Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies kiukustuu helposti
17.10.2018 |
Onko muilla kokemusta tällaisesta? Mies hermostuu helposti sanomisistani ja tiuskii, korottaa ääntä jne. Välillä alkaa huutaa kurkku suorana, koska mä kuulemma "jankkaan" jostain, haluan vaan keskustella jostain aiheesta loppuun, joka ilmeisesti ärsyttää häntä. Sanoo joskus että lopetetaan ennen kuin tulee riita, mutta enhän mä riitele, kun keskustelen ihan normaalilla äänensävyllä. On myöntänyt että huutamisella yrittää lopettaa koko aiheesta keskustelun. Sitten vielä kaiken lisäksi monesti sanoo että olen liian herkkä ja ymmärsin väärin hänen sanomisiaan, itse joskus töksäyttelee asioista ja puhuu vihaisesti, se on kuulemma normaalia ja ei pidä ottaa niin vakavasti. Kyllä olen herkkä, muttei mulla missään ihmissuhteessa ole tällaista. Mies sanoo myös ettei hänenkään lähipiirissä ole yhtä herkkiä ihmisiä.
Hänen kotona on kuulemma ollut tapana korottaa toiselle ääntä että asia menee perille, eli on tottunut sellaiseen eikä ymmärrä miksi pahoitan mieltäni. Kun mies huutaa kovaan ääneen, se saa mut jossain vaiheessa ihan pois tolaltani, vaikka aluksi pysyn rauhallisena ja kysyn miksi se huutaa, alan lopulta itkemään ja myös huutamaan takaisin, mies kiukustuu siitä vaan lisää, lähden eri huoneeseen itkemään, ei tule lohduttaa, tai jos tulee niin se on sellaista vastahakoista, tuntuu ettei hänellä ole empatiakykyä, sanoi ettei voi lohduttaa kun on vihainen mulle. Itken myös sitäkin että ei voi lohduttaa mua ja tuntuu niin yksinäiseltä. Itse kyllä lohduttaisin itkevää.
Kyllä itsekin joskus tiuskin, mutta pyydän sitä anteeksi, mies väittää monesti ettei edes tiuskinut, eli mulla ilmeisesti ymmärtämisessä jotain ongelmia. Kyllähän jokainen normaali ihminen näkee toisesta jos se on vihainen? Sanoin myös että oon oppinut välillä huomaamaan milloin mies alkaa kiukustumaan ja vaihdan puheenaihetta tai lopetan aiheesta puhumisen, mies oli sitä mieltä että on älytöntä että väistelen konflikteja!? En enää tiedä mitä tehdä, hän on kyllä myöntänyt että pitäisi vähentää tuota huutamista, mutta sama vaan jatkuu ja tapellaankin n. kerran viikossa.
Aloin epäilemään että miehellä on joku persoonaallisuushäiriö, alan olla aika väsynyt tähän. Mies oli suhteen alussa ihan erilainen, tuli silloinkin riitoja ehkä kerran kuussa, mutta ajattelin että johtuu myös musta, silloin se myös aina pyyteli anteeksi ja sanoi että oli väsynyt tms, niin ajattelin että sellaista se on ja kaikki joskus riiteli. Kun muutimme yhteen 1,5v seurustelun jälkeen, niin tilanne paheni entisestään, en olisi toki muuttanut yhteen missään vaiheessa jos tällaista olisi ollut jo aiemmin. Muuten mies on todella mukava ja ihana, mutta muuttuu ihan erilaiseksi ja kaikki pienekin kinastelut muuttuu usein riidaksi, koska se ei vaan osaa riidellä rakentavasti keskustellen.
Kommentit (52)
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.
Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä itse jaksaisi kovinkaan kauan elää tuollaista elämää, missä harva se päivä pitäisi kuunnella huutoa tai jankutusta tai itkua, tai jopa itkeä itse. En edes muista koska olen viimeksi itkenyt, tai koska ollaan kotona korotettu ääntä. Teidän kommunikaatio on ihan perseestä, sori vaan. Kannattaisi varmaan mennä johonkin terapiaan opettelemaan keskustelemista, kun se ei selvästi teiltä onnistu ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.
