Lue keskustelun säännöt.
Mustasukkaisuuden hyviä puolia
Kommentit (18)
No onhan se suhteen liima. Itse jos en ole mustis niin en myöskään välitä vaan tunteet etsii toisen kohteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin ehkä enemmän sellaista 'voisitko naiseni olla koko ajan hajottamatta oman aikasi joka kerhoon ja satsata ehkä johonkin erityiseen yhdessäoloon, koska ilman panostustahan ei asiat kukoista, eiks'.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se suhteen liima. Itse jos en ole mustis niin en myöskään välitä vaan tunteet etsii toisen kohteen.
Itse en ole mustis, koska luotan kumppaniini 100%:sesti. Ja välitän ja rakastan häntä todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se suhteen liima. Itse jos en ole mustis niin en myöskään välitä vaan tunteet etsii toisen kohteen.
Itse en ole mustis, koska luotan kumppaniini 100%:sesti. Ja välitän ja rakastan häntä todella paljon.
Sama, ei mustasukkaisuutta oikein voi olla ilman epävarmuutta, eikä meidän suhteessa ole sitä.
Jos mustasukkaisuuden osaa pitää aisoissa niin voihan se olla imartelevaa. Mutta silloin sen pitää olla sellaista, että toinen peittää sen tosi hyvin ja se paljastuu vain silloin tällöin ohi mennen. Jos se on selkeästi jatkuvasti näkyvää ja sillä yritetään rajoittaa toisen normaalia elämää, se on kuvottavaa ja ainakin itselläni toimii varmana karkottimena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustasukkaisuus on ajanhukkaa. Se on parisuhteen syöpä ja kertoo epäluottamuksesta, epävarmuudesta sekä omistushaluisuudesta. Siinä ei ole positiivisia puolia.
Tämä entisen sairaalloisesti mustasukkaisen suusta.
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus on ajanhukkaa. Se on parisuhteen syöpä ja kertoo epäluottamuksesta, epävarmuudesta sekä omistushaluisuudesta. Siinä ei ole positiivisia puolia.
Tämä entisen sairaalloisesti mustasukkaisen suusta.
Ymmärrän, mitä tarkoitat, ja kokemusta on itsellänikin, mutta aloitin ketjun etsiäkseni jotain myönteisiä puolia *maltillisesta* kumppanin seuraamisesta. Siis että voisiko sillä tarkkailulla olla kohtuudessa pysyessään jokin myönteinen funktio. Haluaisin ajatella näin, koska toiselta 'ihan sama' -kumppani ei minusta ole kovin vetoava.
Vierailija kirjoitti:
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Jollakin voi olla noin, mutta eihän tuosta voi mitenkään tehdä yleistystä että ilman mustasukkaisuutta ei ole tosirakkautta tai että mustasukkaisuus olisi jollain tavalla positiivista. Surkeaahan se on jos joutuu pelkäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Nimenomaan näin. Kun tulee täysin yllättäen petetyksi, ei koskaan enää voi luottaa samalla voimalla kehenkään kuin ennen tapahtunutta. Vaikka järjellä tietää, että kyseessä on eri ihminen, takaraivossa kytee aina pieni epäilys.
Vierailija kirjoitti:
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Minun kohdallani olet kovasti väärässä.
Ensimmäinen puolisoni petti kaikkien kanssa, jotak vain siihen ”antautuivat”, sukupuolellakaan ei ollut väliä. Syytä mustasukkaisuuteen oli ja paljon, ihan koko ajan. Lopulta ei jaksanut edes kiinnostaa, menkööt, ajattelin.
Nyt olen toisessa pitkässä suhteessäni, alan olla viisikymppinen. Tässä suhteessa vallitsee täysi rauha, ei mitään epäilyksiä. Saa olla vaan turvassa ja tallessa. Aivan ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Ei pidä paikkaansa. Olen realisti, ja ymmärrän, että missä tahansa suhteessa voi tapahtua pettämistä ja/tai jättämistä. En luota keneenkään sataprosenttisesti, en edes itseeni. Siksi en olekaan mustasukkainen, koska ymmärrän, etten voi kuitenkaan estää sitä, jos kumppani haluaa pettää tai jättää. Olen vain niin hyvä puoliso kuin osaan ja pystyn, ja jos se ei riitä, en sille mitään mahda.
Mä olen ollut mustasukkainen jo vuosia. Näissä mustissa sukissa ei näy lika niin hyvin ja helppo yhdistää eriväristen vaatteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin ehkä enemmän sellaista 'voisitko naiseni olla koko ajan hajottamatta oman aikasi joka kerhoon ja satsata ehkä johonkin erityiseen yhdessäoloon, koska ilman panostustahan ei asiat kukoista, eiks'.
entäs nämä "voisitko mieheni olla koko ajan hajottamatta oman aikasi pelaamiseen, ulkona rällästämiseen ja inttiporukkasi joka kuudesviikko tapahtuvaan vetäytymiseen jossain vuokramökissä ja satsata johonkin erityiseen yhdessäoloon tai vaikka tehdä joskus ees niitä tylsiä kotihommia jne*'.
Miten ap itse panostaa? Salliiko itselleen sen minkä naiselta kieltää koska on mies? Niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus on ajanhukkaa. Se on parisuhteen syöpä ja kertoo epäluottamuksesta, epävarmuudesta sekä omistushaluisuudesta. Siinä ei ole positiivisia puolia.
Tämä entisen sairaalloisesti mustasukkaisen suusta.
