Kasvaminen asperger-perheessä

Vierailija kirjoitti:

Moni asperger joutuu kiusatuksi ja väärinymmärretyksi. Harvoin as ihmiset ovat epäystävällisiä, vaikka he saattavatkin siltä vaikuttaa töksäytysten ja puutteellisten sosiaalisten tilanteenlukutaitojen vuoksi.

Sinänsä ymmärrän asperger ihmisten läheisten suojeluhalun. Tuntemani aspergerit ovat hyvin sydämellisiä ihmisiä, herkkiä ja uskollisia. Vain tunteiden näyttäminen ja tunnistaminen on heille vaikeaa ja se antaa helposti heistä valheellisesti, kylmäkiskoisen kuvan.

Tunteettomia? Kylmiä? Psykopaatteja!

No ei. Kuulostaa kyllä maailman pienimmältä ongelmalta se jos isä on asperger. Useasti se on ongelma aspergerille itselleen kun joutuu kiusatuksi, ei mikään ihme jos eristäytyvät jos vain siten saavat olla rauhassa. Harvemmin se ongelma muille on.

Aspergereilta puuttuu narsistin kyky ymmärtää sosiaalisen kanssakäymisen ”sääntöjä”. He eivät myöskään osaa valehdella. Mun isä on assi, joskus tosi vaikea ihminen. Hyvin itsekeskeinen, monotoninen paapattaja jota kiinnostavat autot. Ei voi sietää esim. juhlissa käyntiä ja ystäviä hänellä ei ole koskaan ollut, eikä edes kaipaa niitä. Mutta hyvinä hetkinä osaa olla ihana etenkin meitä lapsia kohtaan. Se vaan lapsena ärsytti, kun isä ei suostunut laulamaan tuutulauluja eikä edes hyräilemään. Kuitenkin kykeni osoittamaan jälkeläisiään kohtaan ehdotonta rakkautta, mihin narsisti sen sijaan ei kykene.

Äitiäni kohtaan hän on joskus tyly, eikä ole koskaan meidän edessämme osoittanut hänelle hellyyttä. Epäilen äidilläni myös as-piireitä, koska hän sietää isääni niin hyvin, eikä hänelläkään ole oikein ikinä ollut kavereita.

Mummoni kertoi äidilleni hämmästelleensä, miksi isäni vältteli jo vauvana katsekontaktia ja itki paljon. Pappa oli ihmisenä varmasti myös sotatraumoilla kyllästetty as: ei kestänyt tavallista perhe-elämää vaan asui ulkomailla suurimman osan vuodesta. Oli menestyvä ja rikas yrittäjä alalla jossa vain harva pärjää.

Olen itse nuori mieshenkilö, jolla on kyseinen diagnoosi. Mielestäni se ei paljonkaan vaikuta elämääni eivätkä perheeni ulkopuoliset henkilöt edes tiedä minulla sitä olevan. Minulla ei ole kovinkaan paljon kavereita mutta en ihan mahdottoman paljon niitä kaipaakkaan. Minulla ei myöskään ole mitään ehdottomia rutiineja joista en voisi poiketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini ja isäni on todennäköisesti diagnosoimattomia aspergereja, minulla on diagnoosi. Veljeni luultavasti myös as, mutta ei ole koskaan diagnoosia kaivannut.

Itselläni oli ihana lapsuus ja on ollut yleensäkin hyvä elämä. En haluaisi olla ns neurotyypillinen, olen tyytyväinen elämääni tällaisenani. Olen erakkoluonne, enkä kaipaa toisilta ihmisiltä mitään. Ihan sama, mitä ne minusta ajattelee. Olen myös aseksuaali (kuten myös veljeni) joten seksin kaipuukaan ei saa hakemaan ihmisten seuraa.

Äitini on biologi ja isä fyysikko. Veljeni on myös fysiikan tohtori ja tutkija yliopistolla. Minä olen matemaatikko mutta työkseni koodaan it-firmassa. Ei ole koskaan asperger haitannut mitään, koulussa ja työelämässä mennyt hyvin aina. Toki jos kaipaisi ystäviä tai romanttisia suhteita, niitä varmaan olisi vaikea saada, mutta kun niitä ei kaipaa, ei ongelmaa.

Tuntemani naispuoliset diagnosoidut aspergerit on aivan uskomattoman lievästi autistisia, kuten sinäkin vaikutat olevan. Niin lievästi että en ymmärrä miksi diagnoosia alunperinkään on, en ymmärrä mikä heissä mukamas on autistista.

Siis, nuo uskomattoman lievät tapaukset osaavat mm. kuvailla itseään ja muita ihmisiä, osaavat pohtia & lukea & kirjoittaa tuollaisia asioita keskustelupalstoilla, ymmärtävät tuollaista sanastoa, ymmärtävät tuollaisia luonteenpiirreasioita, ymmärtävät omia tarpeitaan ja elämäänsä ja kykyjään ja rajoituksiaan, hahmottavat lapsuutensa ja nykyhetken ja tulevaisuuden, osaavat puhua sarkastisesti ja pilailla muiden kustannuksella, osaavat vertailla ihmisiä, tarkkailevat ihmisiä ja tekevät heistä johtopäätöksiä, pystyvät ajattelemaan elämäänsä ja muodostamaan siitä sellaisia lauseita kuin esim "Itselläni oli ihana lapsuus ja on ollut yleensäkin hyvä elämä", jne jne jne.