Onhan mulla ollut huono isäsuhde, isä haukkui ja alisti, jäi siitä traumat ja nykyään ollaan harvoin yhteydessä. Varmasti sillä on vaikutusta asiaan. Ja kommunikaatiossa on vikaa, niin kuin toinen kommentoija totesi, emme selkeästi ymmärrä toisiamme. Musta myös monesti tuntuu ettei mulla saa olla mielipiteitä asiasta ja jos mun mielipide on erilainen, mies suuttuu ja yrittää hiljentää mut. Lisäksi se sanoo usein että miksi pitää tehdä asiat aina kun sinä haluat. Kun itse koen sen niin että kaiken pitää mennä niin kuin mies haluaa. Ei mulla ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa näin vaikeaa. Ja kaikista ikävintä tässä on se että tää paljastui vasta yhteen muuton jälkeen. Juuri ennen muuttoa alkoi tulla pahempia riitoja, mies suuttui jostain aivan silmittömästi ja lähti pois, uuden vuoden aattona, jätti mut yksin. Lähdin myöhemmin etsimään sitä ja se oli pihalla jo rauhoittunut ja juteltiin. Ajattelin että johtuu muuttostressistä. Olisi silloin jo pitänyt perua yhteenmuutto, mutta meillä oli jo kämppä tiedossa ja luovuimme jo omista asunnoista :/ Kiitos kommentistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.Olisi silloin jo pitänyt perua yhteenmuutto, mutta meillä oli jo kämppä tiedossa ja luovuimme jo omista asunnoista.
Yhteinen kämppä on vain tekosyy ja järjestelykysymys. Ei kenenkään pidä jäädä toimimattomaan ja kurjaan suhteeseen jonkun kämpän takia! Et kai sä kuvittele, että mies yhtäkkiä muuttuu luonteeltaan täysin toisenlaiseksi? Miten se olisi edes mahdollista? Sinun kannattaa nyt ottaa järki käteen ja alkaa hommata itsellesi omaa kämppää.
Minä olen ollut tuollainen ainakin ennen. Minullakin oli syynä ihan se, että oli kotoa opittu malli miten asioista puhutaan ja väitellään aika voimakkaastikin. Siinä tottuu sellaiseen ympäristöön missä kaikki ovat välillä äänekkäitä ja kukaan ei kuitenkaan itke, koska kaikki ovat tottuneita siihen. Ymmärsin kuitenkin, että se ei ole kaikille sopivaa tai edes normaalia, joten olen yrittänyt muuttaa tuota tapaani kommunikoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.Onhan mulla ollut huono isäsuhde, isä haukkui ja alisti, jäi siitä traumat ja nykyään ollaan harvoin yhteydessä. Varmasti sillä on vaikutusta asiaan. Ja kommunikaatiossa on vikaa, niin kuin toinen kommentoija totesi, emme selkeästi ymmärrä toisiamme. Musta myös monesti tuntuu ettei mulla saa olla mielipiteitä asiasta ja jos mun mielipide on erilainen, mies suuttuu ja yrittää hiljentää mut. Lisäksi se sanoo usein että miksi pitää tehdä asiat aina kun sinä haluat. Kun itse koen sen niin että kaiken pitää mennä niin kuin mies haluaa. Ei mulla ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa näin vaikeaa. Ja kaikista ikävintä tässä on se että tää paljastui vasta yhteen muuton jälkeen. Juuri ennen muuttoa alkoi tulla pahempia riitoja, mies suuttui jostain aivan silmittömästi ja lähti pois, uuden vuoden aattona, jätti mut yksin. Lähdin myöhemmin etsimään sitä ja se oli pihalla jo rauhoittunut ja juteltiin. Ajattelin että johtuu muuttostressistä. Olisi silloin jo pitänyt perua yhteenmuutto, mutta meillä oli jo kämppä tiedossa ja luovuimme jo omista asunnoista :/ Kiitos kommentistasi.
Noin mäkin ajattelin, että pahus kun tuli luovuttua omasta asunnosta ja muutettua yhteen. Kun asiat alkoi mennä heti pieleen pahemman kerran.
Sun elämä on kauheaa jo nyt, mutta pahemmaksi käy.
