Nastarenkaat tappavat ihmisiä enemmän kuin säästävät
Suurin osa suomaisista autoilijoista ajaa talvella nastarenkailla, sillä niiden uskotaan parantavan turvallisuutta. Ruotsalaistutkimuksen mukaan asia ei ole näin yksinkertainen.
Ruotsin liikenneviraston, Trafikverketin ja Chalmersin teknillisen korkeakoulun tutkimus väittää, että nastarenkaat aiheuttavat tosiasiassa enemmän kuolemantapauksia kuin säästävät ihmishenkiä.
Syyt johtopäätökseen ovat sellaisia, etteivät ne välttämättä heti mieleen tule.
Tutkijat eivät laskeneet suoraan liikenneonnettomuuksissa kuolleiden ihmisten määriä, vaan yleensä ihmisten elinvuosia. Kyse on siis osin välillisistä kuolemantapauksista.
Tutkijat myöntävät, että esimerkiksi Ruotsissa nastarenkaat säästävät 60–770 ihmishenkeä vuodessa, mutta niiden aiheuttamat oheisvaikutukset haukkaavat maailmanlaajuisesti 570–2 200 elinvuotta.
”Kun kaikki muuttujat otetaan huomioon, kuva on hyvin selkeä: nastarenkaat tosiasiallisesti tuhoavat enemmän elämää kuin säästävät”, sanoo Chalmersin yliopiston professori Sverker Molander.
Tärkein syy johtopäätökseen ovat nastojen aiheuttamat asvalttipäästöt. Nastat kuluttavat asvalttia ja nostattavat ilmaan mikroskooppisen pieniä partikkeleja. Tämä pöly sairastuttaa ihmisiä.
Tutkimuksessa keskityttiin hiukkasiin, joiden läpimitta on 2,5–10 mikrometriä. Ilmassa leijuvat hiukkaset aiheuttavat hengityselinten sairauksia, sydänkohtauksia ja jopa DNA-mutaatioita.
Pölyn vaikutus on tutkijoiden mielestä siis suurempi kuin nastoista saadut hyödyt.
Asvalttipölyn osuus sairauksista ja kokonaiskuolleisuudesta on 66–77 prosenttia.
Tutkimuksessa verrattiin nastarenkaita kitkoihin.
Maailman terveysjärjestö ja Kansainvälinen syöpätutkimuskeskus katsovat tällaiset hiukkaset kaikkein vaarallisimmiksi syöpien aiheuttajiksi.
Onnettomuuksien määrä arvioidaan alakanttiin
Toinen merkittävä tekijä on nastoissa käytettävä koboltti. Sen päälähde on Kongon demokraattinen tasavalta, jossa on erittäin paljon pieniä kaivoksia. Niissä tapahtuu lukuisia julkisuudelta pimentoon jääviä onnettomuuksia.
Tutkijat arvelevat, että onnettomuuksien määrä on aliarvioitu.
Kolmas syy on koboltin kaivamisesta syntyvät alueelliset konfliktit. Vaikka kaivokset tuovat vaurautta, vauraus ei jakaudu tasaisesti, vaan enemminkin lisää eriarvoisuutta. Se lisää huono-osaisuutta ja kuolemia. Osittain syynä on korruptio.
Kun tutkijat laskivat yhteen hyödyt ja haitat, he tulivat siihen lopputulokseen, että 23–33 prosenttia nastarenkaiden kielteisistä terveysvaikutuksista jää niiden maiden ulkopuolella, joissa niitä käytetään.
Tutkijat suosittelevat varovaista ajamista hyvillä kitkarenkailla. Ja jos mahdollista, talvella oman auton käyttöä kannattaa yrittää vähentää ja käyttää muita, julkisia kulkuvälineitä.
”Useimmissa nykyautoissa on luistonestojärjestelmät, joiden ansiosta ne ovat turvallisempia ajaa suuremmilla nopeuksilla. Tarvitaan lisää tutkimuksia sellaisista vaihtoehtoisista renkaista, jotka eivät aiheuta terveysongelmia”, sanoo tutkija Anna Furberg.
Koko tutkimus on luettavissa tästä PDF-dokumentista.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Olipas älytön juttu.
Mutta totta
Monet joutuvat olemaan talvisin sisällä pahoina päivinä, kun nastarenkailijat rouhivat tiestä pienhiukkasia, onneksi ongelmaan on herätty ja nastarengaskieltoja on laitettu jo osaan kaupunkien keskustoja. Ja suomeenkin tuli nastarengas kielto liikennemerkki
Taas yksi ruåtsalainen sponsoroitu 0-tutkimus. Aika isot haarukat noissa luvuissa: 60-770 jne.
