Mitä elämässäsi tapahtunutta asiaa väitettäisiin varmasti provoksi, jos kertoisit siitä täällä?
Aloitan! Julkkis pommitti viesteillä ja ahdisteli.
Kommentit (67)
Nopeasti naimisiin, tunnettiin 6kk ja sitten olin jo rouva!
Olen avioliitossa erittäin hyvin tienaavan miehen kanssa. Todnäk pidettäisiin provona.
Se, että olen ollut kolmen naisen kanssa samaan aikaa. Kimppakivaa, joka päätty siihen kun yhden mies tuli kimppuun.
Olen asunut ulkomailla, jopa Yhdysvalloissa asti. Sehän on täällä aina feikkiä.
No tällä palstalla se on aika helppoa. Lähes mikä hyvänsä tarina joskus ikävästi toimineesta exästä tai nykyisestä olisi tiettyjen tahojen mielestä miesvihaprovo. Muutaman kerran olen tälle palstalle mielestäni melko neutraalin aloituksen tehnyt, ja jokaiseen ketjuun on vähintään yksi tullut huutelemaan Porvoota.
Sitä, että näytän nuoremmalta kuin olen ja paperit kysytään usein. Täältä olen oppinut, että kaikki näyttävät ikäiseltään ja paperitkin kysytään aina ihan vaan jotta tulisi hyvä mieli.
Olen monesti ajatellut, että jos kirjoittaisin oman elämäkerran niin kukaan ei uskoisi minun huonoa tuuriani joka on jatkunut syntymästä tähän päivään eli kohta 50 vuotta.
Lähes kaikkea. Niinkuin sanotaan totuus on tarua ihmeellisempää. Pitää paikkansa kohdallani.
Että olen kirjoittanut hittibiisin, jonka jokainen 80-luvulla syntynyt osaa ulkoa.
Olen eronnut ja asun kahdestaan 12-vuotiaan lapseni kanssa. On joka toinen vklp isällään. En koe yhtään väsymystä, että olen melkein yh. Minulla on hyvät välit tyttäreni kanssa ja minulla on paljon aikaa itselleni. Nautin nytkin viiniä sohvalla:)
Seurustelin aiemmin mieheni isoveljen kanssa. Sukulaisuus selvisi vasta, kun nykyinen mieheni esitteli minut perheelleen.
Mulla on ollut vain urheilullisia miehiä, vaikka olen melkein koko aikuisuuteni ollut ylipainoinen.
Varmaan sitä, että yhdellä lomamatkalla rakastuin rikkaaseen hotellin omistajaan ja seuraavan lomamatkan jälkeen samaan paikkaan jäin miehen luo asumaan ja olimme naimisissakin lähes kymmenen vuotta, kunnes miehen käytös alkoi olla todella narsistista ja mustasukkaista ja muutin takaisin Suomeen. Miehellä tosiaankin rahaa riitti ja elelin kuin mikäkin seurapiirirouva merkkilaukkuineni sekä timanttikoruineni ja matkusteltiin paljon luksuskohteisiin.
Että olen naimisissa 20 vuotta vanhemman miehen kanssa ja helvetin onnellinen.
Ainakin varmaan se, miten minut tultiin kirjaimellisesti hakemaan kotoa töihin kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Tai se, että miehestäni tuli yllättäen miljonääri.
Se että mieheni kuollessa 2- ja 4-vuotiaat lapsemme olivat useamman tunnin keskenään ruumiin kanssa, ennen kuin tulin kotiin. En meinaa itsekään uskoa sitä todeksi...
Se, että olen joutunut ihan helvetinmoiseen taisteluun joskus kelan ja sossun kanssa. Näinhän ei kuulemma voi oikeusvaltiossa käydä, jos on itse pelannut korttinsa oikein. Voin sanoa, että oli aivan äärimmäisen uuvuttavaa ja tarkistin kaikki liput ja laput moneen kertaan lakiasiat osaavan henkilön kanssa, ei löytänyt toiminastani mitään moitteita.
Immenkalvoni on ehjä, vaikka olen ollut useita kertoja ihan normaalissa sukupuoliyhdynnässä.
Että olen alkoholin suurkuluttaja ja harrastan liikuntaa 20-25h viikossa
Hmm... varmaan nuoruudessa tapahtunut parisuhdesotku jossa oli todella kummallisia käänteitä.