Olet varmaan nuori. Älä tuhlaa elämääsi tuolle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.Onhan mulla ollut huono isäsuhde, isä haukkui ja alisti, jäi siitä traumat ja nykyään ollaan harvoin yhteydessä. Varmasti sillä on vaikutusta asiaan. Ja kommunikaatiossa on vikaa, niin kuin toinen kommentoija totesi, emme selkeästi ymmärrä toisiamme. Musta myös monesti tuntuu ettei mulla saa olla mielipiteitä asiasta ja jos mun mielipide on erilainen, mies suuttuu ja yrittää hiljentää mut. Lisäksi se sanoo usein että miksi pitää tehdä asiat aina kun sinä haluat. Kun itse koen sen niin että kaiken pitää mennä niin kuin mies haluaa. Ei mulla ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa näin vaikeaa. Ja kaikista ikävintä tässä on se että tää paljastui vasta yhteen muuton jälkeen. Juuri ennen muuttoa alkoi tulla pahempia riitoja, mies suuttui jostain aivan silmittömästi ja lähti pois, uuden vuoden aattona, jätti mut yksin. Lähdin myöhemmin etsimään sitä ja se oli pihalla jo rauhoittunut ja juteltiin. Ajattelin että johtuu muuttostressistä. Olisi silloin jo pitänyt perua yhteenmuutto, mutta meillä oli jo kämppä tiedossa ja luovuimme jo omista asunnoista :/ Kiitos kommentistasi.
Noin mäkin ajattelin, että pahus kun tuli luovuttua omasta asunnosta ja muutettua yhteen. Kun asiat alkoi mennä heti pieleen pahemman kerran.
Sun elämä on kauheaa jo nyt, mutta pahemmaksi käy.
Olet varmaan nuori. Älä tuhlaa elämääsi tuolle miehelle.
Vaikeaa on ollut lähteä kun sitten kun menee hyvin, niin menee tosi hyvin ja mies osaa olla tosi huomaavainenkin ja ihana. En ymmärrä miten se luonne voi noin paljon vaihdella ja tiuskii/huutaa ilmeisesti väsyneenä, mutten voi nähäd sen pään sisälle milloin se on väsynyt. Sanoo että vähän pitäisi olla pelisilmää, milloin otan jonkun aiheen puheeksi!? Kyllä mä voin väsyneenä keskustella asioista, tai sanon että nyt oon väsynyt ja puhutaanko myöhemmin. Mutta miehestä sen huomaa vasta sitten kun se ärähtää jostain. Ihan kuin ei itse osaisi huomata omia oloja ja tunnetiloja, vaan purkaa sen sitten muhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka on välillä ihana ja välillä hirveä ei ole ihana.
Sun sydän särkyy.
Puhun kokemuksesta.
Ero sattuu, mutta enemmän se sattuu 20 vuoden päästä.Onko sulla lapsuudentraumoja?
Hyvän lapsuuden elänyt jättäisi tuollaisen heti.
Tämäkin kokemuksesta.
Ole rohkea ja pelastaudu.Onhan mulla ollut huono isäsuhde, isä haukkui ja alisti, jäi siitä traumat ja nykyään ollaan harvoin yhteydessä. Varmasti sillä on vaikutusta asiaan. Ja kommunikaatiossa on vikaa, niin kuin toinen kommentoija totesi, emme selkeästi ymmärrä toisiamme. Musta myös monesti tuntuu ettei mulla saa olla mielipiteitä asiasta ja jos mun mielipide on erilainen, mies suuttuu ja yrittää hiljentää mut. Lisäksi se sanoo usein että miksi pitää tehdä asiat aina kun sinä haluat. Kun itse koen sen niin että kaiken pitää mennä niin kuin mies haluaa. Ei mulla ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa näin vaikeaa. Ja kaikista ikävintä tässä on se että tää paljastui vasta yhteen muuton jälkeen. Juuri ennen muuttoa alkoi tulla pahempia riitoja, mies suuttui jostain aivan silmittömästi ja lähti pois, uuden vuoden aattona, jätti mut yksin. Lähdin myöhemmin etsimään sitä ja se oli pihalla jo rauhoittunut ja juteltiin. Ajattelin että johtuu muuttostressistä. Olisi silloin jo pitänyt perua yhteenmuutto, mutta meillä oli jo kämppä tiedossa ja luovuimme jo omista asunnoista :/ Kiitos kommentistasi.
