Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen ateistimies ja seurustelen uskovaisen naisen kanssa. Rakastamme toisiamme. Kysy mitä haluat.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.
Ja usko synnyttää rakkautta. Kun Jumalan Poika on kärsinyt rangaistuksen puolestani ja ottanut syntini ristillä niskaansa (kuten kaikkien muidenkin ihmisten) että minä olisin Jumalan silmissä vapaa, olen nyt vapaa antamaan sitä kaikkea hyvää ja rakkautta muille. Rakastakaa toisianne kuten minä olen rakastanut teitä, sanoi Jeesus.
Toki jos jumala olisi oikeasti hyvä ja rakastava, niin eihän hän olisi mitään ihmisuhreja vaatinut itseään lepyttääkseen jostain aivan mitättömästä asiasta.
Minulla on tästä oma käsitykseni mutta en koe olevani niin viisas että alkaisin opettaa. Sen verran pelkään Jumalaa kuitenkin. Raamatusta löytyy asiasta esim. Roomalaiskirje 5 luku, Aadamista ja Kristuksesta. Rukoilen kyllä puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.
Ja usko synnyttää rakkautta. Kun Jumalan Poika on kärsinyt rangaistuksen puolestani ja ottanut syntini ristillä niskaansa (kuten kaikkien muidenkin ihmisten) että minä olisin Jumalan silmissä vapaa, olen nyt vapaa antamaan sitä kaikkea hyvää ja rakkautta muille. Rakastakaa toisianne kuten minä olen rakastanut teitä, sanoi Jeesus.
Toki jos jumala olisi oikeasti hyvä ja rakastava, niin eihän hän olisi mitään ihmisuhreja vaatinut itseään lepyttääkseen jostain aivan mitättömästä asiasta.
Minulla on tästä oma käsitykseni mutta en koe olevani niin viisas että alkaisin opettaa.
Aha. No onneksi minä olen.
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Arvomaailmat voivat olla hyvinkin samankaltaiset ateistilla ja uskovaisella. Mutta toki se eri käsitys uskosta on iso erottava tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksyykö naisesi peppuseksin?
E ole ap, mutta miksi peppuseksi olisi väärin?
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa.
Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa.
Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen.
Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä?
Sama pisti silmään...ja olen uskis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
No tähän mä en voi mitään sanoa, koska eihän sun miehesi edes ole kristitty. Niin ainakin tuolla ekalla sivulla sanoit. En mä tiedä, miten toiset uskonnot asiasta opettavat, mutta kristitty ei kyllä tuollaista voi sanoa, tai sitten hän ei ole tainnut ikinä elämässään avatakaan Raamattua (tai ei ole ymmärtänyt lukemastaan sanaakaan). Se, että hyvillä teoilla tai "olemalla hyvä ihminen" pelastuisi, on harhaoppisuutta ja Raamatussa sanotaan suoraan, ettei asia ole niin.
Joka tapauksessa tuo jälkimmäinen kysymykseni oli lähinnä ihmettelyä. Ensimmäisenä esittämääni kysymykseen toivoisin vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arkihan on käytännön tekoja, joten nainen on todennäköisesti siisti ja luotettava, joten sinähän hyödynnät. Ateistit ja vassarit syö sängyssä ja nai keittiössä, eikä sellainen sovi epävakaille.
Hei ap, mitä mieltä naisesi on siitä että tulet palamaan ikuisuuden helvetin tulessa ja se ajatus painaa hänen mieltään jokaisena päivänä elämänsä loppuun saakka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä uskomatonkin voi olla kunnon kansalainen mutta jos täältä haluaa ikuiseen elämään pelastua niin ainoa tie on Jeesuksen sovituksen hyväksyminen sillä ei meistä ihmisistä kukaan ole sellainen joka ei olisi tehnyt koskaan mitään väärää.
Ja usko synnyttää rakkautta. Kun Jumalan Poika on kärsinyt rangaistuksen puolestani ja ottanut syntini ristillä niskaansa (kuten kaikkien muidenkin ihmisten) että minä olisin Jumalan silmissä vapaa, olen nyt vapaa antamaan sitä kaikkea hyvää ja rakkautta muille. Rakastakaa toisianne kuten minä olen rakastanut teitä, sanoi Jeesus.
Toki jos jumala olisi oikeasti hyvä ja rakastava, niin eihän hän olisi mitään ihmisuhreja vaatinut itseään lepyttääkseen jostain aivan mitättömästä asiasta.
