Kaksisuuntaista mielialahäiriötäkö?

Tilanne on nyt se, että poikaystäväni on alkanut puhua, että hänellä olisi selkeitä kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita. Ja kun hän siitä rupesi puhumaan, aloin itsekin miettiä menneitä vuosia ja yhdistellä palasia. Tällä hetkellä hän on tilassa, missä työntää mut täysin pois elämästään. Ainoa mitä saan irti on "ei tunnu miltään, tosi tyhjä olo" ja se siitä. Asutaan erillään tällä hetkellä, eli en saa oikeastaan mitään kontaktia häneen. Saattaa lukea viestejä, muttei vastaa. Ja jos vastaa, vastaa yhdellä kahdella sanalla. Mä oon yrittäny olla tukena ja tsempata, mutta en saa siihenkään oikeastaan mitään vastakaikua. Ei kuulemma kuitenkaan koe mitään itsetuhoisia ajatuksia ja haluaa itse hakeutua kyllä lääkäriin ja saada päänsä kuntoon. Tämä tila tapahtui ihan yhden yön aikana. Yhtäkkiä ilmoitti että ahdistaa todella paljon ja sitten meni tollaseen tilaan, mitä en ite voi ymmärtää ja tuntuu et se vaan lakkas välittämästä.

Tätä edelsi hyvä kausi. Todella rakastava mies, aina tukena, todella hyväntuulinen ja ihana, halusi nähdä paljon ja pyysi mua aina hänen luokseen yöksi. Tehtiin asioita paljon yhdessä ja sanoi rakastavansa ja osoittikin sen. Ei kuitenkaan mitään överiä ja koen että tuo oli ehkä sellainen normaalitila.

Kahden vuoden sisällä hän on kuitenkin kaksi kertaa menettäny hermonsa, jättänyt mut ja alkanut sekoilla. Alkoholia, naisia, biletystä. Kummankin kerran jälkeen mennyt jonkin aikaa kunnes katunut, halunut palata mun luo koska rakastaa. Viimeisimmän kerran jälkeen muutettiin erilleen ja silloin romahti aika pahasti, koki samanlaisen tyhjän kauden jonka jälkeen hakeutui psykologille ja tilanne helpotti - joskin silloin ei vielä epäillyt mitään sairautta. Ajateltiin vain että vaikeat lapsuuden asiat ja isän esimerkki sai käyttäytymään huonosti. Kesällä hänellä meni ehkä vähän lujaa alkoholin suhteen, mutta mitään ihan överiä ei tapahtunut.

Omasta mielestä kyllä viittaisi kyseiseen sairauteen, mutta onko kokemusta? Tällä hetkellä mua ahdistaa itseäni, koska en tiedä rakastaako hän vielä mua vai ei, enkä saa mitään vastauksia mihinkään. Haluaisin olla tukena ja että hän puhuisi mulle, mutta vaikeaa olla kun olen toiselle ilmaa. Yritän antaa tilaa, koska en tietenkään halua ahdistaa toista enempää, mutta alkaa olla tosi ikävä sitä normaalia ihanaa miestä joka pitää yhteyttä ja osoittaa välittämistään. Enkä tiedä kauanko tämmönen tulee kestämään ja mitäs sitten.

Onko kuitenkin mahdollista saada lääkityksen ja keskustelun kautta normaali elämä?