Noin mäkin ajattelin, että pahus kun tuli luovuttua omasta asunnosta ja muutettua yhteen. Kun asiat alkoi mennä heti pieleen pahemman kerran.
Sun elämä on kauheaa jo nyt, mutta pahemmaksi käy.
Olet varmaan nuori. Älä tuhlaa elämääsi tuolle miehelle.Vaikeaa on ollut lähteä kun sitten kun menee hyvin, niin menee tosi hyvin ja mies osaa olla tosi huomaavainenkin ja ihana. En ymmärrä miten se luonne voi noin paljon vaihdella ja tiuskii/huutaa ilmeisesti väsyneenä, mutten voi nähäd sen pään sisälle milloin se on väsynyt. Sanoo että vähän pitäisi olla pelisilmää, milloin otan jonkun aiheen puheeksi!? Kyllä mä voin väsyneenä keskustella asioista, tai sanon että nyt oon väsynyt ja puhutaanko myöhemmin. Mutta miehestä sen huomaa vasta sitten kun se ärähtää jostain. Ihan kuin ei itse osaisi huomata omia oloja ja tunnetiloja, vaan purkaa sen sitten muhun.
Lisäksi tuntuu että joillekin puheenaiheille tai yhteisille projekteille ei ole koskaan sopivaa hetkeä vaan aina otan väärään aikaan asiat puheeksi.
-Ap (edellinen viesti myös)
erwerwer kirjoitti:
Minä olen ollut tuollainen ainakin ennen. Minullakin oli syynä ihan se, että oli kotoa opittu malli miten asioista puhutaan ja väitellään aika voimakkaastikin. Siinä tottuu sellaiseen ympäristöön missä kaikki ovat välillä äänekkäitä ja kukaan ei kuitenkaan itke, koska kaikki ovat tottuneita siihen. Ymmärsin kuitenkin, että se ei ole kaikille sopivaa tai edes normaalia, joten olen yrittänyt muuttaa tuota tapaani kommunikoida.
Niin... mies on luvannut rauhoittua, mutta myös mun pitäisi kuulemma lopettaa jankuttaminen. Tämä jankuttaminenhan on käytännössä sitä että yritän sanoa asiani loppuun, muttei mun anneta, koska koko aihe jo valmiiksi ärsyttää (esim. siivoaminen tai jonkun paikan korjaaminen (jonka mä korjaan, mutta tarviin vähän apua kun en fyysisesti kykene)). Tai esim. kun mies teki ruokaa ja se meinasi palaa pohjaan ja sanoin että pitää varmaan lisätä vettä sinne paistinpannulle, niin alkoi riehua että hän tekee ruokaa, silloin saa tehdä niin kuin itse haluaa ja älä puutu tähän.
Mulla tosiaan stressitasot nousee hänen reaktioistaan ja sydän alkaa hakkaa, en voi mitenkään ottaa näitä purkauksia rauhallisesti, vaikka sitä hän toivoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta miehen käytös vaikuttaa sellaiselta, että väsyneenä/stressaantuneena on lyhyt pinna ja sen vuoksi huutaa läheiselle.
Että ei sitä asiaa paranna se, että mies on tottunut kotona huutamaan.
Mutta tilanne kuulostaa huonolta. Mies ei mielestäni voi jatkaa noin, hän käyttää nyt sinua likasankona. Puhu asiasta.
Miehen suuttumisesta noissa tilanteissa tulee myös epäreilua vallankäyttöä, hän siis jyrää sinua asioissa, joista on eri mieltä (tai mikä syy nyt milloinkin, syythän aina löytyy). Että koska hän korottaa ääntään, pitäisi mennä hänen pillinsä mukaan. Ei tule vetelemään pitemmän päälle tuollainen homma.
Miehellä voi tietysti olla jokin vialla, joko teidän välinen juttu tai joku ihan muu elämän juttu ja sen vuoksi käyttäytyy noin. Se pitäisi nyt selvittää.
Vierailija kirjoitti:
Musta miehen käytös vaikuttaa sellaiselta, että väsyneenä/stressaantuneena on lyhyt pinna ja sen vuoksi huutaa läheiselle.
