Millaisista naisista uskovaiset miehet pitävät ja missä heitä voisi tavata?
Haluaisin uskovaisen puolison, mutta he taitavat yleensä olla varattuja kaikki siinä noin 35+ iässä? Mistä sellaisen voisi löytää?
Kommentit (65)
Älä meikkaa, juo, tanssi tms. Ole uskis neitsyt jolla on pinni päässä.
Kyllä kelpaa!
Vierailija kirjoitti:

En käytä alkoholia tai tupakoi sekä käytän todella vähän meikkiä. En ole enää neitsyt, mutta kumppaneita on ollut aivan pari elämäni aikana ja kaikki vakiintuneissa suhteissa. Siinä mielessä olen "menetetty tapaus". Viimeisimmät viisi vuotta olen ollut kyllä täysselibaatissa. En käy toisaalta kirkossakaan (olen liian ujo sellaiseenkin).
T. Ap
Haluaisin kunnollisen puolison, jolla on paljon samoja piirteitä kuin uskovaisillakin, mutta en siedä sitä, että heidän mielestään vain yksi uskonto voi pelastaa helvettiin joutumiselta, muut ovat saatanasta, kuten uususkonnot ja agnostikotkin ovat saatanasta ja että oikein uskovat saavat hairahtua vapaammin, tehdä syntiä niin, että ei itse tarvitse kantaa siitä vastuuta, kun vain rukoilee ja näyttää katuvan syntejään. Lisäksi uskovaisena voikin liian helposti laittaa vaimon nyrkin ja hellan väliin sekä antaa vaimon passata perheen päätä.
Monet haluaa pelastaa syntisen naisen, joten porno jutut toimii.
Virallisesti haluavat sellaisen siveän uskovaisnaisen mutta oikeasti himoitsevat jänniä pahoja tyttöjä, joista sitten yrittävät kouluttaa itselleen kilttejä pikku vaimoja. Näin ainakin oma kokemukseni sanoo, ehkä niitä on järkevämpiäkin tapauksia.
Seurakunnissa tietysti. Oikeasti hyvät uskovat miehet ovat kyllä useimmiten varattuja, koska naisia on seurakunnissa yleensä enemmistö. Mutta kyllä vapaitakin hyviä voi löytää. Tietysti itse silloin olisi hyvä jakaa sama arvomaailma oikeasti.
Ja uskovat miehet ovat yksilöitä, ja etsivät naisessa eri asioita, ihan kuten kaikki muutkin miehet. Monille on tärkeää, että nainen on älykäs ja hyvä kumppani, toinen etsii herttaista pullanleipojaa. Jne.
olen uskovainen ja haluan puolisoksi vanhakantaisen konservatiivisen pullantuoksuisen mutta seksikkään ja urheilullisen tai muuten itsestään huolta pitävän naisen. Naisen joka haluaa joka aamu miestään ennen töihin lähtöä. Naisen joka on myös kodin hengetär.
Heitä voit tavata esim. moskeijoiden tienoilla, buddhalaisia miehiä tapaa heidän temppeleissään, hare krishna miehiin tutustut parhaiten siellä missä harrastavat omaa juttuaan. Satanistien, wiccalaisten, uuspakanoiden, ym. miehet löydät varmaan etsimällä netistä heidän kokoontumisiaan.
Isiksen toiminta on kai hiukan hiipumassa, mutta he kutsuivat naisia aktiivisesti kalifaattiinsa uskovaisten miehien kumppaneiksi.
Vierailija kirjoitti:
olen uskovainen ja haluan puolisoksi vanhakantaisen konservatiivisen pullantuoksuisen mutta seksikkään ja urheilullisen tai muuten itsestään huolta pitävän naisen. Naisen joka haluaa joka aamu miestään ennen töihin lähtöä. Naisen joka on myös kodin hengetär.
Eli siis haluat naisen, joka onkin oikeasti himokas ja seksuaalinen? Sellaisia löytyy varmasti jopa helpohkosti. Olen _oikeasti_ siveä ja estoinen. Lisäksi olen hyvin epävarma kehostani ja naisellisuudestani, vaikka olen hoikka ja kohtalaisen näköinen. Olen aina ajatellut olevani kelpaamaton tyttöystäväksi ja vaimoksi, sillä en ole tietynlainen stereotyyppinen ihannenainen, vaan naisellisen ulkokuoren alla olen jotenkin poikamainen ja rikkinäinen. Olen melko konservatiivinen arvoiltani, mutta joissain asioissa silti liberaalikin.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti haluavat sellaisen siveän uskovaisnaisen mutta oikeasti himoitsevat jänniä pahoja tyttöjä, joista sitten yrittävät kouluttaa itselleen kilttejä pikku vaimoja. Näin ainakin oma kokemukseni sanoo, ehkä niitä on järkevämpiäkin tapauksia.
