Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyyden takia ei kannata mennä juttelemaan terveydenhoitohenkilökunnan kanssa
26.11.2018 |
Olen yksinäinen ja sen vuoksi surullinen ja alakuloinen ja kaipaan seuraa ja toivon että minulla olisi ystäviä. Elämänlaatuni ja vointini paranisi huomattavasti jos minulla olisi ystäviä, elämästäni tulisi onnellisempaa. No, menin puhumaan asiasta terveyskeskuksella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kävin juttelemassa hoitajan kanssa 20 - 30 kertaa. Kävin myös juttelemassa oppilaitokseni psykologin kanssa, samoin 20 - 30 kertaa. Ja eipä tuosta yhtään mitään hyötyä ollut, kaikki on ihan samoin kuin ennen. Siis olen yhä ihan yhtälailla yksinäinen.
Vihdoin viimein tajusin että nuo juttelut ovat aivan turhia, silkkaa ajanhukkaa, joten lopetin ne. Sanoin hoitajalle ja psykologille "Näistä tapaamisista ei ole hyötyä, olen yhä yhtä yksinäinen kuin ennen, lopetan nämä tapaamiset". He vastasivat "Sepä sääli että näistä ei ollut hyötyä, sepä sääli että olet yhä yksinäinen".
Mä en ymmärrä. Miksi nuo työntekijät aina lupailivat että tapaamisista olisi hyötyä, että yksinäisyyteni vähenisi jutteluiden ansiosta..? Miksi he tarjoavat tuollaista turhaa palvelua, miksi heidän mielestään on hurjan hyvä että käyn juttelemassa..? Eivätkö he tiedä ettei siitä juttelemisesta ole hyötyä, eivätkö muut asiakkaat ole kertoneet heille sitä..? Miksi he eivät rehellisesti kerro että he eivät pysty auttamaan minua..? Miksi he eivät rehellisesti kerro että tuollainen jutteleminen ei yksinäisyyttä vähennä yhtään..? Ajattelevatko he että he ovat jutteluillaan tarjonneet minulle jotain hyödyllistä..?
Taisin siis käydä juttelemassa yhteensä noin 50 tuntia, kai, vissiin. Siinä meni 50 tuntia hukkaan. Onneksi en sentään maksanut siitä. Mutta veronmaksajat maksoivat. Siis 50 tuntia, 100 euroa tunnilta (onkohan hoitajan/psykologin kulut kunnalle suunnilleen sitä luokkaa..?), joten yhteensä 5000 euroa. Täh..? Olen juuri tuhlannut 5000 euroa veronmaksajien rahaa..? ANTEEKSI veronmaksajat. Mutta se ei ollut minun vikani. En tiennyt että se olisi ihan turhaa, uskoin työntekijöitä kun he aina vain lupailivat että se kannattaisi. Miksi ihmeessä he niin lupailivat..? Miksi ihmeessä he tuhlaavat rahoja noin..? Miten se on mahdollista..? Aina valitetaan että terveydenhoidossa ei rahat riitä, että sairaat ei saa hoitoa kun resursseja puuttuu, että moni jää pulaan kun ei resurssit riitä... mutta sitten minuun tuhlataan resursseja noin surutta..? Mitä ihmettä..?
Onko nuo 5000 euroa nyt sitten pois jonkun sellaisen hoidosta joka on pahassa pulassa ja hoitoa kipeästi tarvitsisi..? Ei minun tilanteeni ollut mitenkään epätoivoinen. Olin vain yksinäinen. Muutoin minulla on elämässä kaikki hyvin, opintoni ja osa-aikainen työni menevät hyvin, kuntoilen, harrastan, en hölmöile, elän vakaasti, elämänhallintani on hyvä, minulla ei ole konflikteja ihmisten kanssa eikä ongelmia rahankäytön kanssa, ei päihdeongelmia, ei mitään ongelmia. Miksi kaikki tuo jutteluapu tarjottiin minulle..? Ja sitä jutteluapua tarjottaisiin yhä lisää jos en olisi itse tajunnut lopettaa sitä. Älytöntä.
Minun kokemukseni "mielenterveyshoidosta" on nyt sitten ilmeisesti tämä: jos minulla on vain pieniä ongelmia niin hoito on turhaa, ajanhukkaa, rahanhukkaa. Tulevaisuudessa menen pyytämään hoitoa vain jos olen niin pahassa pulassa että olen jo melkein menettämässä henkeni/järkeni. Tai siis, en minä tästä kaikesta nyt mitään tuon fiksumpaa johtopäätöstä osaa tehdä. Elä elämääsi, kestä yksinäisyys, etsi yksinäisyyteen lievitystä ihan itse, jos joku tahtoo tarjota jutteluapua niin älä ota sitä vastaan - se joku tahtoo vain tuhlata verorahoja. Osaako joku teistä kertoa jotain fiksumpaa, jokin fiksu selitys tälle kaikelle??