Että ei sitä asiaa paranna se, että mies on tottunut kotona huutamaan.
Mutta tilanne kuulostaa huonolta. Mies ei mielestäni voi jatkaa noin, hän käyttää nyt sinua likasankona. Puhu asiasta.
Miehen suuttumisesta noissa tilanteissa tulee myös epäreilua vallankäyttöä, hän siis jyrää sinua asioissa, joista on eri mieltä (tai mikä syy nyt milloinkin, syythän aina löytyy). Että koska hän korottaa ääntään, pitäisi mennä hänen pillinsä mukaan. Ei tule vetelemään pitemmän päälle tuollainen homma.
Miehellä voi tietysti olla jokin vialla, joko teidän välinen juttu tai joku ihan muu elämän juttu ja sen vuoksi käyttäytyy noin. Se pitäisi nyt selvittää.
Ja jos miehen mielestä hänen käytöksessään ei ole mitään ongelmaa siinä mielessä, että hän saa purkaa pahaa mieltään sinuun niin sinun pitää punnita tarkkaan, haluatko jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ärsyttävältä. Kyllä minullakin alkaisi pulssi ja volyymi nousemaan jos joutuisin tuota jankutusta kuuntelemaan. Ja kyllä, jankutat.
Av-mammojen tarjoama ratkaisu parisuhdeongelmiin on aina ero. Harvemmin täältä mitään järkeviä neuvoja saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta miehen käytös vaikuttaa sellaiselta, että väsyneenä/stressaantuneena on lyhyt pinna ja sen vuoksi huutaa läheiselle.
Että ei sitä asiaa paranna se, että mies on tottunut kotona huutamaan.
Mutta tilanne kuulostaa huonolta. Mies ei mielestäni voi jatkaa noin, hän käyttää nyt sinua likasankona. Puhu asiasta.
Miehen suuttumisesta noissa tilanteissa tulee myös epäreilua vallankäyttöä, hän siis jyrää sinua asioissa, joista on eri mieltä (tai mikä syy nyt milloinkin, syythän aina löytyy). Että koska hän korottaa ääntään, pitäisi mennä hänen pillinsä mukaan. Ei tule vetelemään pitemmän päälle tuollainen homma.
Miehellä voi tietysti olla jokin vialla, joko teidän välinen juttu tai joku ihan muu elämän juttu ja sen vuoksi käyttäytyy noin. Se pitäisi nyt selvittää.
Kiitos kommentistasi, näin minäkin koen asian. Kerran se tuli työmatkalta valmiiksi vihaisen oloisena. Kun kysyin mikä on, sanoi että on väsynyt. Olisi pitänyt siis tajuta jättää se rauhaan. No en tajunnut. En ajatellut että jo se että kerron sille päivän kuulumisia ärsyttäisi sitä niin paljon. Ajattelin piristää sitä ja aloin kertomaan yhtä hauskaa juttua mikä sinä päivänä mulle tapahtui, johon se huusi yhtäkkiä että nyt riittää, ei jaksa kuunnella kun on väsynyt! Pahoitin mieleni ja sanoin että eikö siitä voinut kertoa ettei jaksa jutella, en mä osaa lukea sen ajatuksia. Siitä vaan jatkoi huutamista kun en taaskaan osannut lukea tilannetta ja lähdin itkien pois.
Ja just se että syyttää mua siitä että kaiken pitää mennä niin kuin mä haluan, kun käytännössä saa raivarit siitä jos pyydän tai ehdotan jotain.
-Ap
Mies raivoaa mitättömistä asioista ja sinulla pitäisi olla pelisilmää? Eiköhän miehellä itsellään pitäisi olla käytöstapoja, itsehillintää ja ”pelisilmää” sen verran että osaisi käyttäytyä normaalisti.
Tuo ei ole normaalia käytöstä, mies joko terapiaan ja/tai ero. Älä jää tuommoiseen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ärsyttävältä. Kyllä minullakin alkaisi pulssi ja volyymi nousemaan jos joutuisin tuota jankutusta kuuntelemaan. Ja kyllä, jankutat.
