Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni teistä pystyy olemaan ilman, että saa viimeistä sanaa?
08.11.2018 |
Mielestäni se on käytännössä pettämätön kypsyyden mittari, kun voi lopettaa keskustelun osaltaan kun se on menossa ”rumaksi” ja epärakentavaksi loanheitoksi? Itse olen harjoitellessani huomannut, että olemalla se kypsä osapuoli, täytyy usein sietää räksyttäjän omahyväisyyttä siitä, että toisen hiljentyessä ”voitti” keskustelun.
Kuinka moni teistä pystyy tähän? Vauvalla on niin paljon trolleihin lankeavia ja heidän kanssaan turhaan vänkääviä ihmisiä, että kaikki eivät varmasti pysty. Toinen on nämä epäkohteliaat töksäyttäjät, joiden kanssa keskustelua kyllä voisi periaatteessa jatkaa, mutta itse en tuhlaa aikaani sellaiseen.
Tämä kaikki pätee myös tietenkin oikeassa elämässä.
Kommentit (26)
Minä. Vastapuoli tulee kyllä tietämään sen että se on minulta vain tietoinen päätös jättää sanomatta, vaikka sanottavaa olisi. Se vasta onkin herkullinen tilanne ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten väittely / riitely on harvoin sitä itse asiasta keskustelua. Hyvin harva ihminen suostuu muuttamaan mielipidettään tietystä asiasta. Muistan tämän aina kun joku alkaa jankuttamaan tai väittelemään. Ei hän halua kuunnella, hän haluaa vain vastata.
Mua jää vaivaamaan jos en saa sanoa viimeistä sanaa, joten sanon aina sen viimeisen. Jos ei ole aikaa väitellä niin sanottuani työnnän sormet korviin ja häivyn paikalta, jotta en ainakaan kuulisi mitä toinen sanoo takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Minä. Vastapuoli tulee kyllä tietämään sen että se on minulta vain tietoinen päätös jättää sanomatta, vaikka sanottavaa olisi. Se vasta onkin herkullinen tilanne ;)
Miten huolehdit, että vastapuoli saa tietää aikeesi? Mielestäni on vielä vaikeampaa ja kunniakkaampaa jättää asia silleen ja antaa toisten luulla voittaneensa. Se murjoo omaakin egoa pienemmäksi.
Useissa tilanteissa pystyn, mutta toisinaan vanhat tavat puskevat esiin. Olen ap:n kanssa samaa mieltä siitä että kyseessä on kypsyyden mitta (toki vain yksi monista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvemmin joutuu tuollaisiin tilanteisiin. Mutta pari kertaa olen vain kävellyt pois paikalta sanomatta mitään kun minulle on huudettu, lasketaankohan se tuollaiseksi tilanteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan pystyn, mutta vaatii kovasti itsehillintää.
Yksi vaikeimmista sosiaalisista haasteista! Likaiset keinot ovat niin houkuttelevan helppoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Vastapuoli tulee kyllä tietämään sen että se on minulta vain tietoinen päätös jättää sanomatta, vaikka sanottavaa olisi. Se vasta onkin herkullinen tilanne ;)
Miten huolehdit, että vastapuoli saa tietää aikeesi? Mielestäni on vielä vaikeampaa ja kunniakkaampaa jättää asia silleen ja antaa toisten luulla voittaneensa. Se murjoo omaakin egoa pienemmäksi.
Kyllä sen pystyy viestimään vaikka ei suoranaisesti edes sanoisi sitä ääneen. Usein myös vastapuoli tyrmistyy siinä vaiheessa jos aiheeseen palataan toisessa keskustelussa ja huomaa minun edelleen olevan eri mieltä ja oli luullut voittaneensa.
Riippuu ihan tilanteesta miten helppoa on. Joskus tosi helppoa, joskus hyvinkin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin joutuu tuollaisiin tilanteisiin. Mutta pari kertaa olen vain kävellyt pois paikalta sanomatta mitään kun minulle on huudettu, lasketaankohan se tuollaiseksi tilanteeksi?
