Lue keskustelun säännöt.
Arvostatko vanhempiasi?
06.09.2018 |
Arvostatko vanhempiasi? Miksi? Tai ellet arvosta, niin miksi et?
Kommentit (13)
En niin yhtään. Syistä jotka kuuluu oikeastaan vain mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostin ennen mutta sitten he alkoivat juomaan. Asiasta on heille veljeni kanssa sanottu ja lupasivat muuttaa tapaansa mutta pikkuhiljaa ovat taas siirtyneet alkon pariin. Vanhempani ovat vasta jääneet eläkkeelle ja heillä on ilmeisesti tylsää... En ymmärrä miten aikuiset ihmiset eivät ymmärrä mikä on terveellistä ja millainen käytös tuntuu toisista pahalta. Kohtuukäyttö olisi ok mutta kännissä sopertaminen ei.
No en oikeastaan. Isäni on alkoholisti. Ei koskaan ollut emotionaalisesti läsnä vaan nukkui suurimman osan kotona ollessaan. Äitini kai jotenkin lamaantunut tilanteeseen ja käyttäytyy kuin mikäkin palvelija hänelle. Kasvatusmetodit molemmilla olivat hyvin kyseenalaiset. Itsekin aloin kärsimään mt-ongelmista nuoruudessa muttei minua ohjattu avun piiriin sen aiheuttaman häpeän takia. Sanomattakin selvää, että ongelmieni selättäminen näin varhaisaikuisuudessa ei ole ollut helppoa. Molemmat duunariammateissa. Kotona ollessa saan vain epäilyjä kyvykkyydestäni päästä yliopistoon. Että sillä tavalla... Tasapainoinen akateeminen perhe-elämä on itselläni unelmissa. Lapsuuttani en nimittäin toivoisi kenellekään. En kuitenkaan osaa syyllistää heitä käytöksestään. Molempien perhetausta on ollut alkoholismia täynnä. Sitä kyllä ihmettelen, etteivät jälkikasvulleen halunneet parempaa tarjota.
Vierailija kirjoitti:
No en oikeastaan. Isäni on alkoholisti. Ei koskaan ollut emotionaalisesti läsnä vaan nukkui suurimman osan kotona ollessaan. Äitini kai jotenkin lamaantunut tilanteeseen ja käyttäytyy kuin mikäkin palvelija hänelle. Kasvatusmetodit molemmilla olivat hyvin kyseenalaiset. Itsekin aloin kärsimään mt-ongelmista nuoruudessa muttei minua ohjattu avun piiriin sen aiheuttaman häpeän takia. Sanomattakin selvää, että ongelmieni selättäminen näin varhaisaikuisuudessa ei ole ollut helppoa. Molemmat duunariammateissa. Kotona ollessa saan vain epäilyjä kyvykkyydestäni päästä yliopistoon. Että sillä tavalla... Tasapainoinen akateeminen perhe-elämä on itselläni unelmissa. Lapsuuttani en nimittäin toivoisi kenellekään. En kuitenkaan osaa syyllistää heitä käytöksestään. Molempien perhetausta on ollut alkoholismia täynnä. Sitä kyllä ihmettelen, etteivät jälkikasvulleen halunneet parempaa tarjota.
Millä tavalla miellät tasapainoisen perhe-elämän ja akateemisen liittyvän toisiinsa? Meillä touhu oli ainakin kaukana tasapainoisesta, vaikka hyvin pitkälle koulutettuja vanhemmat olivatkin. Eikä tuo ole mitenkään harvinaista!