Tätä vähän pelkään itsekin. Onko sellaisia miehiä, joille kelpaisi aidosti viaton ja romanttinen nainen? Ja sellaista, joka arvostaa rakkautta enemmän kuin fyysisyyttä? Olen hyvin epävarma itsestäni, erittäin ujo ja oikeasti kiltti. Ei kaltaistani varmaankaan kukaan halua tässä maailmassa. Olen vetänyt puoleensa lähinnä luonnehäiriöisiä ja väkivaltaisia miehiä, joiden kanssa yritin kiltisti kitkutella suhteessa vuosi toisensa jälkeen, enkä edes uskaltanut kertoa omia toiveitani. T. Ap

Minusta sinun ongelmasi on tässä kysymyksessä se, että et ymmärrä, mitä kristinusko on. Ei se ole mitään yleistä konservatiivisuutta, kiltteyttä tai seksuaalikielteisyyttä. Kristinusko on sitä, että me kaikki olemme syntisiä, mutta Jumala itse tuli tähän maailmaan, ja kuoli meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Kristitty on sellainen ihminen, joka uskoo tähän. Seksuaalisuudeltaan, luonteeltaan, arvoiltaan, ja toiveiltaan parisuhteessa hän voi sitten olla minkälainen tahansa. Joillekin seksi on erittäin tärkeää, toisille vähemmän. Myös sellaiselle, joka odottaa seksiä avioliittoon, päivittäinen monipuolinen seksielämä voi olla hyvin tärkeä asia.
Uskova ihminen usein haluaa puolisokseen uskovan ihmisen. Seurakunnassa. Voithan käydä tutustumassa, vaikka ei puolisoa löytyisi niin ystäviä ja ystävällisyyttä ainakin, ehkä usko sullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti haluavat sellaisen siveän uskovaisnaisen mutta oikeasti himoitsevat jänniä pahoja tyttöjä, joista sitten yrittävät kouluttaa itselleen kilttejä pikku vaimoja. Näin ainakin oma kokemukseni sanoo, ehkä niitä on järkevämpiäkin tapauksia.
Tätä vähän pelkään itsekin. Onko sellaisia miehiä, joille kelpaisi aidosti viaton ja romanttinen nainen? Ja sellaista, joka arvostaa rakkautta enemmän kuin fyysisyyttä? Olen hyvin epävarma itsestäni, erittäin ujo ja oikeasti kiltti. Ei kaltaistani varmaankaan kukaan halua tässä maailmassa. Olen vetänyt puoleensa lähinnä luonnehäiriöisiä ja väkivaltaisia miehiä, joiden kanssa yritin kiltisti kitkutella suhteessa vuosi toisensa jälkeen, enkä edes uskaltanut kertoa omia toiveitani. T. Ap
Minusta sinun ongelmasi on tässä kysymyksessä se, että et ymmärrä, mitä kristinusko on. Ei se ole mitään yleistä konservatiivisuutta, kiltteyttä tai seksuaalikielteisyyttä. Kristinusko on sitä, että me kaikki olemme syntisiä, mutta Jumala itse tuli tähän maailmaan, ja kuoli meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Kristitty on sellainen ihminen, joka uskoo tähän. Seksuaalisuudeltaan, luonteeltaan, arvoiltaan, ja toiveiltaan parisuhteessa hän voi sitten olla minkälainen tahansa. Joillekin seksi on erittäin tärkeää, toisille vähemmän. Myös sellaiselle, joka odottaa seksiä avioliittoon, päivittäinen monipuolinen seksielämä voi olla hyvin tärkeä asia.
Ymmärrän, mitä kristinusko on, ja sen moninaisuudenkin, mutta en tunne juurikaan uskovaisia kristittyjä. Itselläni on vain stereotypia, että he ovat "parempia" ihmisiä kuin keskivertosuomalaiset, jotka harrastavat irtoseksiä, juovat paljon alkoholia, tekevät abortteja ja hyppivät suhteesta toiseen. Lisäksi olen ajatellut, että he myöskin osaisivat kieltäytyä maailmallisista houkutuksista paremmin ja kontrolloida itseään.
Ihannemaailmassani mulla olisi perhe, jossa voisi olla vaikka 10 lasta, ei ikinä mitään ehkäisyä ja mies tekisi tärkeät päätökset, mutta saisin itse pääosin päättää lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyvistä asioista sekä kuitenkin olla oma itseni (joskus maalata/piirtää, laulaa ja soittaa pianoa sekä opiskella), vaikka tekisinkin kotitöistä valtaosan. Haluaisin olla miehelleni rakastava vaimo ja kävisimme kirkossa ja lukisimme Raamattua kotona sekä keskustelisimme monipuolisesti asioista. Ja parisuhde olisi romanttinen, uskollinen ja rakastava. Mies ei kuitenkaan pitäisi minua alempiarvoisena/orjana/hakattavana ym., vaikka olenkin nainen, vaan saisin olla kumppani ja tärkeä osa perhettä.
Mutta siis en kelpaa ilmeisesti sellaiseen, kun en ole tietynlainen ja uskovaiset miehet haluavatkin jonkun seksipedon oikeasti vaimokseen. Mulle kelpaisi 90% läheisyysajasta se "pelkkä" läheisyys ja hellyys ilman seksiäkin.