Esimerkiksi jos minä vastaisin sinulle jotenkin tosi epäkunnioittavaa sävyyn tyyliin ”no etkö tajua” tai ”kultapieni” tms. Ja perään joku henkilöönmenevä väärin käsitetty ”totuus” tilanteesta. Ja sinä malttaisit jättää minut totaalisesti huomiotta, ilman että vastaat minulle enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sellainen työkaveri, että kiehuu raivosta jos ei saa viimeistä sanaa. On sellainen tyyppi jonka on pakko päästä laukomaan se viimeinen sana ja todella isolla ja selkeällä äänellä. Muuten murjottaa ja jupisee yksinään...
Vierailija kirjoitti:
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
”Eli lopetat keskustelun jos huomaat että olet väärässä”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuorovaikutustaitoisten kanssa ongelmaa ei ole. Monet vaan on vuorovaikutustaidoiltaan huonoja tai keskinkertaisia. Ollaan aina jotenkin puolustuskannalla.
Itseä voi kehittää että kuuntelee toista ilman, että itse alkaa puolustautumaan.
Tyhmien kanssa ei pidä vängätä, vaan olla selkeä. Verbaali-iloittelu kannattaa säästää älykkäille ihmisille. Jos on hyviä ystäviä, heitä kannattaa kohdella hyvin ja hoidattaa ongelmat ammattilaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
”Eli lopetat keskustelun jos huomaat että olet väärässä”
Tuo on monesti käytetty tyyli, kun halutaan alkaa kilpailla viimeisestä sanasta.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
Täsmälleen sama juttu. Olen aika rauhallinen nainen ja en provosoidu kovin helposti. Saatan sanoa juuri tuon, että lopetan tähän, koska asia ei johda mihinkään. Osaan myös jonkun verran puhejudoa ja se on hyvä taito jo työssäni. Myös mieheni on samanlainen, mutta jostakin syystä vanhin tyttäreni on täysin erilainen. Mistä lienee oppinut sen, että hän vaikka karjuu perään oman sanottavansa, jos olen muuten lopettamassa väittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
”Eli lopetat keskustelun jos huomaat että olet väärässä”
Tuo on monesti käytetty tyyli, kun halutaan alkaa kilpailla viimeisestä sanasta.
”Menikö tunteisiin?? :D”
Vierailija kirjoitti:
Pystyn aina. En ole muutenkaan vänkääjätyyppiä, ja mulle on aivan sama kuka "voittaa" väittelyn. Lopetan heti kun huomaan että toinen alkaa vääntää vain vääntämisen takia, eikä ole mitään oikeaa sanottavaa. Voin sanoa esim. että mä lopetan nyt tän keskustelun, koska tää ei johda mihinkään.
Näin. Ihmisillä on tarve vuorovaikutukseen, aina. Kun mitään fiksua sanottavaa ei ole, pitää tyhjyys kuitenkin täyttää jollain mölinällä ja viimeisellä sanalla. Käytetään hokemia, jankataan ja prutputellaan. Joillakin jankkaajilla koko olemassaolo voi perustua kinasteluun. Näillä voi olla vaikeuksia käsitellä omia asioitaan, ja kuin ulkoistaa vaikeudet toisten käsiteltäväksi, niin etteivät itse ota vastuuta.
On oltava menemättä tyhmyyteen mukaan, ken sen taitaa. Ja antaa tyhmemmän päästää sen viimeisen aivopierunsa.
Joidenkin kanssa tulee tunne, ettei tule kuulluksi. Silloin turhautuu ja voi puhua päälle.
Jos kaveri/lapsi jankkaa, voi rauhassa kuunnella. On (lapselle) erittäin vahvistava kokemus, jos hän kokee tulevansa kuulluksi ja vielä niin ettei sitä käytetä häntä vastaan. Hetki rauhassa, niin toisen ei sitten tarvi muuten säksättää koko aikaa.
Toisinaan pystyn, mutta vaatii kovasti itsehillintää.