Arvostan, vaikka olisivat voineet tehdä parempaa kasvatustyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan, tajuan nyt aikuisena miten paljon ovat auttaneet (lähinnä rahallisesti), vaikka itse tulivat vaatimattomista oloista. Ja vaikka välillä jotain riitaa on ollut ja myös tietenkin vanhempieni välillä riitaa ja isä juo välillä, niin silti olen tosi kiitollinen että minulla edelleen on heidät. Korostuu varmaan koska olen lapseton itse. En todellakaan usko olevani mitenkään valmis siihen että he sairastuisivat vakavasti/kuolisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en oikeastaan. Isäni on alkoholisti. Ei koskaan ollut emotionaalisesti läsnä vaan nukkui suurimman osan kotona ollessaan. Äitini kai jotenkin lamaantunut tilanteeseen ja käyttäytyy kuin mikäkin palvelija hänelle. Kasvatusmetodit molemmilla olivat hyvin kyseenalaiset. Itsekin aloin kärsimään mt-ongelmista nuoruudessa muttei minua ohjattu avun piiriin sen aiheuttaman häpeän takia. Sanomattakin selvää, että ongelmieni selättäminen näin varhaisaikuisuudessa ei ole ollut helppoa. Molemmat duunariammateissa. Kotona ollessa saan vain epäilyjä kyvykkyydestäni päästä yliopistoon. Että sillä tavalla... Tasapainoinen akateeminen perhe-elämä on itselläni unelmissa. Lapsuuttani en nimittäin toivoisi kenellekään. En kuitenkaan osaa syyllistää heitä käytöksestään. Molempien perhetausta on ollut alkoholismia täynnä. Sitä kyllä ihmettelen, etteivät jälkikasvulleen halunneet parempaa tarjota.
Millä tavalla miellät tasapainoisen perhe-elämän ja akateemisen liittyvän toisiinsa? Meillä touhu oli ainakin kaukana tasapainoisesta, vaikka hyvin pitkälle koulutettuja vanhemmat olivatkin. Eikä tuo ole mitenkään harvinaista!
En väitä, etteikö mt-ongelmia esiintyisi koulutukseen katsomatta. Siitä ei ole kyse. Itsekin buliminen ja pyrin yliopistoon, malliesimerkki edellä mainitusta,eh...?Akateemisuudella viittaan mm. opinnoissa auttamiseen, niiden suunnitteluun osallistumiseen jne. Pienen lapsen altistamista englannin kielelle elokuvien kautta tai vaikkapa kurssivalintojen tärkeyden painottamista lukioikäiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en oikeastaan. Isäni on alkoholisti. Ei koskaan ollut emotionaalisesti läsnä vaan nukkui suurimman osan kotona ollessaan. Äitini kai jotenkin lamaantunut tilanteeseen ja käyttäytyy kuin mikäkin palvelija hänelle. Kasvatusmetodit molemmilla olivat hyvin kyseenalaiset. Itsekin aloin kärsimään mt-ongelmista nuoruudessa muttei minua ohjattu avun piiriin sen aiheuttaman häpeän takia. Sanomattakin selvää, että ongelmieni selättäminen näin varhaisaikuisuudessa ei ole ollut helppoa. Molemmat duunariammateissa. Kotona ollessa saan vain epäilyjä kyvykkyydestäni päästä yliopistoon. Että sillä tavalla... Tasapainoinen akateeminen perhe-elämä on itselläni unelmissa. Lapsuuttani en nimittäin toivoisi kenellekään. En kuitenkaan osaa syyllistää heitä käytöksestään. Molempien perhetausta on ollut alkoholismia täynnä. Sitä kyllä ihmettelen, etteivät jälkikasvulleen halunneet parempaa tarjota.
Millä tavalla miellät tasapainoisen perhe-elämän ja akateemisen liittyvän toisiinsa? Meillä touhu oli ainakin kaukana tasapainoisesta, vaikka hyvin pitkälle koulutettuja vanhemmat olivatkin. Eikä tuo ole mitenkään harvinaista!
En väitä, etteikö mt-ongelmia esiintyisi koulutukseen katsomatta. Siitä ei ole kyse. Itsekin buliminen ja pyrin yliopistoon, malliesimerkki edellä mainitusta,eh...?Akateemisuudella viittaan mm. opinnoissa auttamiseen, niiden suunnitteluun osallistumiseen jne. Pienen lapsen altistamista englannin kielelle elokuvien kautta tai vaikkapa kurssivalintojen tärkeyden painottamista lukioikäiselle.
Kaunis mielikuva, mutta ei tuo akateemisissa perheissä automaattisesti noin hienosti mene.
