Te joilla ekan ja tokan lapsen välille jätetty tarkoituksella iso ikäero, miksi?

halusin saada opiskeluni päätökseen, ensimmäisen " oikean" työn - sen jälkeen kun olin ollut lapsen ensimmäiset kolme vuotta kotona.

kolme ja puoli vuotta, mutta ensin piti käydä pelkoklinikalla, jotta uskalsi tehdä toisen (vaikea ensi synnytys kahden tunnin ponnisteluineen ja epiduraali ei tehonnut), ja sitten sairastuin vakavasti, joka pitkitti lisää. Syyt voivat olla monia.

että halutaan odottaa että ensimäinen lapsi kasvaa hieman isommaksi.

Näin olisi vain yksi vauva perheessä ja toisella lapsella on jo jokin käsitys elämästä ja pärjää jonkin tovin omillaan.



En tiedä, mutta näin olen itse päätellyt.

Kun esikoinen oli 5v oli hyvä " tehdä" toinen.

Isosisko ja pikkuveli ovat mainio pari, ihania lapsia.

En oikein osaa vastata, siis miksi lapsia yleensä halutaan..En näe mitään merkillistä tässä ikäerossa, vaikka ei kenties normi-av-mamman-lasten ikäero olekaan.

Syy on kyllä hyvä, lapsilla eri isät. Tuo ikäero toimii meillä kyllä hienosti, mutta silti en ymmärrä miksi ei haluta että lapset olisivat edes kolmen vuoden välein, jolloin olisivat seurana toisilleen.



En keksi muuta syytä kuin tuon ettei jakseta kahta pientä samaan aikaan..



t. ap, pojat 8 ja 2 vuotta ja kolmas tilauksessa :)

Paremmin tulee hoidettua, kun tarpeeksi ikäeroa.

Mutta ajattelen vain pidemmälle, pari ekaa vuotta on rankempia, mutta seuraavat 20 vuotta korvaavat sen vaivannäön.



ap

etu että vanhemmilla on hänelle aikaa riittävästi. Äiti on muutaman vuoden kotona vain hänen kanssaan!

Vierailija:

etu että vanhemmilla on hänelle aikaa riittävästi. Äiti on muutaman vuoden kotona vain hänen kanssaan!

Näinhän asia myös on jos lapsi ikäero on kolme vuotta.. :)

Vierailija:

etu että vanhemmilla on hänelle aikaa riittävästi. Äiti on muutaman vuoden kotona vain hänen kanssaan!

Jos toinen lapsi syntyy vasta sitten, kun esikoinen aloittaa eskarin, saa myös pikkusisar olla kolme vuotta paljon

kahdestaan

äidin/isän kanssa kotona. Muussa tapauksessa huomio pitää jakaa alusta asti isomman kanssa, eli tavallaanhan se on epäreilua. Tietysti toisesta näkökulmasta asian voi nähdä niinkin päin, että pienellä ikäerossa VASTA toinen SAA olla alusta asti sisaruksen seurassa...

Jos olisin itse malttanut miettiä ikäeroa puhtaasti lasten näkökulmasta, olisi meidänkin lapsille tullut ainakin 4-5 vuoden ikäero. Silloin jokainen olisi saanuut olla vuorollaan riittävän pitkään perheen pienin. Se nyt oli kuitenkin käytännössä turhan hankalaa, kun alkoi ikä tulla vastaan. Toivoin, että kaikki lapsemme syntyisivät ennen kolmikymppisiäni, ja esikoisemme sain 25-vuotiaana... Nyt ikäeroa on esikoisen ja toisen lapsen välillä 3,5 vuotta ja keskimmäisen ja kuopuksen välillä vain(!) n. kolme vuotta. Ja niitä mun kolmikymppisiäkin ehdittiin juhlia jo ennen kolmostamme silti ;)

lapsille tuli tasan viiden vuoden ikäero ja se sopii meille

Itselläni on isot ikäerot sisaruksiini, ja siitä on ollut pelkkää iloa :) Toki vanhemmistakin on varmasti paljon kiinni, miten kukin nyt ylipäänsä sisaruksensa kokee. Me ei olla koskaan oltu toisillemme kateellisia yhtään mistään, välit on aina olleet kultaiset, lämpimät ja läheiset. Näin isoilla ikäeroilla meitä ei myöskään koskaan ole verrattu toisiimme kenenkään taholta, eikä meidän ole tarvinnut kilpailla vanhempiemme huomiosta. Jokainen on saanut olla paapomisen kohteena vähintään viisi vuotta perheen pienimmän roolissa ja sen jälkeen on osannut jo paapoa onnellisena pikkusisaruksiaankin :) Vanhemmillemme systeemi on ollut varmaan melkoinen urakka, kun heillä on ollut jatkuvasti talo täynnä joko omia lapsia tai lapsenlapsia... Mutta he näyttävät aidosti nauttivaan siitä!



