Kuinka paljon valittamista ja draamaa ystävältä täytyy sietää?

Alkaa tulla mitta täyteen yhden ystäväni kanssa. Aina kun tapaamme, 90 % keskustelusta koskee ystäväni kulloistakin draamaa. Aina sillä on joku ruumiinosa niin kipeänä että kipu on vallan invalidisoivaa ja kipulääkkeitä ei voi vatsansa takia syödä. Jos neuvon jumppaliikkeitä, ne menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kun kivut on käsitelty, haukutaan muut kaverit tai fb-ryhmien typerykset. Olen joskus kysynyt, että kun puhut muista kavereistasi minulle noin, mitä sanot minusta heille? Kaveri vaihtoi puheenaihetta.

Kun kaveritkin on haukuttu, ei suinkaan vieläkään päästä puhumaan mistään molempia kiinnostavasta. Oi ei. Sitten on vuorossa "narsistinen" eksä, jonka kanssa kaverini tehtailee lasuja vuorotellen. Siitä riittää juttua aivan loputtomiin.

Sen 10 % ajasta minkä puhumme jostain oikeasti mielenkiintoisesta, ystäväni on hauska, älykäs, laajasti lukenut ihminen. Sen 10 % kanssa viettäisin mielelläni aikaa. Mutta en jaksa olla aina oksennusämpärinä, kun ystävälläni on milloin mikäkin draama meneillään.

Ironista tässä on se, että minulla olisi elämäntilanteeni perusteella vähintään yhtä paljon valittamista mutta itse en pidä jatkuvaa murheissa rypemistä mitenkään erityisen mielekkäänä puheenaiheena. Siinähän sitä vaan elää niitä vaikeuksiaan koko ajan uudestaan. Asia on tietysti eri jos oikeasti kaipaan neuvoa, mutta tämä ystäväni ei tahdo edes niitä. Aina on joku syy miksi ei voi tehdä miten neuvotaan.

Muuten olisin varmaan aikoja sitten pannut välit poikki, mutta muutin tälle paikkakunnalle pari vuotta sitten enkä näköjään oikein osaa aikuisena ystävystyä. Vaikka tällä hetkellä tuntuu että on parempi olla täysin vailla ystäviä kuin oksennusämpäriystävä.