Lue keskustelun säännöt.
Se kuuluisa vaikea äitisuhde
11.09.2018 |
Minulla on kovin ristiriitaiset ajatukset omasta äidistäni. Olen itse jo yli kolmenkymmenen ja minulla on kaksi lasta. Lapsieni kautta olen tietysti käynyt läpi myös omaa lapsuuttani ja äitisuhdettani.
Voisitteko te sanoa oman mielipiteenne seuraavista esimerkeistä. Haluan siis kuulla onko tälläinen käytös äidiltä normaalia vai "alistavaa".
-äitini on ollut rakastava;meillä on ollut aina siistiä, kotiruokaa, hyvät vaatteet jne. Äidille on ollut tärkeää että ulospäin perheemme on ollut "hyvä". Kuitenkaan meitä lapsia ei ole halailtu tai pussailtu tai sanottu ääneen että olisimme olleet edes riittävän hyviä. Enemminkin aina olen elänyt siinä uskossa että en ikinä koskaan ole tarpeeksi hyvä. Äiti vertaili meitä aina parempiin lapsiin. Ihaili ääneen menestyviä ihmisiä. Tunsin ja tunnen edelleen olevani huononpi kuin pitäisi.
-äitini on hyvin ulkonäkökeskeinen. Meistä lapsistaankin hän suosi kauneinta. Puhuu kauniiden ihmisten olevan jotain aivan upeaa. Ja kuinka aina toivoa kauniita lapsia. Kun me lapset otettiin puolisot, alkoi hän heti miettiä minkä näköisiä lapsenlapsi tulisi. Sanoo myös ääneen että "maijalla on komein mies" tai "liisa on teistä kaunein tyttö". Voitteko kuvitella kuinka tämä riistää sydämestä? Vertailee myös lapsenlapsia. Yhdestä on kuulemma tulossa kaunotar.
-äidillä on tietty ajatus siitä mikä on oikein ja millainen tulee olla. Jos toimii eritavalla tai on erilainen, on huono. Hän sanoo kaiken tämän ääneen. Tai nykyään riittää vaan nenännyrpistäminen. Tämä siis vaatteista, harrastuksista, työpaikasta, ammatista, talosta, autosta...kaikesta! Hän jollain tavalla vieläkin onnistuu dominoimaan meidän lasten elämää. Yritän olla välittämättä, mutta jos onnellisena sanon että "et usko, sain upean työmahdollisuuden!" Ja vastaus on että "jaa alat tuollaiseksi" niin kyllä se vähän lannistaa.
-äitini ei ole kiinnostunut minun (sisaruksistani en osaa sanoa)elämästäni. Hän ei kuuntele minua eikä tunne minua lainkaan. Jos kerron jotain, hän vain tekee omia juttujaan ja alkaa päälle puhumaan omista asioistaan. Minun tulee aina kuunnella, hän varmistelee koko ajan "no, kuulitko, kuulitko".
-äitini haluaa kuitenkin tietää perheemme esim raha-asioista yms. Emme näistä hänelle kerro. Tähän liittyy se, että hänelle kunnia on kaikki kaikessa. Hän haluaa kehuskella ansioilla.
-äitini haukkuu muita ja nauttii muiden epäonnistumisista. Hän on myös hyvin kateellinen ihminen.
Siinä nyt jotain. Lisäilen aina kun tulee mieleen. Mutta kertokaapa, onko tavallista?
Kommentit (8)
Oma äitini on aivan samanlainen! Voin allekirjoittaa kaiken tekstistäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on aivan samanlainen! Voin allekirjoittaa kaiken tekstistäsi.
Miten olet kokenut asian? Minä olen kovin väsynyt tähän miellyttämiseen..
Oma äiti on samanlainen. Hän on myös nyt kun sain lapsen alkanut kävellä ylitseni ja on vauvasta asti kaapannut lapsen vaan itselleen jos ollaan hänen luona kylässä. Välit kai poikki nyt koska hänen käytöksellään alkoi olla jo todella negatiivinen vaikutus minuun.
Äidilläsi on oikeus olla itsensälainen, niinkuin sullakin lupa olla omasilainen.
Tuo on varmaan se tapa jolla hänet itsensäkin on kasvatettu ja mihin hän on tottunut. Ei osaa muutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläsi on oikeus olla itsensälainen, niinkuin sullakin lupa olla omasilainen.
Tätä oikeutta ei ole kukaan viemässäkään. Mielestäni vaan äitinikin pitäisi huolia meidät lapsensa sellaisina kuin olemme muuttamatta meitä suuntaan tai toiseen. Mielestäni järjellä ajatellen äidin tehtävä on myös hyväksyä lapsensa rumana tai lihavana, kauniina tai laihana. Koulutettuna tai ei-koulutettuna.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on varmaan se tapa jolla hänet itsensäkin on kasvatettu ja mihin hän on tottunut. Ei osaa muutakaan.
Osaisi tietenkin, jos haluaisi, mutta katkeruus ei anna myötä.
Oma äitini on aika samanlainen, ja olen vasta nyt tekemässä pesäeroa häneen, kun kaikesta huolimatta hän jatkaa valitsemallaan tiellään. Omat lapset ovat jo niin isoja, että tajuavat, ettei mumminsa ole mikään mukava, kuin hetkittäin. Se ilkeällä tavalla puhuminen vaan pulpahtaa pintaan, vaikka on sovitu, että mölyt pidetään mahassa. Hänelle on sanottu, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei pidä sanoa mitään. Totesi, että siksikö sinä olet aina niin hiljaa :D
Äidilläni on myös joku ihmeellinen pyrkimys vaikuttaa meihin lapsiinsa jollain psykologisilla keinoilla. Hän esimerkiksi sanoo yhdelle meistä lapselleen että (ja hox ääneen kaikkien kuullen) että sinusta varmaan tulee kaikista laihin teistä vanhanakin. Tai että sinä se varmasti pidät aina huolta itsestäsi ja olet tarkka syömisistäsi. Tai sinö olet varmasti tyylikäs raskauksien jälkeenkin. Tai parhainta antia oli kommentit lapsienlapsien syntymän jälkeen. Jokaiseen hän on pyrkinyt vaikuttamaan jo ensi hetkistä lähtien. Esim. Tuosta tulee huippumuusikko. Tai tämä on kohtelias mies isona ja alkaa lentäjäksi. Tai että tästä tulee meidän suvun kaunotar.
Että sellaisia paineita se äitiliini on meille heittänyt ja heittää aina.
Ap