Autismin kirjo on laaja. Monet naiset oppivat kompensoimaan poikkeavia piirteitään. Lievästikin autistinen ihminen saattaa kokea syrjimistä, kärsiä piirteistään. Jos et ole lääketieteen ammattilainen ethän määrittele kuka voi tai ei voi olla autisti. Kenellekään autismi ei ole kunniamitali, jota halutaan. Minun elämässäni eräs älykkäänä itseään pitävä teki suurta hallaa kun hän tyrmäsi täysin aspergerepäilyni. Koska hän ei nähnyt minussa sademiestä. En koskaan hakeutunut tutkimuksiin, olin nuori ja luotin tähän ihmiseen liikaa.

Elämästäni meni vuosia hukkaan.

Monet psykiatrit kirjoittaa potilaan tietoihin heti ensimmäisen käynnin jälkeen lyhyen yksinkertaisen lauseen katsekontaktiin liittyen, tyyliin "potilas ylläpitää katsekontaktia". Toivottavasti tuo ei tarkoita sitä että sen jälkeen psykiatri ja kaikki hoitotyöntekijät on ikuisesti vakuuttuneita ettei potilaalla voi olla mitään neurologista vikaa. Aivan älytöntä jos tarkoittaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit kirjoittaa potilaan tietoihin heti ensimmäisen käynnin jälkeen lyhyen yksinkertaisen lauseen katsekontaktiin liittyen, tyyliin "potilas ylläpitää katsekontaktia". Toivottavasti tuo ei tarkoita sitä että sen jälkeen psykiatri ja kaikki hoitotyöntekijät on ikuisesti vakuuttuneita ettei potilaalla voi olla mitään neurologista vikaa. Aivan älytöntä jos tarkoittaa sitä.

https://jamanetwork.com/journals/jamaotolaryngology/article-abstract/62…

Vika on siinä, et kaikenlaiset myrkytysoireet kuitataan reseptillä. Osaatko englantia?

Olen varmaan aspergertyttö, tai siis jo nainen ja äiti 52v.

Ongelmani on ollut kirjaimellisuus, tosikkous, naiivius ihmissuhteissa. Erityiset mielenkiinnon kohteet, milloin avaruus, milloin shakki tai dinosaurukset.

Ystäviä oli vähän, minua ei varsinaisesti kiusattu mutta ei kutsuttu bileisiinkään koskaan. En siis sitä kokenut kiusaamisena, mutta en ole eläissäni ollut kotibileissä. Käytin aikani kirjastossa ja harrastuksissa.

Lastani rakastan yli kaiken, ja hän on lapsena ollut sylitelty ja rakastettu. Muiden lapset ei minua kuitenkaan kiinnosta.

Mieheni 59 v on varmasti myös asperger, ehkä pojallanikin jotain piirteitä. Kaikki tarvitsemme paljon tilaa, viihdymme omilla koneillamme, pidämme rutiineista ja viihdymme ennen kaikkea kotona. Olemme täsmällisiä ja ehdottoman luotettavia. Kukaan meistä ei lapsenakaan ole ollut millään lailla agressiivinen. Mutta kasvosokeutta, puhumaan oppimisen viivästymistä, sosiaaliset tilanteet rasittavat, aistiyliherkkyyttä, jumittamista, erityisiä mielenkiinnon kohteita, ei osata pitää ihmisiin yhteyttä. Ulkopuoliselle vaikeasti lähestyttäviä ihmisiä jotka ei avaudu helposti jos koskaan.

Omalla perheellä turvallisia ja luotettavia ihmisiä, ja niille jotka tuntee jo pitkältä ajalta.

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit kirjoittaa potilaan tietoihin heti ensimmäisen käynnin jälkeen lyhyen yksinkertaisen lauseen katsekontaktiin liittyen, tyyliin "potilas ylläpitää katsekontaktia". Toivottavasti tuo ei tarkoita sitä että sen jälkeen psykiatri ja kaikki hoitotyöntekijät on ikuisesti vakuuttuneita ettei potilaalla voi olla mitään neurologista vikaa. Aivan älytöntä jos tarkoittaa sitä.

Miksi assit eivät pidä katsekontaktia?

Isälläni oli kaikki nuo ed mainitut piirteet erityisistä mielenkiinnon kohteista outoihin rutiineihin. Sen lisäksi hän oli ilkeä. As- kuvauksen mukaan hän olisi ollut sosiaalisesti rajoittunut. Minusta hän oli töykeä ja tyly läheisilleen ja liian raskas taakka lapsen kannettavaksi. Viihtyikin paremmin yksinään, inhosi juhlia jne. Minä kyllä häpesin hänen käytöstään.