T. Ap
Yksi ongelmista on sekin, että olen todella "maailmallisesta" perheestä. Vanhempani ovat äärimmäisen liberaaleja ja ovat syövyttäneet ne arvot sisimpääni, vaikka itse olenkin konservatiivisempi. Kun olin vielä täysin neitsyt, tunsin itseni liian syntiseksi ja saastaiseksi kenellekään oikeasti kiltille uskovaiselle miehelle, sillä kuitenkin ajattelin seksiä ja fantasioin sellaisesta.
Sitten ajauduin päälle parikymppisenä sellaisten pahojen ja kokeneiden miesten seuraan ja he pettivät ja pahoinpitelivät, vaikka olisin halunnut vain perheen ja aviomiehen heistä itselleni. Nyt olen vielä syntisempi ja "käytetty", kun mulla on ollut pari suhdetta. En kelpaa varmaankaan enää kenellekään.
T. Ap
Ap hei, kyllä täältä nyt voisi sinulle mies löytyä :)
Uskovainen nainen olisi mulla hakusessa.
M36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti haluavat sellaisen siveän uskovaisnaisen mutta oikeasti himoitsevat jänniä pahoja tyttöjä, joista sitten yrittävät kouluttaa itselleen kilttejä pikku vaimoja. Näin ainakin oma kokemukseni sanoo, ehkä niitä on järkevämpiäkin tapauksia.
Tätä vähän pelkään itsekin. Onko sellaisia miehiä, joille kelpaisi aidosti viaton ja romanttinen nainen? Ja sellaista, joka arvostaa rakkautta enemmän kuin fyysisyyttä? Olen hyvin epävarma itsestäni, erittäin ujo ja oikeasti kiltti. Ei kaltaistani varmaankaan kukaan halua tässä maailmassa. Olen vetänyt puoleensa lähinnä luonnehäiriöisiä ja väkivaltaisia miehiä, joiden kanssa yritin kiltisti kitkutella suhteessa vuosi toisensa jälkeen, enkä edes uskaltanut kertoa omia toiveitani. T. Ap
Minusta sinun ongelmasi on tässä kysymyksessä se, että et ymmärrä, mitä kristinusko on. Ei se ole mitään yleistä konservatiivisuutta, kiltteyttä tai seksuaalikielteisyyttä. Kristinusko on sitä, että me kaikki olemme syntisiä, mutta Jumala itse tuli tähän maailmaan, ja kuoli meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Kristitty on sellainen ihminen, joka uskoo tähän. Seksuaalisuudeltaan, luonteeltaan, arvoiltaan, ja toiveiltaan parisuhteessa hän voi sitten olla minkälainen tahansa. Joillekin seksi on erittäin tärkeää, toisille vähemmän. Myös sellaiselle, joka odottaa seksiä avioliittoon, päivittäinen monipuolinen seksielämä voi olla hyvin tärkeä asia.
Ymmärrän, mitä kristinusko on, ja sen moninaisuudenkin, mutta en tunne juurikaan uskovaisia kristittyjä. Itselläni on vain stereotypia, että he ovat "parempia" ihmisiä kuin keskivertosuomalaiset, jotka harrastavat irtoseksiä, juovat paljon alkoholia, tekevät abortteja ja hyppivät suhteesta toiseen. Lisäksi olen ajatellut, että he myöskin osaisivat kieltäytyä maailmallisista houkutuksista paremmin ja kontrolloida itseään.
Ihannemaailmassani mulla olisi perhe, jossa voisi olla vaikka 10 lasta, ei ikinä mitään ehkäisyä ja mies tekisi tärkeät päätökset, mutta saisin itse pääosin päättää lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyvistä asioista sekä kuitenkin olla oma itseni (joskus maalata/piirtää, laulaa ja soittaa pianoa sekä opiskella), vaikka tekisinkin kotitöistä valtaosan. Haluaisin olla miehelleni rakastava vaimo ja kävisimme kirkossa ja lukisimme Raamattua kotona sekä keskustelisimme monipuolisesti asioista. Ja parisuhde olisi romanttinen, uskollinen ja rakastava. Mies ei kuitenkaan pitäisi minua alempiarvoisena/orjana/hakattavana ym., vaikka olenkin nainen, vaan saisin olla kumppani ja tärkeä osa perhettä.
Mutta siis en kelpaa ilmeisesti sellaiseen, kun en ole tietynlainen ja uskovaiset miehet haluavatkin jonkun seksipedon oikeasti vaimokseen. Mulle kelpaisi 90% läheisyysajasta se "pelkkä" läheisyys ja hellyys ilman seksiäkin.
T. Ap
Miksi sinä koko ajan niputat uskovat miehet yhteen nippuun. Joku haluaa seksipedon, joku toinen ei, ihan niinkuin muissakin ihmisissä. Lähtökohtaisesti kuitenkaan seksissä ei avioliiton sisällä ole yhtään mitään pahaa tai sellaista, mistä pitäisi pidättäytyä.
Kymmenen lasta kiinnostaa varmaan lähinnä lestadiolaisia, suurin osa muista kristityistä miehistä haluaa sen 2-4 lasta kuin muutkin. Tai ei yhtään. Tai yhden. Tai mitä nyt kukin haluaa.
No kirkossa