Lue keskustelun säännöt.
Ikää 35, lapset hankkimatta ja isäehdokas puuttuu. Kohtalotovereita?
07.10.2018 |
Toiveissa olisi ihan tavallinen perhe-elämä, parisuhde ja lapsia. Sopivaa miestä on kuitenkin vaikea löytää, kiinnostus on yleensä ollut vain toispuoleista. Toisaalta myös luottamukseni miehiä kohtaan on petetty niin monta kertaa, etten välttämättä tiedä kuinka pystyisin luottamaan toiseen niin paljon että uskaltaisin perheen. Eihän luottamus tietenkään ole mikään valmis pakettiratkaisu, vaan se pitää rakentaa, sen ymmärrän.
Ikää on 35, ja mahdollisuudet lapsen saamiselle pienenevät koko ajan. Tiedostan sen, että jossain vaiheessa ikä tulee vastaan, eikä biologisten lasten saaminen ole enää mahdollista. Pelkona on, etten tule koskaan tapaamaan sopivaa ihmistä, jonka kanssa perheen perustaminen olisi mahdollista ja tuntuisi hyvältä ratkaisulta. Pelkään myös, että tulen olemaan yksin ilman parisuhdetta, kun oikeanlaista ihmistä ei vain tunnu löytyvän. Tuntuu jotenkin surulliselta, että joudun ehkä vuosien päästä tyytymään kohtalooni ja toteamaan, että nämä toiveet elämässä eivät toteudu.
Onko muita samassa tilassa olevia, joilta saisi vertaistukea? Tai oletko kenties ollut samassa tilanteessa, mutta kaikki kääntyi parhain päin?
Kommentit (60)
Sama. Mutta haluaisin vain sen lapsen en miestä. Kokemukset miehistä sen verran ankeat, etten halua enää edes yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli pesunkestävä vanhapiika. 42-v tapasi miehen ja minut sai 44-vuotiaana. Älä siis menetä toivoasi 😀
Täällä kohtalotoveri. Erosin just pitkästä suhteesta ja nyt tuntuu ihan hirveältä ajatukselta, että pitäisi joku uusi mies löytää. Kiire tulee kun lapsia myös haluan, mutta hyvän miehen löytäminen on tosi vaikeaa. Enkä edes ole vielä pitkään aikaan valmiskaan tapaamaan ketään, niin pahalta edelleen tuntuu.
No tiedän ainakin yhden joka löysi miehen 36 v ja teki lapsen sitten 37 tai 38 v, aika pian häiden jälkeen.
En ole. Sanoisin ettei enää kannata odottaa mitään Elämän Rakkautta, jos ihan todella lapsia haluat. Hanki yksin tai hanki sellainen RIITTÄVÄ tyyppi, jonka kanssa kykenet jakamaan vanhemmuuden.
Vanhanaikaista romantisointia muutenkin ajatella että löytyy se prinssi uljas, jonka kanssa tehdään lapset ja eletään onnellisena elämän tappiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin peukutan lapsen hankinnan puolesta (joko yksin tai melko sopivan kanssa) mahdollisimman pian!! Itse tapasin mieheni 31vuotiaana ja melkein heti päätettiin että lapsi saa tulla. No ei kuulunut. Hoidot aloitettiin heti kun julkisella sektorilla mahdollista ja yksi onnellinen lopputulos saatiin. Toista kun yritettiin, niin siitä tulikin pitempi tie ja kun kaikki voitava oli tehty, täytyi hoidot lopettaa tuloksettomana. Vasta tuolloin tajusin, miten heikot mahdollisuudet meillä oli ollut ja millainen onni saatiin kokea lapsen myötä. Säännölliset kuukautiset tms normaali kehon toiminta kun ei kerro mitään kyvystäsi lisääntyä..
Olin vastaavassa tilanteessa mutta niin kuin sanoit, kaikki kääntyi parhain päin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko hankkia lapsen jonkun yksinäisen miehen kanssa? Heitäkin on paljon, heteroita ja ei heteroita.
Mulla ihan sama tilanne. Ongelmallista vielä, että olen yksipuolisesti rakastunut mieheen, joka ei ole minusta kiinnostunut, eikä kukaan muu tunnu miltään. Olen yrittänyt unohtaa ja katsella muita, mutta sydän sanoo että hän on se ainoa oikea. En voi perustaa perhettä sellaisen kanssa jota en aidosti rakasta. Tämä tuntuu välillä epäreilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole. Sanoisin ettei enää kannata odottaa mitään Elämän Rakkautta, jos ihan todella lapsia haluat. Hanki yksin tai hanki sellainen RIITTÄVÄ tyyppi, jonka kanssa kykenet jakamaan vanhemmuuden.
Vanhanaikaista romantisointia muutenkin ajatella että löytyy se prinssi uljas, jonka kanssa tehdään lapset ja eletään onnellisena elämän tappiin.