Minulla on tästä oma käsitykseni mutta en koe olevani niin viisas että alkaisin opettaa. Sen verran pelkään Jumalaa kuitenkin.
Mikään ei ole niin surullista, kuin 100% pelkoon perustuva kaikkivaltiaan tuittupäisen rankaisijan palvominen.
En koskisi vihan ja pelon varaan rakentuvaan uskontoon pitkällä tikullakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
No tähän mä en voi mitään sanoa, koska eihän sun miehesi edes ole kristitty. Niin ainakin tuolla ekalla sivulla sanoit. En mä tiedä, miten toiset uskonnot asiasta opettavat, mutta kristitty ei kyllä tuollaista voi sanoa, tai sitten hän ei ole tainnut ikinä elämässään avatakaan Raamattua (tai ei ole ymmärtänyt lukemastaan sanaakaan). Se, että hyvillä teoilla tai "olemalla hyvä ihminen" pelastuisi, on harhaoppisuutta ja Raamatussa sanotaan suoraan, ettei asia ole niin.
Joka tapauksessa tuo jälkimmäinen kysymykseni oli lähinnä ihmettelyä. Ensimmäisenä esittämääni kysymykseen toivoisin vastauksia.
Eli siis uskovaisena ei riitä, että uskoo jumalaan, pitää lisäksi uskoa Sinun Jumalaasi? :) Mä vähän odottelinkin tämmöistä reaktiota, muistuipa taas mieleen miksi on helpompi olla ateisti niin ei mene jumalat sekaisin tai tule vahingossa valittua väärää :D
Mun (ei-kristitty m*slimi)mieheni on muuten sitä mieltä, että on vain yksi Jumala. Ja se on ihan sama onko se kristityn, juutalaisen vai m*slimin jumala. Sama hemmo kyseessä, ja sen palvonnalla on vain eri (kulttuurisidonnaisia) muotoja. Ei sitten liene "kunnon uskovainen" tietyissä piireissä..?
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
No tähän mä en voi mitään sanoa, koska eihän sun miehesi edes ole kristitty. Niin ainakin tuolla ekalla sivulla sanoit. En mä tiedä, miten toiset uskonnot asiasta opettavat, mutta kristitty ei kyllä tuollaista voi sanoa, tai sitten hän ei ole tainnut ikinä elämässään avatakaan Raamattua (tai ei ole ymmärtänyt lukemastaan sanaakaan). Se, että hyvillä teoilla tai "olemalla hyvä ihminen" pelastuisi, on harhaoppisuutta ja Raamatussa sanotaan suoraan, ettei asia ole niin.
Joka tapauksessa tuo jälkimmäinen kysymykseni oli lähinnä ihmettelyä. Ensimmäisenä esittämääni kysymykseen toivoisin vastauksia.Eli siis uskovaisena ei riitä, että uskoo jumalaan, pitää lisäksi uskoa Sinun Jumalaasi? :) Mä vähän odottelinkin tämmöistä reaktiota, muistuipa taas mieleen miksi on helpompi olla ateisti niin ei mene jumalat sekaisin tai tule vahingossa valittua väärää :D
Mun (ei-kristitty m*slimi)mieheni on muuten sitä mieltä, että on vain yksi Jumala. Ja se on ihan sama onko se kristityn, juutalaisen vai m*slimin jumala. Sama hemmo kyseessä, ja sen palvonnalla on vain eri (kulttuurisidonnaisia) muotoja. Ei sitten liene "kunnon uskovainen" tietyissä piireissä..?
Ei tietenkään ole kunnon m*slimi. Ei hän voisi olla sinun, Kafirin kanssa, jos olisi oikea m*slimi.
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
No tähän mä en voi mitään sanoa, koska eihän sun miehesi edes ole kristitty. Niin ainakin tuolla ekalla sivulla sanoit. En mä tiedä, miten toiset uskonnot asiasta opettavat, mutta kristitty ei kyllä tuollaista voi sanoa, tai sitten hän ei ole tainnut ikinä elämässään avatakaan Raamattua (tai ei ole ymmärtänyt lukemastaan sanaakaan). Se, että hyvillä teoilla tai "olemalla hyvä ihminen" pelastuisi, on harhaoppisuutta ja Raamatussa sanotaan suoraan, ettei asia ole niin.
