Lue keskustelun säännöt.
Pojan tyttökaveri ja suunniteltu avioliitto?
13.11.2018 |
Ovat olleet yhdessä päiväkodista asti ja tyttö/poikakaveriksi ovat kutsuneet toisiaan peruskoulun kolmannelta luokalta asti. Keväällä valmistuvat lukiosta ja suunnittevat jo yhteen muuttoa, kihlautumista ja myöhemmin avioliittoa. Erittäin mukavia nuoria molemmat ja kemiat näyttäisivät sopivan yhteen.
Onko tämä nyt tavatonta?
Kommentit (21)
Aika tavatonta on. Kannattas vielä katsoa ettei tarttis katua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmilla on aivojen kehitys vielä pahasti kesken ja myös lopullinen puolisomaku on kehittymättä. Aivot ovat vasta valmiit 24-26 -vuotiaana. On hyvin tavallista, että tälläiset teiniliitot eivät toimi aikuisena ollenkaan ja päättyvät eroon. Näin käy nykyään lähes aina, kun epätyydyttävässä suhteessa ei tarvitse kärvistellä.
Voit tukea nuoria, mutta sinuna kertoisin tästä kasvamiseen liittyvästä riskistä. Lasten teko kannattaisi aloittaa sitten vasta aikuisilla aivoilla.
Me mentiin naimisiin 22v. ja 23v. Kestetty on jo 30v.
Tuntuu että nuo "leikkii asialla". En tiedä mistä tuo tunne tulee? Mutta ei kannattaisi alkaa leikkiin kotia vielä.
Kyllä se viimeistään 4-kymppisenä kaduttaa ettei koskaan muita kokeillut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kauheeta. Ei lupaa hyvää.
Terveisin, nuorena avioon mennyt ja keski-iän kriisissä eronnut
No, omat virheensä ne tekee joka tapauksessa. Itse voi vaan valita oman suhtautumisensa. Tuenko siinä vaiheessa kun takkiin tulee, kerronko että kotiin äidin luo saa aina tulla, mitä tahansa tapahtuu. Vai otanko linjan, että nalkutan, tuomitsen, kiellän, estän -ja sitten kun se nuori tekee joka tapauksessa oman päänsä mukaan, saanko nautintoa siitä että pääsen pätemään "mitäs mä sanoin", ja työnnänkö nuoren kauas itsestäni lopullisesti ja vietänkö yksinäisen loppuelämän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin juuri täyttänyt 18 ja mies 21. Kolme lasta saatiin, lapsenlapsiakin jo ehdittiin saada.
Mies kuoli sydänkohtaukseen vähn alle kuusikymppisenä.
Ja kerrottakoon nyt sekin, että 17-vuotiaana karkasin kotoa ja asuin tämän tulevan mieheni isän luona kun poika oli armeijassa. Meillä oli hyvä ja onnellinen avioliitto. Muita siinä ei tarvittu eikä kaivattu. Yksin jatkan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se viimeistään 4-kymppisenä kaduttaa ettei koskaan muita kokeillut...
Anteliaan tekosyyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se viimeistään 4-kymppisenä kaduttaa ettei koskaan muita kokeillut...
Ketä kaduttaa, ketä ei. No ok erosin nuoruuden liitosta, mutta se ei johtunut siitä, että sitouduin liian varhain. Minun eron syy oli, että mies ei sairastuttuaan henkisesti sitoutunut hoitoon, vaan alkoi "hoitaa" sairauttaan alkoholilla, ja tarpeeksi monta vuotta sitä katsoen, yrittäen kannustaa ja tukea, homma vaan jatkoi leviämistään ja sitten saavutin sen "nyt riitti" -pisteen. Ihan todella täydestä sydämestäni, jos tuo asia olisi ratkennut toisella tavalla, en olisi halunnut todellakaan erota. Hän, joka on minun elämäni suurin rakkaus ja vuosia ainoa, jonka kanssa olin harrastanut seksiä. En mä erottuani myöskään ole harrastanut villiä sinkkuelämää, en ole kokenut mitään tarvetta. Nyt toinen vakaa parisuhde, ja luonnostaan tähän kuuluu seksikin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nuo "leikkii asialla". En tiedä mistä tuo tunne tulee? Mutta ei kannattaisi alkaa leikkiin kotia vielä.
Samaa mieltä. Todella epäkunniottavaa kaikkia oikeasti ja tosissaan seurustelevia kohtaan tällainen pelleily.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysi-ikäisiä ihmisiä, päättävät itse avioliitoistaan. Ei avioliittoa tarvitse sopia niin, että ei koskaan eroa. Jos ero tule niin ero tulee. Puolet pareista eroaa, vaikka olisi vanhempana avioituneet,
Joten siis tukisin heitä, jos tämä on sitä, mitä he itse haluavat. Pahinta mitä vanhemmat voivat tehdä, on asettua poikkiteloin lastensa avioliittoja vastaan, siinä vanhempi nimittäin häviää ja pitaa suhteensa jälkikasvuunsa,
No, jos olisi kyse todella karmeastapuolisoehdokkaasta, tyyliin alkoholisti-narkkari-psykopaatti, niin sitten asia on eri.
MUtta jos on normi-ihmisistä kyse puolin toisin, niin avioliittoasia on heidän omansa.