Minulla on joitain tyypillisiä as-piirteitä mutta diagnoosiin saakka ne eivät riitä. Tuntemistani asseista naispuoliset aspergerit ovat olleet lähes aina mahtavia tyyppejä, oivaltavia, huumorintajuisia ja sellaisia, että eivät ripustaudu ihmisiin kuten jotkut neurotyypilliset naiset tekevät. As-miehistä minulla on valitettavasti aika huonoja kokemuksia, ovat usein olleet omistushaluisia, huumorintajuttomia ja samanaikaisesti kykenemättömiä vastaamaan toisen ihmisen tunnetarpeisiin.

Siksi en lapsia aiokaan hankkia, koska olen tietoinen omista puutteistani ja siitä, miten lapsiperhe-elämä voisi niihin vaikuttaa. Perheellistyminen ei jalosta ihmistä, usein se on pikemmin päinvastoin. Olen myös samaa mieltä erään aikaisemman kirjoittajan kanssa, että jos AS-henkilössä on lisäksi vahvoja narsistisia piirteitä, on pommi valmis.

Jälleen kerran: Narsistiset piirteet sekoitetaan autismin kirjon piirteisiin. Esim. toisten ihmisten tunteiden ymmärtämättömyyttä, suorapuheisuutta, monologeja ja omaan kuoreensa käpertymistä pidetään narsistisina ominaisuuksina. Kyseessä on asia, johon lievästi autistinen ihminen voi kyllä vaikuttaa, mutta siihen tarvitaan vaativaa kuntoutusta. Usein as-miehet eivät ole siihen kykeneviä ja halukkaita, sillä se kuuluu sukupuoleen. Jo tavallisen neurotyypillisen miehen luonnekuvaan kuuluu itsekkyys, mutta se on erilaista ja hienovaraisempaa. Autistit eivät esitä mitään, he eivät kaipaa suosiota ja senkin takia uskaltavat puhua vaikka mitä tuubaa.

Ennen vanhaan mistään aspergereista ei ymmärretty mitään, noin käyttäytyviä miehiä arvostettiin ja pidettiin rohkeina ja maskuliinisina. Outoina, mutta viehättävinä.

On erikseen autistiset piirteet ja erikseen omista piirteistä ja ympäristön suhtautumisesta johtuvat mt-ongelmat. Autismi ei selitä ilkeyttä tai narsistista käytöstä. Eikä autisti ole lähtökohtaisesti ilkeä tai iloinen tai mitään siltä väliltä.

Asperger on usein asiakeskeinen ja saattaa vaatia täsmennystä selitykseesi, mutta tämä ei tarkoita, että hän olisi tyly tietoisesti. Itseasiassa päinvastoin, hän pyrkii kaikin tavoin ymmärtämään sinua. Harvaa neurotyypillistä kiinnostaa muiden sanomiset yhtä tarkasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit kirjoittaa potilaan tietoihin heti ensimmäisen käynnin jälkeen lyhyen yksinkertaisen lauseen katsekontaktiin liittyen, tyyliin "potilas ylläpitää katsekontaktia". Toivottavasti tuo ei tarkoita sitä että sen jälkeen psykiatri ja kaikki hoitotyöntekijät on ikuisesti vakuuttuneita ettei potilaalla voi olla mitään neurologista vikaa. Aivan älytöntä jos tarkoittaa sitä.

Miksi assit eivät pidä katsekontaktia?

Minä pidän paitsi puhuessani, helpompi löytää ajatukset. Tai joissakin tilanteissa kun en välitä tietää mitä toinen ajattelee minusta, havaitsen katseesta pienetkin sävyvaihtelut, joskus ajatukset. Olen assipiirteinen, en diagnosoitu.

Mitä tuo assien jumittaminen siis tarkoittaa käytännössä? Tutun kuuloisia piirteitä..

Tajusin vasta tämän ketjun myötä, että minä olen ollut se "normaalilapsi" assien perheessä. Tähän saakka olen aina kuvitellut, että olen epänormaali ja vaativa, koska kaipaan yhteyttä toiseen ihmiseen ja yritän ymmärtää toista. Nyt vasta tajusin, että molemmat vanhempani ja iso osa sukulaisiani ovat as-piirteisiä ja siksi jäin niin yksin. Olen tämän seurauksena omaksunut epärakentavia sosiaalisia tapoja, koska muuten en olisi tullut kuulluksi. Asperger/autismin kirjo periytyy ymmärtääkseni vahvasti, minullakin on joitain ominaisuuksia siihen suuntaan mutta nyt olen viimein aikuisena tajunnut, että minussa ei ole mitään sen suurempaa vikaa. Osittain se on tämän keskustelun ansiota.

Kiitos. <3

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuo assien jumittaminen siis tarkoittaa käytännössä? Tutun kuuloisia piirteitä..

Tietääkö kukaan?

Up