Joka tapauksessa tuo jälkimmäinen kysymykseni oli lähinnä ihmettelyä. Ensimmäisenä esittämääni kysymykseen toivoisin vastauksia.Eli siis uskovaisena ei riitä, että uskoo jumalaan, pitää lisäksi uskoa Sinun Jumalaasi? :) Mä vähän odottelinkin tämmöistä reaktiota, muistuipa taas mieleen miksi on helpompi olla ateisti niin ei mene jumalat sekaisin tai tule vahingossa valittua väärää :D
Mun (ei-kristitty m*slimi)mieheni on muuten sitä mieltä, että on vain yksi Jumala. Ja se on ihan sama onko se kristityn, juutalaisen vai m*slimin jumala. Sama hemmo kyseessä, ja sen palvonnalla on vain eri (kulttuurisidonnaisia) muotoja. Ei sitten liene "kunnon uskovainen" tietyissä piireissä..?
Ei tietenkään ole kunnon m*slimi. Ei hän voisi olla sinun, Kafirin kanssa, jos olisi oikea m*slimi.
Ok, kerron hänelle kun menen kotiin. Se on aina hienoa kun uskosi määritellään ulkopuolisin silmin. :) Tässä kontekstissahan (kafir) sillä, olenko uskoton vai vääräuskoinen, ei ole väliä. Mutta kyllä m*slimimies saa olla kristitynkin kanssa, ihan tiedoksesi vaan.
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoivaisten moraalia ohjaa pelko
Joitain asioita on kuule VIISASTAKIN pelätä. Omaksi vahingoksi ja kuolemaksi koituu jos päätät olla välittämättä esimerkiksi hirmumyrskystä vaikka sinua on varoitettu. Voit vapaasti valita, aiotko pyrkiä turvaan kuten sinua on kehotettu, vai jäätkö ylpeyttäsi (TYHMYYTTÄSI) uhmaamaan myrskyä.
joidenkin moraalia ohjaa TYHMYYS?
Tämä on muuten totta. Raamatussa puhutaan paljon jumalanpelosta ja nimenomaan sillä tavalla, että se on järkevää ja viisasta.
Btw, mun eilisiä kommenttejani on näköjään alapeukutettu melkoisesti, joten osaisiko joku alapeukuttaja perustella, miksi asia EI olisi niin, että ateistin ja uskovaisen moraalia ohjaavat eri asiat? Minusta se on ihan päivänselvä asia. Jos usko ei vaikuta arvoihin, ajatteluun ja maailmankatsomukseen merkittävästi, niin ei voi kovinkaan elävästä uskosta olla kyse, korkeintaan jonkinlaisesta tapakristillisyydestä. Vai meneekö ateisteilla tunteisiin se, ettei asetelma olekaan aina niin päin, hyväksyykö ateisti mielitettynsä hölmöt traditiot ja taikauskoiset uskomukset, vaan uskovainen saattaakin olla omista syistään haluamatta ateistia kumppanikseen?
Mä kyllä ymmärrän, ellei uskovainen halua ateistia kumppanikseen. Mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole siitä, sillä mun oma kumppani on hyväksynyt minut, jumalattoman, kumppanikseen ihan samalla lailla, kuin minäkin olen hyväksynyt hänet.
Tähän kumppanuuteen kuuluu sitten myös toisen kunnioittaminen, eli meillä ei tosiaankaan ole näitä joskus ateistien suusta kuultuja "miten viittit vielä uskoa tommoseen satuhahmoon" -keskusteluja. Minä hyväksyn sen, että mieheni uskoo jumalaan, ja hän hyväksyy sen, että minä en usko.
Jännästi tosin hän on sitä mieltä, että en joudu helvettiin vain siksi, etten usko jumalaan, koska tietää että olen hyvä ihminen ja hyvät ihmiset pääsee taivaaseen. (Tästä jos nyt ruvetaan vääntämään että usko on ainut tie pois kadotuksesta, niin mihin nuoret lapset sitten pääsee tai joutuu?)
No tähän mä en voi mitään sanoa, koska eihän sun miehesi edes ole kristitty. Niin ainakin tuolla ekalla sivulla sanoit. En mä tiedä, miten toiset uskonnot asiasta opettavat, mutta kristitty ei kyllä tuollaista voi sanoa, tai sitten hän ei ole tainnut ikinä elämässään avatakaan Raamattua (tai ei ole ymmärtänyt lukemastaan sanaakaan). Se, että hyvillä teoilla tai "olemalla hyvä ihminen" pelastuisi, on harhaoppisuutta ja Raamatussa sanotaan suoraan, ettei asia ole niin.