Taas sarjasssamme "Tämä nostaa riskin sairastua/kuolla" idiotismia. Monessa muussakin asiassa on riski kuolla. Ja elämään kuolee 100% varmuudella. Vältä siis elämää niin et kuole.
Aika vaikeaa todistaa kausaalisuus asvalttihiukkasten ja mainittujen sairauksien välillä.
Voin käytön ja sydän-ja verisuonisairauksienkaan kausaalisuutta ei ole todistettu.
Juu kannattaa kaikkien jäädä liukkailla keleillä esim. koko talveksi sisätiloihin. Säästyy tutkimusten mukaan ihmishenkiä.
Meilläpäin tiet on kyllä talvella ihan jään ja lumen peitossa, että eipä ne nastarenkaat mitään sieltä rouhi. Mahtaa tutkijat omistaa kitkarengasyhtiön.
Joo, "ala käyttää kitkarenkaita". Kuinkahan moni SITTEN kuolee???? Se kun on niin, että ihmiset ei osaa ajaa niillä.
Nastakielto mahdollinen ilmanlaadun parantamiseksi
Uusien liikennemerkkien joukkoon kuuluu myös merkki, jolla kielletään ajamasta nastarenkailla tietyllä tieosuudella.
– Nastarengaskielto on kopioitu Ruotsista, Liikenneviraston Österman sanoo.
Hänen mukaansa Tukholmassa on pieni määrä kadunpätkiä, joissa ilmanlaatuun liittyvistä syistä on haluttu kieltää sellaisilla autoilla ajaminen, joissa on nastarenkaat alla. Nastarenkaat jyrsivät tien pinnasta irti pienhiukkasia, jotka hengitettynä lyhentävät elinikää.
– Kielto on voimassa hyvin pienellä alueella. Sillä ei haluta hankaloittaa liikaa autoilijoiden elämää, Österman sanoo.
Sekä Östermanin että liikenne- ja viestintäministeriön Karhusen mukaan juuri nyt ei ole tiedossa yhtään tiettyä paikkaa, jossa vähimmäsnopeusmerkkiä tai nastarenkaat kieltävää merkkiä välittömästi käytettäisiin. Muutoksilla varaudutaan tulevaisuuden tarpeisiin.
Trine kirjoitti:
Joo, "ala käyttää kitkarenkaita". Kuinkahan moni SITTEN kuolee???? Se kun on niin, että ihmiset ei osaa ajaa niillä.
Ihan hyvin osaan ajaa kitkoilla nastarenkaiden jälkeen, ei niitä edes erota muutakuin metelistä taii sen puuttumisesta
Vierailija kirjoitti:
Meilläpäin tiet on kyllä talvella ihan jään ja lumen peitossa, että eipä ne nastarenkaat mitään sieltä rouhi. Mahtaa tutkijat omistaa kitkarengasyhtiön.
Kitkarengasyhtiö?? voi lmao
Jokohan pian saadaan tutkimus jossa esitetään hiekoitushiekan pölyn lisäävän keväällä kuolleisuutta 50% ?
Meillä maalla ei kitkoilla paljon ajella, on välillä niin jäässä tiet että ei ne nastat mitään asfalttia rouhi!! Minä käytä nastarenkaita talvella ja jos ne kielletään, poraan itse ne nastat renkaisiin. Täällä lähtee henki kun kitkoilla luistelee.
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Joo, "ala käyttää kitkarenkaita". Kuinkahan moni SITTEN kuolee???? Se kun on niin, että ihmiset ei osaa ajaa niillä.
Ihan hyvin osaan ajaa kitkoilla nastarenkaiden jälkeen, ei niitä edes erota muutakuin metelistä taii sen puuttumisesta
No on niissä muutakin eroa kuin meteli. Kitkat on parhaimmat lumessa, kun tää nastat pelastaa henkiä jäällä.
Vierailija kirjoitti:
Jokohan pian saadaan tutkimus jossa esitetään hiekoitushiekan pölyn lisäävän keväällä kuolleisuutta 50% ?
Hiekka on ihan eri asia, kuin asfaltti joka on täynnä myrkyllisiä kemikaaleja
Tuossa verrataan keskenään ihmishenkiä ja menetettyjä elinvuosia. Jos lasketaan suunnilleen puoleenväliin sijoittuvilla luvuilla niin vuodessa säästetään onnettomuuksista reilut 400 henkeä. Jos nämä olisivat eläneet muutoin vielä keskimäärin 10v niin menetetään 4000 elinvuotta. Nastojen käytöstä aiheutui puolestaan noin 1300 elinvuoden menetys. Nastarenkailla säästyi 2700 elinvuotta enemmän.
Olipas älytön juttu.