Olen ateistimies ja seurustelen uskovaisen naisen kanssa. Rakastamme toisiamme. Kysy mitä haluat.

Pakotatko naisen kääntymään uskontoosi?

Vierailija kirjoitti:

Pakotatko naisen kääntymään uskontoosi?

En. Hän saa jatkaa sillä polulla minkä itse omasta vapaasta tahdostaan valitsee.

Onko teille tulossa lapsia? Miten olette sopineet lasten henkisen kasvatuksen? Jääkö se sinun vai äidin kontolle? Entä teettekö toisillenne muita myönnytyksiä, esim suostutko kirkkohäihin tai onko vaimollesi ok kaikki maallisemmat ajatuksesi tai harrastuksesi?

Mihinkä suuntaukseen kasvatatte lapsenne?

(Itse uskon molempiin, btw. Minusta tiede ja perimätiedon kautta siirtyneet kertomukset eivät kumoa toisiaan. Homma menee vikaan siinä kun raamattua luetaan totena. Sehän on täynnä kansan kielellä kerrottuja kuvauksia miten jokin ilmiö on syntynyt. Ajalta ennen kun tiedettiin vielä niin tarkkaan. )

Vierailija kirjoitti:

Onko teille tulossa lapsia? Miten olette sopineet lasten henkisen kasvatuksen? Jääkö se sinun vai äidin kontolle? Entä teettekö toisillenne muita myönnytyksiä, esim suostutko kirkkohäihin tai onko vaimollesi ok kaikki maallisemmat ajatuksesi tai harrastuksesi?

Molemmilla on jo lapsia, ja lisää ei ole tarkoitus hankkia. Jos kuitenkin yhteinen lapsi tulisi, minulle kävisi kaste ja lapsen liittäminen kirkon jäseneksi. Kumppanini ei ole mitenkään fanaattinen uskovainen, ja henkisessä kasvatuksessa löytäisimme varmasti kompromissit. Hän voisi (sitten kun lapsi olisi hieman vanhempi) puolestani kertoa uskonasioista, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Näen kristinuskon sillä tavalla kiinteästi kulttuurillisena asiana, että hyvä siitäkin on peruasiat tietää. Vaikka en itse usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon ja koen uskonnoissa olevan enemmän huonoja kuin hyviä asioita, en ole täysin uskontovastainen.

Kirkkohäihin en suostu, ja kumppanini on sen hyväksynyt.

Käytän alkoholia (myös joskus humaltumistarkoituksessa)  ja se on naiselleni ok. Myös hän ottaa alkoholia silloin tällöin, mutta välttää humaltumista. Emme rajoita toistemme harrastuksia. Yhdessä urheilemme, käymme keikoilla, katsomme telkkaria/elokuvia, kokkaamme, tapaamme ystäviä/sukulaisia, matkailemme ja mitä pariskunnat nyt yleensä tekevät (tietenkin lasten ehdoilla). En koe että naiseni usko rajoittaa minun elämääni tai yhteistä elämäämme millään tavalla.

Mulla ei itseasiassa ole mitään kysyttävää kun tiedän että tuo voi ihan hyvin toimia. 

T: Ateistinainen, seurustelen uskovaisen (isl*m) miehen kanssa täysin ilman mitään ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkä suuntaukseen kasvatatte lapsenne?

(Itse uskon molempiin, btw. Minusta tiede ja perimätiedon kautta siirtyneet kertomukset eivät kumoa toisiaan. Homma menee vikaan siinä kun raamattua luetaan totena. Sehän on täynnä kansan kielellä kerrottuja kuvauksia miten jokin ilmiö on syntynyt. Ajalta ennen kun tiedettiin vielä niin tarkkaan. )

Ks. edellinen vastaus. Minä olen kertonut kumppanilleni mielipiteeni raamatusta, että se on ihmisten kirjoittama kirja joka sisältää oman aikansa uskomuksia, tarinoita ja moraalisääntöjä. Aikansa tuote. Hänen mukaansa raamattua pitäisi tulkita sovitettuna nykyaikaan, ei kuten piru raamattua lukee. Minusta se kuulostaa hieman siltä, että sitä voidaan tulkita aina ns. parhain päin. Parempi tietenkin niin, kuin toteuttaa kirjaimellisesti kivityksiä ja vaikka mitä mestauksia.

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkä suuntaukseen kasvatatte lapsenne?

