Onko muita huonoon liittoon jääneitä, jotka saivat yllättäen voimaa erota?
Kaipaisin vertaistukea siitä, että joku olisi sitkutellut huonossa liitossa, mutta lopulta saanut aikaiseksi lähteä. Oma tilanteeni on se, että olen 35 vuotias ja miehen kanssa kolme yhteistä lasta. Liitossa ei mikään ole toiminut normaalisti enää vuosiin. Seksiä ei juurikaan enää ole ja kaikki muukin läheisyys kadonnut. Emme juurikaan kommunikoi muuten kuin riitelemällä. Ehdotin jossain kohtaa useastikkin ammattilaista keskusteluapuun meille, mutta mies tämän torppasi. Tuntuu, että mies odottaa, että minä teen päätöksen. En ymmärrä miksi en saa voimia lähdettyä, vaikka haluaisin. Yksi syy on asunnon myynti ja lapset, vaikka eihän lapsillekaan hyvä ole asua tällaisessa ympäristössä. Tuntuu, että itsetuntoni on mennyt todella matalaksi. Emme tee yhdessä enää mitään, mies istuu illat puhelimen tai netin ääressä sekä kaiken liikenevän ajan. Olisiko jollain antaa toimintavinkkejä?
Kommentit (4)
Mites jos kävisit yksin pariterapiassa juttelemassa, jos mies ei lähde.
Suosittelen kans yksin pariterapiaan lähtöä. Se selkiyttää ajatuksia ja saa voimaa. Teija-Liisa Ranta on hyvä!
Pitäisikö teidän kuitenkin kokeilla se pariterapia? Jos sanoisit miehelle että olet miettinyt eroa, ja se olisi mielestäsi viimeinen keino.
Vai onko miehessä ”vikaa” jota ei mikään terapia pelasta? Alkoholi, pettäminen, väkivalta tms.