Kommentit (24)
Yhteiskunnan eliitti haluaa luulla olevansa ns. hyvä ihminen, ja sitä harhaluuloa pönkittämään sitten laitetaan rahaa kaikkeen turhaan, mm. keskusteluapuun. Se nyt on ihan selvä, ettei tuollaisesta ole hyötyä. Nämä "ammattiauttajat" eivät edes itse kehtaa kysyä asiakkaaltaan, onko tämä kokenut saavansa jotain apua. Eivät halua kuulla sitä totuutta, jonka kuitenkin tietävät. Haluavat tuntea itsensä tärkeäksi, ja onhan se ihan kiva esitellä esimiehille, kuinka paljon on pitkäaikaisia asiakkaita eli on siis tarpeellinen ellei jopa korvaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan eliitti haluaa luulla olevansa ns. hyvä ihminen, ja sitä harhaluuloa pönkittämään sitten laitetaan rahaa kaikkeen turhaan, mm. keskusteluapuun. Se nyt on ihan selvä, ettei tuollaisesta ole hyötyä. Nämä "ammattiauttajat" eivät edes itse kehtaa kysyä asiakkaaltaan, onko tämä kokenut saavansa jotain apua. Eivät halua kuulla sitä totuutta, jonka kuitenkin tietävät. Haluavat tuntea itsensä tärkeäksi, ja onhan se ihan kiva esitellä esimiehille, kuinka paljon on pitkäaikaisia asiakkaita eli on siis tarpeellinen ellei jopa korvaamaton.
Kyllä!
Mäkin oon miettinyt että kuinkahan paljon on kyse siitä että kunnan psykologi (tms) tarvitsee asiakkaita jotta ei menetä työpaikkaansa. Pitää vaikuttaa tarpeelliselta. Toisaalta fiksu psykologihan vain täyttäisi papereihin/tietokoneelle että on viettänyt useita tunteja tarjoten keskusteluapua pahasti pulassa oleville ihmisille, mutta tosiasiassa psykologi olisi ollut kotona lomailemassa.
Ja uskon että tuollainen keskusteluapu voi usein olla terapiaa pikemminkin sille ammattiauttajalle: se ammattiauttaja saa tuntea itsensä hyödylliseksi.
Monille auttaa, että saavat puhua ongelmistaan edes jollekin. Sinua ei auttanut.
Itselläni on tismalleen samankaltaisia kokemuksia. Keskusteluapu on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Vuosikausia eri hoitajia/psykologeja ja psykiatreja, useita eri lääkityksiä kokeiltuna; edelleen vaikea masennus. En mä tästä tule paranemaan vaikka kuinka asioista juttelisi. Lääkkeiden avulla siedän tuskaani että pystyn elämään sen kanssa mutta en mä tätä elämiseksi kutsu. Kunhan odotan k uolemaa. Toivon että eutanasia tulisi lailliseksi muutaman vuoden sisällä ja pääsisin pois
Luulitko, että hoitohenkilökunta järjestäisi sinulle ystävän? Vai mitä oikein oletit? Ymmärräthän, että sinun tulee tehdä itse asian eteen jotakin. Kukaan hoitohenkilökunnasta ei tee asioita puolestasi, vaan ovat tukena. Sääli, ettet tätä ymmärrä ja sääli erityisesti, ettet arvosta saamaasi tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähditkö etsimään itsellesi ystäviä saamiesi vinkkien avulla, vai oletitko että hoitaja tuo heitä mukanaan vastaanotolle sinua varten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan voi tehdä työtä sun puolesta ja sun asenne vaikuttaa sellaiselta ettet ole aidosti ollut valmis tekemään muutoksia sun elämässä ja/tai ajattelutavoissa ja/tai käyttäytymisessä, että se tilanne muuttuisi. Sen keskustelun ideana olisi mm. reflektointi, jotta oppisit huomaamaan ajatusmalleja etc. ja muuttamaan omaa käytöstä ja edesauttamaan tilanteen paranemista.
Kukaan ei ole myöskään luvannut helppoja tai nopeita tai valmiita ratkaisuja?
