En jaksa tavata ihmisiä niin, että oltaisiin kahdestaan

Sama täällä. 

On jotenkin piinallista nämä kahvittelut/oluset kahden kesken, vaikka kiva tyyppi olisi kyseessä. 

Kolme on minimi, vielä enemmän tykkään isohkosta seurueesta, jossa voi vaihtaa jouhevasti juttukumppania. 

Mistä te juttelette isossa seurueessa? Onko koko elämä vain lightia?

Minusta isossa seurueessa yleensä vain nokitellaan, katsotaan nenänvartta pitkin itseä kauniimpia, vähemmän meikattuja ja  puhtaan rahasta, tavarasta, matkoista ja ehkä teatterista.

Varmaan ette sitten ole kovin läheisiä ystäviä, enemmän kavereita. Läheisten ystävien kanssa ei ikinä lopu jutun aiheet kaksin. Kaveriporukassa ei välttämättä ole yhtään sellaista, jonka kanssa olisi kauheasti muuta yhteistä kuin se koulu tai työpaikka missä ollaan, tai että ollaan jonkun ystäväporukan tyttöystäviä.

Minulla on lähinnä päinvastoin, mieluummin kahdestaan. Muuten alkaa helposti tilanne stressata.

Mulla sama, jos kolmekin juttelemassa niin saa välillä hetken hengähdystauon keskustelusta. Liian raskasta jos koko ajan täytyy olla intensiivisesti mukana keskustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lähinnä päinvastoin, mieluummin kahdestaan. Muuten alkaa helposti tilanne stressata.

Samoin. Pidän enemmän kahdenkeskisistä, merkityksellisistä keskusteluista kuin kevyestä jauhannasta isommalla porukalla. Mutta kaikkein mieluiten olen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama, jos kolmekin juttelemassa niin saa välillä hetken hengähdystauon keskustelusta. Liian raskasta jos koko ajan täytyy olla intensiivisesti mukana keskustelussa.

Lisään vielä etten liian isoistakaan porukoista tykkää, 3 max 4, niin on kiva tapailla

Nyt tajuan, miksi jotkut ihmiset aina haluavat tavata isolla porukalla!

Kiinnostava aloitus. Minulle ei ole tullut tällainen näkökulma edes mieleen. Itse tykkään tavata sekä kahden kesken että isommassa porukassa. Molemmissa syntyy syvällisiä keskusteluja.  Keskusteleun taso ratkaisee viihdynkö seurassa. Pintakeskustelua en jaksa ollenkaan vaan pitkästyn.  Tosin minulla on taipumus löytää joku riittävän samanhenkinen ihminen  melkein mistä vaan ja ajautua kiinnostavaan keskusteluun. Ehkä samanhenkinen on väärä sana, tarkoitan tavalla tai toisella kiinnostavaa keskustelijaa. Ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aloitus. Minulle ei ole tullut tällainen näkökulma edes mieleen. Itse tykkään tavata sekä kahden kesken että isommassa porukassa. Molemmissa syntyy syvällisiä keskusteluja.  Keskusteleun taso ratkaisee viihdynkö seurassa. Pintakeskustelua en jaksa ollenkaan vaan pitkästyn.  Tosin minulla on taipumus löytää joku riittävän samanhenkinen ihminen  melkein mistä vaan ja ajautua kiinnostavaan keskusteluun. Ehkä samanhenkinen on väärä sana, tarkoitan tavalla tai toisella kiinnostavaa keskustelijaa. Ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani. 

Minulla samoin.

Isompi porukka on parempi, jos on kyse vähän eri tavalla ajattelevista tai ihmisistä, joilla on eri kiinnostuksen kohteet. Muuten kahden kesken pääsee syvemmälle.574

Vierailija kirjoitti:

Mistä te juttelette isossa seurueessa? Onko koko elämä vain lightia?

Minusta isossa seurueessa yleensä vain nokitellaan, katsotaan nenänvartta pitkin itseä kauniimpia, vähemmän meikattuja ja  puhtaan rahasta, tavarasta, matkoista ja ehkä teatterista.

Ai?

Vaihda tuttavapiiriä. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, yhteiskunnallista asioista henkilökohtaisiin. Ei ihan samalla tavalla intiimisti kuin kahden kesken jonkun parhaan ystävän kanssa, mutta kuitenkin. Mitään rahatavaramatka-tyyppejä ei ole valikoitunut lähelleni. 

Mulla on sama. Tunnen, että se kolmas sitten paikkaisi sitä, jos kahdella muulla ei ole mitään sanottavaa. Saa enemmän puhetta aikaiseksi.

Sama. Pitää olla niin hereillä kokoajan ja keksiä puheenaiheita, keskustella ja kuunnella. Jos kolme voi höllätä välillä ja tunnelma ei ole niin intiimi. Jotkut matkustelee kahdestaan kaverin kanssa, olisi painajainen mulle.

Itse mielummin tapaan ystäviä juuri kahdestaan. Saadaan rauhassa keskittyä ja keskustella juuri meitä koskevista asioista. Ajatuksenvirta käy jopa syvällä ja yksityisellä aluella, joten siihen en kaipaa useampia ihmisiä ympärille. Nämä keskustelut ovat luottauksellisia ja lujittavat entisestään meidän ystävyyttä.

Ainoa jota kestän kahden kesken on mun mies. Johtuu varmaan siitä, että voimme vaihtaa kommunikointikoodia vaikka kissan naukumiseksi välillä. (Juu, se on stressiä poistavaa - mieheni on muuten DI😊))

Ihan ymmärrettävää. Kolmen seurueessa vuorovaikutusta ei koe niin intensiiviseksi. Sillä aikaa kun itse lepää ja vajoaa omiin mietteisiinsä, kaksi muuta voivat keskustella halutessaan. Kun puhutaan kavereista, niin kolmen seurue on minulle ehkä mieluisin.

Mulla on tämä sama ja olen luullut olevani outo.

Isot porukat on järkyttäviä, kun kaikki taistelee suunvuoroista ja lopulta ne äänekkäimmät ovat vain äänessä.

Ei isot porukatkaan ole kivoja kun joku rohmuaa kaikilta puhetilan. Paras ja sopivin on tyyliin kolme tai neljä.