Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tekisi mieli erota puolison ADHD:n takia
13.11.2018 |
Meillä on pitkä suhde takana, ja miehen ADHD tullut esille vasta nyt 10-vuotiaalta lapselta se diagnosoitiin. Miehellä ei ole lääkitystä, koska hän ei saa aikaseksi mentyä lääkäriin, eikä mikään terapia tmv. joka voisi tukea arjenhallintaa, tule kuulemma kyseeseenkään.
Suhteessamme on paljon hyvää. Mies on varmaan maailman ainoa ihminen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Olemme toistemme parhaat ystävät, seksielämämme voi hyvin, hellyyttä ja hyvää yhdessäoloa on paljon. Rakastamme toisiamme.
Mutta mutta... arki takkuaa, ja olen kyllästynyt siihen, että mies on kuin toinen lapsi perheessä. Joudun jatkuvasti olemaan tuntosarvet pystyssä miehen vireystilan ja mahdollisten jumien suhteen aivan samalla tavalla kuin lapsenkin kanssa. Mikään siivous tmv. ei onnistu oma-aloitteisesti. Stressi tekee miehestä kokonaan toimintakyvyttömän ja sulkeutuneen. Mies ei myöskään kestä minun negatiivisia tunteitani ollenkaan. Hän on periaatteessa hyvä, hellä ja rakastava isä, mutta lapsen kanssa oleminen ja lapsen huomioiminen kuormittaa häntä usein liikaa joten mikään futisfaija mies ei tosiaankaan ole.
Ennen ajattelin, että olen päästänyt miehen liian helpolla ja vika on minussa - että olen tehnyt miehestä laiskan. Mutta nepsy-lapsen kautta silmäni ovat avautuneet myös miehen suhteen - käytöshän on aivan tyypillistä ADHD-aikuiselle! Nuorempana en niin kiinnittänyt huomiota tähän ja vastarakastuneena mieskin yritti enemmän, mutta ruuhkavuodet toivat esille nämä pahimmat piirteet ja sama jatkuu vaan, vaikka lapsikin on jo koululainen.
En haluaisi erota miehestä - rakastan häntä ja haluan antaa lapsellemme lapsuuden ehjässä perheessä. Huomaan silti haikailevani sellaisten miesten perään, jotka ovat aktiivisia, vahvoja, aloitteellisia ja kypsiä - tai ainakin vaikuttavat ulospäin siltä. Meillä on jo ollut puhetta erosta aiemmin arjen vaikeuksien takia, mutta rakkaudesta olemme päättäneet jatkaa yhdessä.
En kuitenkaan jaksaisi enää kantaa vastuuta kahdesta nepsystä perheessä ja on alkanut tuntua siltä, että pärjäisin yksin paremmin. Ja että kaipaisin rinnalleni puolisoa, joka olisi, no, normaali. Tuntuu pahalta senkin takia, kun mies ei tietenkään ominaisuudelleen mitään voi, mutta toisaalta hän voisi silti edes yrittää kantaa vastuuta arjestamme. Olen myös huolissani siitä, miten mies käytännössä pärjäisi eron jälkeen.
Kokemuksia, ajatuksia?
Kommentit (39)
Valintoja täytyy tehdä :(. On varmaan rankkaa, mutta varmaan parempi kuin alkoholisti tai petturi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kun mies ei tietenkään ominaisuudelleen mitään voi
Kyllä voi. Voi ainakin yrittää hakea apua lääkkeistä tai terapiasta, eikä asennoitua niin, ettei lääkäriin saa aikaiseksi mennä eikä terapia tule kysymykseenkään.
Vierailija kirjoitti:
Valintoja täytyy tehdä :(. On varmaan rankkaa, mutta varmaan parempi kuin alkoholisti tai petturi.
Sehän siinä onkin: mies on luotettava, hurmaava, hauska ja kaikin puolin ihana tyyppi. Voisimme varmasti olla suhteessa vaikka loppuelämämme, jos esim. asuisimme eri asunnoissa eikä olisi tuota lasta... Ilman mitään ongelmia siis. Mutta silti, kliseisesti, tämä on ainoa elämäni enkä tiedä, haluanko käyttää sitä opettaen kalenterin käyttöä ja ajanhallintaa aikuiselle ihmiselle. AP
No ihan ensimmäisenä sun täytyy se oikeasti saada vietyä lääkärin vastaanotolle ja mahdollisesti terapiaan sen jälkeen. Mun elämä oli täyttä helvettiä ennen kuin sain haettua lääkkeeni ADD varten. Ei tietenkään sama tilanne, mutta keskittymishäiriöitä kummatkin.
