Miksi tuntuu, että paras äiti on se, jolla on raskainta?

No mun mielestä tää liittyy johonkin outoon protestanttiseen käsitykseen, että kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat. Ja jos ei koe jotain asiaa kärsimykseksi, niin se ei ole sitten oikein minkään arvoista. Näillä kärsimys-äideillä on jotenkin alitajuisena ajatuksena, että äitiys on hienompaa mitä enemmän joutuu kärsimään sen eteen.



Sama keskustelu näkyy sitten vanhemmilla naisilla siinä, että kukaan ei arvosta hänen efforttejaan tyynyliinan nauhojen silityksessä, ruoanlaitossa tai kodinhoidossa. Ja jos ei ole koko ajan kiittämässä häntä kärsimyksistään, niin sitten hän kääntyy marttyyriksi. Kaikkeni olen tehnyt teidän puolesta, itsestäni en ole välittänyt vuosikausiin.



Tää liittyy mun mielestä samaan keskusteluun, että jos jollain on hyvä palkka tai iso asunto, niin joidenkin mielestä hän ei tiedä oikeasta elämästä mitään.



Mun mielestä kannattaisi yrittää ihan silloin vauva-aikanakin yrittää rakastaa itseään edes hiukan ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Silloin ei tarvitsisi lähteä tuohon kärsimyskilpailuun.



Totta kai ihminen voi sanoa, että mulla on ankea raskaus, olen oksentanut 6 kk yhtä soittoa. Tai meidän nuorimmainen ei ole nukkunut tuntia pidempään kerrallaan kolmeen kuukauteen ja olen itse ihan raatona. Mutta se ei tarkoita sitä, että pitää samaan aikaan väheksyä ja lytätä muiden kokemukset.

vieläkään en ole oppinut olemaan nukkumatta. Enkä tietenkään tee itse ruokaa vaan eineksiä löytyy pöydästä joka päivä.

saman. Ja erityisen kelvoton äiti on sellainen, joka saanut elämänsä järjestettyä niin että ei ole väsynyt, eikä ylityöllistetty ja jolla vielä on aikaa ja halua ns. omiin juttuihinkin. Sellaiselle sanotaan täällä aina, että ei niitä lapsia olisi kannattanut edes tehdä...

Asiaa valitti, koska se tuntui helpottavan omaa oloa, ei sen takia, että olisi ollut joku sankari äiti. Oikeastaan itse tuskailin syyllisyyden kanssa, sillä välillä epäilin itse aiheuttaneeni jotenkin vauvan/taaperon nukkumattomuuden. En todellakaan kokenut olevani jotenkin hyvä äiti koska minulla oli huonosti nukkuva lapsi. Outo ajatus.

ja vauva-ajan vaikeuksissa ovat niitä, joilla ei ehkä ole kovinkaan haastavaa ammattia. Hassu korrelaatio, mutta pahimpia valittajia ovat minusta kotiäidit ja muut ammattikasvattajat jotka ovat todella pitkään kotona lasten kanssa.



Näin mammakerhossa merkillepantua.

Sikäli ihmettelen, että olen jaksanut tätä jo kuukausia pimahtamatta.

Ehkä tarkoitus ei ole aina vähätellä muiden ongelmia, vaan jos oma vauva on nukkunut enintään tunnun pätkissä esim 9kk putkeen ei sille voi mitään, että 3h pätkissä nukkuva lapsi tuntuu jo aika ihanalta. Sitä ei ehkä väsyneenä ja epätoivoisena ymmärrä miten joku voi valittaa kun kerran saa nukkua sen 3h kerrallaa. Vaikka oikeastihan sekin on tosi rankkaa äidille. Ei sille voi mitään, mutta kyllä olin aika kateellinen niille joiden lapsi nukkui esim tuon 3h putkeen ja ihmetelin missä meillä mättää. Todellisuuden taju jotenkin hämärtyy ja kuvittelee, että jos sais edes 2h tuntia nukkua niin kaikki olisi ihan loistavan hyvin.

Paikat rempsottaa. Silitän vain lasten vaatteet. omat ja miehen on sitten vähän niin ja näin. Lasten ollessani vauvoja/pieniä olin ns. sensitiivinen äiti. omistauduin lapsilleni ja hoisin kumpaistakin hellästi ja valehtelematta ei hermostunut ikinä yhteenkään itkuun tai kiukkuun. Jotenin vaan osasin olla kuin jotaisn mallikirjasta " näin olet hyvä äiti" . Koti on kuin pommin jäljiltä, sillä vauva-aikana on vauvan hyvä hoito tärkeämpää=)

oikeasti osaa ja jaksaa nauttia siitä äitinä olosta. Totta kai välillä väsyttää, ja on kausia jolloin on ihan kamalaa, mutta joillain tuntuu olevan kamalaa aina, ja se mariseminen ja valittaminen on ihan elämäntapa. Ja lapset siinä vieressä pyytää koko olemuksellaan anteeksi olemassaoloaan, tai vaihtoehtoisesti purkavat ahdistustaan riehumisella.



Mullakin on ollut äiti, joka on aina SUORITTANUT äitiyttään hirmuisen hyvin, vaatteet on olleet lapsilla aina puhtaat ja siistit jne. Mutta se tunnekylmyys ja henkinen kohtaamattomuus on tehnyt kaikesta tuosta suorittamisesta yhtä tyhjän kanssa.



Kunpa vaan äidit oikeasti tajuaisi lopettaa sen Reimatec- kilapilun ja äitiydessä kisailun, kun sillä millainen äiti itse kukin on ei ole kenellekään mitään muuta merkitystä kuin kyseisen äidin lapsille. JA lapsia ei tosiaan kiinnosta onko paidassa ketsuppitahra, ja syödäänko kaupan pinaattilettuja kerran vai kaksi viikossa, se merkitsee miten äiti jaksaa lapsiaan rakastaa ja osaa heidän seurastaan nauttia.