Kasvaminen asperger-perheessä
Haluaisin kysyä teiltä, joiden vanhemmalla on asperger (diagnosoitu tai diagnosoimaton) millaista oli kasvaa juuri siinä perheessä, tottuiko as piirteisiin vai kasvoiksi vuorovaikutuksen ongelmat ylitsepääsemättömiksi.
Itselläni on diagnosoimaton isä. Olen täysin varma, että hänellä on asperger, joustamattomuuden, erityisten mielenkiinnonkohteiden ja erakko-luonteen vuoksi. Hänelle rutiinit ovat myös todella tärkeitä, eikä hän suostu poikkeamaan niistä kuin pakotettuna/hätätilanteessa. Isäni on lisäksi älykäs, hän ymmärtää abstrakteja käsitteitä hyvin ja omaa myös hyvän muistin.
Kun poikani sai aspergerdiagnoosin, kaikki ikäänkuin loksahti paikoilleen ja aloin ymmärtää toimintatapoja, joita en lapsena ymmärtänyt ollenkaan. Asperger oli perheessämme tiedostamaton ja se aiheutti paljon kitkaa vanhempieni välille, mutta heijastui myös suhteessa meihin lapsiin. Tavallaan elimme tunnedeprivaatiossa suhteessa isäämme. Samalla opimme alitajuisesti ”suojelemaan” isää, kun hänen haasteensa tiesimme, vältimme tiettyjä tilanteita jne
Millaisia kokemuksia teillä mahtaa olla asperger vanhemmuudesta?
Kommentit (97)
Ennen Suomessa kasvatettiin kaikki tunnedeprivaatioon.. ei tavallisessa perheessä ollut halailua ja sylittelyjä, kyllä ainoa koskeminen oli temmolla tai piiskalla tapahtuva.
Ainakin päihteettömyys, väkivallattomuus ja rehellisyys kuuluvat asperger vanhemman ominaisuuksiin, en näe miten nämä olisivat huonon vanhemmuuden rakennuspalikoita.
Hyvin johdonmukaiset rajat, rehellisyys ja raittius hyvinä puolina. Työnsä hoiti hyvin, kun tiesi mitä pitää tehdä tarkalleen.
Huonona puolena täydellinen joustamattomuus noista rajoista, jotka olivat välillä aivan liian tiukkoja. Tunneyhteyden puuttuminen. Itkuani ei lohduttanut. Ääniyliherkkyys aiheutti välillä pelottavia raivonpuuskia. Ei kyennyt osallistumaan kotitöihin tai vastaamaan äidin tunne-elämän tarpeisiin, mikä kiristi kodin ilmapiiriä. Omat harrastuksen/kiinnostuksen kohteet menivät usein lasten ohi.
Tänne linkitettiin joskus artikkeli siitä miten rankkaa on olla Aspergerin lapsi, varsinkin jos on niin huono tuuri että molemmat vanhemmat on. Tuhoisaa itsetunnolle ja normaalille psyykkiselle kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Palsta-aspergeri taas trollailee
Marko taas kiusaa. Koulukiusaajamuistoja verestellesä.
Meillä aspergervanhempi oli dominoiva, eikä itsensä ja oman äänen löytäminen ollut helppoa, sillä aspergerilla oli heti vahva mielipide asiasta kuin asiasta, eikä muille ollut tilaa, kaiken täytyi mennä kuten isäni oli valmiiksi ajatellut. Jos ei mennyt, isäni intti niin kauan että muut luovuttivat tai vaihtoehtoisesti mökötti.
Häpesin aina isääni ja hävetti mennä sen kanssa mihinkään kahdestaan kun hän oli jotenkin niin tönkkö ja epänormaali. Ei ollut kyse että olisi vain ujo tai mitään vaan hän vaikutti tosiaan aina tunteettomalta ja oli todella huumorintajuton. Moniin lapsen juttuihini reagoi vaan ilmeettömällä ihmettelyllä. Hänen kanssa ei voinut enää olla kunnolla mitään isä-tytär juttuja sen jälkeen kun kasvoin jo isommaksi ja olin kateellinen niille keillä oli isä jonka kanssa keskustella ihan kaikesta ja joka myös osasi keskustella takaisin. Kun tulin teini-ikään niin pikkuhiljaa isäni lakkasi puhumasta minulle ja nykyään kun käyn kylässä niin sanoo oikeasti vain pari sanaa vierailun aikana, ei enempää.
