no skin luuseri ite uin muijssa ku pelaan fortniteä joka päivä

Se on noloa kun ajatus selkiytyy ja ihmettelee, mistä oikein oli kyse...

C’est la vie

Ymmärrän hyvin. Itselläni kävi samalla tavalla. Ja siinä ihastumisen huumassa annoin kohdella itseäni huonosti, koska hänellä oli ollut vaikeaa jne. Tuntuukin, että olen luonteeltani niin huolehtiva, että sen varjolla minun oletetaan antavan anteeksi kaikkea lapsellista. No, tämäkin mies otti eron kovin raskaasti. Viestitteli vielä kuukausien jälkeen miten kamalaa hänen elämänsä on ilman minua. Aivan sama. Toivon että seuraava mahdollinen kumppani käyttäytyy kuten aikuisen kuuluu.

Uskomatonta,vastaavaa ei ole sattunut kenellekään toiselle naiselle😄😄😄😅😅😅

Miks nää "aikuisten" ihmisten jutut on välillä niin ufoja?

Onneksi olet itse niin täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olet itse niin täydellinen.

Minä ainakin olin tulkitsevinani, että Ap:ta harmittaa omaepätäydellisyytensä etenkin siinä, että hän antoi toisen innostua liikaa ja siten pahoitti tämän mielen.

Tätä sattuu. Se tuntuu aina pahalta. Mutta on fiksu ja rohkea päätös väärän valinnan ymmärrettyään vain todeta tehneensä virheen. Vielä paljon pahempi mieli toiselle aiheutuu siitä, jos siinä tilanteessa koettaa kitkutella ajatellen, että kyllä niihin toisen vikoihin tottuu. Ei totu, jos niitä ajattelee jo noin alkuvaiheessa.

Mulle on käynyt noin niin monta kertaa että sen takia olen 44-vuotiaana pariton. 

Ja nyt vasta alan miettiä sitä vaihtoehtoa, että entäpä jos minä luovutan liian helposti, luotan liian herkästi niihin pettymyksen tunteisiin jotka tulee reaktiona rakastumisvaiheen loppumiselle. Ennen tulkitsin aina ehdottomasti juuri noin, että ok, olin ihastuessani sokea ja nyt nämä kielteiset tunteet paljastavat että mies ei sovikaan minulle yhtään joten ero on ainoa vaihtoehto. Mutta olen huomannut että mulla taitaa rakastumisen huuman luonnollinen "krapula" olla sellainen että vaikka mies olisi mikä, minulla tulee noita pettymyksen ja jopa inhon tunteita. Seuraavan kerran jos vielä löydän miesystävän, aion yrittää katsoa homman läpi, että jos nuo tunteet olisikin ohimeneviä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt noin niin monta kertaa että sen takia olen 44-vuotiaana pariton. 

Ja nyt vasta alan miettiä sitä vaihtoehtoa, että entäpä jos minä luovutan liian helposti, luotan liian herkästi niihin pettymyksen tunteisiin jotka tulee reaktiona rakastumisvaiheen loppumiselle. Ennen tulkitsin aina ehdottomasti juuri noin, että ok, olin ihastuessani sokea ja nyt nämä kielteiset tunteet paljastavat että mies ei sovikaan minulle yhtään joten ero on ainoa vaihtoehto. Mutta olen huomannut että mulla taitaa rakastumisen huuman luonnollinen "krapula" olla sellainen että vaikka mies olisi mikä, minulla tulee noita pettymyksen ja jopa inhon tunteita. Seuraavan kerran jos vielä löydän miesystävän, aion yrittää katsoa homman läpi, että jos nuo tunteet olisikin ohimeneviä.

Tämä kuulostaa järkevältä suunnitelmalta! Onnea matkaan. Tunnistan itseni täysin tuosta kirjoituksestasi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt noin niin monta kertaa että sen takia olen 44-vuotiaana pariton. 