Mutta löytyykö tuossa iässä vielä miehiä joita voi höynäyttää liittoon, jossa vaimo ei oikeasti välitä miehestä?
Mä olin täyttänyt 35 ja siitä puolen vuoden kuluttua olin löytänyt mieheni. Olin 36, kun minulla oli lapsi ja aviomies.
Ei noita tiedä etukäteen.
Ole avoin ja ole utelias. Se on paras ohje...itse olin niin arka tutustumaan ja luottamaan. Sitten löysin sen tyypin, jota olik jo monena vuonna miettinyt, että onpa hieno ihminen. Ehkä ajattelin itselleni liian hyväksi, mutta ihannoin ja kunnioitan ja arvostin. Ja toivoin, että tutustuisin.
Sitten vaan tuli se tilanne yht`äkkiä ja se tuli niin arvaamatta, että olin spontaanisti avoin.
Toki tuli omia klikkejä sitten matkalla, mutta olen onnellinen, että kohdattiin. Siitä se lähti. Olen nyt kolmen lapsen äiti ja just hyvä ukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten tehtailu muuten kuin vankassa parisuhteessa on itsekkyyden huippu!
Jos sinä kupsahdat, lapsi jää orvoksi.
Ja yh.äiti on muutenkin heikoilla. Tuppaavat takertumaan lapseen ja pitävät tätä kumppanin korvikkeena.
Sitten vielä haukutaan lapsettomia itsekkäiksi!!
Hei, olin sinkku vielä 40 v. Sitten 41 v jo seurustelin. Lapset sain 43 ja 44v helposti, mutta kolmatta ei enää kuulunut. Todella hyvän miehen sain, hän oli puolestaan ollut noin 12 vuoden suhteessa, joka ei johtanut mihinkään...Itsellä oli vaikea ylipäätään löytää sopivia miehiä. Omia mahdollisuuksiani paransi huomattavasti täysin uuden ammatin opiskelu noin 35-40 ikävuoden välillä. Eli työn kautta mieheni tapasin, vaikkei työkaveri suoraan ollutkaan. Suosittelen aloja, joissa tavataan paljon ihmisiä (esim. sosiaali- ja terveydenhuollon alat), on naisia ja miehiä, kaiken ikäisiä. Kannattaa miettiä, tapaatko lainkaan oman tyyppisiä ihmisiä.
Jokin selitys tuolle hapuilulle on, omat kriisit on käytävä kaikkien meidän ja se on hyvääkin aikaa. Anna sillekin aikaa. Kuitenkin, sopiva kumppani hyväksyy sinut kriiseineen päivineen. Antaisin neuvoksi, älä tee hätiköityjä päätöksiä - sopiva ihminen saattaa olla lähempänä kuin luulet. Itseä tosin rauhoitti nettideittailu, vaikka usein jäin kirjoittelun asteelle. Mutta että jotain oli meneillään, se oli rauhoittavaa. Itsellä oli jo lähellä perhettä toivovan homomiehen tapaaminen, mutta onneksi tuo mieskin toppuutteli. Hänkin oli varma, että vielä tapaan jonkun.
Mitään romanttisia hömpötyksiä ei kannata pitää kriteerinä, vaan ystävyyden kautta kannattaa lähteä liikkeelle, turha odotella mitään jalat alta-tuntemuksia, itselle ei ainakaan ole koskaan tullut ja olen todella onnellinen parisuhteessani.
Kertokaa lisää kaikki te myöhäisessä vaiheessa perheen saaneet
Ehkä joudut valitsemaan lapsen ja parisuhteen väliltä, mutta valitse pian. Parisuhteetkin tuppaa olemaan nykyään hajoavaisia. On tuolla noita homojakin, jotka isäksi haluaisivat. Ja siittiön luovuttajia.
Itse olen hyvin onnellinen, että mies löytyi aikoinaan kirjeenvaihtoilmolla. Sain lapset 30 ja 32 veenä. Sen jälkeen pelkkiä keskenmenoja. Yhä yhdessä, kohta 20 vuotta.
Hei täällä minä ole, ja odotan sinua.
Koska ja missä nähdään ja lisäännytään? 100% laatuliha takuu ja joutsenlippu.
Minä löysin mieheni vasta 36 vuotiaana. Nyt 39:nä olen naimisissa ja pienen tytön äiti. :) Enkä tosiaan joutunut tyytymään, vaan edellen hämmentelen, miten löysinkin niin minulle sopivan miehen.
En ole kyllä samassa tilanteessa, mutta jos olisin niin olisin pikaisesti matkalla keinohedelmöitykseen jos tuon ikäisenä vielä lapsia haluaisin... Ei ole aikaa odotella mitään prinssi hurmaavaa enää tuossa iässä mikäli siis ne lapset on haaveena eikä vain parisuhde.