Eikö aspergerit itse tajua olevansa huonoja vanhempia ja siksi hankkimatta. Omissa vanhemmissa on lievänä piirteitä ja epäilyttää siksi itseänikin lisääntyminen, sillä en välttämättä itse tajua omaavani niitä kanssa. Tunteisiin vastaaminen on tärkeää lapsille.
Kiinostava aloitus, mutta vastaan vasta huomenna, koska herätys on 4.15. Lyhyesti sanon, että ristiriitaista. Ja että olisin toivonut isälleni apua. Olisi helpottanut koko perhettä. Rakas isä silti ja ikävöin häntä kovasti (kuoli vuosia sitten).
Meillä isä oli huumorintajuton siinä mielessä, että jankkasi aina samoja omia vitsejään, jotka eivät ikinä sopineet tilanteeseen.
Kun kasvoin teiniksi, hän keksi minulle pilanimiä muiden läsnäollessa, ymmärtämättä että niin ei sovi tehdä ja että kaikkien mielestä se oli vain kiusallista, eikä hauskaa. Hän pilkkasi vaatteitani ja meikkejäni, veljen hän jätti rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö aspergerit itse tajua olevansa huonoja vanhempia ja siksi hankkimatta. Omissa vanhemmissa on lievänä piirteitä ja epäilyttää siksi itseänikin lisääntyminen, sillä en välttämättä itse tajua omaavani niitä kanssa. Tunteisiin vastaaminen on tärkeää lapsille.
Kannattaa varmasti ihan käydä testauttamassa nuo ”piirteet” ennen kuin alkaa oman kyökkidiagnosointinsa pohjalta ”pelkäämään”. Kun vanhemmillakin on ”piirteitä”.
Lähinnä kuulostaa mt-ongelmilta.
Lähes kaikilla on asperger isä? Eikö äitejä ole kenelläkään? Luulisi että se olisi vielä vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta, jos äiti ei kykene varhaiseen vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla on asperger isä? Eikö äitejä ole kenelläkään? Luulisi että se olisi vielä vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta, jos äiti ei kykene varhaiseen vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Naisilla asperger ilmenee kuulemma vähän eri tavalla, naiset oppivat nuo tunnepuolen jutut helpommin varsinkin jos on lievä asperger.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla on asperger isä? Eikö äitejä ole kenelläkään? Luulisi että se olisi vielä vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta, jos äiti ei kykene varhaiseen vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Asperger/autismi periytyy X kromosomin kautta. Tytöillä näitä on kaksi, pojilla vain yksi, jolloin geeni on vallitseva. Tytön tulisi periä asperger molemmilta vanhemmiltaan, pojalle se periytyy äidin puolelta.
Voiko aspergerpiirteet siis oppia? Eli jos vanhemmalla on vahvat as piirteet, omaavatko lapset nämä samat piirteet kasvaessaan?
Vierailija kirjoitti:
Voiko aspergerpiirteet siis oppia? Eli jos vanhemmalla on vahvat as piirteet, omaavatko lapset nämä samat piirteet kasvaessaan?
Kuinka tyhmä sä olet? Asperger on autismia. Googlaa autismi. Oikeasti peruskoulu käytynä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla on asperger isä? Eikö äitejä ole kenelläkään? Luulisi että se olisi vielä vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta, jos äiti ei kykene varhaiseen vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Asperger/autismi periytyy X kromosomin kautta. Tytöillä näitä on kaksi, pojilla vain yksi, jolloin geeni on vallitseva. Tytön tulisi periä asperger molemmilta vanhemmiltaan, pojalle se periytyy äidin puolelta.
Minun isälläni piirteitä, jotka viittaavat aspergeriin. Lapsellani (poika) on niitä mahdollisesti myös. Minä saatan siis olla kantaja? Itselläni on jotain lievää siihen viittaavaa, muttei yhtä voimakkaana kuin isälläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko aspergerpiirteet siis oppia? Eli jos vanhemmalla on vahvat as piirteet, omaavatko lapset nämä samat piirteet kasvaessaan?
Kuinka tyhmä sä olet? Asperger on autismia. Googlaa autismi. Oikeasti peruskoulu käytynä?
Tässäpä ilkeä vastaus. Tarkoitin vain sitä, että oppivatko jälkeläiset vanhemmiltaan asperger-käyttäytymismalleja ympäristön vaikutuksesta. Tiedän kyllä että autismi on neurobiologinen ominaisuus, mietin vain ympäristön mahdollista vahingollista vaikutusta jälkeläisiin.
Aika harva nykyään nelikymppinen on saanut diagnoosin, vielä harvempi 60-vuotias.