Mä en pystynyt toimimaan paineenalaisena ja menin jatkuvasti lukkoon stressin takia. Unohtelin tapaamisia, nukuin jatkuvasti pommiin ja hävitin tavallisiakin esineitä, joita käytän joka päivä. Siivoamisesta ei tullu mitään, kun en saanut aikaiseksi mitään, vaikka olen aina tykännyt siivoamisesta. Nyt kohta kuukauden ajan syönyt Medikinet-nimistä lääkettä 40mg = vuorokausirytmi on normalisoitunut vähän, saan itseni ylös sängystä ja pysyn asioissa paremmin mukana.
Tsemppiä sulle ja miehelles paljon! Tuo ADHD/ADD on kyllä häiriö, mutta lainaten psykologini sanoja "Se on myös ominaisuus". Esimerkiksi kun löydän itselleni todella mieleistä tekemistä (maalaus, piirtäminen, leipominen, ruoanlaitto) mä uppoudun siihen ihan täysin.
Sä venyt ja kestät, mies ei edes yritä. Ei ole reilua tuo. Mä vaatisin miestä menemään lääkäriin, näyttäisi että edes yrittää. Tällä hetkellä se vaan pakoilee oireiston taakse ja vierittää vastuun adhd:lle yrittämättä edes itse pistää sille kampoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kun mies ei tietenkään ominaisuudelleen mitään voi
Kyllä voi. Voi ainakin yrittää hakea apua lääkkeistä tai terapiasta, eikä asennoitua niin, ettei lääkäriin saa aikaiseksi mennä eikä terapia tule kysymykseenkään.
Miehen käytöksessä häiritsee eniten juuri tämä, eli hän välttelee kaikkia ylimääräisiä ponnisteluita tai vaivannäköä, vaikka ne olisivat pidemmän päälle kannattavia. AP
En itse eroaisi tuossa tilanteessa.
Olette pitkää ollut yhdessä ja kuvaat niin paljon hyviä asioita yhdessäolosta, että kuulostaa ihan normaalilta pitkältö parisuhteelta.
Kirjoitat, että mies on ainoa, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Mitä jos sinäkin hyväksyisit miehen juuri sellaisena kun hän on?
ADHDn hoito aikuisiällä varsinkaan ei ole mitenkään yksinkertaista, on epätodennäköistä, että mies hoidolla muuttuisi, ja mitäpä jos hän pitää itsestään ja hyväksyy itsensä sellaisena kun on, aivan samoin kui hyväksyy sinut? Voiko sellaista ihmistä vaatia pitkällisiin hoitokuvioihinm joiden lopputulos on hyvin epävarma? Adhd ei ole mikään terapialla hoidettava sairaus, enemmän se on ominaisuus.
Meissä kaikissa on vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se luuseri. Mulla on ADHD, mutta myös selkäranka. EI laiskuutta voi laittaa ADHD:n piikkiin. Kai tiedät, että yrittäjät ovat usein ADHD ihmisiä?
Eroaisin. Sulla ei ole mitään velvollisuutta olla toisen äiti. Silti ihmettelen, etkö huomannut vaikeuksia jo suhteen alussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä se luuseri. Mulla on ADHD, mutta myös selkäranka. EI laiskuutta voi laittaa ADHD:n piikkiin. Kai tiedät, että yrittäjät ovat usein ADHD ihmisiä?
ADHD ja sen inattentiivinen tyyppi ADD eroavat paljonkin toisistaan. Kun ADHD:n impulsiivisuus ja yliaktiivisuus puuttuvat, jäljelle jäävät toiminnanohjauksen vaikeudet, jotka voivat vaikuttaa laiskuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kun mies ei tietenkään ominaisuudelleen mitään voi
Kyllä voi. Voi ainakin yrittää hakea apua lääkkeistä tai terapiasta, eikä asennoitua niin, ettei lääkäriin saa aikaiseksi mennä eikä terapia tule kysymykseenkään.