(Itse uskon molempiin, btw. Minusta tiede ja perimätiedon kautta siirtyneet kertomukset eivät kumoa toisiaan. Homma menee vikaan siinä kun raamattua luetaan totena. Sehän on täynnä kansan kielellä kerrottuja kuvauksia miten jokin ilmiö on syntynyt. Ajalta ennen kun tiedettiin vielä niin tarkkaan. )

Ks. edellinen vastaus. Minä olen kertonut kumppanilleni mielipiteeni raamatusta, että se on ihmisten kirjoittama kirja joka sisältää oman aikansa uskomuksia, tarinoita ja moraalisääntöjä. Aikansa tuote. Hänen mukaansa raamattua pitäisi tulkita sovitettuna nykyaikaan, ei kuten piru raamattua lukee. Minusta se kuulostaa hieman siltä, että sitä voidaan tulkita aina ns. parhain päin. Parempi tietenkin niin, kuin toteuttaa kirjaimellisesti kivityksiä ja vaikka mitä mestauksia.

Mikä kuulostaa siltä, että tulkitaan parhain päin? En siis itse lue enkä tulkitse raamattua ja kirkostakin erosin sen jälkeen kun lukion uskonnon opettaja messusi kuinka saatanaa pitää kunnioittaa. (Huh huh!) Aiemmassa siis koitin kuvailla sitä, että olen kiinnostunut ymmärtämään miten tiede tai jokin uskonnollinen kirja ovat alkunsa saaneet. Eli en ole fanaattinen, vaan utelias kaikin tavoin kuulemaan mitä mikäkin yhteisö sanoo. Mustavalkoisuutta ylipäätään on hyvä välttää.

(Lisäksi minulla on oma käsityskyky siitä miten esim big bang on syntynyt. Eli uskon Jumalaan, mutta en halua käyttää sitä sanaa. Sen sanan ovat uskonnot vääristäneet.)

Hyväksyykö naisesi peppuseksin?

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa. 

Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa. 

Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen. 

Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä? 

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.

En pystyisi seurustelemaan mielikuvitusolentoihin uskovan kanssa, oli se sitten Jumala tai yksisarvinen.

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa. 

Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa. 

Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen. 

Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä? 

Just tätä mä tarkoitan. Se, mikä ohjaa kristittyä tekemään hyvää, on ei-uskovaisen maailmankuvassa sellainen typistynyt versio yleisestä hyvänteosta ja solidaarisuudesta, josta puuttuu hengellinen elementti kokonaan. Tämä kuulostaa varmaan ihan huuhaalta, jos ei usko, mutta kyse ei ole mistään ennakkoluuloista uskottomia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.

Ks. mitä kirjoitin yllä. Kyse ei ole siitä, että ei-uskovaiset olisivat jotenkin vailla moraalia, mutta se moraali ei ole hengellistä moraalia vaan maailmallista. Perustuu maailmalliseen filosofiaan ja omaan tulkintaan ja ajatteluun, hengellisyys puuttuu. Toisaalta korvaani särähtää tuokin, kun puhut, että "kumppani ei ole mitenkään fanaattinen". Uskovien ja ei-uskovien käsitykset fanaattisuudesta ovat yleensä aika erilaiset, eikä hengelliselle kasvulle voi tehdä hyvää, että puolison mielestä on (ainakin jossain määrin) sitä parempi, mitä vähemmän uskonto vaikuttaa ajatteluun jne. Aito fanaattisuus ei tietenkään ole hyvä asia, mutta se on oikeasti konservatiivisissakin uskovaispiireissä todella harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa. 

Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa. 

Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen. 

Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä? 

Just tätä mä tarkoitan. Se, mikä ohjaa kristittyä tekemään hyvää, on ei-uskovaisen maailmankuvassa sellainen typistynyt versio yleisestä hyvänteosta ja solidaarisuudesta, josta puuttuu hengellinen elementti kokonaan. Tämä kuulostaa varmaan ihan huuhaalta, jos ei usko, mutta kyse ei ole mistään ennakkoluuloista uskottomia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.

Ks. mitä kirjoitin yllä. Kyse ei ole siitä, että ei-uskovaiset olisivat jotenkin vailla moraalia, mutta se moraali ei ole hengellistä moraalia vaan maailmallista. Perustuu maailmalliseen filosofiaan ja omaan tulkintaan ja ajatteluun, hengellisyys puuttuu. Toisaalta korvaani särähtää tuokin, kun puhut, että "kumppani ei ole mitenkään fanaattinen". Uskovien ja ei-uskovien käsitykset fanaattisuudesta ovat yleensä aika erilaiset, eikä hengelliselle kasvulle voi tehdä hyvää, että puolison mielestä on (ainakin jossain määrin) sitä parempi, mitä vähemmän uskonto vaikuttaa ajatteluun jne. Aito fanaattisuus ei tietenkään ole hyvä asia, mutta se on oikeasti konservatiivisissakin uskovaispiireissä todella harvinaista.