Joka tapauksessa tuo jälkimmäinen kysymykseni oli lähinnä ihmettelyä. Ensimmäisenä esittämääni kysymykseen toivoisin vastauksia.Eli siis uskovaisena ei riitä, että uskoo jumalaan, pitää lisäksi uskoa Sinun Jumalaasi? :) Mä vähän odottelinkin tämmöistä reaktiota, muistuipa taas mieleen miksi on helpompi olla ateisti niin ei mene jumalat sekaisin tai tule vahingossa valittua väärää :D
Mun (ei-kristitty m*slimi)mieheni on muuten sitä mieltä, että on vain yksi Jumala. Ja se on ihan sama onko se kristityn, juutalaisen vai m*slimin jumala. Sama hemmo kyseessä, ja sen palvonnalla on vain eri (kulttuurisidonnaisia) muotoja. Ei sitten liene "kunnon uskovainen" tietyissä piireissä..?
Häh? :D En mä noin sanonut. Eri uskonnot opettaa asioista eri tavalla (ei kai tämä voi ateistillekaan yllätyksenä tulla?), enkä mä ole tarpeeksi perehtynyt muihin uskontoihin osatakseni niiden oppeja koskeviin kysymyksiin ottaa kantaa kuin omaani. Mä en ole mitään uskontoja laittanut paremmuusjärjestykseen. Totesin muuten vain, miten asia on kristinuskon mukaan, koska mun kommenttiini vastasit. Kristinuskon sisällä tuo on harhaoppisuutta, koska mikään Raamatussa ei tue sitä tulkintaa, että omilla teoilla tai omalla hyvyydellä voisi pelastua.
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa.
Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa.
Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen.
Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä?
Just tätä mä tarkoitan. Se, mikä ohjaa kristittyä tekemään hyvää, on ei-uskovaisen maailmankuvassa sellainen typistynyt versio yleisestä hyvänteosta ja solidaarisuudesta, josta puuttuu hengellinen elementti kokonaan. Tämä kuulostaa varmaan ihan huuhaalta, jos ei usko, mutta kyse ei ole mistään ennakkoluuloista uskottomia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.
Ks. mitä kirjoitin yllä. Kyse ei ole siitä, että ei-uskovaiset olisivat jotenkin vailla moraalia, mutta se moraali ei ole hengellistä moraalia vaan maailmallista. Perustuu maailmalliseen filosofiaan ja omaan tulkintaan ja ajatteluun, hengellisyys puuttuu. Toisaalta korvaani särähtää tuokin, kun puhut, että "kumppani ei ole mitenkään fanaattinen". Uskovien ja ei-uskovien käsitykset fanaattisuudesta ovat yleensä aika erilaiset, eikä hengelliselle kasvulle voi tehdä hyvää, että puolison mielestä on (ainakin jossain määrin) sitä parempi, mitä vähemmän uskonto vaikuttaa ajatteluun jne. Aito fanaattisuus ei tietenkään ole hyvä asia, mutta se on oikeasti konservatiivisissakin uskovaispiireissä todella harvinaista.
Näinpä juuri. Olen elävässä uskossa, eli en tapakristitty enkä uskonnollinen fanaatikko. Uskova uskoo myös pahuuden ilmenemiseen henkimaailmassa.
Ateisti ei. Tätä pahuus käyttää hyväkseen ja ajaa "väärän ikeen kantajan" parisuhteen jossain vaiheessa ristiriitoihin ja kriisiin.
Toki, jos molemmat ovat uskoissaan taskulämpimiä, se sopii pahuudelle mainiosti.
Parisuhde etenee inhimillisesti, mutta samalla ns. uskova osapuoli loittonee Jumalasta.
Sanotaan nyt vielä, että usko EI tarkoita (vakn) Jumalan totenapitämistä vaan Hänen tahtonsa tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Mä nyt vastaan tähän ei-uskovaisena, joka seurustelee uskovaisen (so. Jumalaan uskovan) kanssa.
Ei se, että en usko jumalaan, tarkoita sitä, että mun arvomaailma olisi jotenkin kovin erilainen mun (jumalaan uskovan) miehen kanssa.