Miehen käytöksessä häiritsee eniten juuri tämä, eli hän välttelee kaikkia ylimääräisiä ponnisteluita tai vaivannäköä, vaikka ne olisivat pidemmän päälle kannattavia. AP
Toi ei enää kuulosta olevan pelkästään ADHD:stä johtuvaa vaan ihan laiskuudesta, viitsimättömyydestä. Jos pitkään on jatkunut, että mies välttelee kaikenlaisia ylimääräisiä ponnisteluja, niin ei sitä sairautta voi siitä syyttää. Kyllä jokainen voi edes yrittää! Sanot sille, että sä olet tässä ainoa, joka yrittää ja jos siihen ei tule muutosta, niin katsotaan mihin tiet menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin. Sulla ei ole mitään velvollisuutta olla toisen äiti. Silti ihmettelen, etkö huomannut vaikeuksia jo suhteen alussa?
Löimme hynttyyt yhteen nuorena, jolloin oli ihan tavallista, että asunto on vähän sotkussa tai jääkaapissa on pelkkä valo. Oletin, että tilanne paranisi ja mies kasvaisi samalla tavalla kuin muutkin tekivät. Pitkään siltä itse asiassa näyttikin - lähinnä sen takia, että tein itse tuplasti töitä kodin ja arjen sujumisen suhteen. Lapsen syntyminen ja varsinkin myöhemmin päivähoito - molempien päivätyö - omakotitalo -yhdistelmä väsytti minut, joten en jaksanut ylisuorittaa arkea ja koko homma levisi käsiin. Samoihin aikoihin kun lapsella alettiin epäillä ADHD:ta, nuo miehet ongelmat tulivat esille, kun en enää kompensoinut niitä omalla toimillani. AP
Vierailija kirjoitti:
Jätä se luuseri. Mulla on ADHD, mutta myös selkäranka. EI laiskuutta voi laittaa ADHD:n piikkiin. Kai tiedät, että yrittäjät ovat usein ADHD ihmisiä?
Mulla on myös ADHD, olen lisäksi yrittäjä ja joissakin asioissa todella saamaton. Se jumittaminen ja saamattomuus nimenomaan kuuluu siihen oirekuvaan monella. Päässä pyörii miljoona asiaa, eikä mistään saa kiinni. Tai jos aloittaa tekemään jotain, kaikki jää helposti kesken.
Yritä ap saada miehesi lääkärille. Prosessi on ainakin julkisella puolella pitkä, ja puolisosi saattaa turhautua. Jos teillä on varaa yksityiseen, siellä saattaa saada asiat hoitumaan nopeammin. Kannattaa tosin varautua siihen ettei lääkäriä löydy kovin helposti ja jonot voi olla pitkät. Aikuisten asiantuntevia adhd-lääkäreitä on todella vähän. Jos kerran rakastat miestäsi, tee kaikkesi liiton eteen. Mies ei tee tuota tahallaan. Itse olen pärjännyt elämässä melko hyvin, mutta kun sain vuosi sitten lääkityksen, oli sillä iso vaikutus. Tuntuu että vasta nyt olen kasvanut aikuiseksi (olen 45v.) ja saan huolehdittua asioista kuten kuuluukin. Elämä on myös todella paljon helpompaa. Ulkopuoliset eivät tätä varmaan huomaa, mutta tein aikaisemmin todella kovasti töitä pitääkseni elämäni hallinnassa, ja silti koti oli kaaoksessa, unohtelin asioita ja esim. lasten koulu- ja harrastusasioiden hoitaminen oli välillä ylivoimaisen vaikeata, vaikka kyse oli helpoista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei vaan yritä. Mulla on ADD enkä käytä lääkitystä. Silti vastaan päässiassa kodista ja lapsen asioista ja terve mies lusmuilee.
Vierailija kirjoitti:
En itse eroaisi tuossa tilanteessa.
Olette pitkää ollut yhdessä ja kuvaat niin paljon hyviä asioita yhdessäolosta, että kuulostaa ihan normaalilta pitkältö parisuhteelta.
Kirjoitat, että mies on ainoa, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Mitä jos sinäkin hyväksyisit miehen juuri sellaisena kun hän on?
ADHDn hoito aikuisiällä varsinkaan ei ole mitenkään yksinkertaista, on epätodennäköistä, että mies hoidolla muuttuisi, ja mitäpä jos hän pitää itsestään ja hyväksyy itsensä sellaisena kun on, aivan samoin kui hyväksyy sinut? Voiko sellaista ihmistä vaatia pitkällisiin hoitokuvioihinm joiden lopputulos on hyvin epävarma? Adhd ei ole mikään terapialla hoidettava sairaus, enemmän se on ominaisuus.
Meissä kaikissa on vikoja.
