Mitä alhaisempi koulutus vanhemmilla, sitä huonommin lapsi tulee pärjäämään
Mitä aiot tehdä alhaisen koulutuksen vanhempana tämän estämiseksi? Haluatko, että lapsesi pärjää?
Digitalisaatio vie duunari työpaikat massoilta. Pelkkä tekoäly (joka on jo nyt käytössä lukuisissa firmoilla, myös omallani) kehittyy jatkuvasti eikä tulevaisuutta voi enää laskea ns. Perusteiden varaan. Jos ei ole koulutusta, ei ole lapsella tulevaisuutta.
Pisa tutkimuksessa löytyy valtava korrelaatio alemman koulutustason vanhempien ja huonomman menestyksen taustalla. Tässä yksi näkökulma lisää:
Kommentit (28)
Tilastollisesti näin on. Yksittäisestä lapsesta voi tulla kuinka menestynyt tahansa, vaikka vanhemmat olisivat mitä "pohjasakkaa" tahansa.
Mun tuttavapiirissä kaks esimerkki perhettä, jotka natsaa tähän aika hyvin.
1. Kumpikin vanhempi korkeakoulutettuja ja kaikki kolme lasta opiskelevat yliopistossa ja tähtäävät siitä vielä jatko opiskelemaan.
2. Isä alkoholisti ja äiti varhais eläkkeellä (amiksen käynyt).
Kahdesta lapsesta yksikään ei ole käynyt yhtään ammattikoulua loppuun ja elävät tuilla.
Jaa...Mun vanhemmat on ollut perus duunareita. Itsellä ja siskolla korkeakoulu käytynä. Molemmilla vakituinen työsuhde ja parisuhde. Huonosti menee...
Nää on näitä tilastollisia todennäköisyyksiä. Itse pyrin saamaan lapselleni paremmat eväät elämään, mitä minä sain.
Olen aina huolehtinut että lapsi on lukenut kokeisiin ja tehnyt läksynsä, kysellyt aina ennen kokeita asioita häneltä, käynyt kirjastossa hänen kanssaan ja lukenut lapsena paljon iltasatuja, tutustuttanut kulttuuriin ja korostanut koulutuksen tärkeyttä. Olen itse merkonomi ja työskentelen kaupan kassalla, mutta lapselleni toivon parempaa. Isällään on useampia ammattitutkintoja ja töissä metsäkoneenkuljettajana tällä hetkellä. Lapseni on nyt lukiossa ja tähtää yliopistoon.
Juu ja kaikkien teinivanhempien lapset saavat omansakin teininä. Todennäköisempää, kyllä. Varmaa, ei.
Minä sain omani 26v lahjaksi, äitini minut 17v iässä. Mieheni äiti olikin sitten toinen ääripää kun sai lapsensa eli mieheni ollessan 36v.
Ns duunariammatissa olen, sotealalla, mies meillä se "äly", tosin uskon, että lähtökohtani vaikuttivat alisuoriutuvasti minuun. Mutta onpahan ammatti, vakityö, oma koti jne ja tärkeimpänä olen katkaissut tietyt paskakierteet omalta kohdaltani, lapseni eivät ole niistä joutuneet kärsimään. Saaneet kaiken mahdollisen hyvän elämänsä alusta alkaen jotta olisi vahvat siivet kantamaan.
Ja esim.esikoinen ns huippulukiossa johon haki.lukuaineiden keskiarvolla 10 ja nyt opon kanssa haravoineet muutamia ylipistoaloja joista sitten päättää ja valitsee omansa, mihin hakee.
Tämä on ollut aina tiedossa. Ennen papit ja ylimistö osasivat opettaa lapsilleen miten systeemissä edetään. Nykyisin korkeakoulutetut vanhemmat osaavat opettaa lapselleen miten koulussa menestytään. Lisäksi eriarvoistava peruskoulu erottelee ihmisiä taustojen perusteella. Pitää olla todella tyhmä jos väittää kaikilla olevan samat mahdollisuudet edetä: ei ole eikä tule. Tätä vahvistaa myös rantaruotsalaisten menestyminen yhteiskunnassa.
Tilastollisesti tämä varmasti pitääkin paikkaansa. Itselläni olisi paljonkin ideoita tämän helpottamiseksi.
Olen köyhästä alkoholiin menevästä amisperheestä, mutta opiskelen nyt korkeakoulussa ja tähtäimessä vähintään maisteri. Tähän pisteeseen olen päätynyt sen jälkeen, kun muutin pois kotipaikkakunnaltani ja löysin parempia esimerkkejä kuin vanhempani.
Uskon siis esimerkin voimaan. Vaikea opettaa lapselle jotain mistä itsellä ei ole kokemusta eikä mahdollisuutta antaa esimerkkiä. Näin ollen vanhempien kannattaisi jollain keinolla tarjota lapselle esimerkkejä toisenlaisesta tavasta elää. Lapsena en tullut koskaan ajatelleeksi, että joku maisterin tutkinto voisi olla itselleni mitenkään mahdollista. En edes tiennyt tarkalleen, että mitä joku korkeakoulu edes tarkoittaa.
En syytä vanhempiani ja olen iloinen, että sain korjattua tämän puutteen itse myöhemmin elämässä. Sain heiltä paljon muuta kullanarvoista, jota tuntemillani tohtoreilla ja tuplamaistereilla ei ole ollut.
Jos tuohon on uskomista, sitten tulevaisuuteni tulee olemaan surkea. Äitini on käynyt peruskoulun lisäksi vain lukion ja isä amiksen.
