Olen viimeisilläni raskaana, mutta vauvojen näkeminen ei aiheuta minussa mitään reaktiota

Sua ei kiinnosta vauvat, lapset sentinkään vertaa, ja se on ihan ok. Muiden mukulat ovat pakollista kauraa.

Ei mitään. Minä en oo ikinä pitänyt (muiden) lapsista eikä vauvat oo herättäneet mitään tuntemuksia. Omaan lapseen rakastuin heti. Huolestu sitten jos tunteet omaa lasta kohtaan ei herää edes ajan kanssa.

Olen myös viimeisilläni raskaana. Huomaan, että vauvat kiinnostaa enemmän, kuin ennen raskautta ja koen jopa niiden olevan söpöjä. Normaalissa tilassa tällaista en koe.

Sen sijaan vanhemmat lapset (siis vieraat, tuloillaan oleva on esikoinen) ärsyttävät pelkällä olemassaolollaan ihan vietävästi ja varsinkin, jos joku koittaa ottaa kontaktia. Mistähän lienee johtuu... Normaalisti ajattelen lapsista samanlailla kuin vieraista aikuisista - suht. neutraalisti.

Mutta asiaan: en olisi huolissaan yhtään, ei muiden lasten ihailu ole sinun velvollisuutesi. Tarpeeksi menee energiaa siihen, että luot suhteen omaan lapseesi.

Ei mitään ihmeellistä. En ole koskaan vauvakuumeillut tai edes pitänyt erityisesti lapsista. Esikoisen raskausaikana ihan samat fiilikset kuin sulla, ei mikään halua leperrellä aivottomasti kaikille vastaantuleville vauvoille. Sitten kun oman lapsen sain syliin ensimmäistä kertaa olin täysin myyty. Voin rehellisesti sanoa, että en edelleenkään pidä muista lapsista kuin omistani.

Seuraa itseäsi ja jos huomaat ajatustesi synkkenevän vauvan synnyttyä, hae apua. Nyt on muuten hyvä aika alkaa jakamaan kotitöitä ja tulevaa lapsenhoitovastuuta tasapuolisesti!

Ole ymmärtäväinen itseäni kohtaan, kun saat vauvan. Alku voi tyypillisesti olla vaikea, vaikka olisi kovin hurmaantunutkin vauvasta. Imetys esim. ei ole tuosta vain helppoa, mutta sen opetteleminen voi lopulta kääntyä iloiseksi asiaksi. Vauva sitoo ja joudut käsittelemään kaikenlaisen sitovuuden erittäin syvällisesti. Helpommalla pääset, jos hyväksyt, että pahin sitova ajanjakso saattaa olla heti syntymää seuraavat viikot. Jos saat vauvan rauhoittumaan, niin jatko on helpompaa, joten kannattaa rauhoittaa oma elämä muulta ekoiksi viikoiksi  ja laittaa vauvan tarpeet etusijalle.

Ei vauvakuume kai mikään pakollinen reaktio ole. Aikanaan omaa odottaessa muiden vauvat ja taaperot lähinnä ällötti. Oma kun syntyi minua pidettiin kylmänä ja huonona äitinä kun en heti huolinut limaista ja paskaista kääröä paitani alle vaan pyysin pyyhkeen että saisi enimmät töhnät taputella ensin pois. Ruokin, pidin sylissä, vaihdoin vaipat ja muutenkin huolehdin ja viihdytin ilman sen kummempia tunnekuohuja. Nyt poika on jo miltei aikuinen. Hyvät välit meillä on. Isänsä jurnuttaa kun poika uskoutuu enemmän mulle kuin sille. Enkä edelleenkään pidä muiden lapsista.

Oman kokemuksen pohjalta siis normaali tarpeiden huomioiminen ja ystävällisyys riittää. Jos sen lisäksi haluaa nostaa lapsensa/muiden lapset maailmansa keskipisteeksi ja elämän tarkoitukseksi, sen voi tehdä, mutta ei se pakollista ole.

Ihan normaalia. Mun mielestä muitten mukulat on ärsyttäviä. Omat ei, niitä on 3.

Tuo on täysin normaalia ja yleistä, mutta niin tabu, että lähes kaikki näyttelevät enemmän tai vähemmän muuta. Itselläni on kolme lasta, jotka ovat tärkeintä kaikessa ja joihin hullaannuin vauvoina täysin. Silti en tunne mitään vieraita lapsia kohtaan. Muiden vauvat eivät herätä minkäänlaista söpöstelytunnetta. Tottakai kohteliaisuudesta "tykkään" niistä Facebookissa ja kasvotusten kohdatessa ihastelen. Se nyt on vaan peruskohteliaisuutta ihmisten kesken.

En minäkään pidä ihan vastasyntyneitä kovin kiinnostavina. Mielestäni lapset ovat suloisia kunhan hieman kasvavat. Saan kohta itse esikoisen, ehkä se oma lapsi on sitten heti ihana.