Miksi hautajaisissa itketään. Eikö se ole itsekästä

Entä sitten vaikka olisikin? Niin se varmaan onkin itsekästä, mutta mikä vika siinä on?

Miten niin "on paremmassa paikassa"? 

Vierailija kirjoitti:

Miten niin "on paremmassa paikassa"? 

Taivaassa. Siellä ei ole surua eikä murhetta.

Niin onhan se itsekästä, mutta sellaisia me ollaan että omaa ikäväämme itketään. Ei sitä mitään syytä ole tuomita ja paheksua, että on vain ihminen. IHmiselle kun kuuluu se että isot menetykset sattuu.

Surusta, ikävästä ja rakkaudesta ne kyyneleet tulevat. Ei se minusta erityisen itsekästä ole.

Miksi ei saisi itkeä jos itkettää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin "on paremmassa paikassa"? 

Taivaassa. Siellä ei ole surua eikä murhetta.

1. Onko Taivasta olemassa?

2. Pääseekö sinne kaikki?

saa toki itkeä mutta sehän on ilon juhla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin "on paremmassa paikassa"? 

Taivaassa. Siellä ei ole surua eikä murhetta.

1. Onko Taivasta olemassa?

2. Pääseekö sinne kaikki?

On olemassa. 

Sinne pääsee vain 100000 . Suurin osa ihmisistä on pahoja, ajatelkaas.

Kiitos tästä herätyksestä. Seuraavissa hautajaisissa alan tanssimaan ripaskaa.

Vierailija kirjoitti:

ja juu, olen ollut 8:ssa hautajaisissa. Sen ihmisen surut ja murheet on ohi ja hän on paremmassa paikassa.

Omaa ikäväänsähän siinä itkee. Olen itkenyt minäkin.

Koko hautajaiset ovat vain jäljelle jääneitä varten. Ei se eloton ruho tiedä, vaikka kaatopaikalle kipattaisiin.

Hirmuista surulla mässäilyä ja uskonnollista paatosta koko homma. Hoidan surutyöni yksin ja jätän hautajaiset väliin, jos vain mahdollista.

Miksi ei saisi olla itsekäs? Enkä mä pelkästään omaa suruani ole itkenyt. Tässä kolmen leskeysvuoden aikana olen aika moneen kertaan itkenyt myös sitä mitä häneltä jäi kokematta kuten lasten elämän eteneminen, oma rakas harrastus jäi kesken ja tietysti meidän yhteiset haaveet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja juu, olen ollut 8:ssa hautajaisissa. Sen ihmisen surut ja murheet on ohi ja hän on paremmassa paikassa.

Omaa ikäväänsähän siinä itkee. Olen itkenyt minäkin.

Koko hautajaiset ovat vain jäljelle jääneitä varten. Ei se eloton ruho tiedä, vaikka kaatopaikalle kipattaisiin.

Hirmuista surulla mässäilyä ja uskonnollista paatosta koko homma. Hoidan surutyöni yksin ja jätän hautajaiset väliin, jos vain mahdollista.

Anna sitten niiden surra yhdessä muiden surijoitten kanssa, äläkä halveksi ja ylenkatso heitä siksi etteivät he ole yhtä sulkeutuneita, ylimielisiä, muiden ihmisten tuskaa ymmärtämättömiä ja henkisesti pahoinvoivia kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä herätyksestä. Seuraavissa hautajaisissa alan tanssimaan ripaskaa.

Ei huono idea, mulla on taipumus itkeä aina jos kaikki muutkin itkee. Ehkäpä virkistyisin noin minäkin naureskelemaan ja yrittäisin itsekin, vieläkö vanhalla jalka taipuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja juu, olen ollut 8:ssa hautajaisissa. Sen ihmisen surut ja murheet on ohi ja hän on paremmassa paikassa.

Omaa ikäväänsähän siinä itkee. Olen itkenyt minäkin.

Koko hautajaiset ovat vain jäljelle jääneitä varten. Ei se eloton ruho tiedä, vaikka kaatopaikalle kipattaisiin.