Ymmärrän, mitä tarkoitat, ja kokemusta on itsellänikin, mutta aloitin ketjun etsiäkseni jotain myönteisiä puolia *maltillisesta* kumppanin seuraamisesta. Siis että voisiko sillä tarkkailulla olla kohtuudessa pysyessään jokin myönteinen funktio. Haluaisin ajatella näin, koska toiselta 'ihan sama' -kumppani ei minusta ole kovin vetoava.
Ei sellaista ole kuin maltillinen seuraaminen. Tarkkailu on eoänormaalia kontrollinhalua ja epäluottamusta. Joko luotat tai et luota. Jos et luota ja sulla on tarve kontrolloida puolison menemisiä ja ajankäyttöä, se on soromnoo. Sorry. Omistushalu on epäluottamusta. Se ei ole tervettä.Et luota itseesikään ellet luota kumppaniisi. Et voi omistaa toista. Jos se toinen ei halua viettää aikaa kanssasi, sinun on kysyttävä itseltäsi ja kumppaniltasi miksi asiat ovat näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin ehkä enemmän sellaista 'voisitko naiseni olla koko ajan hajottamatta oman aikasi joka kerhoon ja satsata ehkä johonkin erityiseen yhdessäoloon, koska ilman panostustahan ei asiat kukoista, eiks'.
entäs nämä "voisitko mieheni olla koko ajan hajottamatta oman aikasi pelaamiseen, ulkona rällästämiseen ja inttiporukkasi joka kuudesviikko tapahtuvaan vetäytymiseen jossain vuokramökissä ja satsata johonkin erityiseen yhdessäoloon tai vaikka tehdä joskus ees niitä tylsiä kotihommia jne*'.
Miten ap itse panostaa? Salliiko itselleen sen minkä naiselta kieltää koska on mies? Niin?
Tämä on hyvä kysymys ja ihan aiheellinen. Satun itse olemaan sellainen tapaus, että haluan satsata *todella paljon* ja muut asiat saavan luvan väistyä, kun ihminen on minulle tarpeeksi tärkeä. Henkilökohtaisesti en pidä pelaamista ja ulkona rällästämistä sellaisena, mikä vetäisi minua puoleeni vaikka olisin yksin, joten ehkä kohdallani kysymys on vähän epäoleellinen. Tarkoitukseni ei ole kehystää tätä kysymystä sellaiseksi, että parisuhteen pitäisi jotenkin ikävästi rajoittaa olemista, mutta toisaalta minusta olisi mukavaa aistia siinä jonkinlaisia *myönteisiä* rajoja, jotka ohjaavat itseäni tyydyttävään suuntaan. Tosiasia omalla kohdallani on se, että suhteeseen satsaaminen tuo enemmän tyydytystä kuin verrattain pinnallinen ajanvietto jossain muualla. On ihan luonnollista, että asioille hahmottuu tärkeysjärjestys, eikä tarkoitukseni ollut ilmaista, että tärkeysjärjestys on kaikilla sama. Halusin vain avata keskustelua siitä, että joskus "rajoitukset" ovat myös luonteeltaan hyvin myönteisiä, jos ne itse kokee sellaisiksi. Kuten koen. Ei tuputusta muille. :)
Vierailija kirjoitti:
Nämä täysin luottavat valkosukkaiset eivät sitten varmaan ole koskaan kokeneet mitään takaiskuja parisuhderintamalla, vaan elävät edelleen jotain ensimmäistä vuosisadan romanssiaan. Aiemmin jos esim. petetty niin kyllä siinä menneet kokemukset alkaa kummittelemaan väkisinkin mustasukkaisina ajatuksina.
Joudun toteamaan, että olet väärässä.
Minua petettiin ensimmäisessä "kunnon" parisuhteessani rankasti. Miehellä oli sivusuhde toisella paikkakunnalla yli kahden vuoden ajan. Tuli ilmi, kun nainen tuli raskaaksi ja otti minuun yhteyttä.
Siitä se sairaalloinen mustasukkaisuus alkoikin, ja voi niitä miesparkoja, jotka kanssani erehtyivät johonkin vakavampaan ryhtymään... Sisälsi siis väkivaltaa, kurkku suorana huutamista keskellä yötä, työpaikalle ilmestymistä, puhelimen ratsaamista, elämän ja menojen rajoittamista.
Nyt tässä nykyisessä suhteessa on rauha. Olin ihan yhtä sairaalloisen mustasukkainen tämänkin suhteen alussa, mutta hankkiuduin viimein terapiaan.
Olen tajunnut sen, ettei mustasukkaisuus hyödytä mitään. Se ei todellakaan estä sitä, että joku pettäisi. On turha elää murehtien sitä, mitä SAATTAA käydä. Käytän energiani viisaammin. Puolisollani on oma elämänsä, enkä edes voisi kontrolloida hänen jokaista sekuntiaan. Miksi siis edes yrittäisin. En tunne siihen edes tarvetta.
On mukavaa elää stressitöntä elämää. Jos tulee vastaan taas sitä pettämistä, otetaan se sitten vastaan ja katsotaan tilannetta sitten. Siihen asti elän onnellisena ja stressittä.
Veikkaanpa, että paljon todennäköisemmin minua olisi petetty siinä kontrollitarpeisessa hulluakkavaiheessa kuin tässä, kun olen hyvä ja rento puoliso. Luokseni on kiva tulla. Kanssani on kiva olla. Puolisoni ei (enää) tarvitse olla varpaillaan kanssani, vaan hän voi olla täysin oma itsensä.
No onpas hiljaista. Kiitos vauva.fi.