Itse menin 21-vuotiaana naimisiin ja äitini yritti estää minua. Ei aikuista ihmistä pysty estämään, pilaa vain välinsä lapseensa. Erosimme kymmenen vuoden päästä, mutta sillä ei ollut tekemista kasvamise kanss, meille tuli lapsettomuuskriisi, joka voi rikkoa liiton kuin liiton. Äitini kanssa en ole edelleenkään juuri tekemisissä, koska hä ei hyväksy minua omana itsenäni ja on yhden sortin passiivis-aggressiivinen tyyppi, joka tuo minulla vain pahaa oloa. Normaali äiti ei puutu aikuisten lapsiensa parisuhteisiin, jos ei ole todellisesta hädästä kyse.
Älkää kovin paljon maksako häistä. Hukkaan menee rahat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nuo "leikkii asialla". En tiedä mistä tuo tunne tulee? Mutta ei kannattaisi alkaa leikkiin kotia vielä.
Samaa mieltä. Todella epäkunniottavaa kaikkia oikeasti ja tosissaan seurustelevia kohtaan tällainen pelleily.
Jaa. En mä ole koskaan kokenut, että muiden seurustelut vaikuttaisivat mitenkään minun seurusteluihini. En kyllä nyt tajua tuota logiikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Voiko toimia? Itse olen sitä mieltä, että nuoria on nyt vain tuettava, vaikka tahtovatkin sitoutua kovin varhain.
ap
No ihan noin pitkältä yhdessä ollut paria en tunne, yhden yläasteen alusta seurustelleen, erosivat viime vuonna, vissiin lähemmäs 40v yhdessäolon jälkeen. Mutta on toi käsitykseni mukaan harvinaista, yleensä henkilöt jotka lapsena ovat olleet paljon yhdessä, eivät aikuisena näe toisiaan seksuaalisina olentoina vaan enemmänkin sisar-veli näkökulmasta. Tätä on aikoinaan ainakin Isralien kibbutzeissa jonkin verran tutkittukin, googlaamalla löytyy varmaan jotain tutkimuksiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nuo "leikkii asialla". En tiedä mistä tuo tunne tulee? Mutta ei kannattaisi alkaa leikkiin kotia vielä.
Samaa mieltä. Todella epäkunniottavaa kaikkia oikeasti ja tosissaan seurustelevia kohtaan tällainen pelleily.
Jep jep. Ennen se ympäriinsä nusuttelu oli sitä pelleilyä. Nyt on asenteet kääntyneet niin päälaelleen, että ensimmäiseen sitoutuminen katsotaan pelleilyksi, ja vasta vuosien Tinder-karusellin jälkeen saa puhua tosirakkaudesta.
Meillä on tyttären kanssa hieman vastaavanlainen tilanne, mutta eivät ole tavanneet päiväkodissa sentään, vaan vasta lukiossa. Lukion aikana seurustelivat pari vuotta ja lukion jälkeen muuttivat yhteen. Naimisiin ovat menossa ensi kesänä, siinä kohtaa tulee vajaat kolme vuotta seurustelua täyteen. Tietenkin minua mietityttää kuinka tässä mahtaa käydä, mutta toisaalta minulla on ihan rauhallinen ja luottavainen olo. Nämä kaksi ovat joutuneet kohtaamaan vaikeita asioita jo näin nuorella iällä ja ovat hienosti olleet toistensa tukena. Toisaalta olen itsekin mennyt nuorena naimisiin ja eronnut parin vuoden jälkeen eikä maailma siitä kaatunut, joten olen vähän huonossa asemassa tuomitsemaan toisia. Jos mietin millainen itse olin samassa iässä kuin tytär nyt, niin kyllä tyttärellä on paljon tolkullisempi meininki. Minulla oli sotkuisia seurustelusuhteita, joiden kesto mitattiin kuukausissa ja hän on nyt jo kaksi vuotta seurustellut ensimmäisen poikaystävänsä kanssa.
Tietenkään en voi etukäteen tietää kuinka tässä käy. Mutta yhtä lailla paljon pidemmänkin seurusteluajan jälkeen solmittu liitto voi kaatua. Toisella kierroksella kun menin naimisiin, olin jo 29 mutta menimme naimisiin jo 8kk seurustelun jälkeen. Pian tulee 19 vuotta täyteen ja hyvin olemme toistemme kanssa viihtyneet. Mieluummin tuen nuoria kuin vastustan, naimisiin he menevät joka tapauksessa.
Tiedän muutaman näitä ketkä olleet yhdessä aina. Heille tunnusomaista ollut se että elävät kuin vanha aviopari, siis tyyliin niinkuin 70-vuotiaat, eli muut samanikäiset kävi kotibileissä —> nämä viettivät toisen kotona ’treffi-iltaa’, saatiin ajokortit ja käytiin baareissa —> suunnittelivat yhteenmuuttoa, ostivat yhteisen astiaston, telkkarin, sohvan.
Lähtivät yhdessä opiskelemaan, valmistuivat, menivät naimisiin, ostivat asunnon, saivat lapsia.
Toki näissä on ollut tunnusomaista myös että toinen osapuoli on ollut tosi mustasukkainen. Osa eronnut, osa edelleen yhdessä.
Miksi asiassa pitäisi nähdä ongelma, jos sitä ei ole?
Erikoista, että viihtyvät noin, mutta onhan takana jo monta kasvuvaihetta, jossa olisivat myös voineet kasvaa erilleen. Mikään ei välttämättä ole ikuista, mutta ei sen takia kannata jättää elämättäkään.
Voiko toimia? Itse olen sitä mieltä, että nuoria on nyt vain tuettava, vaikka tahtovatkin sitoutua kovin varhain.
ap