Niin no jos parisuhteessa yhteisistä asioista puhuminen on aina jankuttamista eikä haluaa kuulla toisen mielipidettä, niin ehkä silloin kannattaa elää yksin? Jos ei toista voi sen verran ottaa huomioon vaan aina jyräten pitäisi saada oma tahtonsa läpi huutaen ja raivoten. En ymmärrä miten muuten se yhteiselo sujuisi jos kumpikin eläisi omaa elämäänsä ja tekisi mitä huvittaa saman katon alla toisesta välittämättä? Ihan sellainenkin asia kuin että olen monta kertaa pyytänyt kolistelematta kun meneen nukkumaan aiemmin, että hoitaisi syömiset yms ennen sitä (menen klo 22-22.30 nukkumaan), onko se liikaa pyydetty? Joudun nukkumaan arkisin korvatulpat korvissa koska aina tulee jotain kolinaa. Mies menee nukkuu 23-23.30 ja herää kuitenkin aina mun kanssa samaan aikaan kun menee töihin (tekee myös etänä), eli 6.40, ei ihmekään että aina väsynyt kun ei koskaan arkisin nuku tarpeeksi. Myös jotkut harrastukset päättyy myöhään illalla ja tulee vasta 22 jälkeen ja alkaa taas se kolina. Kyllä mä oon se paha jankuttaja, kun haluan nukkua rauhassa.
-Ap
Olisiko narsisti? Heillä jää usein impulssikontrolli lapsen tasolle.
Rakastan naistani niin en huuda noin tai jätä yksin ja hyvin harvoin riitoja. Kuolisin hänen puolesta.
Teidän pitää puhua että saatte muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
erwerwer kirjoitti:
Minä olen ollut tuollainen ainakin ennen. Minullakin oli syynä ihan se, että oli kotoa opittu malli miten asioista puhutaan ja väitellään aika voimakkaastikin. Siinä tottuu sellaiseen ympäristöön missä kaikki ovat välillä äänekkäitä ja kukaan ei kuitenkaan itke, koska kaikki ovat tottuneita siihen. Ymmärsin kuitenkin, että se ei ole kaikille sopivaa tai edes normaalia, joten olen yrittänyt muuttaa tuota tapaani kommunikoida.
Niin... mies on luvannut rauhoittua, mutta myös mun pitäisi kuulemma lopettaa jankuttaminen. Tämä jankuttaminenhan on käytännössä sitä että yritän sanoa asiani loppuun, muttei mun anneta, koska koko aihe jo valmiiksi ärsyttää (esim. siivoaminen tai jonkun paikan korjaaminen (jonka mä korjaan, mutta tarviin vähän apua kun en fyysisesti kykene)). Tai esim. kun mies teki ruokaa ja se meinasi palaa pohjaan ja sanoin että pitää varmaan lisätä vettä sinne paistinpannulle, niin alkoi riehua että hän tekee ruokaa, silloin saa tehdä niin kuin itse haluaa ja älä puutu tähän.
Mulla tosiaan stressitasot nousee hänen reaktioistaan ja sydän alkaa hakkaa, en voi mitenkään ottaa näitä purkauksia rauhallisesti, vaikka sitä hän toivoo.
Kuulostaa siltä, että teillä kummallakin on kommunikaatiossa sokeita pisteitä ja hieman haasteita. Olette varmasti sekä omaksuneet malleja että saaneet negatiivisia kokemuksia esimerkiksi lapsuudessa, ja ne heijastuvat nykyiseen käyttäytymiseen. Jos kummallakaan ei aiemmissa suhteissa ole ollut noin vaikeaa, voi olla että teidän kommunikaatiotapanne vain eroaa liikaa toisistaan. Toinen on tottunut kommunikoimaan tavalla, joka toiselle on se arka/sokea piste.
Jos aiotte panostaa suhteeseen ja jatkaa sitä, niin menkää ehdottomasti terapiaan, jossa opitte kommunikoimaan toistenne kanssa. Se voi kuitenkin olla kivinen tie, kun alkutilanteet eroavat noin paljon toisistaan. Jos suhde on tuore, voisi olla helpompaa vain löytää joku toinen kumppani, jonka kanssa luonteenlaadut sopivat paremmin yhteen?
Alue: Aihe vapaa
Tosta ei tule mitään.
Joko se menee terapiaan tai te eroatte ennemmin tai myöhemmin.