Ja sinä se jaksat kopypeistata tuon saman hölynpölyn jokaiseen tälläiseen aloitukseen. Oletko koskaan käynyt juttelemassa terveyskeskuksen psyk.hoitajan kanssa? Kukaan ei osaa reflektoida ja tehdä muutoksia ajattelutapoihinsa niiden hoitajien kahvipöytäjutustelujen avulla. Ei kukaan. Se ei ole mahdollista.
...
-Miten olet jaksanut viime aikoina?
-No, samoin kuin aina, eli kyllähän se siinä.
-No, oletko harrastanut?
-Joo, lenkeillä olen käynyt ja karatessa.
-Mitenkäs siellä karatessa?
-Ihan kivaa. Mukava oppia uutta. Ja tosiaan tuntuu hyvältä kun siinä tulee käytettyä sekä mieltä että kroppaa.
-Sepä hyvä kuulla. Oletko saanut nukuttua?
-Useimmiten. Toisinaan kyllä vaikea nukahtaa kun itken yksinäisyyden vuoksi. Suru pitää valveilla.
-Sepä sääli.
...
Ihan mukavaa kuulumisten kertomistahan tuo on. Mutta se että käy tuon tasan saman juttelun läpi hoitajan kanssa sata kertaa on hyödytöntä! Se ei johda mihinkään. Se hoitaja ei osaa mitään muuta kuin kysellä kuulumisia. KUKA muka osaisi reflektoida ja kehittyä tuon avulla?
No mä olen saanut kyllä apua tilanteeseeni ihan vain keskustelemalla psykologin kanssa. Eräs ystäväni sai myös helpotusta orastavaan masennukseensa ihan vain sillä, että sai puhua jonkun kanssa. En nyt haukkuisi koko systeemiä turhaksi vain, koska sinä et saanut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille jos kirjoitatte omia kokemuksianne/käsityksiänne/oivalluksianne/selityksiänne.
Ehkä osaan vastata joihinkin kysymyksiinne...
Mitä odotin siltä hoidolta..? No, minulla oli (on yhä) ongelma: olin yksinäinen ja sen vuoksi surullinen. Ja ainahan sitä sanotaan että ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin, kannattaa hakea apua. Joten minä hain apua. Menin terveyskeskukselle ja psykologille ja sanoin: "olen yksinäinen ja sen vuoksi surullinen, voitteko auttaa?" Ja he vastasivat että he voivat auttaa. En minä tiennyt miten he auttaisivat, en minä odottanut tietynlaista apua, mitään tiettyä,... minä vain toivoin että he tavalla tai toisella lievittäisivät yksinäisyyttäni/suruani. Ajattelin että hehän sen parhaiten tietävät että pystyvätkö he siihen ja millä lailla. Ajattelin että jos he eivät pysty siihen niin he kertovat sen ja sitten minä vain palaan kotiin ja yritän itse ratkaista pulmani.
Millaista se juttelu oli..? Hoitajan kanssa erittäin samanlaista kuin mitä joku kirjoitti viestissä 11 (se karatekeskustelu). Suorastaan uskomattoman samanlaista. Joka kerta. Eli, öh, "kahvipöytäjutustelua", silkkaa kuulumisten kertomista. Eli hoitaja kyseli miten olen aikani viettänyt ja miten olen voinut jne. Minä vastailin. Psykologi kyseli elämästäni, siis menneisyydestäni, perheestäni, lapsuudestani, lomistani, seurustelusuhteistani, jne. Niin minä sitten vastailin, kerroin elämäntarinaani. Ja välillä psykologi selitti elämäni tapahtumia joidenkin psykologisten teorioiden mukaisesti. Siis jos vaikkapa kerroin että lapsena pelkäsin veneilyä - että vene kaatuisi ja hukkuisin - vaikka mulla ei koskaan ollut käynyt mitään pahaa vesillä... niin psykologi kommentoi että "se on joo tosi normaalia, lapsilla etenkin mutta myös aikuisilla, itse asiassa se liittyy ihmisten luontaiseen.... jne jne jne"... eli psykologisia selityksiä/teorioita sille miksi vesillä oleminen pelottaa joitain ihmisiä ihan luonnostaan. Aha, selvä, saattaahan tuollainen teoriatieto sinällään olla ihan kiinnostavaa, mutta se kyllä aina jäi ihan vain pelkän tarpeettoman teorian tasolle, eli en koskaan tiennyt mitä mun tuolla tiedolla tulisi tehdä.
Vinkkejä yksinäisyyden vähentämiseen en kummaltakaan saanut. Ihan itse yritän yksinäisyyttäni vähentää. Yritän mm. elää aktiivisemmin, mennä enemmän sosiaalisiin paikkoihin, lähestyä ihmisiä enemmän. Etsin uusia ihmisiä aktiivisesti.