Terv. yksi neljästä sisaruksesta, iät meillä nyt 38v, 31v, 26v ja 17v

(äitini on nyt 56v ja isäni 59v, terveisiä tutuille ;))

Niin erilaisia me ihmiset vissiin sitten vain ollaan, kun en ole osannut koskaan kyseenalaistaa isoja ikäeroja, pienet ennemminkin. Itsekseni olen miettinyt, miksi ihmeessä kukaan nuoripari tekee lapsensa ihan putkeen pienillä ikäeroilla, vaikka aikaa olisi isompiinkin :O Sehän ei hyödytä oikein ketään, vähiten nyt lapsia ainakaan.



Isoissa ikäeroissa on se hyvä puoli, että jokainen lapsi saa olla ihan rauhassa perheen pienin ja samalla vanhemmat säästyvät raskaalta arjelta monen samaan aikaan vaippaiässä olevan kanssa. En keksi kuin yhden huonon puolen 4-6 vuoden ikäerossa per sisarus, ja sekin liittyy vain vanhempiin ja voi olla toisaalta myös nimenomaan ihanaa: lapsiperheaika pitkittyy.

Mutta ajatusmaailmoja on monia, ja halusin vaan kurkistaa toisin ajattelevien ajatusmaailmaan..



ap

Ap:

No en minäkään jotain vuoden ikäeroja ymmärrä, 2-3 olisi minun mielestäni ihanteellinen.

Minusta alle kolme vuotta on tosi pieni ikäero! En voisi kuvitellakaan ainakaan paljon alle neljän vuoden ikäeroa omille lapsilleni ilman erityistä (teko)syytä, mieluiten esikoinen voisi olla menossa eskariin jäädessäni uudestaan äitiyslomalle. Eli niin me ihmiset tosiaankin ollaan erilaisia :)

että mistä ap tietää, että on " tarkoituksella" jätetty useita vuosia ikäeroa?



Mutta: meillä pian 2-vuotia lapsi, enkä kyllä pariin seuraavaan vuoteen toivo toista lasta, haluan keskittyä vauvaan ja se ei minusta käy ellei esikoinen ole hieman vanhempi jo omine kavereineen, harrastuksineen jne. Lapsemme on nyt ensimmäisiä kertoja nukkunut läpi yön, eli haluaisin mielelläni nukkua pari vuotta yöni, en jaksaisi valvoa putkeen 4 vuotta :( Lisäksi ensimmäisen saaminen kesti 2,5 vuotta eli tuskin toinenkaan helpolla tulee, ikäeroksi luulen tulevan 4-6 vuotta, jos toisen lapsen onnistumme saamaan.

Jotenkin en osaisi edes ajatella uutta vauvaa perheeseen ennen kuin perheen pienin on vähintään 2,5-3-vuotias. Tuntuisi vain absurdilta kuvitella parivuotias isosiskon/velin rooliin, vaikka kestäähän toki raskausaikakin melkein vuoden kaikkinensa. Itselleni vauvakuume on iskenyt aina pienimmän lapsemme ollessa parivuotias, mutta järki on jarrutellut haaveita n. vuoden verran (ikäeroa 3,5-4v). Nyt neljäs lapsemme täyttää tammikuussa maagiset 2v, ja yritän taistella fiilistä vastaan kokonaan ;) Jos en siihen kykene, voisin hyvinkin ajatella, että meille toivottaisiin iltatähteä kuopuksemme lähtiessä kouluun tai eskariin...

ja voin sanoa ihan suoraan syyn:



esikoisella koliikki, joka vei totaalisesti voimat sekä minulta että mieheltä. lapsen ollessa 1,5 v lähdin töihin " lomailemaan" . Hetki työttömänä ja pääsin uuteen paikkaan.



Ajattelin, etten ikinä tee toista lasta. Sitten alkoi kuitenkin tekemään mieli ja puhuttiin miehen kanssa hyvin hyvin tarkkaan mitä virheitä ei tehdä sitten uuden vauvan kanssa ja et jos koliikkia tulee, vuorotellaan nukkumista.



Ja nyt se sitten tuli se toinen :)

toista lasta nyt. Hänestä voisi olla jopa apua vauvan hoidossa :-)

ja täytyy sanoa että tarvitsin pari vuotta aikaa kerätä voimia ja alkaa ajatella uudestaan vauva-aikaa edes jotenkin positiivsiesti