Jos kaverittoman lapsen yksinäisyys jatkuu vielä pitkälle aikuisiuteen?

Ei ole enää sinun asiasi vaivata päätäsi aikuisen lapsesi asioilla. Anna hänen olla rauhassa ja hoitaa itse omat asiansa. Suomessa vanhempien velvollisuus lapsen huoltajuudesta päättyy siihen kun lapsi täyttää 18v ja sen jälkeen on lapsen aika yrittää vain pärjätä omillaan.

Sillä on joku neurologinen häiriö, josta yksinäisyys ja muut ongelmat johtuvat. Turha syyttää muita ihmisiä.

Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?

Tutkitusti suurin osa yksinäisistä lapsista on aikuisena vielä yksinäisempiä. Harva onnistuu aikuisena löytämään ystäviä, jos ei ole löytänyt niitä edes lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?

En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti suurin osa yksinäisistä lapsista on aikuisena vielä yksinäisempiä. Harva onnistuu aikuisena löytämään ystäviä, jos ei ole löytänyt niitä edes lapsena.

No mutta ainakin osaa eri levätyypit ja paavalin kirjeet. Nehän koulussa näyttää olevan tärkeämpiä

-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti suurin osa yksinäisistä lapsista on aikuisena vielä yksinäisempiä. Harva onnistuu aikuisena löytämään ystäviä, jos ei ole löytänyt niitä edes lapsena.

No mutta ainakin osaa eri levätyypit ja paavalin kirjeet. Nehän koulussa näyttää olevan tärkeämpiä

Harva sellaisen ihmisen kanssa edes haluaisikaan olla, pakko tuputtavat joko omaa uskoaan tai sitten omaa aatettaan muille. Sellaisilla ihmisillä on selvästi ollut liikaa aikaa ajatella itsekseen.

Ystävien lukumäärä ei ihmisestä kerro mitään. Uskoisin että on aika yleistä ja yleistymään päin, ettei bestiksiä ole, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa. Sitähän meiltä kai tässä yhteiskunnassa odotetaan, jossa kaikki pelaa yritysten ja työntantajien pussiin ja ihmisistä viis.

Muutetaan koulun ja työn ja koulun ja työn perässä sinne minne markkinavoimat vievät. Ne selviävät, jotka tulevat toimeen ihmisten kanssa. Ne ehkä eivät, joiden on vaikea sopeutua muutokseen ja jotka kiintyvät syvästi, jopa takertuvasti ihmisiin ja paikkoihin.

Ei kuulosta normaalilta. Saan itse voimaa ja palaudun juuri yksin ollessani, koen muiden ihmisten seuran enemmän tai vähemmän vaivaannuttavaksi, raskaaksi ja kuluttavaksi.

-

:/

Ap

Huolissani myös omasta pojasta.

Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.

Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.

Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.

Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.

Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.

Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.

Vierailija kirjoitti:

Huolissani myös omasta pojasta.

Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.

Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.

Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.

Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.

Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.

Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.

Ei saa onnellista elämää. Kiltit joutuvat kärsimään tässä maailmassa ja pahat saavat autuuden. Kiltteys on heikkoutta tässä maailmassa niin naisten kuin muiden miesten silmissä. Tämä maailma on psykopaatin paratiisi.

Vierailija kirjoitti:

Ystävien lukumäärä ei ihmisestä kerro mitään. Uskoisin että on aika yleistä ja yleistymään päin, ettei bestiksiä ole, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa. Sitähän meiltä kai tässä yhteiskunnassa odotetaan, jossa kaikki pelaa yritysten ja työntantajien pussiin ja ihmisistä viis.

Muutetaan koulun ja työn ja koulun ja työn perässä sinne minne markkinavoimat vievät. Ne selviävät, jotka tulevat toimeen ihmisten kanssa. Ne ehkä eivät, joiden on vaikea sopeutua muutokseen ja jotka kiintyvät syvästi, jopa takertuvasti ihmisiin ja paikkoihin.

Ei se ole "ihmisistä viis." Ihminen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, on ympäristölleen paljon kivempi vaihtoehto kuin läheisiään huonosti kohteleva, mutta näissä silti roikkuva tyranni, jonka mielestä kaikissa muissa on jotain vikaa (ja myös tekee sen selväksi)

Vierailija kirjoitti:

Huolissani myös omasta pojasta.

Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.

Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.

Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.

Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.

Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.

Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.

Se on tuo koulukiusaaminen ja eristäminen mistä johtuu. Ihminen menee rikki ja kun oppii olemaan ilman kavereita, niin ei koe välttämättä tarpeelliseksi edes hankkia niitä.

Vierailija kirjoitti:

Huolissani myös omasta pojasta.

Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.

Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.

Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.

Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.

Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.

Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.

Lapsesi on masentunut. Apua masennukseen saa, jos hakee. Olen pahoillani koulukiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huolissani myös omasta pojasta.

Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.

Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.

Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.

Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.

Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.

Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.

Lapsesi on masentunut. Apua masennukseen saa, jos hakee. Olen pahoillani koulukiusaamisesta.

Lapsi voisi voisi löytää samanhenkisiä ystäviä masentuneiden vertaistukiryhmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?

En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.

Ap

Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.

Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani. 

Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena. 

Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?

En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.

Ap

Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.

Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani. 

Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena. 

Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia. 

Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.

Ap