Olen sitä mieltä, että köyhiä ja heikompiosaisia pitää auttaa; että lähimmäistä tulee kohdella siten, kuin haluaisi itseään kohdeltavan. En kiroile tai ryyppää ja uskon ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Se, että en ole tätä mieltä siksi että pyhässä kirjassa näin sanotaan, ei mun mielestä tee näistä mun arvoista yhtään sen hullumpia. Toinen uskoo jumalaan ja toinen ei - mutta silti meidän arvomaailmat on ihan yksi yhteen.
Tässä valossa pidän sun kommenttia hieman...ylimielisenä. Ikään kuin me uskottomat oltaisiin automaattisesti jotenkin huonompia tai moraalittomampia ihmisiä?
Just tätä mä tarkoitan. Se, mikä ohjaa kristittyä tekemään hyvää, on ei-uskovaisen maailmankuvassa sellainen typistynyt versio yleisestä hyvänteosta ja solidaarisuudesta, josta puuttuu hengellinen elementti kokonaan. Tämä kuulostaa varmaan ihan huuhaalta, jos ei usko, mutta kyse ei ole mistään ennakkoluuloista uskottomia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi varsinaisesti mitään kysyttävää, mutta mua on aina ihmetyttänyt, miksi kukaan uskovainen haluaisi olla yhdessä ei-uskovaisen kanssa. En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin ateistin kanssa, koska ei meidän arvomaailmassamme todennäköisesti olisi paljoakaan samaa ja vaikka sattumalta olisikin, niin ne perustuisivat täysin eri asioille.
Itse ateistina en tämänkaltaista ajattelua koskaan ole ymmärtänyt. Omaan arvomaailmaani kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu. Olennaista arvoissani on myös se, että perhe on arjessamme keskiössä ja autamme sekä rakastamme toinen toisiamme. Tällaiset asiat opitaan mielestäni elämästä ja kasvatuksesta, ei välttämättä uskonnollisesta ohjekirjasta. Välillä puheesta kuuluu, että jotkut (huom. jotkut) uskovaiset kuvittelevat ateistien olevan moraalittomia ilman minkäänlaista suuntaa haahuilevia ihmisiä. Puhutaan niinkuin uskovilla ei olisi omatuntoa, joka ohjaa päätöksissä ja valinnoissa eteenpäin, vaan kaikki on pelkkää jumalan käskytystä tai sääntelyä.
Ks. mitä kirjoitin yllä. Kyse ei ole siitä, että ei-uskovaiset olisivat jotenkin vailla moraalia, mutta se moraali ei ole hengellistä moraalia vaan maailmallista. Perustuu maailmalliseen filosofiaan ja omaan tulkintaan ja ajatteluun, hengellisyys puuttuu. Toisaalta korvaani särähtää tuokin, kun puhut, että "kumppani ei ole mitenkään fanaattinen". Uskovien ja ei-uskovien käsitykset fanaattisuudesta ovat yleensä aika erilaiset, eikä hengelliselle kasvulle voi tehdä hyvää, että puolison mielestä on (ainakin jossain määrin) sitä parempi, mitä vähemmän uskonto vaikuttaa ajatteluun jne. Aito fanaattisuus ei tietenkään ole hyvä asia, mutta se on oikeasti konservatiivisissakin uskovaispiireissä todella harvinaista.
Näinpä juuri. Olen elävässä uskossa, eli en tapakristitty enkä uskonnollinen fanaatikko. Uskova uskoo myös pahuuden ilmenemiseen henkimaailmassa.
Ateisti ei. Tätä pahuus käyttää hyväkseen ja ajaa "väärän ikeen kantajan" parisuhteen jossain vaiheessa ristiriitoihin ja kriisiin.
Toki, jos molemmat ovat uskoissaan taskulämpimiä, se sopii pahuudelle mainiosti.
Parisuhde etenee inhimillisesti, mutta samalla ns. uskova osapuoli loittonee Jumalasta.
Sanotaan nyt vielä, että usko EI tarkoita (vakn) Jumalan totenapitämistä vaan Hänen tahtonsa tekemistä.
"Usko EI tarkoita (vain) Jumalan totenapitämistä vaan Hänen tahtonsa tekemistä."
Lisää rautalankaa, mutta sitähän riittää:
Tässä: Usko = pelastava usko; sellainen, jolla on merkitystä tuonpuoleisissa.
Muutenhan uskoja on monenlaisia, jokaiselle omansa.
Alue: Aihe vapaa
Toki jos jumala olisi oikeasti hyvä ja rakastava, niin eihän hän olisi mitään ihmisuhreja vaatinut itseään lepyttääkseen jostain aivan mitättömästä asiasta.