Miten te muut yh:t jaksatte arkea

Kyllä se helpottaa kun jaksat vielä muutaman vuoden. Rankkaa oli vaikka mullakin oli vain yksi lapsi huollettavana mutta nyt kiitän itteäni että jaksoin, vaikka mitään tukiverkostoa ei ollut ja omat löi yhtä paljon kuin vieraat. Lapsikin kiitteli nyt aikuisena että hyvä kun olen jaksanut viedä harrastuksiin.

Yksi lapsi minullakin vain oli. Mutta kun suku oli kaukana, kun tyhmänä muutin pois kotikaupungista tämän äijän takia.  Tiukkaa oli, mutta nyt muistelen, että olin myös onnellinen., vaikka meillä oli vain pieni yksiö ja tavaraakaan ei ollut kuten nyt. Ei edes huonekaluja. Onnellisempi olin kuin nyt, kun olen jo eläkkeellä. Murrosikäisen lapsen kanssa oli välillä todella raskasta, ajattelin, että tästä ei tule mitään kun en minä osaa olla kasvattaja. Mutta osasin, murrosikä meni ja nyt on hienot välit aikuisen lapsen kanssa. Kaipasin kyllä, että olisi ollut joku, jonka kanssa iloita onnen hetkistä. Ne vaikeat hetket jaksoin kuitenkin paremmin ehkä yksin.

Toivottavasti sinulla ap olisi edes yksi oikeasti hyvä ystävä, jonka kanssa jutella.

Tuskin huoli helpottaa. Toivon lapsilleni parempaa ja tasapainoisempaa elämää, mitä itselläni on ollut. Aivan älyttömästi syö voimavarojani, kun yritän painottaa, että tekisi edes ne koulutehtävät kunnolla. Harrastusten suhteen olen melkein luovuttanut. Kavereita onneksi on. Toivon heidän tuovan kaikkea positiivista lasteni elämään, kun itsestäni on tullut niin negatiivinen, että tuskin tekee hyvää heidän itsetunnolleen. Eikä heidän isästäkään ole paremmaksi esikuvaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi minullakin vain oli. Mutta kun suku oli kaukana, kun tyhmänä muutin pois kotikaupungista tämän äijän takia.  Tiukkaa oli, mutta nyt muistelen, että olin myös onnellinen., vaikka meillä oli vain pieni yksiö ja tavaraakaan ei ollut kuten nyt. Ei edes huonekaluja. Onnellisempi olin kuin nyt, kun olen jo eläkkeellä. Murrosikäisen lapsen kanssa oli välillä todella raskasta, ajattelin, että tästä ei tule mitään kun en minä osaa olla kasvattaja. Mutta osasin, murrosikä meni ja nyt on hienot välit aikuisen lapsen kanssa. Kaipasin kyllä, että olisi ollut joku, jonka kanssa iloita onnen hetkistä. Ne vaikeat hetket jaksoin kuitenkin paremmin ehkä yksin.

Toivottavasti sinulla ap olisi edes yksi oikeasti hyvä ystävä, jonka kanssa jutella.

Täällä murrosiät ovat vasta edessä ja kauhulla odotan, mitä tuleman pitää. Ystäviä on kyllä, mutta ei ketään tässä konkreettisesti niinä vaikeimpina hetkinä, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, hermot menee ja parempi olisi antaa lapset pois.

Lasten teini-iän ainakaan välillä tuntui, etten jaksa enää, mutta niin vaan siitäkin selvittiin. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten teini-iän ainakaan välillä tuntui, etten jaksa enää, mutta niin vaan siitäkin selvittiin. 

Mikä siinä oli vaikeinta? Millä mielin sitä teini-ikää kannattaisi odottaa? Aina puhutaan vauvavuoden vaikeudesta, enkä sitä kiistä. Vaikeita nekin olivat, mutta nyt isompien kanssa on aivan uudet haasteet ja tahtojentaistelut.

Mä olin 3 vuotta yh kun lapset olivat 3-15v.

Eipä siinä miettinyt jaksamista, elämäähän se vain oli. OIkeastaan ihan parasta aikaa, saatiin lasten kanssa olla juuri kuten haluttiin, tehdä ja mennä oman mielen mukaan. Isä ei ollut lasten elämässä juurikaan mukana, vuorokauden piti silloin tällöin ja silloinkin lasten piti itse hoitaa kyydit (3 bussilla suuntaansa) jos minä en päässyt viemään. Minimielarit maksoi.

Äitikin kuoli heti eromme jälkeen joten jäi vielä isä siihen tuettavaksi ja huolehdittavaksi, tosin hän oli sitten välillä lasten kanssa. Onneksi asui 10km päässä eikä kauempana, muutti tosin myöhemmin 200km päähän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten teini-iän ainakaan välillä tuntui, etten jaksa enää, mutta niin vaan siitäkin selvittiin. 

Mikä siinä oli vaikeinta? Millä mielin sitä teini-ikää kannattaisi odottaa? Aina puhutaan vauvavuoden vaikeudesta, enkä sitä kiistä. Vaikeita nekin olivat, mutta nyt isompien kanssa on aivan uudet haasteet ja tahtojentaistelut.

Keskusteluyhteyden kun pitää kunnossa teini-iästäkin selviää. Ei se mikään peikko ole joka ahmii lapsi uhreja. Ja valitse sotasi.

Minä kerron lapselle kun ärsyttää ja voimat finaalissa. Oishan se kiva kun olis aina kivaa, silkkaa aurinkoa ja suvipilviä.

Vai olisko?

Lapsi pian 14v, isä muuttanut ajat sitten hittolan kettulaan eikä pidä mitään yhteyttä poikaansa. Poika on ratkaissut asian toteamalla ettei hänellä ole isää. Kyllähän hylkääminen kostona sattuu. Mut onneksi päästiin eroon ihmisotuksesta. Meinas mennä ikä ja terveyskin. Sillee helppo hengittää.

Mikäänhän ei ole sitten lapsen vika.

Eteenpäin elävän mieli.

Aurinkoa eläimiinne😋

Alapeukuttajilta kysyisin, että mikä aloituksessa närästää? Olisi myös kiva saada lukea ajatuksia useamman lapsen yksinhuoltajilta, mutta ehkä sellainen on useimmille vain välivaihetta. Meillä on myös pulmana lasten jatkuva riitely. Ehkä sekin helpottaa muutaman vuoden päästä. Alan olla niin kypsä tähän kaikkeen, että harkitsen ulkopuolisen avun hakemista, mutta kun parempiakin päiviä ja kausia on, niin en ole saanut vielä haettua apua, ja mistä sitä hakisinkaan.