Ja nyt vasta alan miettiä sitä vaihtoehtoa, että entäpä jos minä luovutan liian helposti, luotan liian herkästi niihin pettymyksen tunteisiin jotka tulee reaktiona rakastumisvaiheen loppumiselle. Ennen tulkitsin aina ehdottomasti juuri noin, että ok, olin ihastuessani sokea ja nyt nämä kielteiset tunteet paljastavat että mies ei sovikaan minulle yhtään joten ero on ainoa vaihtoehto. Mutta olen huomannut että mulla taitaa rakastumisen huuman luonnollinen "krapula" olla sellainen että vaikka mies olisi mikä, minulla tulee noita pettymyksen ja jopa inhon tunteita. Seuraavan kerran jos vielä löydän miesystävän, aion yrittää katsoa homman läpi, että jos nuo tunteet olisikin ohimeneviä.

Minun kokemukseni taas on, että kun kohdalle tulee sellainen itselle sopiva ihminen, jonka kanssa on mahdollisuus kestää myötä- ja vastoinkäymiset, ne toisen viat eivät ala häiritä vaaleanpunaisten lasien tipahdettuakaan. Ajattelee vain, että se vika on toisen ominaisuus ja jopa aivan söpö sellainen.

Toki tältä kokemukselta syö uskottavuutta se, että en ole heidän kanssaan enää nykyisin yhdessä, mutta suhteet kestivät vuosia ja loppuun asti toinen tuntui itselle täydelliseltä. Vika oli mielestäni enemmänkin siinä, että minä en kai tuntunut heille yhtä sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt noin niin monta kertaa että sen takia olen 44-vuotiaana pariton. 

Ja nyt vasta alan miettiä sitä vaihtoehtoa, että entäpä jos minä luovutan liian helposti, luotan liian herkästi niihin pettymyksen tunteisiin jotka tulee reaktiona rakastumisvaiheen loppumiselle. Ennen tulkitsin aina ehdottomasti juuri noin, että ok, olin ihastuessani sokea ja nyt nämä kielteiset tunteet paljastavat että mies ei sovikaan minulle yhtään joten ero on ainoa vaihtoehto. Mutta olen huomannut että mulla taitaa rakastumisen huuman luonnollinen "krapula" olla sellainen että vaikka mies olisi mikä, minulla tulee noita pettymyksen ja jopa inhon tunteita. Seuraavan kerran jos vielä löydän miesystävän, aion yrittää katsoa homman läpi, että jos nuo tunteet olisikin ohimeneviä.

Minun kokemukseni taas on, että kun kohdalle tulee sellainen itselle sopiva ihminen, jonka kanssa on mahdollisuus kestää myötä- ja vastoinkäymiset, ne toisen viat eivät ala häiritä vaaleanpunaisten lasien tipahdettuakaan. Ajattelee vain, että se vika on toisen ominaisuus ja jopa aivan söpö sellainen.

Toki tältä kokemukselta syö uskottavuutta se, että en ole heidän kanssaan enää nykyisin yhdessä, mutta suhteet kestivät vuosia ja loppuun asti toinen tuntui itselle täydelliseltä. Vika oli mielestäni enemmänkin siinä, että minä en kai tuntunut heille yhtä sopivalta.

Luulen että tässä voi olla yksilöllisiä eroja. On hyvinkin mahdollista että useimmilla on noin, kuten sanot eli jos tyyppi on "oikea" tai ainakin riittävän oikea, ei tule sitä vaihetta jossa toisen viat ällöttää, mutta voi olla myös että toisilla ihmisillä on ihan aivokemiallisena reaktiona tms. se että sieltä rakastumisesta tullaan niin kovaa alas että kielteisiä tunteita tulee väistämättä.

Jos tosiaan kuvio on koko elämän ollut tuollainen kuin 44 v. kirjoittajalla niin minusta ainakin ihan järkevää miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että ehkäpä vika ei olekaan pelkästään yhteensopivuudessa joka ikisen miehen kanssa johon on elämänsä aikana ihastunut ja jonka kanssa on yrittänyt parisuhdetta, vaan voisiko tämä olla joku oman psyyken outo kuvio josta pääsisi ylikin jos vaan jaksaisi ylläpitää suhdetta senkin vaiheen yli kun ärsyttää.

Kaikissa ihmisissä on vikoja. Täydellistä ei olekaan. Jokaisessa parisuhteessa täytyy kummankin sulatella toisen luonteenpiirteitä, jotka ei oo oman mielen mukaisia. Aina kannattaa yrittää.