N19
Tuota... missä ihmeen firmassa on jo nyt käytössä pelkkä tekoäly? On olemassa monia sovelluksia, jotka osaavat pieniä palasia eri prosesseista, mutta että koko firman työt tekoälyn varassa - nyt ei usko!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut aina tiedossa. Ennen papit ja ylimistö osasivat opettaa lapsilleen miten systeemissä edetään. Nykyisin korkeakoulutetut vanhemmat osaavat opettaa lapselleen miten koulussa menestytään. Lisäksi eriarvoistava peruskoulu erottelee ihmisiä taustojen perusteella. Pitää olla todella tyhmä jos väittää kaikilla olevan samat mahdollisuudet edetä: ei ole eikä tule. Tätä vahvistaa myös rantaruotsalaisten menestyminen yhteiskunnassa.
Kirjoitit ajatukseni täydellisesti. Kaikilla ei todellakaan ole samanlaiset mahdollisuudet menestyä. Sen olen ulkomailla ollessani havainnut omasta perheestäni. Molemmat vanhemmistani ovat matalasti koulutettuja eivätkä näin ollen ole osanneet aikoinaan neuvoa läksyissä / projekteissa. Tuo aika itsestäänselvää. Mikä kuitenkin vielä merkittävämpää on se, minkälaiset arvot heillä on. En heiltä saisi vinkkejä työpaikalla verkostoitumiseen puhumattakaan kannustuksesta palkankorotuspyynnön tekemiseen. Olen täällä työskennellyt menestyneiden ihmisten alaisuudessa (lasten parissa) ja seurannut sivusta, kuinka he taistelevat parhaimmista koulupaikoista 4-5v lapsilleen. Oman äitini vinkki itselleni ollessani 15v oli, että valitse lähilukio Ressun sijaan. No, sen valitsin (keskiarvo naurettavan alhainen ja meininki sen mukaista). Näin jälkeenpäin kadun todella, mutta ymmärrän, etten tuon ikäisenä ollut tarpeeksi kypsä tekemään järkevämpää päätöstä vaan kuutelin kouluttamatonta äitiäni. Tuo varmaan konkreettisin esimerkki, mikä mieleeni tulee. Myös asioiden ja ilmiöiden kyseenalaistamisessa on todella suuria vajaavaisuuksia matalasti kouluttautuneilla. Luulen, että johtuu siitä, että uusimmat tutkimistiedot jne löytyy lähinnä englanniksi. Toivon todella, että pääsisin ensi vuonna yliopistoon ja pystyisin olemaan perheeni ensimmäinen korkeasti koulutettu.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon on uskomista, sitten tulevaisuuteni tulee olemaan surkea. Äitini on käynyt peruskoulun lisäksi vain lukion ja isä amiksen.
N19
Nyt kun tiedostat asian, sille voi jotain tehdäkin. Ala haaveilla ja pyri niitä kohti.
Pelkkä amis on ihan ok, kunhan se on sinun oma valintasi ja se tekee sinusta onnellisen. Sinun ei tarvitse pyrkiä yhtään ylemmäs ollaksesi kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Maksa verot, ole onnellinen, kuole pois. Sitä se elämä parhaimmillaan on. T. 9
Oma vanhempani ovat kouluttamattomia duunareita. Itse pärjään hyvin, opiskelen yliopistossa. Vaikka koulutustausta usein periytyy, se ei tarkoita että aina niin kävisi. Lisäksi Suomessa on ihan kaikilla samat mahdollisuudet pärjätä.
Taas väki kuvittelee, että tämä tilastollinen fakta tarkoittaisi sitä, että lapsen asema siinä samassa perheessä jotenkin mystisesti paranee, kun vanhemmat kouluttautuvat. Ei se niin mene.
Vierailija kirjoitti:
Oma vanhempani ovat kouluttamattomia duunareita. Itse pärjään hyvin, opiskelen yliopistossa. Vaikka koulutustausta usein periytyy, se ei tarkoita että aina niin kävisi. Lisäksi Suomessa on ihan kaikilla samat mahdollisuudet pärjätä.
On niitä fiksujakin duunareita. Varsinkin ennen kun kaikilla ei ollut mahdollista opiskella, vaikka pää olisi riittänyt. Omat vanhemmat myös matalasti koulutettuja, mutta koti on aina ollut koulutus ja koulumyönteinen. Tietenkin heilläkin on rajansa, eivätkä ole osanneet sitten yliopisto-opiskeluihin jne antaa neuvoja, mutta sille nyt ei voi mitään ja turha siitä on olla minun katkera. Ihan hyvin olen pärjännyt.

Varmasti kohta joku tulee kertomaan, että anekdootit eivät kumoa korrelaatiota jne. Mutta aivan sama. Tälläisiä positiivisia tarinoita ja yksittäistapauksia tarvitaan niille asiansa hoitaville matalastikoulutetuille vanhemille, jotka miettivät että turhaa tässä on edes yrittää vaikka yritän tukea lasta opiskeluun ja kouluun.
Mun koulukaverin isä oli bussikuski ja äiti kampaaja. Poika on lentokapteeni.
Miehen vanhemmat kansakoulun käyneitä maanviljelijöitä... kaikki lapset lukion käyneitä, jonka jälkeen opisto- tai yliopistotutkinto. Kaikki töissä.
Olen työtön yh jolla yliopisto-opinnot jääneet kesken. Mikä lie sitten olen. Lapsella menee koulussa erittäin hyvin.