Hirmuista surulla mässäilyä ja uskonnollista paatosta koko homma. Hoidan surutyöni yksin ja jätän hautajaiset väliin, jos vain mahdollista.

Anna sitten niiden surra yhdessä muiden surijoitten kanssa, äläkä halveksi ja ylenkatso heitä siksi etteivät he ole yhtä sulkeutuneita, ylimielisiä, muiden ihmisten tuskaa ymmärtämättömiä ja henkisesti pahoinvoivia kuin sinä.

Kielsinkö muita menemästä? -en

En ylenkatso ketään, mutten purematta niele sitä yleistä mielipidettä, että olisin jotenkin huonompi, tai viallinen, kun en muiden kanssa halua porukalla muistella vainajaa.

-se sulkeutunut, ymmärtämätön ja hautajaisissa pahoinvoiva.

Parempi itkeä siellä hautajaisissa kuin hajota esim. keskellä kauppaa. Hautajaisista saa vertaistukea, jolloin sitten jaksaa paremmin eteenpäin.

Tee ihan kuten tykkäät, ei kiinnosta pätkääkään. 

Eivät kuolleiden ihmisten sielut pääse Taivaaseen kuin vasta tuomiopäivänä, jolloin Jeesus palaa takaisin maan päälle, tuomitsee uskottomat ja muut pahat ihmiset kadotukseen ja ottaa hyvät ihmiset mukaansa Taivaaseen eikä se ole se Taivas, joka tuolla ylhäällä näkyy vaan se on jossain kaukana tähtien takana ja sinne lennetään yhdessä Jeesuksen kanssa. Silloin Jeesus herättää häneen uskovat syvästä unestaan, jota he ovat nukkuneet odottaen Jeesuksen paluuta. Minä ainakin elän elämäni niin, että toivon Jeesuksen hyväksyvän minut mukaansa.

Hautajaisissa itkin, kun oli ikävä. Se lopullisuus ja suru, että ei nähdä enää, ei. Että osa elämää on ohi ja nyt on luopumisen aika. Ehkä vähän sitäkin, että omakin tie vie aikanaan polttouuniin eikä enää ole sitä, minkä on oppinut olevan elämää.

Muistotilaisuudessa taas alkoi löytyä jo se hymykin. Miten arvokkaita muistoja. Miten arvokasta, että me kohtasimme tässä maailmassa.

Hautajaiset on tosiaan jälkeenjääneitä varten. Ruumis on tiedoton omista hautajaisistaan.  Harmi jos sua ahdistaa oma suru noin paljon. Tai sinua, joka arvostelit uskonnollista paatosta ja surulla mässäilyä. Omassa päässä teillä vika on, ahdistus kumpuaa sieltä itsestä, eikä asioista joita arvostelette.

Mulla ei ole hirveästi hautajaisia kertynyt, nyt aikuisiällä itse asiassa vain oman rakkaan mummon hautajaiset. Lapsena hautajaiset tuntuivat ahdistavilta, mutta mulle ei kukaan oikein kertonut, mistä on kyse. Nyt aikuisena múmmon hautajaiset oli ihana tilaisuus. Totta kai itkimme, mutta se oli haikeutta. Kyllä 93-vuotias sai kuolla, vanhuuden tuomiin juttuihin kuoli ihan luonnollisen kuoleman. Mutta hautajaisissa itkin ikävää, koska mummo oli rakkaista rakkain ja aina rakastanut lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja näytti sen teoin ja sanoin. Lapsenlapsenlapsistaan hurmaantui ihan erityisellä tavalla. Se hetki, kun ekan kerran sai syliinsä ensimmäisen sellaisen. Sitä ihastusta, sitä onnea kun vielä sai elämässään vauvaa pitää sylissään. Sitä riemua kun vauva hymyili ja jokelteli. Kun sai pulloa antaa ja lapsi nukahti syliin. Sitä, kun taaperon kanssa sai vielä elämässään höpötellä. Neuloa pieniä sukkia. Tuosta kaikesta minä hautajaisissa liikutuin ja itkin.