Arvostan molempia, äiti oli aina rakastava, ja kaunis,on sitä vieläkin. Hän oli perinteinen kotirouva,nykyaikaisella twistillä.
Isä oli aina duunissa, mutta arvostan hänen näkemyksiään elämyksiään elämästä. Hän on akateeminen ja lahjakas omalla alalla. Hänen tuotoksistaan taiteilijana nauttii moni suomalainen. Huippu faija! Opetti työnteon merkityksen ja hänen kanssaan voi keskustella kaikesta. Opetti luovan ajattelun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Mutta ei arvostamiseni sttä tarkoita, ettenkö voisi välillä olla jyrkästikin erimieltä ja kinata; ehkä tämä onkin heissä on yksi kunnioittamiseni syy. Toisin sanonen, vaikka ollaan toisinaan erimieltä ja kinataan, niin lapsena minulla on varma tunne siitä, että olen sisarusteni tavon vanhemmilleni tärkeä ja arvokas, jonka puolesta vanhempani saattaisivat antaa vaikka henkensä, jos meidän lapsien, tai yhdenkään meistä lapsista elämisen jatkuminen olisi siitä kiinni. Toisaalta olen iloinen ja kiitollinen ihan siitä, että vanhempani ovat onnistuneet rakentamaan ja luomaan toimivan arjen, jossa ainkin suurimmaksi osaksi on aina ollut hyvä ja turvallinen olla. Joskus murkkuikäisenä tuli kyllä hieman yritettyä haastaa heidän asettamia sääntöjä ja ohjeistuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en oikeastaan. Isäni on alkoholisti. Ei koskaan ollut emotionaalisesti läsnä vaan nukkui suurimman osan kotona ollessaan. Äitini kai jotenkin lamaantunut tilanteeseen ja käyttäytyy kuin mikäkin palvelija hänelle. Kasvatusmetodit molemmilla olivat hyvin kyseenalaiset. Itsekin aloin kärsimään mt-ongelmista nuoruudessa muttei minua ohjattu avun piiriin sen aiheuttaman häpeän takia. Sanomattakin selvää, että ongelmieni selättäminen näin varhaisaikuisuudessa ei ole ollut helppoa. Molemmat duunariammateissa. Kotona ollessa saan vain epäilyjä kyvykkyydestäni päästä yliopistoon. Että sillä tavalla... Tasapainoinen akateeminen perhe-elämä on itselläni unelmissa. Lapsuuttani en nimittäin toivoisi kenellekään. En kuitenkaan osaa syyllistää heitä käytöksestään. Molempien perhetausta on ollut alkoholismia täynnä. Sitä kyllä ihmettelen, etteivät jälkikasvulleen halunneet parempaa tarjota.
Millä tavalla miellät tasapainoisen perhe-elämän ja akateemisen liittyvän toisiinsa? Meillä touhu oli ainakin kaukana tasapainoisesta, vaikka hyvin pitkälle koulutettuja vanhemmat olivatkin. Eikä tuo ole mitenkään harvinaista!
En väitä, etteikö mt-ongelmia esiintyisi koulutukseen katsomatta. Siitä ei ole kyse. Itsekin buliminen ja pyrin yliopistoon, malliesimerkki edellä mainitusta,eh...?Akateemisuudella viittaan mm. opinnoissa auttamiseen, niiden suunnitteluun osallistumiseen jne. Pienen lapsen altistamista englannin kielelle elokuvien kautta tai vaikkapa kurssivalintojen tärkeyden painottamista lukioikäiselle.
Kaunis mielikuva, mutta ei tuo akateemisissa perheissä automaattisesti noin hienosti mene.
No ei kaikissa. Fakta kuitenkin on, että koulutuksen arvostamista ja siihen ohjaamista tapahtuu huomattavasti enemmän akateemistaustaisissa perheissä kuin duunarien piireissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan suuresti, toinen jo ikävä kyllä kuollut. Molemmat olleet/on tuki ja turva. Kaikinpuolin ihania ihmisiä.