Meissä kaikissa on vikoja.
Mutta useimpien viat, tai heidän hyväksyminen sellaisena kuin he ovat, eivät vaadi puolisolta jatkuvaa valmiudessa olemista ja mukautumista.
Ei tuossa ole kyse siitä, etteikö ap hyväksyisi ja rakastaisi miestään sellaisena kuin tämä on. Sitä on varmaan jo tehty enemmän kuin voit kuvitella. On ihan eri asia, että ihmisillä on velvollisuus hoitaa oireilunsa ja terveytensä niin, että ovat toiminnallisia perheenjäseniä.
Ohis
Ketään ei voi viedä väkisin lääkäriin. Ero on täysin sallittua vaikka sen syy olisi toisen sairaus.
Minullakin on adhd ja en ole todellakaan mitään vaimomatskua. En oikein osaa sanoa tuohon mitään. Myös minä olen rakastava puoliso ja äiti. En ole mikään mokkapaloja futikseen leipova tyyppi, tai tarkemmin sanoen usein yritän ja luultavasti palavat. Meillä on aivan järjettömiä ongelmia, esimerkiksi sellaisia, että kaikki avaimet, pankkikortit ja muut häviävät. Sen tason ongelmia, joita on yleensä joillain narkkareilla joilta on elämänhallinta aivan hukassa. Syytän usein itseäni ja säälin lapsiani ja toivon että he saavat kuitenkin perusturvan kokemuksen siitä että rakastan heitä ja onhan täällä sentään ruokaa ja katto pään päällä. En ole laiska vaan teen kovasti töitä ja olen varmaan jopa loppuunpalanut kun teen yrittäjänä niin paljon töitä. Adhd tekee sen, että on todella vaikea vaihtaa jengaa, eli sinänsä työt ja kaikki hommat sujuvat mutta aloittaminen voi olla vaikeaa. Lasten kanssa on oikeastaan paljon rennompaa kuin miehen, koska tunnen koko ajan alamittaisuutta häneen verrattuna. Aina nimittäin mokaan ja aina huolehdin että mitähän olen taas mokannut. Itsetuntoni on aika huono ja suostun alistumaan mitä erikoisimpiin asioihin jotta se paikkaisi tätä minun jatkuvaa perseilyäni. Vaikeaksi tekee myös sen, että ei aina tiedä että kummasta on kyse, laiskuudesta, itsekkyydestä vai tästä neurologisesta ominaisuudestani. Sen voin ap:n tilanteeseen sanoa että ne järjestelmälliset ja reippaat futisfaijat eivät ole myöskään mitään unelmamiehiä. Tietysti he nyt tuntuvat mutta jos olet tottunut tuollaiseen rakkaaseen sählääjään, niin jonkun sellaisen miehen järjestelmällisyys saattaisi tuntua esimerkiksi kauhealta jäykkyydeltä, typeryydeltä ja pomottamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei voi viedä väkisin lääkäriin. Ero on täysin sallittua vaikka sen syy olisi toisen sairaus.
ADHD: n oirekuvaan kuuluu saamattomuus hoitaa asioita, siksi itse ainakin tekisin kaikkeni tukeakseni puolisoani hakemaa apua. Ei pakottamalla, mutta suostuttelemalla ainakin. Lääkityksellä ja myöhemmin ehkä terapialla voidaan päästä ihmeisiin myös aikuisten kohdalla. Miksi erota jos muuten kaikki on huvin ja rakkautta riittää? En usko että se elämä yksinhuoltajana olisi sen helpompaa.
Itse sain aina kuulla olevani tyhmä, laiska ja saamaton. Kuitenkin älykkyysosamääräni on keskiarvoa korkeampi, ja laiskuus ja saamattomuus loppui kuin seinään lääkityksen alettua. Olen myös laihduttanut 35 kg vuodessa lääkityksen aloittamisen jälkeen. Aikaisemmin en pystynyt siihen millään, vaikka yritystä ei puuttunut.
Alue: Aihe vapaa
Nosta kissa pöydälle. Kerro miehelle, että näiden asioiden on nyt alettava toimia tai ero on ainoa vaihtoehto. Ei ADHD ole mikään syy vierittää vastuuta kodista ja arjen pyörittämisestä toiselle. Lääke voisi tukea miehen toimintakykyä, joten sinne lääkäriinkiin pitäisi mennä.
Jos mies ei tule yhtään vastaan, tiedät kyllä, mitä tehdä.