Miksi se "hengellinen elementti" tekee siitä solidaarisuudesta sitten jotenkin parempaa? Kun itse jos maalaisjärjellä ajattelisi, niin asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin: minä olen solidaarinen ym, koska haluan olla sitä; en siksi, että minun tulee käyttäytyä "hyvin" jotta varmistan taivaspaikkani..? 

Miksi se, että haluan ihan puhtaasti tehdä hyvää ja olla hyvä, on huonompaa vain siksi, ettei sille ole hengellistä pohjaa? 

Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa. 

Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa. 

Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen. 

Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä? 

Just tätä mä tarkoitan. Se, mikä ohjaa kristittyä tekemään hyvää, on ei-uskovaisen maailmankuvassa sellainen typistynyt versio yleisestä hyvänteosta ja solidaarisuudesta, josta puuttuu hengellinen elementti kokonaan. Tämä kuulostaa varmaan ihan huuhaalta, jos ei usko, mutta kyse ei ole mistään ennakkoluuloista uskottomia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.

Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.

Ks. mitä kirjoitin yllä. Kyse ei ole siitä, että ei-uskovaiset olisivat jotenkin vailla moraalia, mutta se moraali ei ole hengellistä moraalia vaan maailmallista. Perustuu maailmalliseen filosofiaan ja omaan tulkintaan ja ajatteluun, hengellisyys puuttuu. Toisaalta korvaani särähtää tuokin, kun puhut, että "kumppani ei ole mitenkään fanaattinen". Uskovien ja ei-uskovien käsitykset fanaattisuudesta ovat yleensä aika erilaiset, eikä hengelliselle kasvulle voi tehdä hyvää, että puolison mielestä on (ainakin jossain määrin) sitä parempi, mitä vähemmän uskonto vaikuttaa ajatteluun jne. Aito fanaattisuus ei tietenkään ole hyvä asia, mutta se on oikeasti konservatiivisissakin uskovaispiireissä todella harvinaista.

Miksi se "hengellinen elementti" tekee siitä solidaarisuudesta sitten jotenkin parempaa? Kun itse jos maalaisjärjellä ajattelisi, niin asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin: minä olen solidaarinen ym, koska haluan olla sitä; en siksi, että minun tulee käyttäytyä "hyvin" jotta varmistan taivaspaikkani..? 

Miksi se, että haluan ihan puhtaasti tehdä hyvää ja olla hyvä, on huonompaa vain siksi, ettei sille ole hengellistä pohjaa? 

Se ei ole huonompaa, se on erilaista ja perustuu eri asioihin. Hengellinen moraali ei tarkoita sitä, että on kasa sääntöjä, joita sitten noudatetaan ja "varmistetaan taivaspaikka" (tässäkin mennään ihan täysillä metsään, koska erittäin keskeinen asia kristinuskossa on se, että pelastusta ei voi kukaan ansaita). Siinä ei ole mitään hengellistä sen puoleen kuin raamatullistakaan. Yksinkertaistettuna kyse on ainakin omasta mielestäni juuri siitä, että ne eivät ole vain sääntöjä, vaan siellä on taustalla isompi juttu. Olen minäkin esimerkiksi avulias senkin takia, koska haluan olla, katson sen olevan oikein ja siitä seuraa minulle ja toisille hyvää, mutta myös siksi, että se on Jumalan tahto ja siinä mun tekemisessäni ja valinnoissani tulee ilmi lähimmäisenrakkaus ja se, että haluan olla lähellä Jumalaa enkä omia itsekkäitä viettejäni.

Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.

Minä olen. Älä viitsi yleistää omista kokemuksistasi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.

Ja usko synnyttää rakkautta. Kun Jumalan Poika on kärsinyt rangaistuksen puolestani ja ottanut syntini ristillä niskaansa (kuten kaikkien muidenkin ihmisten) että minä olisin Jumalan silmissä vapaa, olen nyt vapaa antamaan sitä kaikkea hyvää ja rakkautta muille. Rakastakaa toisianne kuten minä olen rakastanut teitä, sanoi Jeesus.