Ja itse asiassa tuo ammattilaisten tarjoama keskusteluapu ei ollut vain turhaa vaan jopa haitallista: se vei minulta aikaa. Siis aikaa jonka olisin voinut käyttää hyödyllisesti, aikaa jonka olisin voinut käyttää pulmani ratkaisemiseen yksin - siis ne 50 tuntia jotka kävin keskustelemassa olisin pikemminkin voinut käydä sosiaalisissa harrastuksissa etsimässä itselleni ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä miten hän olisi voinut sinua auttaa?
HSEn adonis kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miten hän olisi voinut sinua auttaa?
Haha :D Ei kyllä kukaan muukaan ymmärrä. Mutta silti ne hoitajapsykologit aina luppaa voivansa auttaa, aina kehottaa tulemaan uudestaan juttelemaan. Miksi ne niin lupaa ja kehottaa? Kuka sen ymmärtää?
Kävin itsekin psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa kun ei elämässä ollut ketään luotettavaa ihmistä jolle ylipäätään puhua yhtään mistään. Hoin kyllä aina että tulen järjestelmälle liian kalliiksi. Ja ihan yhtä yksinäinen olen edelleen ja ahdistuneempi koska sekin sosiaalinen kontakti loppui.
Minulla on myös kokemusta yksinäisyydestä, ja samanlaisia tuntemuksia ollut kuin sinullakin. En sano että saamani hoito on ollut turhaa, vaikka varsinkin nuorempana (ja osin edelleenkin) olen siihen kriittisesti suhtautunut.
Ongelmana tuntuu olevan se, että hoitohenkilökunnan on tosi vaikeaa "keksiä mitään" tehtäväksi yksinäisyydelle. Joo, tiedän toki, ettei sieltä juttelukontaktin kautta tulla järjestämään ystävää. Mutta luulisi, että edes jotain työkaluja olisi kehitetty, minkä varassa voisi yrittää lähteä etenemään yksinäisen asiakkaan kanssa - ettei "hoito" tuntuisi samalta kuin tiiliseinälle jutteleminen...?
Uskon kyllä, että masentuneelle/stressaantuneelle tällaisesta juttelusta voi olla paljonkin apua. Mutta edelleen kyllä vahvasti tuntuu lähtökohta olevan se, että jokaisella on itsestään selvästi kavereita, ystäviä ja lähipiiri - ihan kuin yksinäisten ihmisten ongelmia ei tavallaan edes olisi olemassa.
Mulla on ihan hirveä kokemus teiniajoilta kun kävin juttelemassa. Psykologi aina aluksi kysyi vaan että mitä kuuluu ja sen jälkeen saatettiin vaan istua ihan hiljaa ja se sellaisella pöllön katseella vaan tuijottaa. Olin tosi arka silloin eikö minulla ollut mitään odotuksia hoidon suhteen, kukaan ei sanonut että minun siinä odotettaisiin puhuvan jotain ja johtavan sitä keskustelua lähinnä vaan ahdisti se tuijotus ja luulin että hänen pitäisi osata sanoa jotain kun hänhän se psykologi on! No siitä se minua kuulosteli jotenkin kauhean tarkkaan että enkö muka harrasta juomista kun yleensä se kiinnostaa ikäisiäni... Siis mitä ihmettä, ihan kuin olisi ollut jotain pahaa siinä etten juo. Ja siis tosiaan tuo kaikki meni kyllä täysin hukkaan minunkin ajasta.
Siis täh. Mitä sitten odotit? Jos se tuntojen purkaminen ei auttanut sua, etkä saanut niistä energiaa etsimään itsellesi seuraa, niin ei se näiden ammattilaisten vika ole. Syyllistätkö useinkin ulkopuolisia asioita siitä, että koet asioiden epäonnistuneen? Että vikaa ei olekkaan peilikuvassa? Kuinka paljon puhuit siitä yksinäisyydestäsi? Senhän takia siellä olit, et minkään venereissun takia.
Ei kukaan voi tehdä työtä sun puolesta ja sun asenne vaikuttaa sellaiselta ettet ole aidosti ollut valmis tekemään muutoksia sun elämässä ja/tai ajattelutavoissa ja/tai käyttäytymisessä, että se tilanne muuttuisi. Sen keskustelun ideana olisi mm. reflektointi, jotta oppisit huomaamaan ajatusmalleja etc. ja muuttamaan omaa käytöstä ja edesauttamaan tilanteen paranemista.
Kukaan ei ole myöskään luvannut helppoja tai nopeita tai valmiita ratkaisuja?